5/13

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    Keskustelu seuraavasta työmarkkinakierroksesta on käynnissä

    Keskitetyn työmarkkinaratkaisun jatkon kaaduttua alkukeväällä työmarkkinoilla toimitaan aikaisempien kaavailujen mukaan. On mahdollista, että keskitettyyn pyritään palaamaan vielä kesän jälkeen. Yliopistoissa on tehty henkilökohtaisen suoriutumisen arviointeja, ja 1.10. alkaen tulee käyttöön suorituskorotus.

    Raamiratkaisuun perustuvat yksityisen sektorin työmarkkinasopimukset ovat suurelta osin katkolla syksyllä 2013. Työmarkkinailmapiiri on melko kireä ja uusista neuvotteluista povataan vaikeita. Työtaisteluvalmiutta nostetaan. Lomautukset ja irtisanomiset ovat melkein jokapäiväisiä. Työnantajapuolelta viestitetään, että palkankorotuksiin ei ole varaa. Talous on heidän mukaansa kääntynyt ennustettua huonompaan. Talousvertailu kilpailijamaihin ei rohkaise. Toisaalta voidaan kysyä, mihin perustuu Suomen kolmen A:n luokitus. Viestit taloustilanteesta vaikuttavat ristiriitaisilta.

    Julkisella puolella raamiratkaisun mukaiset työmarkkinasopimukset ovat katkolla ensi vuoden alkupuolella.

    Vaikka raamiratkaisun jatkaminen kaatui alkukeväällä, monet ennustavat, että asiaan pyritään palaamaan vielä kesän jälkeen. Vaikuttaa siltä, että maan talouden kannalta ilmeisen hyödyllisen kokonaisratkaisun jatkamisen suhteen avainasemassa on teknologiateollisuus. Palkansaajajärjestöt lähtevät siitä, että työmarkkinaratkaisun synty, oli sitten kyse kokonaisratkaisusta tai pelkästään alakohtaisista sopimuksista, edellyttää palkankorotuksia. Palkansaajien ostovoima on turvattava.

    Yliopistojen jäljellä oleva sopimuskausi

    Yliopistojen voimassaolevan työmarkkinasopimuksen mukaan YPJ:hin kuuluvan henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnin keskustelut käydään koko yliopiston tasolla kahden vuoden välein. Nyt tänä keväänä tämä kahden vuoden väli on tullut täyteen. Tällä hetkellä ei ole käytettävissä kattavaa tietoa siitä, miten arviointikeskustelut ovat menneet. Arviointikeskustelujen seurauksena vahvistettujen suoritustasojen edellyttämät palkantarkistukset toteutetaan nyt kesäkuun alusta. Ainakin sopimusosapuolet, siis Sivista työnantajapuolella ja mm. JUKO järjestöpuolella, ovat lähteneet siitä, että kyseessä ovat aidot arviointikeskustelut ja palkankorotukset. Mitään korotusten lukumäärää tai kustannusvaikutusta ei kuitenkaan ole sovittu.

    Raamisopimukseen ja vajaa vuosi sitten solmittuun yliopistojen järjestelyeräsopimukseen perustuen yliopistoissa otetaan käyttöön 1.10.2013 lukien YPJ:hin kuuluva suorituskorotus, joka liittyy henkilökohtaiseen suoriutumiseen. Työantaja päättää suorituskorotuksen saajista. Sen korotusvaikutus saajansa palkkaan on noin 3 prosenttia eli kahden suoritustason välin puolikas. Käynnistysvaiheessa suorituskorotuksen kustannusvaikutukseksi on sovittu 0,7 prosenttia. On arvioitu, että suorituskorotuksen tulee saamaan 1.10.2013 lukien noin 23 prosenttia yliopistojen henkilöstöstä.

    Yliopistojen YPJ tulee siis koostumaan 1.10.2013 lukien neljästä elementistä: tehtävien vaativuusosa, henkilökohtaisen suoriutumisen osa, vaativuuslisä ja suorituskorotus. Lisäksi YPJ:n kuuluu takuupalkkajärjestelmä.

    Yliopistojen seuraava kierros

    Yliopistojen ja valtion nykyinen sopimuskausi päättyy 31.3.2014. Kuitenkin jo nyt ainakin JUKOn puitteissa on ryhdytty keskustelemaan seuraavan kierroksen tavoitteista. Asia oli keskeisesti esillä mm. JUKOn yliopistoneuvottelukunnan seminaarissa 20.21.5. Varsinaiset neuvottelut alkanevat Sivistan kanssa syksyllä. Siihen mennessä tavoitteet selkiytyvät edelleen.

    Yliopistojen ja myös valtion neuvotteluihin tulee vaikuttamaan huomattavasti se, käydäänkö ne mahdollisen raamin puitteissa vain ilman sitä. Yliopistojen palkanmaksukykyä ja palkkaneuvotteluja selkiyttää tietoisuus siitä, että yliopistoindeksin paluu tuo yliopistoille valtion budjetista selvästi lisää rahaa kuluvaan vuoteen verrattuna.

    Jorma Virkkala
    Professoriliiton toiminnanjohtaja, JUKO n yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja 22.5.2013

    • Painetussa lehdessä sivu 16