Huippututkijoiden tukija

- Huippulahjakaskin tutkija voi virkaa tai määrärahaa hakiessaan saada tosi kylmää kyytiä, toteaa professori Juha Sihvola. Hän on toiminut viiden vuoden ajan Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtajana ja pohtii nyt uusiin toimiin siirtyessään yliopistojen kiristyvää kilpailua ja jaksamista.

- Eri tieteenalojen yhteistyöhön perustuvaan tutkijakollegiumiin tulee vuosittain noin 400 hakemusta, enemmistö Suomen ulkopuolelta, Sihvola kertoo. - Joudumme hylkäämään satoja erittäin hyviäkin hakemuksia.

Tutkijakollegiumissa on parhaillaan noin 40 tutkijaa.

- Pyrimme valinnoissa oikeudenmukaisuuteen siten, että hakemukset arvioidaan 16 kansainvälisen huippututkijan muodostamassa tieteellisessä neuvottelukunnassa. Jokaisen hakemuksen lukee vähintään kaksi henkilöä. Mutta täydellinen oikeudenmukaisuus lienee mahdoton siltikään saavuttaa. Kun päätökset on tehty, palautetta tulee pettyneiltä hakijoilta.

- Pyrin itse helpottamaan pettymystä vastaamalla palautteen antajille mahdollisimman usein henkilökohtaisesti. Perustelen ratkaisujamme ja kannustan kaikesta huolimatta eteenpäin. Tähän menee aikaa, mutta katson tämän kuitenkin tärkeäksi.

Kunnioituksen vaaliminen on Sihvolalle tärkeä itseisarvo, mutta aina tässäkään ei onnistuta. On ollut muutamia niitäkin, jotka ovat suuttuneet kovasti. Sihvola rohkaisee heitäkin käsittelemään pettymyksiä rakentavilla tavoilla.

- Joskus voittaa, joskus häviää, tässä kilpailuyhteisössä. “Maailmankansalaisen etiikka” -kirjani sai aikanaan paljon kiitosta, mutta vastapainona myös kaksi täysin murskaavaa kritiikkiä, mutta en antanut tämän tehdä säröjä itsetuntooni.

Moniarvoisuuden kunnioitus

Sihvola oivalsi jo lukiolaisena, että on syytä tutustua toisin ajattelevien ajatusmaailmaan. Erityisesti konflikteissa tämä on mitä tärkeintä.

- Konflikteja ei voi aina kaihtaa. Välillä asiat riitelevät, mutta ihmisten tulisi silti kunnioittaa toista tasaveroisena kumppanina.

Tällä hetkellä yliopistomaailman suuri konflikti on yliopistouudistus. Sihvola ei halua ottaa jyrkästi kantaa kummankaan näkemyksen puolesta.

- Ymmärrän johdon näkemystä, jonka mukaan uudistus jättäisi enemmän aikaa perustehtäville ja tuottaisi enemmän taloudellista itsenäisyyttä. Pidän toisaalta hyvänä myös aktiivisen protestiliikkeen tuomia ongelmakohtia.

- En itse usko kauhuskenaarioihin, sillä kun ongelmat tuodaan esille, mahdollisuudet niiden ratkaisemiseen paranevat.

Hyvään yliopistoon kuuluu Sihvolan mielestä moniarvoisuuden kunnioitus myös tutkimuksessa.

- Yliopistoissa ei tule olla sellaista ideologista linjaa, että ajettaisiin vain yhden koulukunnan asiaa. Jokaisella tutkijalla pitäisi olla mahdollisimman pitkälle vapaus toteuttaa omia päämääriään.

Terveyden itseisarvo

- Tutkijan työssä on iso uhka, että tutkija uuvuttaa itsensä. Erityisesti silloin, kun tutkija tekee työtään sydänverellään ja harjoittaa älyllistä huippu- urheiluaan niin paljon, että menee ylikuntoon.

- Olen kohdannut lähipiirissänikin työuupumusta. Uupumus ei ole välttämättä uran loppu. Jotkut ovat toipuneet täysin, jopa huippututkijoiksi, mutta tiedän sellaisiakin tapauksia, ettei tutkija enää ole enää kyennyt palaamaan työhönsä.

Tutkijakollegiumissa vaalitaan yhteistä terveyttä muun muassa siten, että tutkijoilla on oikeus mennä työpäivän aikana maksuttomille joogatunneille. Yhteisöllä on käytössä myös työpäivän aikana hieroja, jota tilataankin paljon.

- Meillä on joka torstai yhteinen lounas, mikä on tutkijoille ilmainen, Sihvola kertoo. - Ulkomaisille tutkijoille on yhteinen Family club, joka järjestää kulttuuriohjelmaa.

Sihvola peräänkuuluttaa myös jokaisen omaa vastuuta terveydestä, minkä menestyneet tutkijat tuntuvat ottavankin.

- Tiedän paljon tutkijoita, jotka ovat läpikäyneet psykoanalyysin. Monet harrastavat myös urheilua.

90-luvulla pidin antiikin filosofian opintopiiriä, joka kokoontui aamulla puoli kahdeksalta ja aloitti aina työnsä juoksulenkillä kaksi kertaa Töölönlahden ympäri, entinen maratonjuoksija kertoo.

Muisto lämmittää edelleen Sihvolan mieltä, ja hän alkaa miettiä, pitäisikö tämä toimintamuoto ottaa uudelleen käyttöön. Toisaalta osallistujat ovat nyt yli kymmenen vuotta vanhempia.

Ehdotan Sihvolalle Roskakävelyä, jossa kävelyn lomassa kunnioitettaisiin yhteistä ympäristöä keräämällä roskia. Sihvola asenne vaikuttaa myönteiseltä.

Ystävällisyys voimauttaa

- Tiedän tutkijoita, jotka eivät tarvitse ympärilleen muuta kuin tutkijayhteisön. Mutta useimmat kyllä kaipaavat myös perheen ja ystävien antamaa voimaa. Usein ajatellaan, että ihminen voi ystävystyä syvällisemmin vain nuorena, mutta itse olen solminut merkittäviä ystävyyssuhteita myös keski-ikäisenä, Sihvola rohkaisee.

- Arjen keskellä ystävällisyydellä voi voimauttaa sekä itseä että toista. Jokin aika sitten puhuin puhelimessa filosofi Esa Saarisen kanssa. Hän kysäisi lasteni ikää, ja kerroin lasteni olevan murrosiän kynnyksellä.

- “Sinulla on edessäsi ihania vuosia!”, Saarinen sanoi, ja tämä epätavallinen lause antoi minulle hyvän mielen koko päiväksi. Yleensähän ihmiset näkevät murrosiän merkitsevän vain ongelmia vanhemmille.

- Yritän itsekin harjoittaa ystävällisyyttä ja antaa tunnustusta, mutta varmaankin onnistun siinä liian harvoin, Sihvola miettii.

- Kilpailuun perustuvassa yhteisössä ihmiset ovat usein liiankin kilpailullisia: pelätään, että ystävällisyys ja tunnustuksen antaminen on “itseltä pois”, kilpailijan vahvistamista.

Vastapainoksi emotionaalista vaurautta

Yhteiskuntatieteiden tohtori Leila Simonen esittää uudessa kirjassaan “Naiset ja raha - Matkalla arjen vaurauteen” (Voimapaja 2009) uuden käsitteen: emotionaalisen vaurauden.

Voisiko ajatella, että ystävällisyyttä kilpailunkin keskellä harjoittava kertoo toisaalta omasta emotionaalisesta vauraudestaan, ja toisaalta tuottaa sitä sekä toiselle ihmiselle, että koko yhteisölle?

Vaikka taloudelliset ja materiaaliset resurssit ovat rajalliset, henkiset resurssit puolestaan kasvavat niitä käytettäessä. Ja niitähän me laman oloissa erityisesti tarvitsemme?

“Rakkaus on kuin meri, yhtä ääretön ja syvä - mitä runsaskätisemmin sitä jaan, sitä enemmän myös itse saan”, Shakespeare puki asian sanoiksi.

Teksti: Tuula-Maria Ahonen
Kuvat: Veikko Somerpuro