Irti oravanpyörästä

Kun 50-vuotias tohtoriksi väitellyt nainen vapaaehtoisesti jättää turvallisen työnsä ja arvostetun asemansa, ihmettelijöitä riittää. Mutta saattaa olla, että vastaavaa ratkaisua pohtii moni muukin

YTT, dosentti Leila Simonen teki kymmenen vuotta sitten suuren päätöksen. Työskenneltyään 25 vuoden ajan sosiaalipolitiikan tutkijana eri laitoksissa Suomessa ja ulkomailla hän päätti jättää virkatyönsä ja sen tuoman statuksen.

— Olen koko ikäni ollut kova tekemään töitä. Viihdyin hyvin viimeisessä työpaikassani Stakesissa (nykyään THL). Meillä oli mukava työyhteisö ja hyvä ilmapiiri, sain kehittää uusia projekteja ja saimme niihin myös rahoitusta. Aamuisin oli aina mukava tunne mennä töihin, mutta sitten huomasin, ettei aamumagneetti enää vedäkään. Havahduin pohtimaan, että voisin tehdä elämälläni muutakin ja suunnata luovuuteni toisaalle, Simonen muistelee.

Ennen Stakesia Simonen oli ollut kaksi vuotta ulkomailla, jossa hän kiinnitti huomiota akateemisiin työmarkkinaeroihin. Suomessa tohtoriksi väitelleiden uran ajatellaan usein olevan yliopistossa ja tutkimuslaitoksissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa väitelleet toimivat moninaisissa virkatehtävissä ja yrityksissä. Tohtorien osaamisen hyödyntämiselle on laaja kenttä politiikasta bisnekseen.

Meillä yliopistossa työskentelevän osana on nykyään puurtaa pätkätöissä ja vakinaisemmasta työsuhteesta nauttivien aika kuluu rahoituksen järjestämisessä ja raporttien laatimisessa. Epävarmuudessa ja jatkuvassa stressissä eläminen harvoin tuo ihmisistä parasta esiin.

— Työpaikoilla pakkotahtinen puurtaminen vie voimat ja monilla kolkuttaa takaraivossa pelko saneerauksesta tai organisaatiomuutoksesta. Elämäänsä tavalla tai toisella tyytymättömät pyörittelevät nytkin mielessään edestakaisin erilaisia vaihtoehtoja. Usein ratkaiseva askel jää lopulta ottamatta, Simonen tietää.

Epävarmuus tulevaisuudesta hillitsee unelmien toteuttamista ja arkirealismi asuntolainoineen ja lapsineen pitää jalat tiukasti maassa. Simosella ei ollut elätettäviä, joten siinä mielessä hänen tilanteensa oli yksinkertaisempi.

— Kuitenkin tuttavat ja työtoverit toppuuttelivat kuullessaan suunnitelmistani jättää virkatyö. Minulle sanottiin, että malta odottaa, kunnes pääset eläkkeelle, ikään kuin haaveet voisi toteuttaa vasta sitten. Minä en halunnut odottaa. Ajattelin niin, että eläke pikemminkin odottaa minua.

Kuukausipalkasta luovuttaessa on saatava muita tulonlähteitä. Simonen on todellinen idealinko, jolla riittää ajatuksia jaettavaksi myös muille. Hän perusti yrityksen, ja hän toimii kirjailijan työn ohella myös kouluttajana ja käy puhumassa yrityksissä työhyvinvoinnista. Hän vetää vaurastumista ja hyvää elämä käsitteleviä tilaisuuksia julkaistuaan Naiset ja raha -nimisen tietokirjan. Lisäksi Simonen on järjestänyt elämysmatkoja.

— Kursseillani kohtaan jatkuvasti naisia, joilla menee sinänsä ihan hyvin, mutta he haluaisivat saada rohkeutta tehdä muutoksen elämäänsä. Jälkeenpäin saan meiliä, joissa kurssilaiset kertovat tehneensä tiikerinloikkia vaihtamalla ammattia tai vaikkapa vaihtamalla asuntolainan korkoperustetta. Kierrätän saamaani kokemusta ja tietoa. Olen kouluttaja ja valmentaja sielultani, saan valtavasti energiaa muilta ihmisiltä, Simonen innostuu.

Vaihtoehtoja kulutukselle

Työelämässä raataminen on osa maailmantalouden rakennetta, joka perustuu jatkuvan talouskasvun ajatukselle. Ihmisistä pyritään saamaan kaikki irti tehokkuuden nimissä. Palkka pitäisi käyttää suoraan kulutukseen kansantalouden pyörittämiseksi.

Tosiasiassa se, mitä työelämässä puurtajat kaipaavat, on vapaa-aika, eivätkä turhat tavarat. Varsinkin naiset kokevat jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Mikäli töissä antaa kaikkensa, jäävät lapset liian vähälle huomiolle. Kaiken lisäksi pitäisi kyetä pitämään terveydestään ja ulkonäöstään huolta ja vaalia parisuhdettakin.

Yhdysvalloista on viime vuosina levinnyt aate nimeltään ”downshifting”. Sen tavoitteena on omaehtoisen kohtuullisuuden tavoittelu suhteessa aikaan ja materiaan. Ajatuksena on mielekkäämmän elämänrytmin saavuttaminen työntekoa ja kulutusta vähentämällä ja samalla pienentää maapallolle aiheutuvaa haittaa. Simosella on työn alla tietokirja, joka käsittelee downshiftausta. Aihe on hänelle tärkeä ja tuttu omasta elämästä.

— Kerskakulutuksessa uuden hankinnasta syntyy loputon kilpavarustelun kierre. Luopuessani korkeasta elintasosta ja organisaatioon kuulumisen tuomasta statuksesta loin samalla uuden suhteen rahan käyttöön. Aloin puhua kohtuullisuuden ja tyylikkään köyhäilyn puolesta. Aiemmin olin ajatellut, että eihän tohtorisnainen voi pärjätä vaikkapa ilman mittavaa kirjamäärää. Laitoin kirjastoni kirjat kiertoon. Turhasta luopuessani koin samalla siivoani mieleni sopukat. Koen, että myös henkinen elämäni raikastui.

— Elämän tarkoitus ei ole saada koko ajan lisää jotakin, vaan tulla siksi ihmiseksi, joka on. Siihen ei päästä tavaroiden kautta. Irtautuminen virkatyöstä toi itselleni vapautta ja mahdollisuuden ilmaisiin elämyksiin. Voin esimerkiksi lähteä hiihtämään keskellä päivää, ja nauttia kevättalven auringosta.

Tieteestä fiktioon

Simosella on akateemiselta uraltaan yli 200 tieteellistä julkaisua, jotka käsittelevät hyvinvointivaltion muutosta, naisten hoivatyötä ja sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyttä. Vuosikymmen sitten tiedenaisen ura vaihtui dekkaristin vapaaseen kirjoittamiseen. Jännitysromaaneissa päähenkilönä seikkailee helsinkiläinen poliisi Susanna ”Susi” Teräsvuo.

— Kirjoittamiseni lajityyppi vain vaihtui, mutta ei sosiaalipoliittinen sisältö. Rikosromaaneissa saan kerrotuksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan takapihoista elävämmin kuin tutkimuksin. Ja lukijoita on huikeasti enemmän, Simonen hymähtää.

— Tunnen laskeutuneeni akateemisista ympyröistä ihmisten pariin ja nautin siitä suunnattomasti. Tutkijan ammattitaitoni ei ole hävinnyt mihinkään. Käytän sitä tehdessäni taustatyötä kirjoja varten.

Simosen viides jännitysromani Loistava lähtö ilmestyy huhtikuussa. Kirjan teemana on vanhusten hoidon surkea tila. Kirja kertoo suomalaisten ikääntymisestä, dementiasta ja armokuolemasta puumanaisten tarinoiden kautta.

Taustatutkimusta tehdessään kirjoittaja on vieraillut vanhainkodeissa, keskustellut ikäihmisten ja kotihoitajien kanssa ja kirjoittaa nyt suurten ikäpolvien eläköitymiseen liittyen hyvän kuoleman tuotteistamista.

En muuten usko, että vanhukset suostuvat tulevaisuudessa siihen vanhusten hoidon tasoon, joka nyt vallitsee. Uskon, että syntyy lisää vanhusten yhteisöjä ja anarkistisia ikääntymisen malleja.

Onko jotakin, mitä vielä voisi kaivata virkatyön ajoilta?

— Ei yhtään mitään, olen hyvin tyytyväinen elämääni, Simonen toteaa.

Hetken pohdittuaan hän kuitenkin jatkaa.

— Ainoa asia, mitä toisinaan kaipaan, on atk-tuki, Simonen sanoo.

Arja-Leena Paavola

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 28