Irti oravanpyörästä
Kun 50-vuotias tohtoriksi väitellyt nainen vapaaehtoisesti jättää turvallisen työnsä ja arvostetun asemansa, ihmettelijöitä riittää. Mutta saattaa olla, että vastaavaa ratkaisua pohtii moni muukin
YTT, dosentti Leila Simonen
teki kymmenen
vuotta sitten suuren
päätöksen. Työskenneltyään
25 vuoden
ajan sosiaalipolitiikan tutkijana eri
laitoksissa Suomessa ja ulkomailla
hän päätti jättää virkatyönsä ja sen
tuoman statuksen.
— Olen koko ikäni ollut kova
tekemään töitä. Viihdyin hyvin viimeisessä
työpaikassani Stakesissa
(nykyään THL). Meillä oli mukava
työyhteisö ja hyvä ilmapiiri, sain
kehittää uusia projekteja ja saimme
niihin myös rahoitusta. Aamuisin
oli aina mukava tunne mennä töihin,
mutta sitten huomasin, ettei aamumagneetti enää vedäkään.
Havahduin pohtimaan, että voisin
tehdä elämälläni muutakin ja
suunnata luovuuteni toisaalle, Simonen
muistelee.
Ennen Stakesia Simonen oli ollut
kaksi vuotta ulkomailla, jossa
hän kiinnitti huomiota akateemisiin
työmarkkinaeroihin. Suomessa
tohtoriksi väitelleiden uran ajatellaan
usein olevan yliopistossa ja
tutkimuslaitoksissa. Esimerkiksi
Yhdysvalloissa väitelleet toimivat
moninaisissa virkatehtävissä ja
yrityksissä. Tohtorien osaamisen
hyödyntämiselle on laaja kenttä
politiikasta bisnekseen.
Meillä yliopistossa työskentelevän osana on nykyään puurtaa pätkätöissä ja vakinaisemmasta
työsuhteesta nauttivien aika kuluu
rahoituksen järjestämisessä ja raporttien laatimisessa.
Epävarmuudessa ja jatkuvassa stressissä eläminen
harvoin tuo ihmisistä parasta esiin.
— Työpaikoilla pakkotahtinen puurtaminen
vie voimat ja monilla kolkuttaa takaraivossa pelko
saneerauksesta tai organisaatiomuutoksesta.
Elämäänsä tavalla tai toisella tyytymättömät pyörittelevät
nytkin mielessään edestakaisin erilaisia
vaihtoehtoja. Usein ratkaiseva askel jää lopulta ottamatta,
Simonen tietää.
Epävarmuus tulevaisuudesta hillitsee unelmien
toteuttamista ja arkirealismi asuntolainoineen ja
lapsineen pitää jalat tiukasti maassa. Simosella ei
ollut elätettäviä, joten siinä mielessä hänen tilanteensa
oli yksinkertaisempi.
— Kuitenkin tuttavat ja työtoverit toppuuttelivat
kuullessaan suunnitelmistani jättää virkatyö.
Minulle sanottiin, että malta odottaa, kunnes pääset
eläkkeelle, ikään kuin haaveet voisi toteuttaa
vasta sitten. Minä en halunnut odottaa. Ajattelin
niin, että eläke pikemminkin odottaa minua.
Kuukausipalkasta luovuttaessa on saatava muita
tulonlähteitä. Simonen on todellinen idealinko, jolla riittää ajatuksia jaettavaksi myös muille. Hän
perusti yrityksen, ja hän toimii kirjailijan työn
ohella myös kouluttajana ja käy puhumassa yrityksissä
työhyvinvoinnista. Hän vetää vaurastumista
ja hyvää elämä käsitteleviä tilaisuuksia julkaistuaan
Naiset ja raha -nimisen tietokirjan. Lisäksi Simonen
on järjestänyt elämysmatkoja.
— Kursseillani kohtaan jatkuvasti naisia, joilla
menee sinänsä ihan hyvin, mutta he haluaisivat
saada rohkeutta tehdä muutoksen elämäänsä. Jälkeenpäin
saan meiliä, joissa kurssilaiset kertovat
tehneensä tiikerinloikkia vaihtamalla ammattia tai
vaikkapa vaihtamalla asuntolainan korkoperustetta.
Kierrätän saamaani kokemusta ja tietoa. Olen
kouluttaja ja valmentaja sielultani, saan valtavasti
energiaa muilta ihmisiltä, Simonen innostuu.
Vaihtoehtoja kulutukselle
Työelämässä raataminen on osa maailmantalouden
rakennetta, joka perustuu jatkuvan talouskasvun
ajatukselle. Ihmisistä pyritään saamaan kaikki irti
tehokkuuden nimissä. Palkka pitäisi käyttää suoraan
kulutukseen kansantalouden pyörittämiseksi.
Tosiasiassa se, mitä työelämässä puurtajat kaipaavat,
on vapaa-aika, eivätkä turhat tavarat. Varsinkin
naiset kokevat jatkuvaa riittämättömyyden
tunnetta. Mikäli töissä antaa kaikkensa, jäävät
lapset liian vähälle huomiolle. Kaiken lisäksi pitäisi
kyetä pitämään terveydestään ja ulkonäöstään
huolta ja vaalia parisuhdettakin.
Yhdysvalloista on viime vuosina levinnyt aate
nimeltään ”downshifting”. Sen tavoitteena on
omaehtoisen kohtuullisuuden tavoittelu suhteessa
aikaan ja materiaan. Ajatuksena on mielekkäämmän
elämänrytmin saavuttaminen työntekoa ja
kulutusta vähentämällä ja samalla pienentää maapallolle
aiheutuvaa haittaa. Simosella on työn alla
tietokirja, joka käsittelee downshiftausta. Aihe on
hänelle tärkeä ja tuttu omasta elämästä.
— Kerskakulutuksessa uuden hankinnasta
syntyy loputon kilpavarustelun kierre. Luopuessani
korkeasta elintasosta ja organisaatioon kuulumisen
tuomasta statuksesta loin samalla uuden
suhteen rahan käyttöön. Aloin puhua kohtuullisuuden
ja tyylikkään köyhäilyn puolesta. Aiemmin
olin ajatellut, että eihän tohtorisnainen voi pärjätä
vaikkapa ilman mittavaa kirjamäärää. Laitoin kirjastoni
kirjat kiertoon. Turhasta luopuessani koin
samalla siivoani mieleni sopukat. Koen, että myös henkinen elämäni raikastui.
— Elämän tarkoitus ei ole saada koko ajan lisää
jotakin, vaan tulla siksi ihmiseksi, joka on.
Siihen ei päästä tavaroiden kautta. Irtautuminen
virkatyöstä toi itselleni vapautta ja mahdollisuuden
ilmaisiin elämyksiin. Voin esimerkiksi lähteä
hiihtämään keskellä päivää, ja nauttia kevättalven
auringosta.
Tieteestä fiktioon
Simosella on akateemiselta uraltaan yli 200 tieteellistä
julkaisua, jotka käsittelevät hyvinvointivaltion
muutosta, naisten hoivatyötä ja sosiaali- ja
terveysalan yrittäjyyttä. Vuosikymmen sitten tiedenaisen
ura vaihtui dekkaristin vapaaseen kirjoittamiseen.
Jännitysromaaneissa päähenkilönä
seikkailee helsinkiläinen poliisi Susanna ”Susi”
Teräsvuo.
— Kirjoittamiseni lajityyppi vain vaihtui, mutta
ei sosiaalipoliittinen sisältö. Rikosromaaneissa
saan kerrotuksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
takapihoista elävämmin kuin tutkimuksin.
Ja lukijoita on huikeasti enemmän, Simonen
hymähtää.
— Tunnen laskeutuneeni akateemisista ympyröistä
ihmisten pariin ja nautin siitä suunnattomasti.
Tutkijan ammattitaitoni ei ole hävinnyt mihinkään.
Käytän sitä tehdessäni taustatyötä kirjoja
varten.
Simosen viides jännitysromani Loistava lähtö
ilmestyy huhtikuussa. Kirjan teemana on vanhusten
hoidon surkea tila. Kirja kertoo suomalaisten
ikääntymisestä, dementiasta ja armokuolemasta
puumanaisten tarinoiden kautta.
Taustatutkimusta tehdessään kirjoittaja on vieraillut
vanhainkodeissa, keskustellut ikäihmisten
ja kotihoitajien kanssa ja kirjoittaa nyt suurten ikäpolvien
eläköitymiseen liittyen hyvän kuoleman
tuotteistamista.
En muuten usko, että vanhukset suostuvat
tulevaisuudessa siihen vanhusten hoidon tasoon,
joka nyt vallitsee. Uskon, että syntyy lisää vanhusten
yhteisöjä ja anarkistisia ikääntymisen malleja.
Onko jotakin, mitä vielä voisi kaivata virkatyön
ajoilta?
— Ei yhtään mitään, olen hyvin tyytyväinen
elämääni, Simonen toteaa.
Hetken pohdittuaan hän kuitenkin jatkaa.
— Ainoa asia, mitä toisinaan kaipaan, on atk-tuki,
Simonen sanoo.
Leila Simonen
- syntynyt 1951
- ylioppilaaksi Kalajoen yhteiskoulusta 1971
- yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistossa 1990
- Kuopion yliopiston sosiaalipolitiikan dosentti
- tutkimuspäällikkö Stakes (nykyisin THL) 1991-2000
- harrastaa lukemista, reppureissaamista, maratonjuoksua,
moottoripyöräilyä, lattaritansseja ja
luomuviljelyä
Arja-Leena Paavola
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 28
|