Monta tietä tohtoriksi

Tohtorinväitös saattaa olla välttämätön vaihe uralla etenemiseksi, joillakin taas motiivi tutkimuksen tekoon on kyltymätön tiedonhalu. Lähtökohdista riippumatta lähes kaikki väittelijät joutuvat työnsä varrella kohtaamaan erilaisia ongelmia ja turhautumisen hetkiä. Tutkija Anni Peura selvitti väitöskirjassaan tohtoriksi tulemisen tarinaa.

Suomen yliopistoista valmistui vuonna 2008 yhteensä 1526 tohtoria. Lukumäärä on kasvanut vuosittain samalla, kun väittelijöiden keski-ikä on monella alalla laskenut. Oppiarvoon liittyvä status pysyy vahvana, myös monille tohtoreille väitteleminen on henkilökohtaisesti merkittävä etappi elämässä.

Tutkija Anni Peura selvitti kasvatustieteen alan väitöskirjassaan tohtoriksi tulemisen tarinaa, tutkimus perustuu 23 Helsingin yliopistossa väitelleen tohtorin omaelämäkerralliseen kertomukseen.

— Tohtoriksi tuleminen on yksilöllinen ja ainutlaatuinen kokemus, joka saa painoarvonsa ja merkityksensä siitä paikasta ja tilasta, mihin se osuu elämän kokonaisuudessa. On monta tietä tohtoriksi ja perinteinen yhteisöllinen rituaalinen muoto luo tielle turvalliset rajat ja päämäärän, Peura muotoilee.

Nykyisessä väitösprosessissa traditioiden ohella myös hallinnollisilla vaatimuksilla on suuri merkitys. Varsinaiset traditiot ovat tiivistyneesti esillä erityisesti väitöspäivän tapahtumissa ja promootioissa. Se, millaisen muodon perinteet saavat väitöspäivän aikana, riippuu paitsi yliopiston ja tiedekuntien yleisistä ohjeista myös väittelijän omista persoonallisista valinnoista.

— Tässä suhteessa väittelijät ovat hyvin erilaisia. Toiset pitäytyvät mieluusti vanhoissa tavoissa ja toiset varioivat perinteitä itselleen sopivalla tavalla. Kaikissa yliopistoissa perinteet vähitellen muotoutuvat joiltain osin omanlaisiksi. Tähän vaikuttavat erilaiset tiedekulttuurit ja oman identiteetin hakeminen. Helsingin yliopistoon muotoutuneet tavat, jotka palautuvat Turun Akatemian ja Upsalan yliopiston käytäntöihin, ovat kuitenkin olleet esikuvana nuoremmille yliopistoille.

Ongelmallinen ohjaus

Väitöstutkimukseen ryhtymisen motiivit vaihtelevat puhtaasta tutkimusinnosta työelämän asettamiin vaatimuksiin. Jatko-opinnoilla haetaan niin uutta osaamista ja lisäpätevyyttä kuin vastauksia itseä kiinnostaviin asioihin. Viimevuosina tohtoreita on tullut aiempaa enemmän ja väitöskirjat pyritään saamaan valmiiksi entistä nopeammin. Peuran aineistossa kävi jossain määrin ilmi huoli siitä, kuinka tohtorimäärien kasvaminen mahdollisesti vaikuttaa työllistymiseen ja väitöskirjojen laatuun.

Peura korostaa tutkijoiden erilaisuutta. Se on seikka, joka myös tulospaineessa toimivilla laitoksilla pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon esimerkiksi ohjauksessa.

— Jotkut tutkijoista olivat joutuneet selviytymään todella yksin ja kärsivät laitosten resurssien vähyydestä ja ohjaajien kiireistä. Joillekin taas yksin tekeminen on omin tapa työskennellä. Myös muun tuen tarve tuntuu olevan erilainen. Varsinkin tieteiden välisiä rajoja ylittävässä työssä tutkija saattoi kokea jäävänsä aivan yksin, joskus oli pakko vaihtaa ohjaajaa. Jotkut päätyivät hyvin itsenäiseen ratkaisuun ja hakivat apua muualta.

Lähes kaikilla väittelijöillä on jossakin vaiheessa vastoinkäymisiä, mikä on tärkeää muistaa. Hankaluudet ja niiden voittaminen kuuluvat prosessiin ja antavat myös tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Tavallisimmin hankaluudet liittyvät ohjaukseen, rahoitukseen ja väittelijän elämäntilanteeseen. Jotta ongelmallista tilanteista selvitään, väittelijä tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka pitävät yllä toivoa ja antavat tukea. Ihanteellisessa tilanteessa tukea on saatavilla usealta taholta. Etenkin kokeneempien akateemisten työläisten näkemykset ovat hyödyllisiä, sillä saman kuvion läpikäyneet osaavat suhtautua paremmin väittelijän ongelmiin.

— Vanhempien kollegojen pitäisikin mieltää tehtäväkseen kertoa akateemisen yhteisön piirteistä ja tavallaan kasvattaa omaan joukkoonsa liittyvää. Vaikeina hetkinä tärkeä tehtävä on toivon näköalojen ja sopivien tavoitteiden osoittaminen, Peura huomauttaa.

Onko tohtoriksi tulemista tutkineen Peuran oma väitösprosessi edennyt tyypillisellä tavalla?

— Ehkä ei pitäisi puhua tyypillisestä tavasta tulla tohtoriksi, sillä tutkimukseni vahvistaa ajatusta, että elämänkulun erilaisuuden vuoksi tohtoroitumisen polku alkaa ja etenee jopa hämmästyttävän eri tavoin. Oma tieni on ollut pitkä ja sisältänyt katkoksia sekä perhe- että työtilanteen vuoksi. Myös poikkitieteellisyys on tuonut oman värinsä tutkimustyöhön.

Peura on kasvatustieteiden maisteri ja hammaslääketieteen lisensiaatti, työssään hän kouluttaa lääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattilaisia erilaisissa täydennyskoulutustilanteissa.

— Nykyisiin työtehtäviin päätyminen selittyy suurelta osin sillä, että opiskelin tällaisen hieman kummallisen, mutta kuitenkin toimivan tutkintoyhdistelmän, hän naurahtaa.

Tutkijan elämä on arkista

Aina silloin tällöin kuulee käytettävän ilmaisua tohtoreista kammiossaan. Käsitettä käytetään tutkijoita vastaan ajatuksena, että he ovat vieraantuneet muusta elämästä.

— Tosiasiassa tutkija ei voi eristäytyä, jokaisen kohdalla arki painaa päälle jollakin tapaa. Ilman muuta elämää väitöskirjojen kanssa ahertavat jäisivät vaille sen tarjoamaa vastapainoa ja voimavaroja. Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat ja väittelijöiden ikähaitari saattaa olla todella laaja. Omassa aineistossani osa tohtoriksi valmistuvista oli hyvin nuoria, osa taas viisikymppisiä ja vanhempiakin.

— Minusta yliopistolla pitäisi ottaa huomioon ohjattavan koko elämäntilanne: joillakin on pieniä lapsia, joillakin huolehdittavana vaikkapa iäkkäät vanhemmat. Opiskelutahtikin voi olla erilainen. Tutkijakoulussa opiskellaan tiiviillä aikataululla, kun taas toiset tekevät tutkimustaan työn ohella, Peura muistuttaa.

Naisten osuus väittelijöistä on jatkuvasti kasvanut. Juuri naisten kohdalla vaatimukset tuntuvatkin kovilta: suotavaa olisi väitellä alle kolmikymppisenä ja kokemuksen karttumiseksi tulisi olla muutama vuosi ulkomailla vaihdossa. Ja tietysti lasten tekoon pitäisi ryhtyä hyvissä ajoin. Peura itse väitteli viisikymppisenä.

— Tuskin olisin nuorempana tehnyt tällaista tutkimusta. Luonnontieteellisellä alalla nuoresta iästä on tunnetusti etua, kun taas esimerkiksi yhteiskuntaan liittyvillä aloilla iästä ja elämänkokemuksesta voi olla hyötyä. Aineistossani oli muitakin kypsemmällä iällä väitelleitä. Oleellista mielestäni on se, että kukaan tohtoriksi väitelleistä ei katunut ratkaisujaan. Kaikki olivat lopulta tyytyväisiä selvittyään urakasta.

Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Veikko Somerpuro