Monta tietä tohtoriksi
Tohtorinväitös saattaa olla välttämätön
vaihe uralla etenemiseksi, joillakin taas
motiivi tutkimuksen tekoon on kyltymätön
tiedonhalu. Lähtökohdista riippumatta lähes
kaikki väittelijät joutuvat työnsä varrella
kohtaamaan erilaisia ongelmia ja
turhautumisen hetkiä. Tutkija Anni Peura
selvitti väitöskirjassaan tohtoriksi tulemisen
tarinaa.
Suomen yliopistoista valmistui vuonna 2008 yhteensä
1526 tohtoria. Lukumäärä on kasvanut
vuosittain samalla, kun väittelijöiden keski-ikä on
monella alalla laskenut. Oppiarvoon liittyvä status
pysyy vahvana, myös monille tohtoreille väitteleminen
on henkilökohtaisesti merkittävä etappi
elämässä.
Tutkija Anni Peura selvitti kasvatustieteen alan
väitöskirjassaan tohtoriksi tulemisen tarinaa, tutkimus
perustuu 23 Helsingin yliopistossa väitelleen
tohtorin omaelämäkerralliseen kertomukseen.
— Tohtoriksi tuleminen on yksilöllinen ja ainutlaatuinen
kokemus, joka saa painoarvonsa ja
merkityksensä siitä paikasta ja tilasta, mihin se
osuu elämän kokonaisuudessa. On monta tietä
tohtoriksi ja perinteinen yhteisöllinen rituaalinen
muoto luo tielle turvalliset rajat ja päämäärän,
Peura muotoilee.
Nykyisessä väitösprosessissa traditioiden ohella
myös hallinnollisilla vaatimuksilla on suuri
merkitys. Varsinaiset traditiot ovat tiivistyneesti
esillä erityisesti väitöspäivän tapahtumissa ja promootioissa.
Se, millaisen muodon perinteet saavat
väitöspäivän aikana, riippuu paitsi yliopiston ja
tiedekuntien yleisistä ohjeista myös väittelijän
omista persoonallisista valinnoista.
— Tässä suhteessa väittelijät ovat hyvin erilaisia.
Toiset pitäytyvät mieluusti vanhoissa tavoissa
ja toiset varioivat perinteitä itselleen sopivalla tavalla.
Kaikissa yliopistoissa perinteet vähitellen
muotoutuvat joiltain osin omanlaisiksi. Tähän
vaikuttavat erilaiset tiedekulttuurit ja oman identiteetin
hakeminen. Helsingin yliopistoon muotoutuneet
tavat, jotka palautuvat Turun Akatemian
ja Upsalan yliopiston käytäntöihin, ovat kuitenkin
olleet esikuvana nuoremmille yliopistoille.
Ongelmallinen ohjaus
Väitöstutkimukseen ryhtymisen motiivit vaihtelevat
puhtaasta tutkimusinnosta työelämän asettamiin
vaatimuksiin. Jatko-opinnoilla haetaan niin
uutta osaamista ja lisäpätevyyttä kuin vastauksia
itseä kiinnostaviin asioihin. Viimevuosina tohtoreita
on tullut aiempaa enemmän ja väitöskirjat
pyritään saamaan valmiiksi entistä nopeammin.
Peuran aineistossa kävi jossain määrin ilmi huoli
siitä, kuinka tohtorimäärien kasvaminen mahdollisesti
vaikuttaa työllistymiseen ja väitöskirjojen
laatuun.
Peura korostaa tutkijoiden erilaisuutta. Se on
seikka, joka myös tulospaineessa toimivilla laitoksilla
pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon esimerkiksi
ohjauksessa.
— Jotkut tutkijoista olivat joutuneet selviytymään
todella yksin ja kärsivät laitosten resurssien
vähyydestä ja ohjaajien kiireistä. Joillekin taas yksin
tekeminen on omin tapa työskennellä. Myös
muun tuen tarve tuntuu olevan erilainen. Varsinkin
tieteiden välisiä rajoja ylittävässä työssä tutkija
saattoi kokea jäävänsä aivan yksin, joskus oli pakko vaihtaa ohjaajaa. Jotkut päätyivät hyvin itsenäiseen
ratkaisuun ja hakivat apua muualta.
Lähes kaikilla väittelijöillä on jossakin vaiheessa
vastoinkäymisiä, mikä on tärkeää muistaa.
Hankaluudet ja niiden voittaminen kuuluvat prosessiin
ja antavat myös tärkeitä onnistumisen kokemuksia.
Tavallisimmin hankaluudet liittyvät
ohjaukseen, rahoitukseen ja väittelijän elämäntilanteeseen.
Jotta ongelmallista tilanteista selvitään,
väittelijä tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka
pitävät yllä toivoa ja antavat tukea. Ihanteellisessa
tilanteessa tukea on saatavilla usealta taholta.
Etenkin kokeneempien akateemisten työläisten
näkemykset ovat hyödyllisiä, sillä saman kuvion
läpikäyneet osaavat suhtautua paremmin väittelijän
ongelmiin.
— Vanhempien kollegojen pitäisikin mieltää
tehtäväkseen kertoa akateemisen yhteisön piirteistä
ja tavallaan kasvattaa omaan joukkoonsa
liittyvää. Vaikeina hetkinä tärkeä tehtävä on toivon
näköalojen ja sopivien tavoitteiden osoittaminen,
Peura huomauttaa.
Onko tohtoriksi tulemista tutkineen Peuran
oma väitösprosessi edennyt tyypillisellä tavalla?
— Ehkä ei pitäisi puhua tyypillisestä tavasta
tulla tohtoriksi, sillä tutkimukseni vahvistaa ajatusta,
että elämänkulun erilaisuuden vuoksi tohtoroitumisen
polku alkaa ja etenee jopa hämmästyttävän
eri tavoin. Oma tieni on ollut pitkä ja sisältänyt
katkoksia sekä perhe- että työtilanteen
vuoksi. Myös poikkitieteellisyys on tuonut oman
värinsä tutkimustyöhön.
Peura on kasvatustieteiden maisteri ja hammaslääketieteen
lisensiaatti, työssään hän kouluttaa
lääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattilaisia
erilaisissa täydennyskoulutustilanteissa.
— Nykyisiin työtehtäviin päätyminen selittyy
suurelta osin sillä, että opiskelin tällaisen hieman
kummallisen, mutta kuitenkin toimivan tutkintoyhdistelmän,
hän naurahtaa.
Tutkijan elämä on arkista
Aina silloin tällöin kuulee käytettävän ilmaisua
tohtoreista kammiossaan. Käsitettä käytetään tutkijoita
vastaan ajatuksena, että he ovat vieraantuneet
muusta elämästä.
— Tosiasiassa tutkija ei voi eristäytyä, jokaisen
kohdalla arki painaa päälle jollakin tapaa. Ilman
muuta elämää väitöskirjojen kanssa ahertavat jäisivät vaille sen tarjoamaa vastapainoa ja voimavaroja.
Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat ja väittelijöiden
ikähaitari saattaa olla todella laaja.
Omassa aineistossani osa tohtoriksi valmistuvista
oli hyvin nuoria, osa taas viisikymppisiä ja vanhempiakin.
— Minusta yliopistolla pitäisi ottaa huomioon
ohjattavan koko elämäntilanne: joillakin on pieniä
lapsia, joillakin huolehdittavana vaikkapa iäkkäät
vanhemmat. Opiskelutahtikin voi olla erilainen.
Tutkijakoulussa opiskellaan tiiviillä aikataululla,
kun taas toiset tekevät tutkimustaan työn
ohella, Peura muistuttaa.
Naisten osuus väittelijöistä on jatkuvasti kasvanut.
Juuri naisten kohdalla vaatimukset tuntuvatkin
kovilta: suotavaa olisi väitellä alle kolmikymppisenä
ja kokemuksen karttumiseksi tulisi
olla muutama vuosi ulkomailla vaihdossa. Ja tietysti
lasten tekoon pitäisi ryhtyä hyvissä ajoin.
Peura itse väitteli viisikymppisenä.
— Tuskin olisin nuorempana tehnyt tällaista
tutkimusta. Luonnontieteellisellä alalla nuoresta
iästä on tunnetusti etua, kun taas esimerkiksi yhteiskuntaan
liittyvillä aloilla iästä ja elämänkokemuksesta
voi olla hyötyä. Aineistossani oli muitakin
kypsemmällä iällä väitelleitä. Oleellista mielestäni
on se, että kukaan tohtoriksi väitelleistä ei
katunut ratkaisujaan. Kaikki olivat lopulta tyytyväisiä
selvittyään urakasta.
Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Veikko Somerpuro
Anni Peura
• syntynyt 13.4.1958 Jyväskylässä
• hammaslääketieteen lisensiaatti 1983
• kasvatustieteiden maisteri 1997
• FT 2008, Helsingin yliopisto
• työskennellyt opettajana ja tutkijana
terveydenhuoltoalanoppilaitoksissa,
Helsingin yliopistossa ja lääkäreiden
täydennyskoulutushankkeissa.
• harrastaa kuvataiteita
• naimisissa, 3 lasta
|