• pääsivu
  • sisällys

  •  

    Opettajien määrää lisäämällä tehoa opiskeluun

    Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mielestä jatkuvasti heikentynyt yliopisto-opettajien ja opiskelijoiden lukumääräsuhde on suurin syy pitkittyneiden opintoaikojen taustalla. Liittojen mielestä opetusministeriön valmistelemassa korkeakoulujen opintoaikojen lyhentämisen toimenpideohjelmassa on monia hurskaita tavoitteita, mutta ne eivät toteudu ilman merkittäviä resurssilisäyksiä.

    Yliopistojen opiskelijamäärät ovat runsaan kymmenen vuoden aikana kasvaneet yli 40 prosentilla, mutta opetushenkilöstön määrä on pysynyt vastaavana aikana lähes samana. Opettajien ja opiskelijoiden lukumääräsuhde on jo pidempään muuttunut vuosi vuodelta yhä epäedullisempaan suuntaan. Muutos on dramaattinen, koska samaan aikaan yliopistot ovat saaneet uusia tehtäviä.

    - Resurssivajaukset ovat jääneet opetusministeriön työryhmän valmistelemassa toimenpideohjelmassa aivan liian vähälle huomiolle ja niitä on jopa vähätelty. On selvää, että jos opettaja-/opiskelijasuhde korjataan yliopistoissa esimerkiksi kymmenen vuoden takaiselle tasolle ja samalla yliopistokirjastojen voimavaroja lisätään, tulevat opintoajatkin lyhenemään, todetaan Tieteentekijöiden liiton lausunnossa.

    Tieteentekijöiden liiton mielestä raportissa vähätellään yliopistojen opettajaresurssien riittämättömyyttä vertaamalla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettaja-/opiskelijasuhdetta toisiinsa. Opetusministeriön raportti unohtaa kuitenkin sen, että yliopistojen opetushenkilöstö koostuu valtaosin tutkijaopettajista eli henkilöistä, jotka tutkivat ja opettavat. Lisäksi yliopisto-opettajilla on runsaasti laitostehtäviä. Ammattikorkeakoulujen opettajat taas ovat ennen kaikkea pelkästään opettajia.

    Opintoaikojen lyhentämisen toimenpideohjelmassa korostetaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) merkitystä opintojen tehostamisessa. Liittojen mielestä HOPS:n täysimääräinen käyttöönotto esitetyllä tavalla merkitsisi lisätehtäviä erityisesti opettajakunnalle, jonka työaika jo nykyisin selvästi ylittää keskimääräisen virastotyöajan.

    Professoriliiton mielestä opintoaikojen lyhentäminen on hyvä tavoite. Mutta liitto ei pidä opinto-oikeuden ajallista rajoittamista opetusministeriön toimenpideohjelmassa esitetyllä tavalla tarkoituksenmukaisena.

    - Parempi ja oikeudenmukaisempi tapa rajoittaa opiskeluoikeutta olisi esimerkiksi silloin, jos useampana vuotena peräkkäin opintosuoritukset olisivat ilman syytä jääneet kokonaan saavuttamatta tai käytännössä olemattomiksi. Lisäksi yliopistoille voidaan antaa mahdollisuus rajoittaa perustelluista syistä tutkintovaatimukset ylittävien opintoviikkojen määrää, Professoriliitto huomauttaa lausunnossaan.

    Tieteentekijöiden liitto pitää opiskelijoiden nykyistä parempaa sitoutumista opiskeluun henkilöresurssien lisäämisen ohella suurimpana opintoaikojen lyhentymiseen vaikuttavana tekijänä.


    Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton lausunnot löytyvät kokonaisuudessaan nettisivuilta:
    www.professoriliitto.fi kohdassa Ajankohtaista – Lausunnot
    www.tieteentekijoidenliitto.fi kohta Ajankohtaista – Tiedotteet



    OAJ/YLL ei rajaisi opinto-oikeutta

    Myös OAJ/YLL on antanut lausuntonsa Korkeakoulujen opintoaikojen lyhentämisen toimenpideohjelmasta. Kaikki opettajajärjestöt ovat lausuntojensa mukaan yhtä mieltä siitä, että opintojen tehostaminen ja niiden suorittaminen määräajassa edellyttävät lisää henkilöresursseja. OAJ/YLL katsoo, että opinto-oikeuden tiukka rajoittaminen ei sovellu yliopistokoulutukseen.

    OAJ/YLL:n mielestä ylijohtaja Arvo Jäppisen johtama työryhmä on tunnustanut, että opiskelijamäärän kasvun vuoksi opetushenkilöstöä tarvitaan lisää ja katsoo, että opetuksen ja ohjauksen riittävyyden tulee olla keskeinen teema tulosneuvotteluissa ja tuloksellisuusrahoituksessa.
    Henkilökohtaiset opetussuunnitelmat (HOPS) on alustavasti sovittu otettavan käyttöön tulossopimuskauden 2004-2006 loppuun mennessä. Kaikki yliopistojärjestöt toteavat niiden vaativan lisää henkilöstöresursseja.
    Opetusministeriön työryhmän esityksiin liittyy myös lukuvuoden käyttöä tehostavia esityksiä.
    OAJ/YLL:n mukaan efektiivisen opetuskauden pidentäminen nykyisestä näyttää täysin mahdottomalta, koska nykyisenkään opetusohjelman toteuttamiseen ei näytä löytyvän riittävästi varoja.

    Opinto-oikeuden rajoittaminen?

    OAJ/YLL:n mielestä tutkintoon kuuluvien opintojen määrän tiukka rajoittaminen ei sovellu yliopistokoulutukseen. Erityisesti matemaattis-luonnontieteellisellä alalla opettajakelpoisuus merkitsee käytännössä jopa 200 ov:n ylittäviä suorituksia. Myös yhtenäisen perusopetuksen tarvitsemien ns. kaksoiskelpoisten opettajien kouluttaminen edellyttää normilaajuutta laajemman tutkinnon suorittamista.

    Avoimen yliopiston väylä?

    OAJ/YLL taas katsoo, että avoimen yliopisto-opetuksen kehittäminen tutkintoon johtavana väylänä edellyttää opetuksen laatutason ja tiedepohjaisuuden turvaamista. Yliopistojen perusrahoituksen riittämättömyys sekä henkilöresurssien puute ja epätasaisuus avoimen yliopiston puolella estävät näiden vaatimusten toteutumisen jo nyt. Kun opetusministeriön työryhmä kuitenkin esittää, että avoimia yliopisto-opintoja suorittaneiden pääsyä tutkinto-opiskelijaksi helpotetaan erityisesti niillä aloilla, joilla on suuri työvoimatarve, niin OAJ päättelee, että yliopisto-opetuksen laadusta ei työryhmällä ole tarkoituskaan kantaa huolta. Lisäksi työryhmän esitys sotii opintojen lyhentämistä vastaan, koska lisäväylästä tulisi opintoja pitkittävä kiertotie.

    Tutkintoon johtavan koulutuksen maksuttomuus

    Opetusministeriön työryhmän suunnitelman mukaan avoimen yliopisto-opetuksen kautta alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet ohjataan opiskelijavalinnoissa suoraan maisterivaiheen valintoihin. Koska opiskelu avoimessa yliopistossa on maksullista, niin OAJ päättelee tästä, että tutkintoon johtava koulutus ei siis käytännössä olisikaan maksutonta. Työryhmän ehdotukseen, että pätevöittämiskoulutus ja tutkintojen täydentäminen tulisi järjestää maksullisena täydennyskoulutuksena, OAJ vastaa, ettei se sovellu ainakaan opettajankoulutukseen.

    Opetuksen laatu

    OAJ/YLL katsoo, että yliopistojen tulee järjestää mahdollisuus suorittaa yliopistonopettajan opetusasiantuntemusta vahvistavat 15 ov:n ja 35 ov:n opintokokonaisuudet osana kokonaistyöaikaa. Kelpoisuusasetukseen tulee edelleen lisätä, että lehtorilta, yliopistonlehtorilta ja vastaavaa työtä tekevältä edellytetään yliopistonopettajan opetusasiantuntemusta vahvistavat 15 ov:n opinnot. Edelleen OAJ:n mielestä tulisi harkita uudelleen korkeakoulun opettajiston oikeutta opintolukukauteen ja sitä kautta entistä ammattitaitoisempaan opetukseen ja ajanmukaisiin opetussisältöihin.

    Vesa Kulmala
    puheenjohtaja
    Yliopistonlehtorien liitto