9/15

  • pääsivu
  • sisällys
  • Kuvakaappaus Youtubesta

    Yliopiston strategia musiikkivideona

    Voiko yliopiston strategian kertoa musiikkivideona?

    —Kyllä voi, sanoo Itä-Suomen yliopiston henkilöstöjohtaja Jouni Kekäle.

    YouTubesta löytyvän State of the Smart -rockvideon takana on iso joukko yliopistolaisia Itä-Suomen yliopistosta.

    —Sanojen perusta on yliopiston strategia. Ne kuvaavat asennetta ja asioita, joita viemme eteenpäin jotta pärjäämme mahdollisimman hyvin muuttuvassa maailmassa, Kekäle sanoo.

    —Kaikkea mahdollista on laulettu, mutta kyllä yliopiston strategia on harvinaisen punnittu pohja sanoitukselle, hän lisää.

    —Sanoitus on strategiaan verrattuna nostettu osin vielä yleismaailmallisemmaksi ja yleisemmälle tasolle.

    Videossa esiintyy Pohyola Trio. Yhtyeen kitaristi on Jouni Kekäle, bassoa soittaa professori Antti Juvonen ja rumpuja yliopistonlehtori Pasi Tuunainen.

    — Laulajaksi saatiin Hennariikka Syvänne, joka sijoittui aikoinaan kolmanneksi Suomen Idols-kisassa. Mukana on myös JoY-kuoron jäseniä taustalaulajina ja yliopiston kansainvälisiä ja kotimaisia opiskelijoita yleisönä, Kekäle sanoo.

    Kuinka projekti sai alkunsa?

    —Musiikkivideo oli tietohallintojohtajamme Juha Eskelisen idea. Kuvasimme verkko-opetusta Karelia-ammattikorkeakoulun Cadimef-studiossa ja Juha ehdotti samalla musiikkivideon tekoa.

    —Bändimme Pohyola Trio innostui ajatuksesta. Aluksi aiottiin ottaa pohjaksi cover-kappale, mutta tekijänoikeuskysymysten selvittäminen kävi liian hankalaksi.

    —Tämän todettuani tein samana iltana tuon kappaleen parissa tunnissa. Sanat ja musiikkidemon tein kotitietokoneelle, jonka pohjalta työstimme trion kanssa videolla kuultavan sovituksen ja version, vastaa Kekäle.

    Ensimmäinen live-esitys kappaleesta kuultiin UEF-festareilla 18 syyskuutta. Festareilla esiintyi myös muita bändejä, joissa laulaa ja soittaa yliopiston omaa väkeä.Itä-Suomen yliopistossa toivotaan, että henkilöstö tekisi kappaleesta uusia versioita. Tyyli on vapaa. Onko tämä muoto esitellä asioita tullut jäädäkseen?

    — Kappale ja video syntyivät sattumien summana. Hiukan humoristisesti voisi ehkä sanoa, että asioita tuskin tullaan jatkossa esittelemään hallinnossa laulamalla, mutta kyllä yliopistomme on varsin musiikkihenkinen.

    Onko tullut palautetta?

    — Palaute on ollut hyvin myönteistä. Ideaa ja kappaletta on kehuttu. Yksittäisen negatiivisen kommentin olen saanut, jossa asiaa katsottiin ehkä osin ideologisen näkökulman läpi.

    — Minusta se perustui väärinkäsitykseen. Strategiahan on julkaistu jo aiemmin ja loppu on musiikkia, josta jokainen voi toki pitää enemmän tai vähemmän.

    Uusia versiota voi siis syntyä?

    — Luovutimme kappaleen oikeudet yliopistolle, joten tämä on oikeasti nyt Itä-Suomen yliopiston musiikkia. Toivottavasti haasteeseen tartutaan./p>

    Sören Viktorsson

    Kappale "State of the Smart" on nähtävissä YouTubessa osoitteessa: https://youtu.be/cqbIOQNDd_M.
    Linkki löytyy myös bannerista Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilta.

    • Painetussa lehdessä sivu 40