Vammaistutkimus tuli yliopistoon
Kasvatustieteen tohtori Simo Vehmas
aloitti syksyllä työnsä Suomen ensimmäisenä
vammaistutkimuksen professorina.
Vammaistutkimuksen aseman
vahvistamisella yliopistoissa toivotaan
olevan myös yhteiskunnallista vaikutusta.
Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen
tiedekuntaan perustettu viisivuotinen
professuuri on saatu vammaisjärjestöjen
tuella. Suomessa ei aiemmin ole ollut järjestelmällistä
vammaistutkimuksen koulutusta,
sille on tarvetta muun muassa
vammaisten yhteiskunnallisen aseman
arvioimiseksi ja poliittisen päätöksenteon
tueksi. Oppituolilla on myös symbolinen vaikutus: se on merkki
siitä, että vammaisuus on tullut osaksi yhteiskunnallista keskustelukulttuuria.
—Tavoitteena on vahvistaa alan asemaa yliopistoissa ja sitä
kautta vaikuttaa vammaisuuteen liittyvien kysymysten laajempaan
ymmärrykseen. Ala voisi hyödyttää maamme tulevaa virkamieskuntaa,
esimerkiksi juristeja, opettajia, lääkäreitä ja muita terveydenhuollon
ammattilaisia, professori Simo Vehmas toteaa.
Vielä 15 vuotta sitten vammaisuudelle ei annettu painoarvoa
esimerkiksi sosiologian tai filosofian tutkimuksessa. Nykyään vammaisuus
ymmärretään jo samalla tavalla yhteiskunnallisesti tärkeäksi aiheeksi kuin vaikkapa seksuaalinen suuntautuneisuus
tai vanhuus.
Ensimmäisenä tehtävänään Vehmaksen on rakennettava
tyhjästä alan sivuainekokonaisuus. Tavoitteena
on luoda tutkimusryhmiä, joissa tarkastellaan
hyvinvoinnin ulottuvuuksia ja sitä, miten se toteutuu
eri tavalla vammaisten ihmisten elämässä. Suunnitelmissa
on myös empiirinen tutkimus esimerkiksi
vammaisten työllistymisestä ja siihen liittyvistä esteistä.
Tiedetään, että vammaisten työttömyysaste on
korkea.
— Tiedetään myös, että vammaisiin kohdistuu
väkivaltaa enemmän kuin muihin ihmisiin. Mentaalisesti
hauraampien riski joutua väkivallan kohteeksi
on suuri. Joissakin ihmisissä vammaisuus herättää aggressiivisia
tunteita, Vehmas toteaa.
— Oma tutkimukseni käsittelee vammaisuuden
teoriaan liittyviä kysymyksiä ja kehitysvammaisuuden
moraalista merkitystä. Monet filosofit ovat
argumentoineet, että olennon moraalinen arvo on
suhteessa sen kognitiivisiin ominaisuuksiin ja että
esimerkiksi eläimet ovat tästä syystä ihmisiä vähempiarvoisia.
Monet ovat myös väittäneet, että vaikeasti
kehitysvammaiset ovat moraalisesti vähempiarvoisia
kuin muut ihmiset. Ajatuksella on seurauksensa esimerkiksi
sikiödiagnostiikkaan pohjautuvissa aborteissa
ja hoitopäätösten teossa.
Hyödyllisiä kansalaisia
Vammaisten korkean työttömyysasteen taustalla olevista
syistä ei toistaiseksi ole tutkittua tietoa. Se kuitenkin
on selvää, että sosiaaliturvan rakenteen vuoksi
työ ei kannata, sillä ansiotulot saattavat vaikuttaa
jopa haitallisesti taloudelliseen tilanteeseen. Monet
vammaisista pystyisivät tekemään ainakin osa-aikaista
työtä, mutta myös työnantajat ovat haluttomia
heidän palkkaamiseen. Ehkä monet vammaiset ovat
myös ehdollistuneet avuttomuuteen ja omaksuneet
käsityksen, että vammaisia ei töihin haluta.
— Usein ajatuksena on, että vammaisen ei tarvitse
edes yrittää olla osana tuottavaa yhteiskuntaa. Heitä
varten on työkyvyttömyyseläke. Vammaiset ovatkin
köyhimpiä kansanryhmiä. Vammaisten kannattaisi
kouluttautua niin kuin muidenkin, mutta he hakeutuvat
melko harvoin esimerkiksi yliopistoihin, tosin
tästäkään ei ole täsmällistä tietoa. En usko, että kyse
on huonommista akateemisista taidoista, sillä fyysiset
rajoitukset eivät vaikuta kognitiivisiin kykyihin,
Vehmas huomauttaa.
Erityisopetus on tuonut paljon hyvää, mutta
vammaisten laittaminen eri ryhmiin muiden kanssa
on luonut kalliin systeemin. Vammaisuus nähdään
yhä vamman kautta ja ongelmana, jossa asiantuntijat
ymmärtävät parhaiten vamman luonteen. Lapselle ei
synny selkeää autonomian ajatusta, se on passivoivaa
tulevaa elämää ajatellen.
Vehmaksen kokemuksen mukaan yliopistoissa on
herätty hyvin vammaisten olemassaoloon ja muun
muassa esteettömyys pyritään huomioimaan. Tosin
esimerkiksi Helsingin yliopistossa on paljon vanhoja
rakennuksia, jotka eivät välttämättä ole esteettömiä,
tai esteettömyys vaatii vahtimestarin apua.
Professori Simo Vehmas on aiemmin toiminut
pitkään Jyväskylän yliopistossa erityispedagogiikan
alalla. Oman kuvauksensa mukaan hän on maalaispoika
Keski-Suomen metsistä, Jyväskylän läheltä.
— Olen ollut vammaisuudesta pitkään kiinnostunut
vaikkakaan taustassani ei ole mitään ihmeellistä
syytä tai henkilökohtaista kokemusta. Kenties
normitietoisen kasvatuksen saaneena olen alkanut
myöhemmin uhmata ajattelutapaa ja pikemminkin
kiinnostua marginaalissa olevista ihmisistä. Kiinnostuksen
suuntautumisessa vaikutusta on ollut myös
sillä, että jo lukion jälkeen tein töitä vammaisten
lasten parissa. Olen myös tehnyt pitkään yhteistyötä
esimerkiksi vammaisjärjestöjen kanssa.
Toiveena olisi, että suomalaisyliopistot alkaisivat
pitää vammaistutkimusta omana oppiaineena.
— Tai vammaistutkimuksen sisältöjä integroidaan
muihin oppiaineisiin, tosin vielä en osaa arvioida,
kuinka olisi parempi, Vehmas pohtii.
teksti Arja-Leena Paavola
kuva Linda Tammisto
- Painetussa lehdessä sivu 38
|