ACATIIMI 9/13 tulosta | sulje ikkuna

Vammaistutkimus tuli yliopistoon

Kasvatustieteen tohtori Simo Vehmas aloitti syksyllä työnsä Suomen ensimmäisenä vammaistutkimuksen professorina. Vammaistutkimuksen aseman vahvistamisella yliopistoissa toivotaan olevan myös yhteiskunnallista vaikutusta.

Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan perustettu viisivuotinen professuuri on saatu vammaisjärjestöjen tuella. Suomessa ei aiemmin ole ollut järjestelmällistä vammaistutkimuksen koulutusta, sille on tarvetta muun muassa vammaisten yhteiskunnallisen aseman arvioimiseksi ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Oppituolilla on myös symbolinen vaikutus: se on merkki siitä, että vammaisuus on tullut osaksi yhteiskunnallista keskustelukulttuuria.

—Tavoitteena on vahvistaa alan asemaa yliopistoissa ja sitä kautta vaikuttaa vammaisuuteen liittyvien kysymysten laajempaan ymmärrykseen. Ala voisi hyödyttää maamme tulevaa virkamieskuntaa, esimerkiksi juristeja, opettajia, lääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattilaisia, professori Simo Vehmas toteaa.

Vielä 15 vuotta sitten vammaisuudelle ei annettu painoarvoa esimerkiksi sosiologian tai filosofian tutkimuksessa. Nykyään vammaisuus ymmärretään jo samalla tavalla yhteiskunnallisesti tärkeäksi aiheeksi kuin vaikkapa seksuaalinen suuntautuneisuus tai vanhuus.

Ensimmäisenä tehtävänään Vehmaksen on rakennettava tyhjästä alan sivuainekokonaisuus. Tavoitteena on luoda tutkimusryhmiä, joissa tarkastellaan hyvinvoinnin ulottuvuuksia ja sitä, miten se toteutuu eri tavalla vammaisten ihmisten elämässä. Suunnitelmissa on myös empiirinen tutkimus esimerkiksi vammaisten työllistymisestä ja siihen liittyvistä esteistä. Tiedetään, että vammaisten työttömyysaste on korkea.

— Tiedetään myös, että vammaisiin kohdistuu väkivaltaa enemmän kuin muihin ihmisiin. Mentaalisesti hauraampien riski joutua väkivallan kohteeksi on suuri. Joissakin ihmisissä vammaisuus herättää aggressiivisia tunteita, Vehmas toteaa.

— Oma tutkimukseni käsittelee vammaisuuden teoriaan liittyviä kysymyksiä ja kehitysvammaisuuden moraalista merkitystä. Monet filosofit ovat argumentoineet, että olennon moraalinen arvo on suhteessa sen kognitiivisiin ominaisuuksiin ja että esimerkiksi eläimet ovat tästä syystä ihmisiä vähempiarvoisia. Monet ovat myös väittäneet, että vaikeasti kehitysvammaiset ovat moraalisesti vähempiarvoisia kuin muut ihmiset. Ajatuksella on seurauksensa esimerkiksi sikiödiagnostiikkaan pohjautuvissa aborteissa ja hoitopäätösten teossa.

Hyödyllisiä kansalaisia

Vammaisten korkean työttömyysasteen taustalla olevista syistä ei toistaiseksi ole tutkittua tietoa. Se kuitenkin on selvää, että sosiaaliturvan rakenteen vuoksi työ ei kannata, sillä ansiotulot saattavat vaikuttaa jopa haitallisesti taloudelliseen tilanteeseen. Monet vammaisista pystyisivät tekemään ainakin osa-aikaista työtä, mutta myös työnantajat ovat haluttomia heidän palkkaamiseen. Ehkä monet vammaiset ovat myös ehdollistuneet avuttomuuteen ja omaksuneet käsityksen, että vammaisia ei töihin haluta.

— Usein ajatuksena on, että vammaisen ei tarvitse edes yrittää olla osana tuottavaa yhteiskuntaa. Heitä varten on työkyvyttömyyseläke. Vammaiset ovatkin köyhimpiä kansanryhmiä. Vammaisten kannattaisi kouluttautua niin kuin muidenkin, mutta he hakeutuvat melko harvoin esimerkiksi yliopistoihin, tosin tästäkään ei ole täsmällistä tietoa. En usko, että kyse on huonommista akateemisista taidoista, sillä fyysiset rajoitukset eivät vaikuta kognitiivisiin kykyihin, Vehmas huomauttaa.

Erityisopetus on tuonut paljon hyvää, mutta vammaisten laittaminen eri ryhmiin muiden kanssa on luonut kalliin systeemin. Vammaisuus nähdään yhä vamman kautta ja ongelmana, jossa asiantuntijat ymmärtävät parhaiten vamman luonteen. Lapselle ei synny selkeää autonomian ajatusta, se on passivoivaa tulevaa elämää ajatellen.

Vehmaksen kokemuksen mukaan yliopistoissa on herätty hyvin vammaisten olemassaoloon ja muun muassa esteettömyys pyritään huomioimaan. Tosin esimerkiksi Helsingin yliopistossa on paljon vanhoja rakennuksia, jotka eivät välttämättä ole esteettömiä, tai esteettömyys vaatii vahtimestarin apua.

Professori Simo Vehmas on aiemmin toiminut pitkään Jyväskylän yliopistossa erityispedagogiikan alalla. Oman kuvauksensa mukaan hän on maalaispoika Keski-Suomen metsistä, Jyväskylän läheltä.

— Olen ollut vammaisuudesta pitkään kiinnostunut vaikkakaan taustassani ei ole mitään ihmeellistä syytä tai henkilökohtaista kokemusta. Kenties normitietoisen kasvatuksen saaneena olen alkanut myöhemmin uhmata ajattelutapaa ja pikemminkin kiinnostua marginaalissa olevista ihmisistä. Kiinnostuksen suuntautumisessa vaikutusta on ollut myös sillä, että jo lukion jälkeen tein töitä vammaisten lasten parissa. Olen myös tehnyt pitkään yhteistyötä esimerkiksi vammaisjärjestöjen kanssa.

Toiveena olisi, että suomalaisyliopistot alkaisivat pitää vammaistutkimusta omana oppiaineena.

— Tai vammaistutkimuksen sisältöjä integroidaan muihin oppiaineisiin, tosin vielä en osaa arvioida, kuinka olisi parempi, Vehmas pohtii.

teksti Arja-Leena Paavola
kuva Linda Tammisto

  • Painetussa lehdessä sivu 38

ACATIIMI 9/13 tulosta | sulje ikkuna