9/11

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Mitä yliopisto tarjoaa nuorelle tutkijalle?

    Tieteentekijöiden liiton nuorten tutkijoiden työryhmä järjesti Helsingissä 5.10.2011 kaikille avoimen seminaarin, jossa pohdittiin edunvalvonnassa erityisesti nuoria tutkijoita hiertäviä kysymyksiä ja etsittiin niihin mahdollisia ratkaisuja. Keskeisinä teemoina tilaisuudessa olivat tutkijankoulutus, tutkijanurat ja nuorten tutkijoiden asema yliopistossa.

    Opetusneuvos Erja Heikkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä toi alustuksessaan esiin eurooppalaisen kehityksen, joka luo paineita siihen suuntaan, että tulevaisuudessa Suomessakin mahdollisesti joudutaan punnitsemaan ammatillista tutkijankoulutusta.

    Heikkinen katsoo, että tohtoreiden työmarkkinat tulevat jatkossa yhä useammin olemaan yliopistojen ulkopuolella. Keskeisenä kriteerinä tohtorin koulutuksen onnistumiselle hän pitää tohtorikoulutuksen suoritusaikaa, jolle OKM:n tavoitteena on neljä vuotta. Nykyisellään suomalaiset tohtorintutkinnot ovat Heikkisen mukaan liian laajoja.

    Tieteentekijöiden liitto ja sen nuorten tutkijoiden työryhmä katsovat, että neljä vuotta tohtorintutkinnon tavoiteaikana on liian kategorinen ja sisältää useita ongelmia. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa, millä tavoin tavoiteaikoja arvioitaessa huomioidaan uralla pätevöitymisen, lukuisten työtehtävien ja perhe-elämän nuorelle tutkijalle asettamat vaatimukset sekä tutkintojen laatua koskevat seikat.

    Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan edustaja Kai Kilpinen oli pitkälti samoilla linjoilla Tieteentekijöiden liiton linjausten kanssa siinä, että säätiöiden maksamat apurahat ovat tutkijoiden henkilökohtaisia apurahoja, eikä niillä ole tarkoitus kattaa esimerkiksi yliopistojen tilakustannuksia.

    Liiton haasteeseen siitä, että säätiöt alkaisivat jatkossa rahoittaa tutkijoita määräaikaisissa työsuhteissa apurahojen sijaan, Kilpinen suhtautui periaatteessa myönteisesti, mutta toi selvästi esiin, että asian toteutuminen vaatisi usean vuoden valmistelun. Lisäksi hän korosti, että säätiöt ovat itsenäisiä toimijoita, eikä neuvottelukuntakaan voi ohjailla yksittäisten säätiöiden toimintaa.

    Kilpinen myös esitteli säätiöiden post doc -poolin, josta väitelleet tutkijat voivat hakea rahoitusta ulkomailla työskentelyyn. Hän näkee poolin etuna sen, että siinä rahoitus ulkomailla oleskeluun haetaan yhdeltä luukulta. Pooli jatkaa toimintaansa kokeilukauden 2011—2012 jälkeenkin.

    Itä-Suomen yliopiston pääluottamusmies Antero Puhakka esitteli Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyn tuloksia. Hän nosti esiin nuorten tutkijoiden huonon työssä viihtymisen ja muun muassa sen, kuinka entiset assistenttien työt valuvat nykyisin tohtoriohjelmissa työskenteleville.

    Puhakka toi myös esiin nuorten tutkijoiden huonon palkkatason. Perttu Ranta-aho puolestaan esitteli Eurodocin kyselyn tuloksia, joiden perusteella suomalaisten nuorten tutkijoiden asema ei ole Euroopassa huonoin mahdollinen, mutta paljon parannettavaa ja kiinni kurottavaa kärkimaihin silti vielä on.

    Jos tarkastellaan esimerkiksi rahoituksen pitkäjänteisyyttä, on Suomessa vain hiukan alle puolella väitöskirjatyön aloittavista rahoitus tiedossa yli vuodeksi. Esimerkiksi Saksassa yli vuoden rahoitus on 72 prosentilla työn aloittajista. Tällä lukemalla Saksa sijoittuu kyselyssä toiseksi viimeiseksi.

    Seminaarin päätti paneeli. Siinä ja muutenkin päivän aikana käydyistä keskusteluista kävi hyvin ilmi ainakin se, että edunvalvontatyöt eivät liitolta nuorten tutkijoiden asioissa lopu jatkossakaan.

    Pirjo Pöllänen,
    Reeta Pöyhtäri
    ja Perttu Ranta-aho

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 30