Yliopistolaki hyväksyttiin - autonomia turvattiin
Eduskunnan perustuslakivaliokunta puolusti
viime keväänä yliopistojen autonomiaa.
Se edellytti useita muutoksia yliopistolakiesitykseen.
Valiokunnan puheenjohtaja
Kimmo Sasi kuvaa oheisessa kirjoituksessa
yliopistojen autonomista asemaa ja sen
merkitystä lain käsittelyyn. Sasi katsoo,
että pelkillä hallinnollisilla uudistuksilla ei
rakenneta huippuyliopistoa.
Yliopistojen autonomialla on pitkät perinteet. Bolognan
yliopistolle taattiin Authentica Habita -
asiakirjalla 1100-luvulla itsenäisyys suhteessa kaupungin
oikeudenkäyttöön. Turun Akatemian perustamiskirjassa
kuningatar Kristiina takasi yliopistolle
samat privilegiot, vapaudet ja oikeudet,
joita Upsalan yliopisto oli nauttinut. Suomen Venäjään
liittämisen yhteydessä keisari Aleksanteri
vahvisti käskykirjeellä akatemian vapaudet ja erioikeudet
jo 16.6.1808. Vuoden 1919 hallitusmuodossa
todettiin Helsingin yliopiston itsehallintooikeus.
Vuoden 2000 perustuslaissa säädettiin,
että kaikilla yliopistoilla on itsehallinto.
Yliopistojen itsehallinnon laajuus on vaihdellut.
Kun Åbo Akademi v 1917 ja Turun yliopisto
pian sen jälkeen perustettiin yksityisinä korkeakouluina,
oli valtiosta riippumaton tieteen autonomia
varsin laaja. Autonomiaa ryhdyttiin supistamaan
1970-luvulla, kun yksityiset yliopistot
otettiin valtion haltuun ja DDR:stä alettiin katsoa
yliopisto-ohjauksen mallia. Varsinkin tulosohjauksen
kautta opetusministeriö sai varsin keskeisen
aseman korkeakoululaitoksen ohjaamisessa.
Hallituksen esitys yliopistolaiksi oli askel toiseen
suuntaan. Yliopistojen taloudellista autonomiaa
vahvistetaan muodostamalla valtion tilivirastoina
toimivista yliopistoista itsenäisiä julkisoikeudellisia
laitoksia tai säätiöitä. Yliopistojen rahoituspohjaa
laajennetaan. Yliopistojen ohjauksessa
yliopiston roolia tavoitteiden asettamisessa
lisätään, joskin opetusministeriölle jää tietyin
edellytyksin viime kädessä päätösvalta määrällisten
ja laadullisten tavoitteiden osalta.
Ongelmaksi eduskuntakäsittelyssä muodostui
hallituksen pyrkimys autonomian rajaamiseen
yliopistojen hallitusten valinnassa. Hallitus nimittäin esitti, että julkisoikeudellisten yliopistojen on
valittava yliopistoyhteisön ulkopuolisia vähintään
puolet hallituksen jäsenistä ja lisäksi ulkopuolinen
puheenjohtaja. Tämä olisi merkinnyt, että
yliopistoyhteisö ei olisi voinut valita keskuudestaan
hallituksen päätösvallan enemmistöä. Säätiöyliopistojen
osalta esitettiin, että lähtökohtaisesti
kaikki hallituksen jäsenet olisivat yliopistoyhteisön
ulkopuolisia. Lisäksi hallituksen viisi jäsentä
valitsisi valtioneuvosto ja kaksi ulkopuoliset rahoittajat.
Perustuslakivaliokunta oli jo aiemmin käsitellyt
yliopistojen autonomiaa yliopistolakiuudistusten
yhteydessä v 1997 ja v 2004. Kummassakin
yhteydessä valiokunta oli todennut, että autonomian
peruskivi on yliopistoyhteisön oikeus valita
omat johtoelimensä.
Perustuslakivaliokunta totesi nyt, että yliopistojen
itsehallinto jakautuu kahteen osaan: tutkimusta
ja opetusta koskevaan sekä taloudellis-hallinnolliseen
autonomiaan. Tutkimuksen ja opetuksen
vapaus edellyttää, että yliopiston omat hallintoelimet
käyttävät päätösvaltaa näillä alueilla ja
että yliopistoilla on myös asema opettajiensa nimittämisessä.
Taloudellis-hallinnollinen autonomia
edellyttää, että yliopisto asettaa itse hallintoelimensä,
jotka päättävät sisäiseen hallintoon
kuuluvista asioista. Entinen hallinto-oikeuden
professori K.J. Ståhlberg onkin kirjoittanut, että
itsehallintoon kuuluu, että yliopistolla on omat
valtion yleisistä hallintoviranomaisista riippumattomat
viranomaisensa.
Perustuslakivaliokunta katsoikin, että oli täysin
selvää, että valtioneuvosto ei voi nimetä autonomisen
yliopiston hallituksen jäseniä. Autonomia
on suojaa juuri hallitusvaltaa vastaan. Lisäksi
valiokunta katsoi, että lailla hallituksen valintaa
voitiin säädellä ja rajata joitakin henkilöryhmiä
vaalikelpoisuuden ulkopuolelle. Sellainen valintavallan
rajoittaminen, jolla pakotetaan yliopistoyhteisö
valitsemaan hallitukseen ulkopuolisten päätösvallan
enemmistö, ei ollut enää sopusoinnussa
itsehallinnon kanssa. Valiokunta totesi, että niin
halutessaan yliopistokollegiolla pitää olla mahdollisuus
valita enemmistö yliopiston ulkopuolisia
hallitukseen, mutta yliopistoa ei voida siihen pakottaa.
Säätiöyliopistojen osalta valiokunta vielä totesi,
että estettä ei ole sille, että ulkopuolinen yliopiston
säädekirjan allekirjoittanut yksityinen
lahjoittajataho voi saada vähemmistöedustuksen hallitukseen. Menettelyn osalta valiokunta totesi,
että yliopistoyhteisön tulee viime kädessä suorittaa
valinta, mutta sen päätös voidaan sitoa näiden
tahojen ehdotukseen. Lopputulokseksi muodostuikin,
että säätiöyliopiston hallituksen nimittää
yliopiston monijäseninen hallintoelin säätiöyliopiston
perustajia kuultuaan. Kolme jäsentä seitsemästä
nimitetään henkilöistä, jotka säätiön perustajat
valtiota lukuun ottamatta ovat asettaneet
ehdolle. Ehdokkaita tulee olla vähintään kaksinkertainen
määrä valittaviin nähden yliopiston aidon
valintavallan turvaamiseksi.
Suomessa myös kunnilla on itsehallinto. Perustuslakivaliokunnan
ratkaisun tekee ymmärrettävämmäksi
analoginen vertailu. Tuskin nimittäin
olisi sopusoinnussa kunnallisen itsehallinnon
kanssa se, että valtuusto pakotettaisiin valitsemaan
kunnan hallitukseen enemmistö muita
kuin kunnan jäseniä. Sen sijaan sallittua on se,
että kunnan työntekijät eivät voi muodostaa
enemmistöä hallituksen jäsenistä hallituksen riippumattoman
aseman turvaamiseksi.
Jatkossa on varmasti syytä arvioida yliopiston
sisäistä päätöksentekoa. Osaava ja tieteellisesti pätevä
hallitus voi ohjata yliopiston resursseja tiedeyhteisöä
vahvasti kehittävällä tavalla. Kansainvälinen
menestys myös edellyttää kattavaa tieteiden
kehityksen seurantaa. Toisaalta on tärkeää, että
yliopiston laitoksilla on laaja tutkimuksellinen vapaus.
Tutkimus ja opetus kehittyvät varmasti luovimmalla
tavalla, kun keskusohjaus ei ole liian
vahvaa.
Hyväksytty yliopistolaki, joka tulee voimaan
vuoden 2010 alusta, on askel oikeaan suuntaan.
On syytä kuitenkin muistaa, että yksin hallinnollisilla
uudistuksilla ei rakenneta huippuyliopistoa.
Kyse on ensisijassa resursseista, opetuksen laadusta
ja sitoutuneisuudesta opintoihin. Yliopiston
tehtävä ei ole vain kirjojen luku vaan opettaminen
ajattelemaan. Tämäkään yliopistouudistus ei
jää viimeiseksi.
Kimmo Sasi
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan
puheenjohtaja
|