9/09

  • pääsivu
  • sisällys

  • Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi puhui Professoriliiton Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston osastojen 40-vuotisjuhlassa. Oheinen kirjoitus perustuu hänen puheeseensa.

    Yliopistolaki hyväksyttiin - autonomia turvattiin

    Eduskunnan perustuslakivaliokunta puolusti viime keväänä yliopistojen autonomiaa. Se edellytti useita muutoksia yliopistolakiesitykseen. Valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kuvaa oheisessa kirjoituksessa yliopistojen autonomista asemaa ja sen merkitystä lain käsittelyyn. Sasi katsoo, että pelkillä hallinnollisilla uudistuksilla ei rakenneta huippuyliopistoa.

    Yliopistojen autonomialla on pitkät perinteet. Bolognan yliopistolle taattiin Authentica Habita - asiakirjalla 1100-luvulla itsenäisyys suhteessa kaupungin oikeudenkäyttöön. Turun Akatemian perustamiskirjassa kuningatar Kristiina takasi yliopistolle samat privilegiot, vapaudet ja oikeudet, joita Upsalan yliopisto oli nauttinut. Suomen Venäjään liittämisen yhteydessä keisari Aleksanteri vahvisti käskykirjeellä akatemian vapaudet ja erioikeudet jo 16.6.1808. Vuoden 1919 hallitusmuodossa todettiin Helsingin yliopiston itsehallintooikeus. Vuoden 2000 perustuslaissa säädettiin, että kaikilla yliopistoilla on itsehallinto.

    Yliopistojen itsehallinnon laajuus on vaihdellut. Kun Åbo Akademi v 1917 ja Turun yliopisto pian sen jälkeen perustettiin yksityisinä korkeakouluina, oli valtiosta riippumaton tieteen autonomia varsin laaja. Autonomiaa ryhdyttiin supistamaan 1970-luvulla, kun yksityiset yliopistot otettiin valtion haltuun ja DDR:stä alettiin katsoa yliopisto-ohjauksen mallia. Varsinkin tulosohjauksen kautta opetusministeriö sai varsin keskeisen aseman korkeakoululaitoksen ohjaamisessa.

    Hallituksen esitys yliopistolaiksi oli askel toiseen suuntaan. Yliopistojen taloudellista autonomiaa vahvistetaan muodostamalla valtion tilivirastoina toimivista yliopistoista itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiöitä. Yliopistojen rahoituspohjaa laajennetaan. Yliopistojen ohjauksessa yliopiston roolia tavoitteiden asettamisessa lisätään, joskin opetusministeriölle jää tietyin edellytyksin viime kädessä päätösvalta määrällisten ja laadullisten tavoitteiden osalta.

    Ongelmaksi eduskuntakäsittelyssä muodostui hallituksen pyrkimys autonomian rajaamiseen yliopistojen hallitusten valinnassa. Hallitus nimittäin esitti, että julkisoikeudellisten yliopistojen on valittava yliopistoyhteisön ulkopuolisia vähintään puolet hallituksen jäsenistä ja lisäksi ulkopuolinen puheenjohtaja. Tämä olisi merkinnyt, että yliopistoyhteisö ei olisi voinut valita keskuudestaan hallituksen päätösvallan enemmistöä. Säätiöyliopistojen osalta esitettiin, että lähtökohtaisesti kaikki hallituksen jäsenet olisivat yliopistoyhteisön ulkopuolisia. Lisäksi hallituksen viisi jäsentä valitsisi valtioneuvosto ja kaksi ulkopuoliset rahoittajat.

    Perustuslakivaliokunta oli jo aiemmin käsitellyt yliopistojen autonomiaa yliopistolakiuudistusten yhteydessä v 1997 ja v 2004. Kummassakin yhteydessä valiokunta oli todennut, että autonomian peruskivi on yliopistoyhteisön oikeus valita omat johtoelimensä.

    Perustuslakivaliokunta totesi nyt, että yliopistojen itsehallinto jakautuu kahteen osaan: tutkimusta ja opetusta koskevaan sekä taloudellis-hallinnolliseen autonomiaan. Tutkimuksen ja opetuksen vapaus edellyttää, että yliopiston omat hallintoelimet käyttävät päätösvaltaa näillä alueilla ja että yliopistoilla on myös asema opettajiensa nimittämisessä. Taloudellis-hallinnollinen autonomia edellyttää, että yliopisto asettaa itse hallintoelimensä, jotka päättävät sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista. Entinen hallinto-oikeuden professori K.J. Ståhlberg onkin kirjoittanut, että itsehallintoon kuuluu, että yliopistolla on omat valtion yleisistä hallintoviranomaisista riippumattomat viranomaisensa.

    Perustuslakivaliokunta katsoikin, että oli täysin selvää, että valtioneuvosto ei voi nimetä autonomisen yliopiston hallituksen jäseniä. Autonomia on suojaa juuri hallitusvaltaa vastaan. Lisäksi valiokunta katsoi, että lailla hallituksen valintaa voitiin säädellä ja rajata joitakin henkilöryhmiä vaalikelpoisuuden ulkopuolelle. Sellainen valintavallan rajoittaminen, jolla pakotetaan yliopistoyhteisö valitsemaan hallitukseen ulkopuolisten päätösvallan enemmistö, ei ollut enää sopusoinnussa itsehallinnon kanssa. Valiokunta totesi, että niin halutessaan yliopistokollegiolla pitää olla mahdollisuus valita enemmistö yliopiston ulkopuolisia hallitukseen, mutta yliopistoa ei voida siihen pakottaa.

    Säätiöyliopistojen osalta valiokunta vielä totesi, että estettä ei ole sille, että ulkopuolinen yliopiston säädekirjan allekirjoittanut yksityinen lahjoittajataho voi saada vähemmistöedustuksen hallitukseen. Menettelyn osalta valiokunta totesi, että yliopistoyhteisön tulee viime kädessä suorittaa valinta, mutta sen päätös voidaan sitoa näiden tahojen ehdotukseen. Lopputulokseksi muodostuikin, että säätiöyliopiston hallituksen nimittää yliopiston monijäseninen hallintoelin säätiöyliopiston perustajia kuultuaan. Kolme jäsentä seitsemästä nimitetään henkilöistä, jotka säätiön perustajat valtiota lukuun ottamatta ovat asettaneet ehdolle. Ehdokkaita tulee olla vähintään kaksinkertainen määrä valittaviin nähden yliopiston aidon valintavallan turvaamiseksi.

    Suomessa myös kunnilla on itsehallinto. Perustuslakivaliokunnan ratkaisun tekee ymmärrettävämmäksi analoginen vertailu. Tuskin nimittäin olisi sopusoinnussa kunnallisen itsehallinnon kanssa se, että valtuusto pakotettaisiin valitsemaan kunnan hallitukseen enemmistö muita kuin kunnan jäseniä. Sen sijaan sallittua on se, että kunnan työntekijät eivät voi muodostaa enemmistöä hallituksen jäsenistä hallituksen riippumattoman aseman turvaamiseksi.

    Jatkossa on varmasti syytä arvioida yliopiston sisäistä päätöksentekoa. Osaava ja tieteellisesti pätevä hallitus voi ohjata yliopiston resursseja tiedeyhteisöä vahvasti kehittävällä tavalla. Kansainvälinen menestys myös edellyttää kattavaa tieteiden kehityksen seurantaa. Toisaalta on tärkeää, että yliopiston laitoksilla on laaja tutkimuksellinen vapaus. Tutkimus ja opetus kehittyvät varmasti luovimmalla tavalla, kun keskusohjaus ei ole liian vahvaa.

    Hyväksytty yliopistolaki, joka tulee voimaan vuoden 2010 alusta, on askel oikeaan suuntaan. On syytä kuitenkin muistaa, että yksin hallinnollisilla uudistuksilla ei rakenneta huippuyliopistoa. Kyse on ensisijassa resursseista, opetuksen laadusta ja sitoutuneisuudesta opintoihin. Yliopiston tehtävä ei ole vain kirjojen luku vaan opettaminen ajattelemaan. Tämäkään yliopistouudistus ei jää viimeiseksi.

    Kimmo Sasi
    Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja