Kirja-arviot

Rakkaudesta Suomeen

Meistä valtaosa käsittelee työkseen kieltä eli tuottaa muistioita, tiedotteita, oppimateriaaleja, blogipostauksia ja niin edelleen. Raportteja tehtaillaan suomeksi ja englanniksi, ja kun aikaa ja rahaa on vähän, käännetään kielestä toiseen useimmiten omin voimin, lennossa.

Hyvää jälkeä syntyy kuitenkin vain, jos kirjoittajalla on oikeasti jotain sanottavaa ja lisäksi halu vaalia selkeää, elävää ilmaisutapaa. Siksi jokaisen kannattaisi tutustua ammattikääntäjien ja kielitieteilijöiden näkemyksiin suomesta, Suomesta ja siitä, miten kulttuuri kääntyy kielestä toiseen, jos ylipäätään kääntyy.

Kersti Juva:
Löytöretki suomeen.
SKS 2019, 413 s.

---

Aiheesta löytyy tuoretta luettavaa monenlaiselle yleisölle. Kersti Juvan Löytöretki suomeen on suunnattu kaikille.

Kirja ei ole käännösopas, vaan Juva vertailee siinä suomen ja englannin kielen rakenteita, sanastoa ja niiden taakse kätkeytyvää mielenmaisemaa esimerkein, jotka hän on poiminut pitkän kääntäjänuransa varrelta. Esimerkit sisältävät englanninkielistä alkutekstiä, raakakäännöksen ja sen hiotun version. Näistä Juva sitten keskustelee lukijan kanssa.

Juva on tehnyt elämäntyönsä kaunokirjallisuuden parissa, joten hänen valitsemansa otteet koostuvat Shakespearesta, Dickensistä, Wildestä, Shandysta, Milnestä ja niin edelleen. Ne ovat juuri sopivaa vastapainoa ja virikettä tieteentekijöille, jotka helposti urautuvat oman alansa kielimaneereihin – ja altistuvat kampuksilla vellovalle innovaatiojargonille.

Juva osoittaa kieliopin avulla, millaisista yksityiskohdista suomen ilmaisuvoima syntyy. Lisäksi hän kuvaa kiinnostavasti, miten kääntäjä säilyttää virkkeen logiikan, vaikka alkuperäinen teksti muodostuisi sisäkkäisistä, toisiinsa viittaavista lauseista. Google- kääntäjän kanssa tuhertava amatööri hukkaa punaisen langan heti alussa.

Janne Saarikivi:
Suomen kieli ja mieli.
Teos 2018, 236 s.

---

Suomalaisuus ja suomen kieli erityispiirteineen on viime aikoina inspiroinut muitakin kirjoittajia. Aiheet ovat myös yhteiskunnallisia, jopa poliittisia, mikä näkyy Janne Saarikiven mainiossa Suomen kieli ja mieli –teoksessa.

Saarikivi oivaltaa ja iskee terävästi. Vaikka hänen kanssaan olisi eri mieltä, tulee kirja hotkaistua kerralla, koska se on loistavaa tieteeseen pohjautuvaa viihdettä nimenomaan sanan positiivisimmassa merkityksessä. Saarikivi ei suhtaudu itseensäkään kuolemanvakavasti: hän ruotii suomalaiseksi ja tutkijaksi kasvamistaan lempeällä ironialla.

Harmi, että Saarikiven ja Juvan kirjat on painettu pehmeäkantisina. Se tosin lienee kustantajien, ei kirjailijoiden päätös. Hypistelyä kestäviä teoksia kaipaavat bibliofiilit on kai diagnosoitu vanhuudenhöperöiksi.

Jeongdo Kim:
Hulisemisesta hulinaksi. Onomatopoieettisuuden haalistuminen suomen fonesteemisten substantiivien valossa -väitöskirja
Helsingin yliopisto, 2019.

---

Jos Saarikiven rennon pamflettityylin päälle kaipaa muodollisempaa otetta, kannattaa vilkaista korealaistaustaisen Jeongdo Kimin tuoretta väitöskirjaa. Kim keskittyy etymologiaan, mikä näkyy tiukassa kielitieteellisessä analyysissa, mutta sen maallikko voi häpeilemättä sivuuttaa ja iloita kohdista, joissa perataan sellaisten sanojen kuin ”hölynpöly”, ”täräys” tai ”käsirysy” ominaisuuksia.

Karoliina Korhonen:
Matti in the Wallet. "Matti kukkarossa" and other adventures in Finnish language nightmares.
Atena 2019.

---

Kattauksen jälkiruokana maistuu karamelli. Karoliina Korhosen pieni Matti in the wallet -kirjanen on epäakateeminen ja hulvattoman hauska kokoelma käännösleikkejä. Niistä valtaosa aukeaa jo yläasteikäiselle, joten kirjasella voi kannustaa teiniä ihmettelemään suomen ja englannin rakenteiden ja ajatusmaailmojen eroja. Korhosen kielihassuttelusta löytyisi ideoita myös kampusten pikkujoulujen ohjelmiin.

Mai Allo

---

---

"Miksi kirjoittaa tietokirja?". Näin on otsikoitu Tietokirjailijan kirjan johdanto. Tiina Raevaara ja Urpu Strellman toteavat, että tavanomainen "Johdanto" on tylsä ja mitäänsanomaton - ja juuri kirjan alku ratkaisee, lähteekö lukija matkaan mukaan, vain sulkeeko hän kirjan kannet. Ja loppulauseet ratkaisevat sen, jääkö kirja lukijan mieleen ja suositteleeko hän sitä muille.

Molemmat kirjoittajat ovat kokeneita tietokirjailijoita, ja kirjassa käytetään oivaltavasti esimerkkinä tietokirjan tekemisestä juuri Tietokirjailijan kirjaa ja sen valmistamista. Tätä avittaa se, että tekijöitä on useampi kuin yks – yhteiskirjoittaminen on lisääntymässä, etenkin juuri tietokirjojen tekemisessä.

Yliopistomaailmassakin kyllä julkaistaan kirjoja monen tutkijan voimin, mutta ne koostuvat tutkijoiden erillään tekemistä artikkeleista. Tietokirjailijan kirja tarjoaa välineitä todelliseen vuorovaikutteiseen ja hedelmälliseen yhteiskirjoittamiseen. Avartavaa ja valaisevaa on, että kirjoittajat esittelevät ja kommentoivat toistensa ajattelun ja tyylin samanlaisuutta ja erilaisuutta ja niiden hedelmällistä vuorovaikutusta Tietokirjailijan kirjan syntymisessä.

Tietokirjailijan kirja on paitsi ensimmäisiä alan teoksia, myös hyvin kattava, ja siinä käydään tarkasti läpi tietokirjan teko idean raakileesta valmiin teoksen hiomiseen kansia ja markkinointia myöten. Ja tietysti kartoitetaan yksityiskohtaisesti yhteistyötä – tekstin korjaamisesta sopimuksen tekoon – kirjan kustantajan kanssa.

Tietokirjan tekeminen kannattaa monista syistä. Esimerkiksi tutkija voi sanoa kaiken mitä haluaa tarvitsematta välittää tiedeartikkelin tiukasta muodosta ja mitasta, ja asiantuntija voi saattaa tietonsa laajemmalle kohderyhmälle. Ja etenkin netin runsaan ja sirpaleisen tiedon tarjonnan aikana tarvitaan niitä, jotka osaavat erottaa kullan katinkullasta ja rakentaa kokonaisuuksia.

Pienillä asioilla, muillakin kuin otsikolla ja johdannolla, on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta. Tietokirja vaatii valtavan määrän materiaalia, ja yksi suurimmista haasteista ja ongelmista on, miten pitää materiaali hallinnassa ja kasassa. Etenkin akateemisille ihmisille on hyötyä käyttää "argumenttia" läpi kirjan kulkevana punaisena lankana. Se selventää syiden ja seurausten ketjua ja perustelee kirjan päämäärän ja tehtävän. Myöskin sisällysluettelo on tärkeä tekstin koossa pitämisen kannalta, sillä se ei ole vain luettelo, vaan tiivistys kirjan sisällöstä.

Tietysti myös kohderyhmästä ja lajityypistä pitää olla tietoinen. Esimerkiksi Tietokirjailijan kirja on lähinnä opas ja kohderyhmänä ovat ihmiset, jotka kirjoittavat työkseen jatko-opiskelijoista asiantuntijoihin, mutta eivät vielä ole uskaltaneet ryhtyä kokonaisen kirjan rakentamiseen.

Kirjaan on eksynyt myös selviöitä, jotka jokainen opiskelija on lukenut jo Umberto Econ klassikosta Oppineisuuden osoittaminen. Esimerkkinä vaikka se, että tulee olla looginen ja johdonmukainen keskeisten termien kanssa. Mutta aivan päivänselvää pitäisi kaikille olla, että professorinkin on suhtauduttava tietokirjaansa yhtä vakavasti kuin varsinaisiin tieteellisiin tutkimuksiinsa ja tajuttava että plagiointi, vääristely ja harhaanjohtaminen ovat tuomittavia menettelytapoja myös suurelle yleisölle suunnatussa tietokirjassa.

Pekka Wahlstedt

---