Kuudes aalto ravisuttaa työelämää
Nano-rajat ovat tarpeen työ- ja perhe-elämän välillä.
Kilpailuareenan tilalle kaivataan työrauhaa. Johtamisesta
puuttuu dialogi. Taloudellisen kehityksen kuudes
aalto mullistaa työelämän roolia ja merkitystä. Isot
teemat olivat agendalla Professoriliiton Työelämän
tulevaisuus -seminaarissa.
Professoriliitto oli kutsunut työtä
ja tulevaisuutta tutkivat maan
kärkiprofessorit seminaariin valottamaan
niitä tarpeita, joita tulevaisuuden
työelämässä tarvitaan.
Monet nykyisistä opiskelijoista ovat
töissä vielä 2050-luvulla.
Professoriliitto haluaa tarjota jäsenilleen ja sidosryhmilleen
uusinta tietoa, uusimman tiedon jäsennyksiä,
uusimman ajattelun tuloksia aiheista, jotka
koskevat meitä kaikkia, ovat tärkeitä ja ajankohtaisia.
Työelämän tulevaisuus on juuri tällainen tärkeä
aihe, kiteytti Professoriliiton puheenjohtaja Maarit
Valo avauksessaan seminaarin ideaa.
— Me professorithan olemme yliopistoissa vastuussa
siitä, mitä opetussuunnitelmissa ja -ohjelmissa
opiskelijoille tarjotaan. Miten sisällöt muuttuvat
ja ovat ajassa kiinni? Mitä osaamista ja millaisia valmiuksia
maistereilta vaaditaan?
Aihe työelämän tulevaisuudesta on ajankohtainen
muullakin tavoin, koska valtioneuvosto valmistelee
tulevaisuusselontekoa. Eduskunnalle syyskaudella
2013 annettavan selonteon teemana on Suomen kestävä
kasvu ja kansalaisten hyvinvointi. Professoriliiton
puheenjohtaja on ollut mukana tässä tulevaisuuden
ennakointityössä.
— Viimeksi käsittelimme tulevaisuuden osaamista.
Sitä luonnehtivat moniosaaminen, monialaisuus,
kansainvälisyys, monikulttuurisuus, verkostot, ryhmät,
muutosvalmius, talouden nopeat muutokset,
julkisen/yksityisen sektorin rajojen hälveneminen,
uudenlaiset johtamismallit, työtavat ja teknologiat
sekä eläkkeen ja työssäolon yhdistäminen, Valo kertoi.
Nano-rajat ovat tarpeen
Professori Ulla Kinnunen Tampereen yliopistosta puhui
työ- ja perhe-elämästä. Onko niiden erottelu tulevaisuudessa
mahdollista ja tarpeellista? Hän kertoi
tuoreesta tutkimuksesta, jossa oli selvitetty työn ja
perheen välisen tasapainon ulottuvuuksia. 1500 yliopistolaisen
vastauksista välittyy melko myönteinen
kuva perheen ja työelämän yhteensovittamisesta. 89
prosenttia vastaajista katsoi, että perhe edistää toimimista
työssä ja 17 prosentin mielestä se vaikeuttaa tätä.
— 24 x 7 x 365 -logiikka, aina avoin yhteiskunta,
teknologian mahdollistama saatavilla olo, ajasta
ja paikasta riippumaton työn rajattomuus ja tietotyön
lisääntyminen luovat haasteita työn ja perheen
vuorovaikutukselle nyt ja tulevaisuudessa. Työn ja
ei-työn erottelu vaikeutuu. Oma kyky asettaa rajoja
työlle korostuu, Kinnunen totesi.
Tutkimustulosten mukaan perhettä arvostetaan,
mutta silti työ hallitsee ajankäyttöä ja määrittää elämän
rytmin.
— Koska työstä irrottautuminen on tärkeää palautumiselle
ja hyvinvoinnille, jonkinlaiset rajat työn
ja perheen välillä ovat tarpeen. Tarvitaan ns. nanorajoja.
Nano-rajoja voi olla henkisiä, fyysisiä ja ajallisia:
työstä voidaan irrottautua tietoisen henkisesti,
tehdään työtä ja käytetään tietokonetta kotona vain
tietyssä huoneessa, ei lueta sähköposteja klo 21:n jälkeen.
— Rajan pitäminen työn ja muun elämän välillä
ei ole aina mahdollista, eikä ehkä tarpeellistakaan.
Vaikka yksilöiden välillä on eroja, nykytietämyksen
mukaan jonkinlainen henkinen raja olisi kuitenkin
tarpeen, jotta vapaa-ajan palauttava vaikutus säilyisi,
Kinnunen tähdensi lopuksi.
Suomessa on vallalla virhetauti
Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori
Petteri Pietikäinen valotti tulevaisuuden työn ja hyvinvoinnin
kytkeytymiä. Pietikäisen mielestä työhön
on nykyään kasattu liikaakin odotuksia: onko sen
tehtävä tehdä meidät onnellisiksi? Hän ilmoitti kannattavansa
eudaimoniaa. (=Onnellisuusoppi, etiikan
suuntaus, jonka mukaan eettisen toiminnan tavoite
on tai sen tulee olla onnellisuus.)
Pietikäinen puhui siitä, kuinka monessa yhteiskunnassa
on nyt vallalla vieraantuminen ja ”chicagontauti”.
Tavoitteet ovat selvillä, muttei välineitä tai
keinoja niiden saavuttamiseen. Ihminen haluaa työtä,
uran ja perheen, mutta hänellä ei ole mahdollisuuksia
saada koulutusta, hän elää stressaavassa sosiaalisessa
ympäristössä, häneltä puuttuu ehkä myös kykyjä tai
taitoja. Pietikäisen mielestä Suomessa on taas vallalla
virhetauti. Virheiden tekemistä pelätään kuin ruttoa.
— Jos yliopistossa tekee vaikka matkalaskua, ei
saa tehdä yhtään virhettä. Iso osa professorinkin työajasta
menee siihen, että vältetään virheitä. Tämä
tauti vaivaa myös suomalaista yrityselämää. Kerran
tehdystä virheestä rangaistaan koko loppuiän ajan.
Toisin on esimerkiksi USA:ssa.
Pietikäinen piti hienona, jos työyhteisö toimisi
kuin kalastusalus: kaikki toimisivat yhteiseksi eduksi
ja hyöty tulisi koko alukselle.
Uusina työelämän luonnetyyppeinä Pietikäinen
erotteli managerin, terapeutin ja yrittäjän.
— Manageri on tuttu meille yliopistolaisille: meitä
hallinnoidaan tukehtumiseen asti. Terapeutti yrittää
selittää, että vika on päässä, jos joku ei toimi niin kuin
pitäisi. Yrittäjälle taas kaikki on kaupan.
Pietikäinen kysyi, onko työelämästä tullut kilpailuareena
vai paikka, jossa on työrauha ja työpaikkademokratia?
Hän katsoi, että ihminen on kuitenkin
sosiaalinen eläin ennemmin kuin yksinkeilaaja.
Strateginen johtaminen on dialogia
Professori Eero Vaara Hankenilta korosti esityksessään,
että tulevaisuuden strateginen johtaminen on
dialogia ja toisinajattelua. Vaara toimii myös yliopistonsa
vararehtorina.
Mielikuvat strategisesta johtamisesta perustuvat
perinteisiin malleihin mm. armeijasta ja teollisen
vallankumouksen jälkeisistä yrityksistä. Vaara katsoi,
että nämä mallit eivät kuitenkaan päde 2010-luvun
postmodernissa organisaatiossa. Teknologia on
kehittynyt, työtehtävät muuttuneet, koulutustaso
noussut, organisaatiot ovat verkottuneet ja kansainvälistyneet,
muutos on jatkuvaa.
Vaara tähdensi tarvetta dialogiseen johtamiseen.
Siinä johtaminen nähdään jatkuvana prosessina, jaettuna
johtajuutena, verkostomaisena johtamisena. Hän
erotti myös hierarkkisen ja dialogisen strategiatyön.
— Strategiasanalla ei ole monessa yliopistossa
hyvä kaiku. Prosessit ovat olleet liiaksi ylhäältä johdettuja.
Monet yliopistot ovat tehneet strategioita
vaan opetus- ja kulttuuriministeriö, rankingit tai akreditoinnit
mielessään.
— Strategiadiskurssi on levinnyt jo päiväkoteihin
ja kouluihin. Monet organisaatiot tuntevat, että niiden
on pakko pitää vuotuinen strategiakierros ja siitä
on pakko tehdä virallinen raportti.
— Jatkuva strateginen ajattelu on se pointti — ei
itse formaatti, Vaara muistutti.
Kuudes aalto ravisuttaa työelämää
Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen
professori Markku Wilenius pohti esityksessään,
kuinka ymmärrämme työn tulevaisuudessa. Hän
aloitti kertomalla talouden pitkistä sykleistä teollisuuden
alkuajoista lähtien. Yhteiskunnilla on ollut
taipumus ottaa vauhtia aina uudelleen. Nyt olemme
kuudennen aallon kynnyksellä.
Wilenius listasi avaintrendejä, avain innovaatioita
ja avaintekijöitä yhteiskunnalliselle muutokselle.
Avaintrendejä ovat globalisaatio ja demografinen
muutos. Avain innovaatioina hän piti ympäristöteknologioita,
bio- ja nanoteknologiaa ja terveydenhuoltoon
liittyviä innovaatioita. Avaintekijöitä yhteiskunnalliselle
muutokselle ovat siirtyminen tuotannosta
palveluihin, individualismista kollektiiviseen tietoisuuteen
ja uusiin professioihin.
Wilenius näki, että kuudes aalto muuttaa rajusti
talouttamme ja yhteiskuntamme rakenteita. Se ravisuttaa
myös työelämän peruspilareita. Työelämän
rooli ja merkitys tulevat muuttumaan. Muutostarve
näkyy jo nyt asenteissa.
Tulevaisuudentutkija peilasi tilannetta myös yliopistoihin.
— Akateemisessa maailmassa ollaan henkisessä
mielessä aika huonossa jamassa: ahdistuspuhetta ja
rahapuhetta on liikaa.
— Pitää muistaa, että tiedeyhteisökin koostuu ihmisistä.
Me luomme työyhteisön. Muutospuhe lähtee
meistä työntekijöinä.
Suomalainen yhteiskunta elää nyt murrosaikaa.
Vanha hyvinvointimalli murenee, väestön ikärakenne
muuttuu, individualismista siirrytään yhdessä luomiseen.
—
Olin muutama päivä sitten puhumassa lukioiden
rehtoreille. Kävimme läpi niitä taitoja, joita lukiolaiset
tarvitsevat tulevaisuuden työelämässä. Näitä
ovat ainakin geneeriset taidot, tavat toimia verkostoissa,
tavat ilmaista itseään.
Esityksensä lopuksi Wilenius kertoi kyselytutkimuksesta,
jonka Turun yliopiston Tulevaisuuden
tutkimuskeskus oli tehnyt yhteistyössä Suomalaisen
työn liiton kanssa vuosina 2010 ja 2011. Tutkimuksen
peruskysymyksenä oli, minkälaista yhteiskuntaa ja
työelämää suomalaiset haluaisivat rakentaa?
Vastausten perusteella inhimillinen pääoma, avoimuus
ja yksilön arvojen kunnioittaminen tulevat korostumaan.
Business as usual -tyyli ei enää vetele
Seminaarin päätti Työterveyslaitoksen dosentti Antti
Kasvion esitys ”Työn ekspansio pienenevällä planeetalla
— aineksia uudelleenajattelulle”.
G20-maiden johtajat painostavat toisiaan lisäämään
kysyntää hinnalla millä hyvänsä. Meillä edellytetään,
että työuria pidennetään alusta, keskeltä ja
lopusta. Onko lähestymistapa oikea uhkatekijät huomioon
ottaen, Kasvio kysyi.
—”Survival for the fittest” on ollut viime aikoina
työelämäkehityksen hallitsevana piirteenä. Palkkojen
kansantulo-osuus on supistunut teollisuusmaissa.
Heikosti koulutettujen asema huonontuu. Eriarvoisuuden
kasvu on maailmanlaajuinen ilmiö.
Horisonttina vuoteen 2030 Kasvio ennusti, että
korkeakoulutetuista tulee suuri pula etenkin kehittyvissä
maissa. Matalasti koulutettujen työllistäminen
on entistä vaikeampaa sekä kehittyneissä että kehittyvissä
maissa.
Suuret ikäluokat ovat vasta tulossa työikään etenkin
Etelä-Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Kasvun jatkuminen ”business as usual” -periaatteella
vuoteen 2050 saakka ei ole Kasvion mukaan mitään
mahdollisuuksia. Tästä eteenpäin työn ekspansio
johtaa resurssien lisääntyvään niukentumiseen.
— Monet uskovat silti, että nykymeno voi jatkua.
Lontookaan ei hukkunut hevosenpaskaan vaikka niin
aikoinaan ennustettiin. Siirtyminen sähköautoihin
ja luopuminen fossiilisista polttoaineista edellyttäisi
kuitenkin luonnonvarojen entistä intensiivisempää
hyödyntämistä. Elämme vaarallisen kuplan sisällä.
— Todellisuudessa tarvitaan kaikkien kulutusyksiköiden
toiminnan nopeaa sovittamista planetaarisiin
rajoihin sekä väestönkasvun pysäyttämistä ja
kääntämistä laskuun jo ennen vuosisadan vaihdetta.
Kasvio edellytti kokonaisvaltaista siirtymää täysin
uudenlaiseen sivilisaatioon. Hänen mielestään on
perusteltua puhua kolmannesta teollisesta vallankumouksesta.
Tämä mullistaa myös vallitsevat työn tekemisen
kulttuurit.
Lopuksi Kasvio valoi hieman optimismia.
— Meillä on mahdollisuus edelläkävijyyteen. Suomi
ja muut Pohjoismaat ovat olleet edelläkävijöitä niin
kestävässä kasvussa kuin työelämän uudistamisessa.
Hänen mielestään tuoreen tutkimuslaitosselvityksen
ehdotuksille, jossa esitettiin mm. määrärahoja
strategiseen tutkimukseen, löytyisi kyllä käyttötarkoituksia.
teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 26
Strateginen johtaminen
Mitä onnistunut strateginen johtaminen vaatii?
- Jatkuvaa strategista ajattelua formaalin
suunnittelun sijaan
- Osallistamista ja valtaistamista
- Keskustelun arvostamista ja kritiikin sietämistä
- Organisaation rajojen ylittämistä
- Uusien medioiden hyväksikäyttöä
- Siis toisinajattelua sekä strategian sisällöstä ja
strategiaprosessista!
(Lähde: professori Eero Vaaran esitys Työelämän
tulevaisuus -seminaarissa 28.9.2012)
|