Kuudes aalto ravisuttaa työelämää

Nano-rajat ovat tarpeen työ- ja perhe-elämän välillä. Kilpailuareenan tilalle kaivataan työrauhaa. Johtamisesta puuttuu dialogi. Taloudellisen kehityksen kuudes aalto mullistaa työelämän roolia ja merkitystä. Isot teemat olivat agendalla Professoriliiton Työelämän tulevaisuus -seminaarissa.

Professoriliitto oli kutsunut työtä ja tulevaisuutta tutkivat maan kärkiprofessorit seminaariin valottamaan niitä tarpeita, joita tulevaisuuden työelämässä tarvitaan. Monet nykyisistä opiskelijoista ovat töissä vielä 2050-luvulla.

Professoriliitto haluaa tarjota jäsenilleen ja sidosryhmilleen uusinta tietoa, uusimman tiedon jäsennyksiä, uusimman ajattelun tuloksia aiheista, jotka koskevat meitä kaikkia, ovat tärkeitä ja ajankohtaisia. Työelämän tulevaisuus on juuri tällainen tärkeä aihe, kiteytti Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo avauksessaan seminaarin ideaa.

— Me professorithan olemme yliopistoissa vastuussa siitä, mitä opetussuunnitelmissa ja -ohjelmissa opiskelijoille tarjotaan. Miten sisällöt muuttuvat ja ovat ajassa kiinni? Mitä osaamista ja millaisia valmiuksia maistereilta vaaditaan?

Aihe työelämän tulevaisuudesta on ajankohtainen muullakin tavoin, koska valtioneuvosto valmistelee tulevaisuusselontekoa. Eduskunnalle syyskaudella 2013 annettavan selonteon teemana on Suomen kestävä kasvu ja kansalaisten hyvinvointi. Professoriliiton puheenjohtaja on ollut mukana tässä tulevaisuuden ennakointityössä.

— Viimeksi käsittelimme tulevaisuuden osaamista. Sitä luonnehtivat moniosaaminen, monialaisuus, kansainvälisyys, monikulttuurisuus, verkostot, ryhmät, muutosvalmius, talouden nopeat muutokset, julkisen/yksityisen sektorin rajojen hälveneminen, uudenlaiset johtamismallit, työtavat ja teknologiat sekä eläkkeen ja työssäolon yhdistäminen, Valo kertoi.

Nano-rajat ovat tarpeen

Professori Ulla Kinnunen Tampereen yliopistosta puhui työ- ja perhe-elämästä. Onko niiden erottelu tulevaisuudessa mahdollista ja tarpeellista? Hän kertoi tuoreesta tutkimuksesta, jossa oli selvitetty työn ja perheen välisen tasapainon ulottuvuuksia. 1500 yliopistolaisen vastauksista välittyy melko myönteinen kuva perheen ja työelämän yhteensovittamisesta. 89 prosenttia vastaajista katsoi, että perhe edistää toimimista työssä ja 17 prosentin mielestä se vaikeuttaa tätä.

— 24 x 7 x 365 -logiikka, aina avoin yhteiskunta, teknologian mahdollistama saatavilla olo, ajasta ja paikasta riippumaton työn rajattomuus ja tietotyön lisääntyminen luovat haasteita työn ja perheen vuorovaikutukselle nyt ja tulevaisuudessa. Työn ja ei-työn erottelu vaikeutuu. Oma kyky asettaa rajoja työlle korostuu, Kinnunen totesi.

Tutkimustulosten mukaan perhettä arvostetaan, mutta silti työ hallitsee ajankäyttöä ja määrittää elämän rytmin.

— Koska työstä irrottautuminen on tärkeää palautumiselle ja hyvinvoinnille, jonkinlaiset rajat työn ja perheen välillä ovat tarpeen. Tarvitaan ns. nanorajoja.

Nano-rajoja voi olla henkisiä, fyysisiä ja ajallisia: työstä voidaan irrottautua tietoisen henkisesti, tehdään työtä ja käytetään tietokonetta kotona vain tietyssä huoneessa, ei lueta sähköposteja klo 21:n jälkeen.

— Rajan pitäminen työn ja muun elämän välillä ei ole aina mahdollista, eikä ehkä tarpeellistakaan. Vaikka yksilöiden välillä on eroja, nykytietämyksen mukaan jonkinlainen henkinen raja olisi kuitenkin tarpeen, jotta vapaa-ajan palauttava vaikutus säilyisi, Kinnunen tähdensi lopuksi.

Suomessa on vallalla virhetauti

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen valotti tulevaisuuden työn ja hyvinvoinnin kytkeytymiä. Pietikäisen mielestä työhön on nykyään kasattu liikaakin odotuksia: onko sen tehtävä tehdä meidät onnellisiksi? Hän ilmoitti kannattavansa eudaimoniaa. (=Onnellisuusoppi, etiikan suuntaus, jonka mukaan eettisen toiminnan tavoite on tai sen tulee olla onnellisuus.)

Pietikäinen puhui siitä, kuinka monessa yhteiskunnassa on nyt vallalla vieraantuminen ja ”chicagontauti”. Tavoitteet ovat selvillä, muttei välineitä tai keinoja niiden saavuttamiseen. Ihminen haluaa työtä, uran ja perheen, mutta hänellä ei ole mahdollisuuksia saada koulutusta, hän elää stressaavassa sosiaalisessa ympäristössä, häneltä puuttuu ehkä myös kykyjä tai taitoja. Pietikäisen mielestä Suomessa on taas vallalla virhetauti. Virheiden tekemistä pelätään kuin ruttoa.

— Jos yliopistossa tekee vaikka matkalaskua, ei saa tehdä yhtään virhettä. Iso osa professorinkin työajasta menee siihen, että vältetään virheitä. Tämä tauti vaivaa myös suomalaista yrityselämää. Kerran tehdystä virheestä rangaistaan koko loppuiän ajan. Toisin on esimerkiksi USA:ssa.

Pietikäinen piti hienona, jos työyhteisö toimisi kuin kalastusalus: kaikki toimisivat yhteiseksi eduksi ja hyöty tulisi koko alukselle.

Uusina työelämän luonnetyyppeinä Pietikäinen erotteli managerin, terapeutin ja yrittäjän.

— Manageri on tuttu meille yliopistolaisille: meitä hallinnoidaan tukehtumiseen asti. Terapeutti yrittää selittää, että vika on päässä, jos joku ei toimi niin kuin pitäisi. Yrittäjälle taas kaikki on kaupan.

Pietikäinen kysyi, onko työelämästä tullut kilpailuareena vai paikka, jossa on työrauha ja työpaikkademokratia? Hän katsoi, että ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin ennemmin kuin yksinkeilaaja.

Strateginen johtaminen on dialogia

Professori Eero Vaara Hankenilta korosti esityksessään, että tulevaisuuden strateginen johtaminen on dialogia ja toisinajattelua. Vaara toimii myös yliopistonsa vararehtorina.

Mielikuvat strategisesta johtamisesta perustuvat perinteisiin malleihin mm. armeijasta ja teollisen vallankumouksen jälkeisistä yrityksistä. Vaara katsoi, että nämä mallit eivät kuitenkaan päde 2010-luvun postmodernissa organisaatiossa. Teknologia on kehittynyt, työtehtävät muuttuneet, koulutustaso noussut, organisaatiot ovat verkottuneet ja kansainvälistyneet, muutos on jatkuvaa.

Vaara tähdensi tarvetta dialogiseen johtamiseen. Siinä johtaminen nähdään jatkuvana prosessina, jaettuna johtajuutena, verkostomaisena johtamisena. Hän erotti myös hierarkkisen ja dialogisen strategiatyön.

— Strategiasanalla ei ole monessa yliopistossa hyvä kaiku. Prosessit ovat olleet liiaksi ylhäältä johdettuja. Monet yliopistot ovat tehneet strategioita vaan opetus- ja kulttuuriministeriö, rankingit tai akreditoinnit mielessään.

— Strategiadiskurssi on levinnyt jo päiväkoteihin ja kouluihin. Monet organisaatiot tuntevat, että niiden on pakko pitää vuotuinen strategiakierros ja siitä on pakko tehdä virallinen raportti.

— Jatkuva strateginen ajattelu on se pointti — ei itse formaatti, Vaara muistutti.

Kuudes aalto ravisuttaa työelämää

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Markku Wilenius pohti esityksessään, kuinka ymmärrämme työn tulevaisuudessa. Hän aloitti kertomalla talouden pitkistä sykleistä teollisuuden alkuajoista lähtien. Yhteiskunnilla on ollut taipumus ottaa vauhtia aina uudelleen. Nyt olemme kuudennen aallon kynnyksellä.

Wilenius listasi avaintrendejä, avain innovaatioita ja avaintekijöitä yhteiskunnalliselle muutokselle. Avaintrendejä ovat globalisaatio ja demografinen muutos. Avain innovaatioina hän piti ympäristöteknologioita, bio- ja nanoteknologiaa ja terveydenhuoltoon liittyviä innovaatioita. Avaintekijöitä yhteiskunnalliselle muutokselle ovat siirtyminen tuotannosta palveluihin, individualismista kollektiiviseen tietoisuuteen ja uusiin professioihin.

Wilenius näki, että kuudes aalto muuttaa rajusti talouttamme ja yhteiskuntamme rakenteita. Se ravisuttaa myös työelämän peruspilareita. Työelämän rooli ja merkitys tulevat muuttumaan. Muutostarve näkyy jo nyt asenteissa.

Tulevaisuudentutkija peilasi tilannetta myös yliopistoihin.

— Akateemisessa maailmassa ollaan henkisessä mielessä aika huonossa jamassa: ahdistuspuhetta ja rahapuhetta on liikaa.

— Pitää muistaa, että tiedeyhteisökin koostuu ihmisistä. Me luomme työyhteisön. Muutospuhe lähtee meistä työntekijöinä.

Suomalainen yhteiskunta elää nyt murrosaikaa. Vanha hyvinvointimalli murenee, väestön ikärakenne muuttuu, individualismista siirrytään yhdessä luomiseen.

— Olin muutama päivä sitten puhumassa lukioiden rehtoreille. Kävimme läpi niitä taitoja, joita lukiolaiset tarvitsevat tulevaisuuden työelämässä. Näitä ovat ainakin geneeriset taidot, tavat toimia verkostoissa, tavat ilmaista itseään.

Esityksensä lopuksi Wilenius kertoi kyselytutkimuksesta, jonka Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus oli tehnyt yhteistyössä Suomalaisen työn liiton kanssa vuosina 2010 ja 2011. Tutkimuksen peruskysymyksenä oli, minkälaista yhteiskuntaa ja työelämää suomalaiset haluaisivat rakentaa?

Vastausten perusteella inhimillinen pääoma, avoimuus ja yksilön arvojen kunnioittaminen tulevat korostumaan.

Business as usual -tyyli ei enää vetele

Seminaarin päätti Työterveyslaitoksen dosentti Antti Kasvion esitys ”Työn ekspansio pienenevällä planeetalla — aineksia uudelleenajattelulle”.

G20-maiden johtajat painostavat toisiaan lisäämään kysyntää hinnalla millä hyvänsä. Meillä edellytetään, että työuria pidennetään alusta, keskeltä ja lopusta. Onko lähestymistapa oikea uhkatekijät huomioon ottaen, Kasvio kysyi.

—”Survival for the fittest” on ollut viime aikoina työelämäkehityksen hallitsevana piirteenä. Palkkojen kansantulo-osuus on supistunut teollisuusmaissa. Heikosti koulutettujen asema huonontuu. Eriarvoisuuden kasvu on maailmanlaajuinen ilmiö.

Horisonttina vuoteen 2030 Kasvio ennusti, että korkeakoulutetuista tulee suuri pula etenkin kehittyvissä maissa. Matalasti koulutettujen työllistäminen on entistä vaikeampaa sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa.

Suuret ikäluokat ovat vasta tulossa työikään etenkin Etelä-Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kasvun jatkuminen ”business as usual” -periaatteella vuoteen 2050 saakka ei ole Kasvion mukaan mitään mahdollisuuksia. Tästä eteenpäin työn ekspansio johtaa resurssien lisääntyvään niukentumiseen.

— Monet uskovat silti, että nykymeno voi jatkua. Lontookaan ei hukkunut hevosenpaskaan vaikka niin aikoinaan ennustettiin. Siirtyminen sähköautoihin ja luopuminen fossiilisista polttoaineista edellyttäisi kuitenkin luonnonvarojen entistä intensiivisempää hyödyntämistä. Elämme vaarallisen kuplan sisällä.

— Todellisuudessa tarvitaan kaikkien kulutusyksiköiden toiminnan nopeaa sovittamista planetaarisiin rajoihin sekä väestönkasvun pysäyttämistä ja kääntämistä laskuun jo ennen vuosisadan vaihdetta.

Kasvio edellytti kokonaisvaltaista siirtymää täysin uudenlaiseen sivilisaatioon. Hänen mielestään on perusteltua puhua kolmannesta teollisesta vallankumouksesta. Tämä mullistaa myös vallitsevat työn tekemisen kulttuurit.

Lopuksi Kasvio valoi hieman optimismia.

— Meillä on mahdollisuus edelläkävijyyteen. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat olleet edelläkävijöitä niin kestävässä kasvussa kuin työelämän uudistamisessa.

Hänen mielestään tuoreen tutkimuslaitosselvityksen ehdotuksille, jossa esitettiin mm. määrärahoja strategiseen tutkimukseen, löytyisi kyllä käyttötarkoituksia.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 26