7/15

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Digitalisaatio tuo tiedon lähelle ja nakertaa akateemista vapautta

    Digitalisaatio muuttaa yliopistotyötä. Digitalisaatio on tiedon ja toimintojen muuntamista tietokoneen ohjattavaan ja hyödyntävään muotoon. Digitalisaatio tarkoittaa tietojärjestelmien lisääntyvää roolia myös yliopistossa. Digitalisaatio vaikuttaa yliopiston kolmen perustehtävän – tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen – toteutukseen. On helppo nähdä digitalisaatiosta sekä hyötyjä että haittoja, myös yliopistossa.

    Tutkimus

    Tiedon lähteiden kartoitus ja löytäminen on tehostunut valtaisasti Internetin myötä. Hakukoneet ovat tutkijan apuna, mutta tiedon ymmärtäminen, hyödyntäminen ja suhteuttaminen sekä integrointi muuhun tietoon muodostuu aikaisempaa haastavammaksi, ja siinä tarvitaan edelleen tutkijan koulutusta, näkemystä ja kokemusta. Tietotulvan aikana tutkijan työ muodostuukin entistä tärkeämmäksi: niukan tiedon kerääjän roolin oheen on tullut rooli tiedon arvioijana ja suodattajana.

    Tutkimustulosten julkaisulle Internet avaa valtaisat näkymät: tutkija voi julkaista mitä tahansa ja tavoittaa periaatteessa kaikki maailman ihmiset Internetin kautta, ohittaen kaikki perinteisen median portinvartijat kuten lehdet ja kustannustalot. Perinteistenkin tiedotusvälineiden kautta tutkimustulokset leviävät nykyään tehokkaammin kuin aikaisemmin. Sähköinen media on jatkuvasti päivittyvää, ja esim. vääristä tutkimustuloksista tutkija voi odottaa saavansa palautetta tehokkaasti ja nopeasti, aivan eri tavalla kuin aikaisemmin, liki reaaliajassa. Ajan henki on avoin julkaiseminen (open publishing), jolloin tutkija tai hänen organisaationsa huolehtii julkaisemisen kustannuksista, ja lukijalle ja tiedon käyttäjälle tieto on maksutonta. Tämä tietysti lisää tutkimuksen kustannuspaineita.

    Tutkija löytää lähes kaikki tutkimuksen rahoituslähteet, maailmanlaajuisesti. Tutkimusrahojen hakeminen käy yleensä sähköisesti. Helppoa rahojen haku ei aina ole, sähköiset lomakkeet voivat olla paljon yksityiskohtaisempia ja vaativampia kuin perinteiset apurahojen hakutavat.

    Tutkimuksen tekemiseen Internet tarjoaa monia mahdollisuuksia. Esim. erilaisia kyselyitä ja koetilanteita on helpohko tuottaa Internetissä. Tutkijalle tämä merkitsee uusien taitojen vaatimuksia, välineet kuten Webropol tai SurveyMonekey on opiskeltava.

    Tutkijan näkyvyydelle Internet asettaa paineita. Tutkijankin odotetaan olevan voimakkaasti näkyvillä Internetissä, esim. akateemisissa foorumeissa ja tietokannoissa, lisääntyvästi myös sosiaalisessa mediassa. Ajankäyttö näissä vähentää itse tutkimuksen tekemiseen käytettävissä olevaa aikaa.

    Opetus

    Digitalisaatio vapauttaa opetuksen ajasta ja paikasta. Enenevä osa kontaktiopetusta on korvattavissa verkkopohjaisilla opetustilanteilla. Opettajan ja opiskelijoiden perinteinen kohtaaminen kasvotusten käy yhä entistä harvinaisemmaksi.

    Verkkopohjainen opettaminen vaatii yliopiston henkilöstöltä uusia taitoja. Verkkopohjainen materiaali on opiskelijoiden saatavilla jatkuvasti kokonaisuudessaan ja yksityiskohtia myöten. Tämä on omiaan nostamaan laatupaineita. Palaute huonosta opetusmateriaalista on nopeaa.

    Opintomateriaalin laatu kasvaa paranee palautejärjestelmän vuoksi.

    Opettajasta tulee helposti serveri verkossa. Opiskelijat ovat jo tottuneet kuormittamaan opettajaa kysymyksillä, kommenteilla ja palvelupyynnöillä jatkuvasti, ja monia eri kanavia käyttäen. Opettamisesta tulee jatkuvaa päivystämistä, suorastaan palokuntatyötä. Tämä on erittäin rasittavaa.

    Tenttimiseen digitalisaatio on tuonut suuria muutoksia. Opiskelijat voivat suorittaa sähköisiä tenttejä, joissa arvostelu on automaattisesti, jatkuvasti ajasta ja paikasta riippumatta. Tällaisten tenttien laatiminen on melko suuri ja vaativa työ. Tähän kytkeytyy uudenlaisia sudenkuoppia: Voi muodostua ketju, että kun tenttiä ei ole mahdollista säätää helposti, ei kannata ryhtyä opetusmateriaalinkaan uusimiseen. Tiedon vanhentumisen prosessi on kynnyksellä.

    Opettaja ei tarvitse tuottaa kaikkea opintomateriaalia itse. Opettajasta tulee luotsi tiedon valtamerellä. Raja tutkimuksen ja opetuksen välillä hämärtyy.

    Kun tieto on verkossa, opettajan auktoriteetti hämärtyy. Opettajan on hankittava asemansa ja arvostuksensa opetustilanteessa muuten kuin vain tietopohjansa kautta. Opettajan pätevyysvaatimuksiin kohdistuu siis suuria paineita.

    Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

    Tiedeyhteisön jäsenten — erityisesti professorien — tulee olla voimakkaita yhteiskunnallisia vaikuttajia myös digitalisaation aikana. Syrjään vetäytyvinkään yliopistoyhteisön jäsen ei enää voi vedota siihen, että hänellä ei olisi käytettävissään kanavia yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen osallistumiseksi: Suuri osa Internettiä ja erityisesti sosiaalinen media ovat avoimia kaikille. Sosiaalisen median sekasointi voi tosin karkottaa parhaat tutkijat kammioihinsa.

    Monien alojen tutkijoiden tulee kehittyä myös digitalisaation asiantuntijoiksi. Ainakin tulee ymmärtää ja hyödyntää digitalisaation vaikutukset omaan tieteenalaan — harva tieteenala jää täysin immuuniksi digitalisaation vaikutuksista.

    Päivittäinen arki

    Onko digitalisaatiosta ollut akateemiselle väelle enemmän hyötyä kuin haittaa? Millä tahansa luontaisella tavalla arvioituna hyödyt ylittävät kustannukset.

    Mutta yliopistolaisten arjessa on myös lukuisia uusia ongelmia, joista ei ennen digitalisaatiota tiedetty mitään. Korkeasti koulutetut ihmiset joutuvat uhraamaan kohtuuttoman suuren osan työajastaan passiiviseen odottamiseen: milloin on odotettava ohjelmiston käynnistymistä, milloin tietokoneen päivityksiä, milloin huoltokatkosten päättymistä. Digitalisaatio on tuonut myös suoranaisen hyvinvointitappion mikro-odottamisena, josta työvuoden mittaan kertyy valtaisa määrä hukka-aikaa.

    Eivätkä hyödytkään tule pelkkinä parannuksina. Jatkuva kehnojen käyttöliittymien ja surkeasti suunniteltujen ohjelmistojen kanssa kamppailu ei ole merkinnyt akateemisen kansankerroksen työajan optimaalista käyttöä. On varsin todennäköistä, että esimerkiksi kaikki matkustamiseen liittyvän toiminnan hallinnointi on nykyään oleellisesti monimutkaisempaa ja hankalampaa kuin aikana ennen digitalisaatiota, kalliimpaakin. Sama koskee esimerkiksi julkaisutoiminnasta raportointia. Aiemmin tutkija kirjoitti vuoden lopussa luettelon julkaisuistaan ja antoi tämän sihteerille. Nykyään tutkijan edellytetään itse syöttävän julkaisutietonsa julkaisujärjestelmään, jota tyypillisesti ei ole suunniteltu tutkijan tarpeita silmälläpitäen ja jonka toimivuudessa tutkijoilla on paljon toivottavaa.

    Digitalisaatio on merkinnyt rutiinitöiden, kuten juuri matkustusasioiden prosessoinnin, tenttiarvostelujen ja julkaisutoiminnasta ja muusta toiminnasta raportoinnin delegointia lattiatasolle, yksittäiselle tutkijalle. Nykyään professori tekee tyypillisesti vähintään kaksinkertaisella palkalla niitä töitä, joita ennen teki sihteeri. Onko tämä yhteiskunnan edun mukaista?

    Digitalisaatio nakertaa akateemista vapautta monin tavoin. Yhdenmukaiset raportointijärjestelmät ohjaavat akateemisen väen toimia yhä yhdenmukaisempaan muotoon. Tällä yhdenmukaistuksella on hintansa moninaisuuden ja aidon akateemisen luovuuden vähenemisenä.

    Tosiasiallisesti yliopistoväkeä seurataan nykyään aivan toisella tarkkuudella kuin ennen digitalisaatiota. Periaatteelliset valvontamahdollisuudet ovat lisääntyneet valtaisasti aina tietokoneen ja puhelimen käytön seurannasta alkaen.

    Digitalisaatio on merkinnyt jopa työajan seurannan lisääntymistä yliopistossa. Ajastaan jäänyt työajanseuranta on johtanut yhä keinotekoisimpien kulissien rakenteluun: seurantajärjestelmä pakottaa tutkijat raportoimaan työajakseen 1600 vuosityötuntia. Tämä heijastaa huonosti tai ei ollenkaan tutkijain tosiasiallista työpanosta ja vuosittaista työaikaa. Omasta työajasta valehtelu ei voi olla nakertamatta moraalia muissakin kohdissa.

    Yliopistoväki ei nykyoloissa voi tietää, mihin tarkoituksiin yliopiston keskushallinto kaikkia opettajilta ja tukijoilta vaatimiaan tietoja käyttää.

    Alituinen raportointipakko kuormittaa opettajia ja tutkijoita ennen näkemättömällä tavalla. Raportoinnista opettajille ja tutkijoille kertyviä hyötyjä opettajien ja tutkijoiden on ylivoimaista hahmottaa. Tämä johtaa työilmapiirin huononemiseen ja kyynisyyden lisääntymiseen, mikä puolestaan heikentää työmotivaatiota.

    Asiassa ei olisi ongelmia, jos opettajat ja tutkijat voisivat tietää, että kerättyjä tietoja käytetään vain opettajien ja tutkijoiden eduksi. Tästä ei nykyään ole mitään takeita – ja tulevaisuudessa mitä luultavimmin vielä vähemmän.

    Reima Suomi on tietojärjestelmätieteen professori Turun yliopistossa Matti Wiberg on valtio-opin professori Turun yliopistossa

    teksti Reima Suomi ja Matti Wiberg

    • Painetussa lehdessä sivu 36