Kirja-arviot
|
Krogeruksen Kuusi
Tellervo Krogerus:
Sanottu, tehty. Matti Kuusen elämä 1914 – 1998.
Siltala 2014.
|
Upeaa, että niin epäsovinnaisen
henkilön kuin professori Matti
Kuusen elämäkerran laatijaksi on
saatu niin rohkea ja omaperäinen
kirjoittaja kuin Tellervo Krogerus.
Sata vuotta sitten syntynyt Kuusi
oli Helsingin yliopiston suomalaisen
ja vertailevan kansanrunoustieteen
professori ja alan monipuolinen
tutkija. Oppiaineen nimi
on nykyisin folkloristiikka.
Lukijan ei tule kauhistua.
Teos sisältää kaiken mahdollisen,
mitä kansakunnan kaapin päälle
kohotetun professorin, tutkijan ja
kulttuurivaikuttajan keskeisestä
elämästä halutaan tietää ja mikä
monia lukijoita ensisijaisesti kiinnostaa.
Kouluvuodet ja koulumenestys,
aineyhdistelmä, opintojen
vauhti ja laajuus. Professuurin
haku valituksineen ja muine ikävine intrigeineen, joiden läpikäynti
on vähällä lamaannuttaa
herkemmän lukijan.
Innovatiivisuuden puutteesta
Kuusta ei voi moittia, silloinkaan
kun hänen ratkaisuistaan on toista
mieltä. Professorina hän poisti
aineensa laudatur-vaatimuksista
kaikki tentittävät teokset ja määräsi
kokoamaan seitsemässä tunnissa
(!) ainekset puolen tunnin
esitelmään annetusta aiheesta.
Kirjan sivumääräkään (856 s.)
älköön kauhistuttako. Kauppalaskuja
ja perittyjä kengännauhoja
ei ole analysoitu. Sivujen paljous
johtuu muista syistä.
Esimerkiksi siitä, että Krogerus
on persoonallinen elämäkerturi:
hänellä on rohkeutta poiketa
näennäisesti syrjä- hyvä ettei harhapoluille.
Ja juuri sieltä löytyvät
elämäkerran kohdetta syvimmin
valaisevat ja kunkin ajan kulttuuritaustaa
parhaiten esiintuovat
kohdat. Monelta, vallankin nuorempien
lukijain osalta, jo unohduksiin
painuneet merkkihenkilöt
heräävät eloon, kun Krogerus 80
vuotta vanhaa opintokirjaa selatessaan
ei tyydy pudottelemaan
kylmästi historiallisia nimiä vaan
luonnehtii monelta kantilta,
millainen oli Kuusenkin akateemisena
lausunnan opettajana
Eero Salola tai Kaarlo Marjanen tai
Erkki Kivijärvi. Tai jo kouluaikana
Niilo Lehmuskoski. Neljän merkittävän
lausujapersoonan työn
kokemusten kuvailu kertoo tämän
taiteenalan suuresta merkityksestä
kohdehenkilölle. Keskustelut
lausunnasta huipentuivat keskusteluun
lausuttavasta runosta ja
veivät siitäkin edemmäs, runouden
tarkasteluun yleensä.
Sama koskee eräitä työtoveri- ja
oppilaskontakteja, joita Kuusi
piti mieluusti yllä myös kirjeitse.
Tältä puolelta on kirjassa lämminhenkinen
kertomus Suomessa
jo paljolti unohdetusta, joskin
kansainvälisesti tunnetusta antropologian
professorista Elli-Kaija
Köngäs-Mirandasta, joka oli myös
kaunokirjallisuuden suomentaja.
Ja kuinka osuvasti Kuusta kirjallisuuden
lukijana hahmottaakaan
hänen 1950-luvun radiopakinansa
Mitkä kirjat ottaisin yksinäisyyteen?
Niitä olisivat muun
muassa Edda, kreikankielinen
Raamattu ja Proustin A la recherche
du temps perdu. Luettelo antaa
kuvan oppineesta muttei vähääkään
snobbailevasta ihmisestä.
Alkukieliset otsikot muistuttavat
nykylukijaa siitä, että ennen osattiin
yliopistoissa muutakin kuin
englantia — ja että tuolloin noita
teoksia ei ollut suomeksi saatavissakaan.
Hienosti sanotussa ja tehdyssä
työssä häiritsee ainoastaan pari
seikkaa.
Miksi eräiden lukujen otsikot
ovat sivun viimeisellä rivillä? Ja
eikö kustantamossa ole ketään,
joka kärsisi ns. ikänäöstä? Toisin
sanoen, miksi fontti on olemattoman
pieni mutta riviväli turhankin
suuri? Asian soisi olevan
mieluummin päinvastoin.
Esko Karppanen
|
Huippumatemaatikon elämästä ei puuttunut väriä
Olli Lehto:
Tieteen huipulla. Lars
Ahlforsin elämä. Suomen tiedeseura
2013. 150 s.
|
Matematiikkaa on kutsuttu tieteiden
kuningattareksi, ja kuninkaallinen
asema matematiikalla
on siinäkin mielessä, että se on
jäänyt alan ulkopuolisille hyvin
etäiseksi ja tavoittamattomaksi.
Tämä on yksi syy myös siihen, että
Lars Ahlfors (1907—1996) on suurelle
yleisölle varsin tuntematon
nimi, vaikka tämä matematiikan
uranuurtaja on kansainvälisesti
hyvin arvostettu ja saanut melkein
kaikki alan palkinnot ja muut
kunnianosoitukset.
Vaikka Alhlfors piti matematiikkaa
elämänsä päätehtävänä,
hänen henkilökohtainen elämänsä
on kaikkea muuta kuin paperinmakuinen.
Ahlforsin kollega ja
ystävä Olli Lehto onkin kirjoittanut
matemaatikon elämäkerran
suurta yleisöä varten, kuin houkuttamaan
tutustumaan tähän
vaikeaan mutta kiehtovaan alaan.
Ahlfors oli ihmelapsi, ja jo
neljävuotiaana laski ensimmäiset
laskunsa. Kouluaikoina hän vihasi
sunnuntaita ja lomia, koska silloin
ei ollut mitään tekemistä. Opettaja
pyysikin Ahlforsia laatimaan
muille oppilaille tehtäviä hänen
puolestaan.
21-vuotiaana Ahlfors oli jo
menossa Zürichiin huippumatemaatikko
Rolf Nevanlinnan
mukana, jonka oli määrä toimia
Weylin väliaikaisena professuurin
haltijana. 20-luvulla Ahlfors
aloitti julkaisemisen, joka tuotti
merkittäviä töitä viidenkymmen
vuoden ajan.
Ahlfors olikin aina askeleen tai
useampia muita edellä, ja sai niin
lukuisia seuraajia, että voisi melkein
puhua ahlforsilaisuudesta.
Hän oli ensimmäinen matemaatikko,
joka on saanut sekä Wolfin
palkinnon että Fieldsin mitalin,
jonka Ahlforsin tyttäret lahjoittivat
2004 Helsingin yliopiston
museoon.
Ahlfors ei ihmisenä ollut tylsä
ja eristäytynyt työmyyrä, vaan
hyvinkin sosiaalinen ja maanläheinen.
Kun häneltä kysyttiin
mitkä ovat hänen tärkeimmät elämänarvonsa,
alkoholi vei ensimmäisen
sijan ja matematiikka tuli
vasta toiselle sijalle yhdessä seksin
kanssa. Ahlfors otti jopa joskus
ryypyn pari ennen luentoa eikä
silti seonnut laskuissaan.
Elämäkerta myös vie lukijan
kauaksi tutkijankammioista
matkalle Eurooppaan ja etenkin
Amerikkaan, missä Ahlfors vietti
suurimman osan elämäänsä ja
työskenteli Harvardin yliopistossa.
Tämä lieneekin toinen syy siihen,
että Ahlforsia ei kovin moni
tunne Suomessa.
Tieteen huipulla -kirjassa on
myös ongelmansa. Vaikka Lehto
kuvaa kollegansa elämää värikkäästi
ja vetävästi, tyyli muuttuu
aina kun tulee puhe matematiikasta:
"Tasoalueen diffeomorfismilla
on kussakin pisteessä
osittaisderivaatat eri suuntiin, ja
näiden derivaattojen itseisarvojen
maksiimin ja minimin suhde on
kuvauksen dilataatio kyseisessä
pisteessä."
Lukijalle ei jää Ahlforsin varsinaisesta
työstä käteen juuri
mitään muuta kuin tieto, että
hänen suurimmat saavutuksensa
kiteytyvät funktioteoriaan. Teoriaa
vanhanaikaiseksi syyttäville
Ahlfors puolustautui toteamalla:
"funktioteoria on kuin seksi, aina
se on olemassa".
Väkisin jääkin kirjan luettuaan
pohtimaan, millaisin sanoin ja
lausein mestari olisi itse esitellyt
matemaattisia saavutuksiaan aiheeseen
perehtymättömälle maallikolle,
jos Tieteen huipulla olisi
ollut omaelämäkerta.
Pekka Wahlstedt
- Painetussa lehdessä sivu 44
|