ACATIIMI 6/14 tulosta | sulje ikkuna

Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu 2015 alusta

Uutta rahoitusmallia sovelletaan yliopistojen perusrahoitukseen vuoden 2015 alusta. Valtioneuvosto ja opetus- ja kulttuuriministeriö päättivät asetusmuutoksista 3.7.2014.

Valtakunnallisen opiskelijapalautekyselyn vaikutus yliopistojen perusrahoitukseen tulee olemaan kolme prosenttia. Samalla vähintään 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden lukumäärän perusteella jaettavan rahoitusosuuden painoarvo nostetaan nykyisestä 11 prosentista 12:een yliopistojen perusrahoituksesta.

Valtakunnallisella opiskelijapalautekyselyllä opiskelijoilta kerätään tietoa opintojen ja ohjauksen tilasta yliopistojen, opettajien, opiskelijoiden, opiskelijajärjestöjen ja opetus- ja kulttuuriministeriön tarpeisiin. Yliopistot toteuttavat palautekyselyn itse sekä vastaavat sen kehittämisestä. Opiskelijapalautekysely järjestettiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2013 ja toisen kerran keväällä 2014. OKM:n mukaan kyselyn vastausprosentti on kasvussa.

Yliopistot saavat jatkossa enemmän rahoitusta tieteellisesti korkeatasoisimmissa lehdissä julkaistuista artikkeleista. Julkaisujen perusteella yliopistoille määräytyvä rahoitus on aiemmin perustunut osin kansainvälisten ja osin kotimaisten tieteellisten julkaisujen määrään. Tutkimuksen laadun vahvistamiseksi otetaan rahoitusmallissa käyttöön Tieteellisten seurain valtuuskunnan kautta tutkijayhteisön tuottama julkaisujen tasoluokitus. Samalla rahoituksen laskennassa jako kotimaisiin ja kansainvälisiin julkaisuihin poistuu, koska tasoluokituksessa julkaisun tasoa määriteltäessä katsotaan kaikkia alan julkaisukanavia.

  • Painetussa lehdessä sivu 15

ACATIIMI 6/14 tulosta | sulje ikkuna