Promootiojuhlan jälkeen tohtorit marssivat Tampere-talolta tuomiokirkolle. Kuvassa etualalla Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Johanna Moisio.

Nykymuotoisen Tampereen yliopiston viimeinen promootio

Tampereen yliopisto järjesti kaikkien tiedekuntien yhteisen kunniatohtori- ja tohtoripromootion 16.– 18. elokuuta. Promootio on nykymuotoisen Tampereen yliopiston viimeinen. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto sekä Tampereen ammattikorkeakoulu (Tampere3) muodostavat uuden korkeakouluyhteisön vuoden 2019 alussa.

Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja, hallintotieteiden tohtori Johanna Moisio osallistui promootioon. Moisio on väitellyt 2014 Tampereen yliopistossa korkeakoulujen hallinnon ja johtamisen tohtoriohjelmasta.

— Promootiokokemus oli hieno ja ainutlaatuinen. Se oli iso ponnistus järjestäjiltä.

— Hieman taustalla harmitti se tieto, että kaikilla uusilla tohtoreilla ei ollut mahdollisuutta tilaisuuteen osallistua. Määräaikaisuudet ja työurien epävarmuus ovat yliopistolaisten arkipäivää, Moisio toteaa.

Kunniatohtorin arvo myönnettiin promootiojuhlallisuuksissa 15 ansioituneelle henkilölle, jotka edustivat yhteiskunnan, johtamisen ja kulttuurin aloja. Promootiojuhlaa vietettiin Tampere-talolla.

Tampereen yliopiston edellinen promootio oli 2014. Se oli silloisten Kasvatustieteiden yksikön, Viestinnän, median ja teatterin yksikön ja Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön yhteinen.



Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 9