ACATIIMI 5/15 tulosta | sulje ikkuna

Hallitusohjelma kurjistaa yliopistoja ja tutkimusta

Yliopistoihin kohdistuu kaikkiaan noin 500 miljoonan euron leikkaukset.

Hallitusohjelma ei lupaa hyvää yliopistoille ja tutkimukselle. Yliopistoindeksi jäädytetään ja kolmas lukukausi aiotaan ottaa käyttöön niukkenevilla resursseilla. Suomen Akatemian avustusvaltuuksia pienennetään 10 miljoonalla eurolla ensi vuodesta lukien. Kaikkiaan opetukselta, tieteeltä ja kulttuurilta ollaan viemässä 681 miljoonaa.

— Hallituskauden tavoitteena on saada tutkimusja innovaatiotoiminnan laatu ja vaikuttavuus nousuun. Miten tämä voi toteutua supistuvilla voimavaroilla ja sillä että aikaa jää yhä vähemmän tutkimukselle? kysyi Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen tiedotteessa (27.5.).

Hallitus aikoo toteuttaa korkeakouluissa kolmannen lukukauden. Tieteentekijöiden liiton, Professoriliiton ja YLL:n mielestä tämä edellyttää selvää lisärahoitusta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) mainitsi hallitusohjelmainfossa kolmannen lukukauden Oppiminen- kärkihankkeen alla. Toivottavasti tämä ennakoi, että lisäopetus saa myös lisärahoitusta.

Alexander Stubb (kok) kommentoi hallitusohjelman julkistustilaisuudessa kolmatta lukukautta: ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinä- ja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole”.

— Tämä oli aika käsittämätön, professorikuntaa loukkaava heitto. Professorien vuotuinen työaika on satoja tunteja pidempi kuin työntekijöillä yleensä. Kesä on ollut professorille ja useille muille yliopistotutkijoille ainoa ajankohta keskittyä tutkimukseen. Opiskelijoilla on jo nyt mahdollisuuksia opiskella ympäri vuoden, jos niin haluavat. Tämä onkin viime aikoina yleistynyt. Sen sijaan professorin työssä tutkimukseen jäävä aika on koko ajan muutenkin pienentynyt, kommentoi runsaasti mediajulkisuutta saanutta asiaa Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri.

Hallitusohjelmassa halutaan myös parantaa alemman korkeakoulututkinnon työelämälähtöisyyttä. Tavoitteena on, että merkittävä osa opiskelijoista siirtyisi työelämään jo kandidaatintutkinnolla. Kelpoisuusehtoja aiotaan ilmeisesti alentaa.

Leikkauslistan mukaan ollaan myös luopumassa Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen erillisrahoituksesta (30 Me) sekä Aalto-yliopiston lisärahoituksesta. Nämä edellyttävät yliopistolain muutosta.

YLL katsoi kannanotossaan, että korkeakoulujen lukukausimaksujen käsittely osana maahanmuuttopolitiikkaa ei ansaitse kiitosta.

— Technopoliksen juuri tekemän Suomen korkeakoulujärjestelmän arvioinnin mukaan suomalaisten korkeakoulujen keskeisiä ongelmia on liian ohut kansainvälisyys. Nyt kansainvälisyyttä ohennetaan entisestään hallituksen toimenpitein. Myöskään tuottoja lukukausimaksuista ei odoteta, YLL kommentoi.

Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 9

ACATIIMI 5/15 tulosta | sulje ikkuna