5/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Keskustelua

    Mistä lääkkeet opintojen sujuvuuteen?

    Työurien pidentämistä on pidetty ehkä tärkeimpänä keinona supistaa Suomen kansantalouden kestävyysvajetta. Työurien alkupään osalta on eniten puhuttu yliopistotutkintojen suorittamisajoista. Parhaiten vaikuttavaksi välineeksi on nähty opintotuen ehtojen tiukentaminen vaatimalla enemmän ja nopeammin opintosuorituksia. Opintotuen todellista vaikutusta opintoihin ei kuitenkaan ole huolellisesti tutkittu. Toisiaan seuranneet muutokset on tehty selvittämättä edellisten muutosten vaikutuksia.

    Opintomenestykseen liittyviä asioita on varsin perusteellisesti tutkinut Eero Kurri vuonna 2006. Kurri toimi opintotukikeskuksen johtajana sen perustamisesta lähtien liki kaksi vuosikymmentä. Sen jälkeenkin hänet on kutsuttu 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa opintotuen kehittämishankkeiden selvitysmieheksi, esimerkiksi vuoden 2005 merkittävässä uudistuksessa.

    Kurri asetti jo tutkimushypoteesissaan opintotukiasiat hieman sivummalle hakiessaan opintojen vauhdikkuuteen vaikuttavia tekijöitä. Hän käytti sellaisia yläkäsitteitä kuin toimeentulo-ongelmat tai toimeentuloa kuvaavat muuttujat. Tutkimushypoteesissaan Kurri sanoi, että nämä seikat — tai työssäkäynti — eivät muodosta merkitsevää selittäjää vaan opintojen sujuvuuserot opiskelijoiden välillä aiheutuvat ensisijaisesti muista syistä.

    Tutkimusaineistona Kurrin tutkimuksessa käytettiin YTHS:n terveyskyselyn aineistoa eli noin 5000 opiskelijan otosta runsaan 100 000 opiskelijan joukosta, johon kuuluivat alle 35-vuotiaat ja alle 8 vuotta yliopistossa läsnä olleet opiskelijat. Tutkimusmetodina oli regressioanalyysi, jonka avulla laskettiin korrelaatioita eri muuttujien ja opintoviikkokertymien välillä. Tutkimushypoteesi todentui varsin vakuuttavasti. Viidentoista tärkeimmän muuttujan joukkoon ei tullut yhtään toimeentuloon taikka työssäkäyntiin liittyvää muuttujaa. Sen sijaan kärjessä oli sellaisia tekijöitä kuin opintojen suunnittelemisen vaikeudet, opiskelutoverilta saatu tuki ja opintoalan valinnan kokeminen oikeaksi. Tämä oli kolmen kärki. Näiden jälkeen tulivat esimerkiksi otteen saaminen opiskelusta, opiskelutehtävien koettu vaikeus sekä opintoohjaajien ja opettajien antama tuki.

    Vuoden 2012 lopulla ehdotuksensa jättänyt uusin opintotuen kehittämistyöryhmä totesi, että opintotuen vaikutus opintoaikoihin on rajallinen. Opintoaikojen kannalta olennaista vaikutusta on myös monilla muilla tekijöillä liittyen opintojen järjestämiseen. Olisi tärkeä tietää, mitä vaikutuksia viime vuosien tiukennuksilla opintomenestyksen kriteereihin on saatu aikaan. Ja onko pudokkaiden määrä kenties noussut?

    Jonkinlaista indikaatiota siihen suuntaan antaisi lehtitieto, että vuonna 2012 opintotuki lakkautettiin lähes puolelta niistä opiskelijoista, joille lähetettiin selvityspyyntö opintotuen ehtojen puutteellisen täyttymisen takia. Sitä edeltävinä vuosina vastaava määrä oli 35 prosenttia.

    Opintotuki näyttää siis olleen viime vuosina ensimmäinen asia, jolla on uskottu voitavan vaikuttaa valmistumisnopeuteen, vaikka varsinainen näyttö siitä puuttuu. Olisikin varmasti perusteltua ottaa opintojen vauhdittamiseen opintotuen muuntelua toimivampi näkökulma. Tärkeintä olisi miettiä, miten opintotukiaikana opiskelijan opintoja ohjataan ja miten opintopolku rakennetaan tukemaan mm. opiskelijan työllistymistä siten, että opiskelija voi turvallisesti valmistua opintotukiajan puitteissa.

    Opintojen tehostamista koskevassa viimeaikaisessa keskustelussa ei ole juurikaan puhuttu opetuksen laadusta ja ohjauksen kehittämisestä, vaikka tutkimuksellinen evidenssi puhuu nimenomaan näiden keinojen puolesta. Nämä teemat eivät ainakaan ole nousseet näkyvästi julkiseen keskusteluun.

    Opiskelija on tuloksen tekijä, tärkein toimija oppilaitoksessa. Yliopiston tulee olla opiskelijalle hyvä työyhteisö. Opiskelussa motivaatio ja opiskelukyky ovat ensisijaisia edellytyksiä hyvään tulokseen pääsemiseksi. Opiskelijan työn hyvä ohjaaminen on tehokas keino opiskelijan opintojen edistämiseksi. Myös opintojen aikana tehtävän ansiotyön pelosta tulisi päästä sen ”ystäväksi”.

    Relevantti työ kannattaisi integroida opetukseen, jolloin sekä opiskelija että yhteiskunta hyötyisivät. Tässä on tulevaisuuden opetussuunnittelun yksi keskeinen haaste. Tämä tarkoittaa työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavien opintojen kehittämistä. Jos tällaisia opintoja jo on, ne olisi syytä tuoda näkyvästi esille julkiseen keskusteluun. Samaa tarkoitusta palvelisi työllistymisorientaation sisällyttäminen osaksi henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, jolloin HOPS alusta alkaen rakennettaisiin opiskelumotivaatiota lujittavaksi henkilökohtaiseksi työllistymissuunnitelmaksi.

    Asko Karjalainen
    Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja
    Paavo Sippola
    Oulun yliopiston eläkkeellä oleva kehitysjohtaja


    • Painetussa lehdessä sivu 42