5/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtajien kaudet kaksivuotisiksi

    Tieteentekijöiden liiton kevätliittokokous oli koolla 26. huhtikuuta Aulangolla Hämeenlinnassa. Perinteisten liittokokousasioiden käsittelyn, mm. vuosikertomus ja tilinpäätös, lisäksi kokous päätti sääntömuutoksesta koskien liiton varapuheenjohtajien kausien muuttamisesta kaksivuotisiksi. Tähän saakka varapuheenjohtajat on valittu joka vuosi.

    Liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi kertoi avauksessaan mm. viimeiseen työehtosopimukseen liittyvien työryhmien tilanteesta. Liitto ei kannata Sivistystyönantajien tavoitetta paikallisen sopimisen lisäämiseksi.

    Toiminnanjohtaja Eeva Rantala kertoi liittokokousedustajille ajankohtaisia asioita työmarkkinoilta sekä yliopisto- ja tiedepolitiikasta. Hän kertoi päälinjoja maan hallituksen rakennepoliittisesta ohjelmasta, hakijasuman purusta, ympärivuotisen opiskelun lisäämisestä ja kelpoisuusvaatimusten alentamisesityksistä. Myös yliopistojen uusi rahoitusmalli oli esillä. Siinä liittokokousedustajia puhutti erityisesti julkaisufoorumiluokituksen asema.

    • Painetussa lehdessä sivu 25