5/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     

    Yliopistojen tulee säilyä avoimina

    Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola ja UNIFIn puheenjohtaja Kalervo Väänänen korostavat, että yliopistojen tulee säilyä avoimina. Tärkeästä periaatteesta ei luovuta yksittäisen terrorisuunnitelman vuoksi.

    Helsingin käräjäoikeus alkoi 26. toukokuuta käsitellä Helsingin yliopistoon suunniteltua iskua. Kahden epäillyn tarkoituksena oli surmata kymmeniä satunnaisesti valittuja ihmisiä. Lisäksi syytetyt olivat suunnitelleet estävänsä uhrien poistumisen yliopistosta.Suunnitelma oli tullut ilmi, kun syytetyt olivat pyytäneet avukseen kolmatta henkilöä, joka oli kertonut suunnitelmasta poliisille. Syytetyillä oli hallussaan suuri määrää aseita ja patruunoita. Poliisi vangitsi epäillyt maaliskuussa. Kumpikaan ei ole ollut kirjoilla Helsingin yliopistossa.

    Rehtori Jukka Kola on seurannut käsittelyn etenemistä järkyttyneenä, mutta on samalla helpottunut siitä, että poliisi sai estettyä iskun.

    — On huolestuttavaa, että isku-uhka on kohdistunut yliopiston kaltaiseen yhteiskuntaa laajasti palvelevaan toimijaan, Kola sanoo.

    Rehtori Kola painottaa, että Suomi on avoin yhteiskunta, eivätkä yksittäiset teot saa järkyttää sitä.

    — Suomi on edelleen erittäin turvallinen maa ja yliopisto turvallinen paikka opiskella sekä työskennellä. Avoimuus on tärkeä arvo, josta ei pidä luopua yksittäistapausten takia.

    Helsingin yliopisto on varautunut monenlaisiin poikkeustilanteisiin.

    — Yliopistolla on valmius toimia kriisitilanteissa. Kun saamme tämän tapauksen yksityiskohdista tarkempaa tietoa, käymme vielä kerran läpi turvallisuuskäytäntömme, Kola sanoo.

    Turvallisuuskysymyksistä ei ole keskusteltu rehtoreiden kesken Suomen yliopistot UNIFI ry:ssä. Mutta myös UNIFI korostaa avoimuutta.

    — Yliopistojen toiminnan kannalta on välttämätöntä, että yliopistot jatkossakin säilyvät hyvin avoimina työyhteisöinä. Paljastuneet tapahtumat kuitenkin korostavat sitä, että kaikilla yliopistoilla pitää olla riittävän usein päivitetyt turvallisuusjärjestelyt ja hyvä yhteistyö viranomaisten kanssa, toteaa UNIFIn puheenjohtaja, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.

    • Painetussa lehdessä sivu 13