5/12

  • pääsivu
  • sisällys
  • Hanna Lönnerskog Nilssonin tasa-arvoprojekti sai enemmän huomiota Uumajan yliopiston ulko- kuin sisäpuolella.

    Työpaikkatarina koskettaa

    Uumajan yliopistossa on kartoitettu tasa-arvoa työpaikkatarinoiden kautta. Hanna Lönnerskog Nilssonin Projekt Storytelling paljastaa yliopiston hierarkkisuuden ja epätasaarvoisen järjestelmän.

    Kun Hanna Lönnerskog Nilsson aloitti sijaisena Uumajan yliopiston henkilöstöosastolla 2009, hänen pääasiallinen työtehtävänsä oli tasa- arvokysymysten selvittäminen yliopistossa. Pian hänelle paljastui yliopistossa rehottavan epätasa-arvon.

    - Toisaalta kaikki olivat kiinnostuneita tasaarvokysymyksistä, mutta kukaan ei reagoinut vallitseviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Päinvastoin he hämmästyivät, kun sukupuolierot yliopistossa tulivat puheeksi. Aihe ei varmastikaan ollut tuntematon, Lönnerskog Nilsson analysoi.

    Työpaikkatarinat

    Lönnerskog Nilsson pohti, millä tavoin hän saisi tutkijanaiset ja tohtorikoulutettavat naiset tiedostamaan yliopiston vanhoillisen järjestelmän. Epäkohdat täytyi tiedostaa ennen kuin tarve muutokseen heräisi.

    Näin syntyi idea kerätä tutkijanaisten ja tohtorikoulutettavien naisten tarinoita heidän työolosuhteistaan. Kertomusten kautta hän saattoi tutkia tasa-arvoisuutta yliopistolla. Hän valitsi Corporate Storytelling -tutkimusmetodin. Siinä kerätään organisaatiota käsitteleviä tarinoita, joita käytetään hyväksi organisaation kehittämisessä.

    — Kun kertoja konkretisoi tarinoissaan henkilökohtaisen ongelmansa, se koskettaa ihmisiä enemmän kuin abstrakti tieteellinen selvitys. Tarinoiden kautta projektinjohtaja paikallistaa ongelmat, Lönnerskog Nilsson selvittää.

    Suurin piirtein samanaikaisesti kun Hanna hahmotteli projektiaan, Ruotsin korkeakouluviraston tasa- arvovaltuuskunta julisti haettavaksi projektirahoja yliopistoissa suoritettavaa tasa-arvoselvitystä varten. Yliopiston johto tuki anomusta ja valtuuskunta myönsi rahaa kirjoitusprojektia varten. Projekti poiki muun muassa kirjan Projekt Storytelling.

    Ensiksi Lönnerskog Nilsson kertoi yliopistolla kirjoitusprojektista. Sen jälkeen hän järjesti useita kirjoituspajoja. Noin puolet osallistujista kirjoittivat itse tarinansa. Loput kertoivat tarinansa suullisesti Lönnerskog Nilssonille, joka editoi materiaalin.

    Yhteensä 21 naista halusi julkaista tarinansa. Lyhyissä teksteissä he kertovat työolosuhteistaan sukupuolinäkökulmasta. Kaiken kaikkiaan kirjassa on 37 tarinaa. Muutamat kirjoittajista tekivät myös tulevaisuuden visioita siitä, millaiseksi he uskoivat virkauransa muotoutuvan yliopistossa, jossa kaikki olisivat samanarvoisia ja jossa kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet kehittyä ja luoda virkauraansa sukupuoleen katsomatta.

    Tilastot ja nykyinen tutkimus osoittavat, että yliopisto on kaukana tasa-arvosta.

    Monien naisten tarinat todistavat ympäristön asettava suuremmat odotukset heidän työpanostaan kohtaan kuin miespuolisten kollegojen. Yhä edelleen työnantaja pitää itsestään selvänä, että naiset kantavat päävastuun lastenkasvatuksesta ja perheestä opetus- ja tutkimustyön rinnalla.

    Tohtorikoulutettavan ja ohjaajan suhde on toistuva teema kertomuksissa. Joissakin tarinoissa kirjoittajat kertovat ohjaajan enemmän vastustaneen kuin tukeneen heidän tutkimustyötäään. Monet ovat joutuneet vaihtamaan ohjaajaa saadakseen väitöskirjansa valmiiksi. Jotkut ovat myös kokeneet ohjaajan reagoineen negatiivisesti, kun he ovat jääneet äitiyslomalle tutkijakoulutuksen aikana.

    Yksi tarina poikkeaa kuitenkin kaikista muista. Tässä kirjoittaja kertoo ohjaajan tukeneen häntä paljon koko ajan. Hänen mielestään tämä johtui ainoastaan siitä, että hän oli nainen.

    — Oli hauskaa, että tämä tarina oli mukana, Lönnerskog Nilsson toteaa.

    Salanimet ja nimettömyys

    Kaikki osallistujat ovat julkaisseet tekstinsä salanimellä. Tämän Lönnerskog Nilsson päätti jo projektin alkuvaiheessa. Näin kirjoittajat uskalsivat kertoa tarinoitaan totuutta kaunistelematta.

    Lönnerskog Nilsson korostaa, että kaikki tekstit ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia. Niissä kirjoittajat konkretisoivat, mitä tasa-arvo ja sen puuttuminen merkitsee käytännössä. Lukija huomaa myös sen, kuinka samat asiat toistuvat eri tarinoissa.

    Projekt Storytelling on otettu hyvin myönteisesti vastaan. Jotkut naiset ovat huokaisseet helpotuksesta sanomalla: ”Tunnen itseni nyt vahvaksi. Vika ei ole minussa vaan yliopistossa.” Melko pian projektin päättymisen jälkeen Hanna Lönnerskog Nilsson lopetti Uumajan yliopistossa keväällä 2011 ja aloitti toisessa työpaikassa.

    Hän kertoo odottaneensa, että Projekt Storytellingin olisi herättänyt enemmän reaktioita Uumajan yliopistossa kuin mitä se sai. Sitä enemmän Hanna on saanut huomiota yliopiston ulkopuolelta, tiedotusvälineissä ja kyselyjä eri puolilta Pohjoismaita.

    —On panostettava täysillä, kun kyse on tasa-arvoasioista, Lönnerskog Nilsson sanoo.

    teksti Kerttu Jokela


    Uumaja uudistaa

    Uumajan yliopiston henkilöstöpäällikkö Yvonne Andersson mukaan Projekt Storytelling sinänsä ei paljastanut mitään, mitä jo ei olisi tiedetty. Se muistutti kuitenkin, että henkilöstöosaston on panostettava tasaarvoisen yliopiston aikaansaamiseksi.

    — Esimieskoulutus sisältää nyt aikaisempaa enemmän tietoa tasa-arvoasioista. Projekt Storytellingin tarinat sopivat myös pohdittaviksi työpaikkakokouksissa, Andersson kertoo.

    Lisäksi on suunnitteilla aloittaa tasa-arvokursseja erityisesti esimiehille, työhön ottajille ja ammattiyhdistyksen edustajille.

    Monista tarinoista ilmeni, miten vaikeaa on yhdistää vanhemmuus ja tutkijanura. Myös siihen aiotaan Anderssonin mukaan keskittyä entistä enemmän.

    — Tarinat koskettava tavalla, joka vaikuttaa hyvän keskustelun syntymiseen. Tarinoiden avulla voi keskustella miltä oma organisaatio näyttää, Andersson toteaa.

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 30