5/12

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     
     

    Neuvottelut henkiosasta vielä kesken

    Viime vuoden lopulla keskusjärjestöjen välillä tehty raamisopimus ja sen perusteella solmitut alakohtaiset työja virkaehtosopimukset määrittävät pitkälti työmarkkinatilannetta myös yliopistojen ja valtion osalta. Näiden sopimukset jatkuvat 31.3.2014 saakka. Tuohon asti vallitsee työrauha.

    Raamisopimuksen mukaan keskusjärjestöt neuvottelevat tämän kevään aikana työelämän kehittämisestä, mm. työurien pidentämisestä. Työurien pidentämisestä saavutettiin tulos hallitusohjelman tarkistuksen yhteydessä huhtikuussa. On arvioitu, että työurat pidentyvät tämän johdosta runsaalla vuodella.

    Raamisopimus sisältää myös muita työelämän uudistamiseen tarkoittavia neuvotteluja, jotka käydään keskusjärjestötasolla. Neuvotteluissa osallisena on siis mm. Akava, eivät liitot. Erityisen vaikeiksi ovat muodostuneet neuvottelut kolmesta vuotuisesta koulutuspäivästä. (Vielä ei ole mahdollista arvioida, mitä kolme koulutuspäivää merkitsee yliopistojen 1 600 vuotuisen työtunnin kokonaistyöajassa oleville.) Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että nämä neuvottelut eivät oikein edisty. Jos neuvottelut kariutuvat, se ei vaikuta jo solmittuihin kollektiivisopimuksiin, mutta kiristänee muutoin työmarkkinailmapiiriä.

    Raamisopimukseen perustuvan yliopistojen työehtosopimuksen mukaan neuvottelut yliopistojen palkkausjärjestelmän henkilökohtaisen suoritusosan kehittämisestä käydään alkukesään 2012 mennessä. Kehittämiseen on varattu rahaa 0,7 % palkkasummasta, mutta raha tulee maksuun vasta vuoden 2013 puolella. Suoriutumisosan kehittämisneuvottelut ovat juuri nyt täydessä käynnissä. Liitot (Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto ja OAJ/YLL) ovat vahvasti mukana neuvotteluissa JUKOn neuvotteluryhmässä. Mikäli näissä neuvotteluissa ei päästä tulokseen, vuoden 2013 puolella tulee käyttöön ns. perälautana 0,3 %:n yleiskorotus ja työnantajan päättämä 0,4 %:n henkilökohtainen palkkojen korotus.

    Jorma Virkkala
    Professoriliiton toiminnajohtaja
    JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja
    23.5.2012

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 9