Kolumni Kalle Korhonen

Säätiötutkijoiden paikat uudessa yliopistossa

Tiede on ihmisten ja koko maapallon kannalta olennaisen tärkeä ihmistoiminnan muoto. Siksi meidän tieteen mahdollistajien täytyy yhdessä huolehtia, että tieteen tekemisen olosuhteet ovat kunnossa. Suomen säätiöt rahoittavat ainakin 200 miljoonalla eurolla vuodessa tutkimusta, joka tehdään pääosin kotimaisissa yliopistoissa. Koska yliopistoja on Suomessa kohtuullinen määrä, eikä säätiöitäkään valtavasti, voisi ajatella yhteistyön olevan helppoa.

Ei se kovin vaikeaa olekaan, mutta joitakin hankaluuksia on. Säätiöt valitsevat itse asiantuntijat, jotka valitsevat rahoitettavat tutkijat. Useimmat säätiöt maksavat tutkijoille apurahaa, joka ei ole palkkaa, vaikkei rahamäärä välttämättä jää palkasta jälkeen.

Toki myös pääomalahjoituksia esiintyy. Apurahat eivät tavallisesti näy yliopiston kirjanpidossa ja sisältävät niukasti yleiskustannuslisiä. Näistä asioista on syntynyt jännitettä, joka on haitannut apurahatutkijoiden asemaa. Nyt näyttää siltä, että asiat voisivat mennä eteenpäin yhteisten keskustelujen avulla. Aiheita on paljon, ja tässä käsittelen yhteisrahoituksia, tilastointia ja tutkijayhteisöön kuulumista. Kaikki liittyvät toisiinsa.

Suuremmissa ryhmissä tutkimus on yleensä yhteisrahoitettua: lähteitä on monia. Sen sijaan yksilöt ja pienet tutkimusryhmät voivat tehdä työtään yhden rahoittajan turvin kerrallaan. Harvinaisempaa on ollut, että yhden tutkijan rahoitus tulisi samaan aikaan kahdesta lähteestä. Koneen Säätiölle ovat tosin tuttuja järjestelyt, joissa tutkimusinstituutio maksaa pienen osan palkkaa, jolla tutkija saa työsuhteen, esimerkiksi 10—25 %. Palkkaosuuden päälle saa säätiöstä täyden yksilöapurahan. Säätiöthän ovat yleensä joustavia sen suhteen, millaisina erinä apurahoja maksetaan.

Muitakin yhteisrahoituksen malleja on olemassa. Kulttuurirahasto on suunnitellut rahoitusta, jossa se maksaa noin puolet ja yliopisto halutessaan toisen puolen esimerkiksi väitöskirjatutkijan rahoituksesta. Näin kumpikin rahoittaja saa yhden vuoden hinnalla kahden vuoden tutkimustyörauhan tutkijalle. Yhteisrahoitusmalleissa sekä rahoittajalla että tutkimusorganisaatiolla on valtaa päättää siitä, kenelle tutkimusrahoitusta suodaan. Käytäntöjä kehitetään yhdessä.

Työsuhde liittää tutkijan yliopiston henkilöstötilastoon, johon apurahalla toimiva ei välttämättä kuulu. Yliopistohan ei perinteisesti ole ollut firma, jossa kaikilla on muoviset kulkuluvat kaulassa. Esimerkiksi noin 25-30 % Koneen Säätiön tukemista tutkijoista ei tee työtään yliopistolla, vaan kotonaan, vaikka heillä olisi affiliaatio. Sitä emme tiedä, kuinka moni on itse valinnut näin, ja kuinka moni haluaisi tehdä työtään yliopistolla. Tilastoon apurahatutkija päätyy silloin, kun hän tekee sopimuksen osastonsa kanssa. Apurahatutkijoiden kattava tilastointi voisi olla hankalaa, enkä ole varma sen mielekkyydestä.

Tutkijayhteisöön tulisi voida kuulua ilman tilastointiakin. Kun säätiöt keräävät tietoa apurahatutkijoiden asemasta, kyselyissä nousee usein esiin työterveyshuolto, jota yliopisto ei tavallisesti tarjoa työsuhteettomille. Harvemmin puhutaan siitä, että jotkin säätiöt myöntävät apurahatutkijoilleen vakuutuksen, jonka tarjoamat terveyspalvelut ovat parempia kuin yliopiston sopimukseen kuuluvat. Toiset apurahatutkijat taas ovat vain julkisen terveydenhuollon piirissä. Toki se, että samalla työpaikalla toimivalla tieteentekijällä olisi samat työterveyspalvelut kuin kollegalla, koettaisiin tasa-arvoiseksi.

Säätiöissä tiedetään, että tutkijoiden sähköpostiosoitteet ja kirjaston verkkoaineistojen käyttöoikeudet eivät ole ilmaisia. Harva myöntää näihin tarkoituksiin erillistä rahaa (ja tarkka laskutuskin voisi olla vaikeaa). Asia ei ole yhdentekevä — ratkaisuja täytyy keksiä. Sen sijaan tutkimusorganisaatioissa esiintyy asioita, joita ei olisi tarvinnut keksiä. Esimerkiksi apurahatutkija ei saa kuvallisia kulkulupia, käyntikortteja yliopiston logolla, omaa verkkosivua yliopiston sivuille, ei pääse yhteisille sähköpostilistoille eikä työn kannalta tarpeellisiin verkkopalveluihin, tai hänen sähköpostiosoitteessaan on ext-liite, jolla hänet määritellään ulkopuoliseksi instituution piirissä. Miksi tämä on näin?

Hyvän ilmapiirin säilyttäminen on viime vuosina ollut tiedeorganisaatioissa vaikeaa, kun julkinen rahoitus on vähentynyt. Yksityiset rahoittajat tukevat mielellään ilmapiirin parantamista, jotta saadaan tieteen tekemiselle rauhaa ja ymmärrystä myös tiedeyhteisön ulkopuolelta. Tutkimusorganisaatiot tarvitsevat lisää tietoa säätiöistä, ja sitä saa meiltä. Tehdään yhdessä asiat paremmiksi.



Kalle Korhonen
tiedejohtaja, Koneen säätiö


Painetussa lehdessä sivu 14