Kysymys-vastaus Mari Walls

Mari Walls valittiin Tampereelle rehtoriksi tilanteessa, jossa uuden yliopiston johtosäännöstä ja siirtymäkauden hallituksen vallasta on tehty valituksia. Walls aikoo olla uudistava, kuuleva ja yhteisön arjessa lähellä oleva muutosjohtaja.

1) Tampereen yliopistoon haettiin rehtoriksi muutosjohtajaa. Millainen muutosjohtaja aiotte olla?

— Uudistava ja aikaansaava. Edelläkävijyyttä hakeva ja mahdollisuuksien kautta asioita näkevä. Kuunteleva, kuuleva ja korkeakouluyhteisöä arjessa lähellä.

2) Johtamanne Luonnonvarakeskus syntyi useamman tutkimuslaitoksen fuusion kautta. Mitä kokemuksia tämä prosessi antaa uuden säätiöyliopiston johtamiseen?

— Luonnonvarakeskus on upea monialainen tutkimusorganisaatio, jossa on tehty valtava uudistustyö yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla kun uuden Luken budjettirahoitus leikkautui neljänneksen, rakensimme kansainvälisesti kilpailukykyistä organisaatiota, jonka maine- ja luottamusindeksi on hyvällä tasolla, henkilöstön työtyytyväisyys on kasvussa ja täydentävän rahoituksen osuus on 40 prosenttia koko Luken volyymistä. Uudistumisessa on kyse uuden kulttuurin luomisesta ja halusta tehdä asioita myös toisin. Näen, että tulevassa Tampereen yliopistossa on osin samankaltaisia muutospaineita ja myös suuria mahdollisuuksia vahvan kansainvälisen ja kansallisen vaikuttavuuden rakentumiselle niin tutkimuksessa kuin opetuksessakin.

3) Tampereen yliopiston henkilöstöltä on kuulunut palautetta, että heidän näkemyksiään ei ole riittävästi kuultu uuden yliopiston valmistelussa. Miten aiotte ottaa henkilöstön äänen paremmin huomioon?

— Tuleva Tampereen yliopisto koostuu laajasta korkeakouluyhteisöstä, jolla on monia ääniä. On tärkeää, että osallistumismahdollisuuksia on kaikille yhteisön jäsenille. Erityisesti toivoisin yhteisön vahvaa panostusta ydinprosessien, eli tutkimuksen ja opetuksen kunnianhimoiseen kehittämiseen. Paitsi muodollisia johtamisen foorumeita, on rakennettavissa yhteisöä yhteen saattavia foorumeita, kuten vaikkapa uutta suuntaa tukevia tulevaisuus- ja ennakointityöpajoja, avoimen osallistumisen verkostoja, jotka antavat vahvaa syötettä myös johtamisen foorumeille. Koko henkilöstön ääni on tärkeä; samaten opiskelijat ovat valtava voimavara uuteen suuntaamisessa.

4) Osallistuitte viime vuonna professori Sue Scottin johtamaan Helsingin yliopiston muutoksen arviointiryhmään. Antaako se raportti evästyksiä uuden yliopiston johtamiseen?

— Kaikki evaluoinnit kokoavat tilannekuvaa ja antavat evästyksiä, joita on syytä pohtia ja joista voi oppia. Yliopistoissa on paljon samankaltaisuutta, mutta myös selkeitä eroavaisuuksia. Kuitenkin uudistumistarve koskee kaikkia yliopistoja. Professori Sue Scottin arviointiryhmän jäsenenä minun oli mahdollista kuulla yliopistolaisten suoria puheenvuoroja ja näkemyksiä muutoksesta ja muutoksen läpiviennistä. Tämä antoi ajattelun aineksia.

5) Uuden Tampereen yliopiston siirtymäkauden hallituksen vallankäytöstä on jätetty valitus hallinto-oikeuteen. Johtosäännöstä on tehty myös kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Miten kommentoitte tätä tilannetta?

— Minulla on se käsitys, että kritiikin kärki on kohdistunut joihinkin seikkoihin, jotka ovat jo vuodesta 2010 toimineille kahdelle säätiöyliopistoille ominaisia. Muutosvaiheessa on luonnollista, että ilmenee erilaisia tulkintoja, joita nostetaan esiin. On kuitenkin tosiasia, että perustajat ja korkeakoulut ovat säätiön perustamiskirjassa ja siihen liittyvässä korkeakoulujen sitoumuksessa yhdessä sopineet, että tulevan säätiöyliopiston toiminta rakennetaan samoille toimintaperiaatteille, joilla säätiöyliopistot Suomessa jo tällä hetkellä toimivat. Ilmenneiden näkemyserojen takia on ilman muuta hyvä, että valitukset ja kantelut käsitellään asianomaisissa viranomaisissa. Niin yliopiston johtosääntöä kuin säätiön sääntöjä voidaan tarvittaessa muuttaa, jos oikeusasiamiehen tai hallinto-oikeuden päätökset antavat aihetta




Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja, FT Mari Walls aloittaa uudessa tehtävässään 13.8.2018. Uusi Tampereen yliopisto käynnistää toimintansa vuoden 2019 alusta. Siihen saakka hän toimii Tampereen korkeakoulusäätiön toimitusjohtajana.

Teksti Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 20