”Kun tutkijat menevät nykyään rohkeammin julkisuuteen, on selvää, että myös kriittistä palautetta tulee enemmän.”

Tosiasioiden kertominen ei riitä

Valeuutisten ja vaihtoehtoisten faktojen aika voi olla tutkijoille myös mahdollisuus. Asiantuntijatiedolle on tarvetta, mutta pelkkä tosiasioiden tuputtaminen ei riitä. Tutkijoiden on syytä laittaa viestintätaidot ja tunteet peliin.

Acatiimin 20-vuotisjuhlanumero on sopiva foorumi pohtia sananvapauden tilaa, tieteen julkisuutta ja tutkitun tiedon asemaa. Näistä teemoista on hyvä keskustella viestinnän professori Esa Väliverrosen kanssa. Hänen tutkimusalaansa ovat media, journalismi ja tiedeviestintä. Viime vuonna häneltä ilmestyi kirja Julkinen tiede.

Maailmalla on päässyt valtaan johtajia, jotka käyttävät tosi-tv:n tapaa argumentoida. Eliitin vastaisuus on noussut vaaliaseeksi. ”Olemme kyllästyneitä asiantuntijoihin”, kuului EU-eroa haluavien suusta Brexit-kampanjan aikana. Tässä maailmassa on todella vaikea vaikuttaa pelkällä kuivalla asiatiedolla.

Mitä voimme tehdä? Miten tutkitun tiedon merkitystä saataisiin paremmin päättäjille ”jakeluun”? Väliverrosen mukaan tässä ei auta kuin harjoittelu. Pitää pystyä kertomaan paremmin ja ymmärrettävämmin. Tunteisiin vetoamisesta olisi apua. Professori muistuttaa, että tunteiden vastakohta ei ole järki vaan tunteettomuus.

— Valistuksen projekti on vielä kesken. Takapakkia tulee aina välillä. Siitä ei pidä lannistua.

— Jokainen voi miettiä, millaisen vaikutelman antaa, miten viestii, miten kuuntelee. Faktojen kertomisesta ei pidä luopua, mutta pelkästään niiden tuputtaminen ei riitä.

Väliverronen vierastaa termiä totuuden jälkeinen aika. Kyseessä ei ole mikään Trump- ja Brexit -ajan ilmiö, vaan ”vaihtoehtoiset faktat” ovat paljon vanhempaa perua. Esimerkiksi presidentti Bushin kaudella vääristeltiin tietoja Irakin kemiallisista aseista, jotta sotatoimille saatiin lupa.

— Se on tietysti uutta, että nyt monet johtavat poliitikot ovat ryhtyneet kyseenalaistamaan tutkittua tietoa. Trump lähes ensitöikseen päätti isoista määrärahaleikkauksista ympäristötutkimukseen.

Näistä syistä huhtikuun lopussa USA:n tiedemarssin kärkiteemana oli näyttöön perustuvan päätöksenteon korostaminen.

— Faktat ovat tärkeitä, mutta tutkijoiden on tässä tilanteessa myös syytä katsoa peiliin. Voidaan myös kysyä, osallistuivatko brittiläiset tutkijat riittävästi Brexit-keskusteluun?

— Ei pidä hakea pelkästään syyllisiä. Eikä sekään auta asiaa, että toista mieltä olevia haukutaan tietämättömiksi idiooteiksi.

Väliverronen korostaa vuorovaikutuksen merkitystä. ”Tiede, ajattelu ja viestintä kehittyvät vuorovaikutuksessa”, hän kirjoitti Tieteessä tapahtuu -lehden pääkirjoituksessa viime syksynä.

Valeuutiset – etu vai haitta

Brittiläisen London School of Economicsin mediatutkimuksen professori Charlie Beckett sanoi hiljattain Ylen seminaarissa, että valeuutiset ovat parasta mitä journalismille on tapahtunut vuosikymmeniin. ”Parhaimmillaan valeuutiset antavat mahdollisuuden näyttää, että journalismi pohjautuu asiantuntemukselle, etiikalle, osallistumiselle ja kokemukselle”, Beckett on kirjoittanut.

Esa Väliverronen on osittain samaa mieltä. Tästä hän pitää osoituksena mm. laatulehtien levikin kasvua. Näin on tapahtunut ainakin USA:ssa. Suomessakin päätoimittajat ovat ryhtyneet kampanjoimaan valemediaa vastaan.

Väliverronen katsoo, että tiede ja tutkimus voisivat käyttää tilanteen edukseen.

— Jos tutkijat pystyvät tuomaan tutkimustiedon vahvemmin esille, tilanne voi olla mahdollisuus. Asiantuntijatietoa tarvitaan ja siitä pitää kertoa uusilla tavoilla.

Mutta tämä voi olla vaikeaa ilmapiirissä, jossa kokemusasiantuntijoita pidetään tieteentekijöiden kanssa samanarvoisina studiokeskustelijoina. Jossa ruokablogisti yrittää haastaa 30 vuotta alaa tutkinutta professoria. Jossa räjähtelevillä lepakoilla perustellaan tuulivoiman vaarallisuutta.

Ilmassa on kieltämättä merkkejä tutkitun tiedon ja tutkijoiden vähättelystä. Väliverronen ennustaa, ettei tilanne hevin muuksi muutu.

— Tutkijoiden kannattaa olla varuillaan ja paksunahkaisia. Voi olla, että täällä totuttiin liiaksi siihen, että valtio antaa fyrkat ja tutkijat tutkivat. Nyt pitää uudella tavalla lunastaa oikeus tutkimuksen tekemiseen ja se pitää tehdä joka päivä.

Myös sivistystä on pidetty liian itsestäänselvyytenä.

— Tiede tuottaa talouskasvua pitkällä tähtäimellä, mutta hyötyä ei voida luvata lyhyellä tähtäimellä. Siksi on hyvin tärkeää vaalia tieteen tieteen kulttuuria ja kriittisyyttä, mutta päivittää ne uuteen aikaan.

Kriitiikkiä tulee sietää, mutta rajansa kaikella

Tarinallisuus on yksi keino kertoa tieteen tekemisestä ymmärrettävästi. Sosiaalinen media on kanava edistää tutkittua tietoa. On hyvä, että tutkijoita ilmaantuu yhä enemmän muun muassa Twitteriin. Monet avaavat tutkimuksiaan blogikirjoituksissa, joita sitten jakavat Facebookiin ja Twitteriin. Väliverrosen mielestä blogit ovatkin hyviä käyntikortteja tutkijan omasta alasta ja osaamisesta.

Mutta toimiiko sosiaalinen media tutkijoiden vai suuren yleisön hyödyksi?

— Siinä voi nähdä molempien etuja, mutta myös haittoja. Tutkijat voivat siellä verkottua eri tutkijoiden kanssa. On myös todistettu, että sosiaalisessa mediassa aktiiviset tutkijat saavat enemmän viittauksia ja paremmin vaikuttavuutta.

Mutta sosiaalisessa mediassa on omat sosiaaliset kuplat: asiat leviävät etupäässä niille, jotka jo valmiiksi ajattelevat samalla tavalla.

— Jonkin asian suosiosta sosiaalisessa mediassa ei voi tehdä liian suuria päätelmiä. Asioista tykkää ja niitä jakaa lähinnä oma laajennettu kaveripiiri. Siksi kannattaa astua ulos kuplasta ja hakea uusia yleisöjä.

Twitter-aktiivina (noin 4 000 seuraajaa) huomaa välillä, että tutkija, joka kommentoi muutakin kuin omaan alaansa liittyvää, voi melko pian saada rapaa niskaansa toista mieltä olevilta. Väliverronen pitää kuitenkin pienempänä riskinä sitä, että somessa kommentoi muutakin kuin tiukasti omaan alaan liittyvää kuin sitä, ettei osallistu ja ota kantaa.

— Tietysti joskus voi olla vaikeaa erottaa aktivismin ja poliittisen kommentoinnin rajaa.

Edelleen liian monilla tutkijoilla sosiaalisen median käyttöön liittyy turhia pelkoja. Väliverrosen mielestä ilmapiiri on vapautunut eikä ole syytä pelätä liikaa. Tutkijoille tekee vaan hyvää kasvattaa paksunahkaisuutta.

Vihapuhe lisää itsesensuuria

Paksunahkaisuus on hyvästä, mutta sekään ei välttämättä auta, kun tilanne voi kääntyä vihapuheen ja uhkailun puolelle. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta teki kaksi vuotta sitten kyselyn tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten mukaan tutkijoihin kohdistuva häiritsevä palaute on yleistynyt. Enemmistö vastanneista oli kuullut tai tiesi toisten tutkijoiden saaneen häiritsevää palautetta. Huolestuttavaa on se, että tämä voi aiheuttaa itsesensuuria. Tutkimustuloksista ei haluta vaikeuksien pelossa kertoa. Ennen kaikkea tämä liittyy tutkijoihin, joiden aiheet ovat arkoja, paljon julkisuudessa esillä olevia, kuten maahanmuutto ja rasismi.

— Kun tutkijat menevät nykyään rohkeammin julkisuuteen, on selvää, että myös kriittistä palautetta tulee enemmän. Siihen pitää olla valmis ja sitä pitää pystyä sietämään. Tosin kaikkea ei pidä sietää.

Vihapuhetta kohdatessaan tutkijan ei pidä jäädä yksin. Yliopistojen pitää olla ajan tasalla ja päivittää näihin kysymyksiin liittyvät ohjeistuksensa. Myös liittoista tiedustellaan apua. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta uusi häirintään liittyvän kyselynsä tänä keväänä. Alustavien tulosten mukaan palaute on hyvin samansuuntaista kuin kaksi vuotta sitten, mutta tutkijat ovat yhä varautuneempia.

Väliverronen kertoo, että Ruotsissa häiritsevään vihapuheeseen on jo puututtu ja se on kriminalisoitu. Muun muassa tämä saattoi vaikuttaa siihen, että läntisen naapurimaan sijoitus nousi myös lehdistönvapausrankingissa.

Sananvapautta pitää vaalia

Suomi on menettänyt asemiaan sananvapauden ykkösmaana. Toimittajat ilman rajoja -järjestön uusimmassa lehdistönvapausvertailussa edelle nousivat Norja ja Ruotsi. Kolmossija on hyvä, mutta putoaminenkin on selvä signaali.

— Lehdistönvapaus on vain osa sananvapauden tilaa. Mutta tämä oli meille hyvä muistutus siitä, että sananvapaus ei ole vain juhlapuheasia – sitä pitää vaalia.

Suomen sijoituksen tippumisen syynä ovat ennen kaikkea pääministeri Juha Sipilän toimittajalle lähettämät sähköpostit ja pyrkimykset vaikuttaa Ylen uutisointiin. Väliverronen tulkitsee Sipilän toimet sananvapauden rajoittamiseksi.

— Hän ei missään vaiheessa pyytänyt menettelyään anteeksi. Hän on lyhyesti todennut, että on korjannut tapojaan eikä ole enää sen jälkeen lähestynyt suoraan toimittajia. Kaiken kaikkiaan käytöksestä paistaa se, että kyseessä on melko kokematon yrityselämästä tullut pääministeri.

Toinen rikka rokassa on Ylen asema ja sen uutistoiminnan luotettavuus. Väliverronen näkee taustalla johtamisongelman.

— On ollut hyvä, että Ylessä on perinteisesti ollut suhteellisen itsenäisiä toimituksia. Ei ole hyvä, että valta on nyt liikaa keskittynyt yhdelle päätoimittajalle.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään Yleselvitys julkistettiin toukokuun puolivälissä. Väliverrosen mielestä Mäenpään raportti korostaa sitä, että politiikoille ei saa antaa hallintoneuvostossa lisää vaikutusvaltaa.

— Yle-lain valmistelussa täytyy vahvistaa journalistista riippumattomuutta, ei kaventaa sitä. Emme kuulu Puolan tai Unkarin tielle.


Esa Väliverronen

  • syntynyt 1957
  • yhteiskuntatieteiden tohtori, Tampereen yliopisto, 1996
  • viestinnän professori, Helsingin yliopisto, 2001- johtanut tiedeviestinnän koulutusta jatko-opiskelijoille vuodesta 2003
  • luottamustehtäviä: mm. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteen tiedotus ry:n hallitus, Public Understanding of Science ja Yhteiskuntapolitiikka -lehden toimitusneuvosto.
  • kirjoja: Julkinen tiede (2016), Mediayhteiskunta (2012), Journalismi murroksessa (2009), Tekstinsyöjät (1991)
  • harrastuksia: kokkaus, kirjallisuus, musta musiikki (varsinkin jazz ja Brasilian rytmit)

teksti Kirsti Sintonen
Kuvat Veikko Somerpuro

Painetussa lehdessä sivu 22