Sanan- ja lehdistönvapaus eivät ole itsestään selvä juttu

Sananvapauden päivänä keskusteltiin sanan- ja lehdistönvapauden tilasta tämän päivän Suomessa. Lehdistönvapaus- indeksin mukaan Suomi on pudonnut aikaisemmalta ykköstilaltaan kolmanneksi.

Paneelikeskustelun osanottajat, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, Julkisen sanan neuvoston varapuheenjohtaja Pasi Kivioja ja Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi totesivat kuin yhdestä suusta, ettei pudotus tullut yllätyksenä, vaan merkkejä siitä oli jo ollut ilmassa.

— Suomi on nykyiselläkin sijoituksellaan tietysti muihin maihin verrattuna hyvin onnekas mutta silti, lainsäädännöllä ja myös muilla toimilla tilanteeseen täytyy puuttua, vaati Aho.

— Yksi tekijä, jolla sijoitusta voitaisiin nostaa, on olla säätämättä lehdistön toimintavapauksia rajoittavia lakeja, sanoi Kivioja. Mitä yksittäiseltä toimittajalta toivotaan, on parempaa, reilumpaa ja omasta kuplastaan uloskurottuvaa journalismia.

Mediatutkija professori Anu Koivusen mukaan sekä lehdistönvapaus että demokratian kehitys pitkälti riippuvat kansalaisten luottamuksesta journalismia kohtaan.

Hiljattain julkaistun, neljäntoista Euroopan maan kattavan mediatutkimuksen perusteella voidaan huomata, että vaikka monessa maassa median toimintaa säätelevät lait ovat tiukemmat kuin Suomessa, toimittajien työmoraali ja lehdistön itsesäätely ovat täällä huomattavasti korkeammalla.

— Eikä se ehkä helpolla tule alas, totesi Aho.

— Pitää muistaa, että lehdistönvapaus on ihmisten oikeutta tietää, ja meidän täytyy puhua kielellä, jota tavallinenkin kansalainen ymmärtää. Lehdistönvapauden täytyy olla yhteinen juttu eikä eliittijournalistien oma "indeksijutska", sanoi Aho painokkaasti.

— Maailmallahan huomattiin jo ennen kuin Suomessa, että täällä ollaan lehdistönvapaudessa ykkösiä, kertoi Niemi. Suomessa on eletty kuin herran kukkarossa ja sanan- ja lehdistönvapaus ollut itsestään selvää, kuin ilma, jota hengitämme. Ongelmia syntyy vasta, jos se alkaa loppua eli kyllä pudotus harmittaa!

— Kyse on siitä, kuinka myös poliitikoille pystytään tekemään ymmärrettäväksi, mistä avoimen yhteiskunnan ja demokratian kulmakivestä tässä puhutaan, Niemi jatkoi. Jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää, pitää kuunnella yleisöä!

— Ongelma on se, jos yleisö ei enää kuuntele meitä, eikä ole kiinnostunut. Puoli yhdeksän uutisten katsojista vain 10 % on alle 45-vuotiaita. Jossain ne ihmiset ovat, ja jos emme tavoita heitä, meiltä häviää kyky puhutella ihmisiä, jotka ovat kykeneviä tiedon vastaanottamiseen, analysointiin ja elämään sitä todeksi aktiivisina kansalaisina. Meidän pitää pystyä puhuttelemaan kaikkia paremmin kuin journalismi tähän asti on kyennyt, painotti Niemi.

Miten median rooli vahvistuu, saadaan keskustelu rakentavaksi ja päästään takaisin ykkössijalle? kysyi panelisteilta lopuksi moderaattorina toiminut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettunen.

— Perinteinen media on tottunut tekemään työtä vähän vanhemmille ikäluokille, ja nyt käsissämme on, ei enempää eikä vähempää, kuin kansallinen sivistysprojekti, sanoi Niemi. Se ei saa kuitenkaan olla opettajamaista sivistystä, vaan ihmisiä täytyy houkutella asioiden pariin. Se tulee tapahtumaan huomattavasti isompien kerronnan muutosten ja teknologisen kehityksen kautta kuin mitä vielä nähdään. Oppimista onneksi tukee se, mitä Suomessa jo on eli vahvat toimituskulttuurit ja vahva journalistinen pohja.

— Työtä on hirvittävästi, jotta olemme kiinnostavia ja relevantteja myös niille alle 45-vuotiaille, ja että he ovat sitoutuneita meihin ja me heihin.

— Ja peli täytyy pelata nyt, muuten jäljellä on vain savuavia raunioita. Alalle jää hyvin vähän toimijoita, jos digitaalisuuteen ei panosteta niin, että se puhuttelee nuorisoa. Jossittelu täytyy lopettaa ja olla periaatteellisia ja selkeitä, painotti Niemi.

— Ja asenne. Ei saa käydä niin, että eliitti tekee eliitille! Journalistien täytyy olla hyvin avoimia ja nöyriä, ja ottaa vastaan myös se, mistä emme ole samaa mieltä tai mikä ei sovi maailmankuvaamme, kehotti Aho. Samalla täytyy olla vahvoja ja selkärankaisia, ja viimeiseen asti puolustaa sanan- ja lehdistönvapautta!


Yliopistot tukevat vainottuja tutkijoita

Suomalaiset yliopistot ovat perustaneet yhteistyöverkoston, jonka tavoitteena on suojella työnsä vuoksi vainottuja tutkijoita sekä edistää tieteen ja tutkimuksen vapautta. Suomen Scholars at Risk -verkoston perustajajäseninä ovat kymmenen suomalaista yliopistoa.

Suomen yliopistot UNIFIn toiminnanjohtaja Leena Wahlforsin mukaan loputkin kolme yliopistoa ovat liittymässä mukaan, kun saavat aikaiseksi. Kansainväliseen Scholars at Risk -verkostoon kuuluu yli 360 korkeakoulua 35 maasta.

— SAR -verkoston toimintaan osallistuminen on osoitus suomalaisten yliopistojen halusta kantaa globaalia vastuuta. Samalla se on yliopistojen yhteinen tuenilmaus tutkijoille, joiden sananvapaus ja oikeus ilmaista mielipiteitään on tukahdutettu tai jotka toimivat maissa, joissa tieteen vapaus on uhattuna, Wahlfors toteaa.

SAR :n jäsenyliopistot voivat tukea vainottuja tai muuten kotimaassaan uhattuja tutkijoita käytännössä muun muassa kutsumatta heitä konferensseihin ja seminaareihin sekä tarjoamalla heille mahdollisuuksia määräaikaisiin tutkijavierailuihin.

Kirsti Sintonen

Ammattikorkeakoulut havittelevat professoreita ja tohtorintutkintoja

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry julkaisi maaliskuussa ammattikorkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen raportin. Siinä esitetään, että ammattikorkeakouluissa otettaisiin käyttöön työelämäprofessori-nimike sekä kehitettäisiin ammatillisesti suuntautuneita ja monialaisia tohtoriopintoja.

Professoriliiton valtuusto otti asiaan kantaa valtuuston kokouksessaan 22. huhtikuuta. Liitto katsoo, että ammattikorkeakouluissa ei voi olla professorinimikkeitä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen nimikkeiden ja tutkintorakenteisen erojen tulee säilyä. Näin on linjattu myös Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton yhteisessä visiossa Yliopisto Suomen parhaaksi.

Ammattikorkeakoululain 22 §:n mukaan ammattikorkeakouluissa on yliopettajia, lehtoreita ja muuta opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Yliopistolain 31 §:n mukaan yliopistossa on professoreita ja muuta opetus- ja tutkimushenkilöstöä sekä henkilöstöä muiden tehtävien hoitamista varten.

Professoriliitto on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriötä ryhtymään toimenpiteisiin, jotta ammattikorkeakoulut noudattavat ammattikorkeakoululain säädöksiä eivätkä käytä professorijohdannaisia nimikkeitä.


Teksti Katri Pajusola

Painetussa lehdessä sivu 16