4/15

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Palkataan tohtori

    Kansalaiset luottavat tieteeseen ja sen tekijöihin. Näin kuuluu Kari Raivion (2014) valtioneuvostolle tekemän selvityksen lähtökohta. Mutta missä ovat tieteentekijät, kun työntekijöitä rekrytoidaan?

    Tohtorit ovat samassa tilanteessa kuin feministit. Kaikki arvostavat korkeaa koulutusta, mutta eivät silti usko tohtorin ammattitaitoon — kaikki kannattavat tasa-arvoa, vain harva tunnustautuu feministiksi. Kummallakin on imago, joka perustuu tiedon sijasta mielikuviin. Tohtoreita pidetään teoreettisina ja epäkäytännöllisinä näpertelijöinä, eikä heidän kuvitella eläessään tehneen sitä kuuluisaa ”oikeaa työtä.”

    Kun OKM:n korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston selvityksessä kartoitettiin tohtoreiden urapolkuja, he toivat itse osaamisensa esiin. Tutkijakoulutus takaa ennen kaikkea analyyttisen ajattelukyvyn. Tohtoreilla on tiimityöskentelytaitoja, myös yhä lisääntyvään kansainväliseen työhön. Selvityksen mukaan tohtorit mielsivät itsensä ”yhteiskunnan navigaattoreiksi”, joille verovaroin maksettu pitkä ja arvokas koulutus on luonut ”valmiudet monimutkaisten kokonaisuuksien hallintaan ja ongelmanratkaisuun”.

    Akavassa on hiljattain korostettu, että eri alojen tohtoreita tarvittaisiin juuri nyt ratkaisemaan hyvinvointivaltion haasteita. Harhaa puolestaan on luulo, että tohtorit karttaisivat yrityksiä. Tohtoreilla on taitoja, joita ei muulla koulutuksella voi hankkia. Tohtorit osaavat käyttää taitojaan, mutta osaavatko työnantajat — valtio, kunnat, kolmas sektori ja yritykset — käyttää tohtoreita?

    Tiedeammattilaisena vaadin julkista sektoria näyttämään esimerkkiä muille työnantajille. Esitän, että valtio, kunnat ja muut julkisyhteisöt palkkaavat aina ensisijaisesti tohtorin, kun tehtävään vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto ja kyse on asiantuntijatehtävästä.

    Aloittakoot ministeriöt, asiantuntijatyön lippulaivat. Vuonna 2014 Suomen 12 ministeriössä työskenteli 173 tohtoria. Kun ministeriöiden koko henkilöstömäärä oli 4 368 (2013), tohtoreiden osuus oli siitä neljä prosenttia. Kuitenkin juuri ministeriöissä valmistellaan lainsäädäntöä ja linjataan valtakunnallisia strategioita ja ohjelmia, jotka koskettavat koko Suomea.

    Tutkimustiedon tarve päättäjien ja viranomaistyön tueksi tunnustetaan, mutta tietoa ei tavoiteta. Raivion mukaan valtakunnan korkeimmalta tasolta puuttuu ensinnäkin tilaajaosaamista. Ei tiedetä, millaista tutkimustietoa voitaisiin tilata, koska ei ymmärretä tutkimustiedon ja sen tuottamisen luonnetta. Ja jos tutkimusta jo on, relevanttia tietoa ei osata seuloa isosta massasta ja analysoida sitä käyttökelpoisella tavalla.

    Raivion raportin mukaan ministeriöt ovat karttaneet tohtoreita täysin perusteettomasti, ja hän esittääkin muun muassa tutkimusjohtajien palkkaamista ministeriöihin. Miksemme ottaisi ylipäänsä enemmän tohtoreita julkisen sektorin leipiin? Tutkimustiedon osaava käyttö auttaisi tekemään näyttöön perustuvia päätöksiä. Tohtorista työnantaja saa parhaimmillaan sen kriittisen punnitsijan, jonka toiminta perustuu analyyttiseen työtapaan ja joka ymmärtää toiminnan läpinäkyvyyden merkityksen.

    Tohtorit eivät ole ylikoulutettuja. Tohtorit ovat huippukoulutettuja.

    Lisätietoa:

    Launonen, Paula: Näin käytät tohtoria. http://www.akava.fi/akavalainen/arjessa/tyoelamassa/nain_kaytat_tohtoria (14.4.2015).

    Raivio, Kari: Näyttöön perustuva päätöksenteko – suomalainen neuvonantojärjestelmä. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 2/2014.

    Tohtorit työelämässä (tiivistys), http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tiede/tutkimus_yliopistoissa_ja_ammattikorkeakouluissa/liitteet/Tohtorit_tyxelxmxssx_tiivistys.pdf (luettu 22.4.2015).

    Valtio työnantajana: Tilastoja henkilöstömääristä, http://vm.fi/valtio-tyonantajana/valtion-henkilosto-tilastoina/henkilostolukumaarat (luettu 22.4.2015).

    Seija Jalagin
    ft, dosentti, historian yliopistonlehtori, Oulun yliopiston hallituksen jäsen
    seija.jalagin@oulu.fi

    • Painetussa lehdessä sivu 20