Tehdas- vai sivistysyliopisto?
Nyky-yliopistot luovivat amebamaisesti erilaisten olomuotojen välimaastossa.
Henkilöstö joustaa ja avoimuuden periaate on koetuksella.
Professoriliiton ja Tieteentekijöiden
liiton perinteiseen kevätseminaariin
kokoontui 20. huhtikuuta noin
170 osallistujaa. Seminaari oli tällä
kertaa saanut teemakseen Yliopiston
monet muodot. Liittojen puheenjohtajat
avasivat päivän. Tieteentekijöiden
liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi
löysi yhteiskunnasta nyky-yliopistojen rinnastuskohteiksi
viraston, tehdasyliopiston, sairaalan,
armeijan, rakennustyömaan ja telakan.
Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo edellytti,
että yliopistolakiarvion tulokset otetaan tosissaan.
Entäpä jos jälkeemme tulevat sukupolvet sanovat:
silloin vuonna 2010 tuli lakimuutos ja sen jälkeen
rahoitusvaje. Silloin alkoi yliopistojen alamäki ja silloin
liiketaloudelliset periaatteet saivat yliopistoissa
vallan. Entäpä, jos jälkipolvet kysyvät meiltä, miksi
annoitte sen tapahtua.
Pitäkäämme huoli siitä, että suomalainen yliopisto
ei olisi tilinpäätösorientoitunut vaan tutkimusorientoitunut.
Ettei se olisi pinnallinen vaan pitkäjänteinen.
Ettei se etsisi tuottoa vaan tietoa.
Pidetään huoli, että suomalainen yliopisto on
sivistysyliopisto, Valo päätti avauksensa.
Henkilöstöpolitiikka neuvottelujen teemaksi
Opetusministeri Jukka Gustafsson puhui yliopiston
nykymuodosta ja tulevaisuudesta. Hän muisteli omia
opiskeluaikojaan Tampereen yliopistossa 1970-luvulla:
Silloin mentiin yliopistolle tai verstaalle. Nykyään saan aina lähes raivarin, kun kuulen, että nykyopiskelijat
puhuvat menevänsä kouluun.
Gustafsson palautti mieleen myös kuukauden takaisen
kehysriihen tunnelmia.
Hallitus oli totisen paikan edessä ja lisäsopeutustoimia
oli pakko tehdä. Ikävä kyllä koulutussektorikaan
ei voinut jäädä niiden ulkopuolelle. Parhaani
tein, mutta tulos on korkeintaan tyydyttävä. En sillä
rehvastele.
Avaukseen peilaten hän kuitenkin vakuutti kuulijajoukolle,
että vuonna 2012 ei ala yliopistojen alamäki.
Sen verran hyvin yliopistot ovat Gustafssonin
mielestä pärjänneet viime vuosien rahoituskehityksessä.
Mutta joitakin oksia yliopistot voivat joutua lähivuosina
sahaamaan pois.
Opetusministeri puhui myös yliopistolain vaikutuksista
tehdystä arviosta. Hän harmitteli alhaiseksi
jäänyttä vastausprosenttia.
Mutta silti palautteen taustalla on yliopistoihmisten
aidot tuntemukset ja siksi tuloksia tulee kunnioittaa.
Tulokset osoittavat, että henkilöstön osallistumisessa
on selvästi kehittämistarpeita. Huolestuin
hieman, miten tämä kohta oli muotoiltu ministeriön
kannanottoon se tuntui aika pinnalliselta.
Arvioraportti on nyt annettu eduskunnan sivistysvaliokunnalle.
Gustafsson painotti, että henkilöstön
palautteesta puhutaan myös yliopistojen johdon
kanssa ja asia tulee esille toukokuussa käytävissä tulosneuvotteluissa.
Henkilöstöpolitiikka on keskeinen teema tulosneuvotteluissa.
Gustafsson puhui lyhyesti myös yliopistojen uudesta
rahoitusmallista ja piti julkaisujen painoarvon
kasvamista tärkeänä. Hän kertoi, että opiskelijapalautejärjestelmän lisäksi kehitteillä on EK:n kanssa
työnantajapalaute. Tutkimustulosten hyödyntämisen
indikaattoreita aiotaan myös suunnitella.
Seminaarin juontaja toiminut toimittaja Kirsi Heikel
kysyi opetusministeriltä, koska yliopistoindeksi
aiotaan palauttaa.
Mikäli se ministeristä riippuu, niin mahdollisimman
pian. En kuitenkaan uskalla sanoa, tuleeko
sen takaisin jo 2014. Tulen kuitenkin näin esittämään,
Gustafsson vakuutti.
Julkinen vai yksityinen yliopisto?
Seuraavaksi teemaksi ohjelmaan oli merkitty Yliopisto
julkinen vai yksityinen? Tästä puhuivat Suomen
yliopistot UNIFI ry:n puheenjohtaja, Tampereen yliopiston
rehtori Kaija Holli sekä professori Jussi Välimaa.
Holli katsoi, että yliopistojen ohjaus on muuttunut
strategisempaan suuntaan eikä mikromanageeraus
näy niin paljon kuin ennen.
Raha on aika hyvä ohjaaja, ei me siitä mihinkään
päästä.
Uutta rahoitusmallia Holli piti aiempaa läpinäkyvämpänä,
mutta myös toimintaa ohjaavampana. Rahoitus
ei ole ainut ohjauskeino:
OKM tekee ohjausta myös muilla keinoin, kuten
tutkintotavoittein, tulosneuvotteluin, erilaisin
uudistuksin, linjauksin, keskusteluin, koulutuksin,
kannustuksin ja arvioinnein.
Holli katsoi, että yliopistoihin on tullut uuden yliopistolain
myötä yritysmäisiä piirteitä.
Pelko siitä, että yliopistot muuttuvat elinkeinoelämän
johdettaviksi ja yritysmäisiksi on osin ollut aiheellinen.
Yritysmaailman käytänteitä on yliopistoihin
hallitusten ulkopuolisten toimijoiden myötä haluttu
tuoda ja alkuvaiheessa akateemisen maailman ja yritysmaailman
yhteensovittamisessa on ollut vaikeuksia.
Hollin mielestä on kuitenkin väärin ajatella, ettei
yrityksissä olisi jotain hyvää, josta voisi ottaa oppia.
Uudenmuotoiset hallitukset ovat selkeästi strategisempia
ja päätöksentekokykyisempiä.
Yliopisto on kaikesta huolimatta julkista tehtävää
tekevä organisaatio, joka ei tavoittele voittoa. Se
on siis enemmän julkinen kuin yksityinen ja vaikka
se on taloudellisesti ja hallinnollisesti itsenäinen, se ei
ole riippumaton.
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksessa
korkeakoulututkimuksen professorina toimiva
Jussi Välimaa pohti aluksi yliopiston tehtävä ja
sitä ovatko ne julkisia vai yksityisiä.
Tärkein tehtävä on kasvattaa kansalaisia eli
tuottaa tutkintoja. Toiseksi tavoitellaan totuutta ja
asioiden ymmärtämistä perin juurin. Kolmantena on
yhteiskunnan muuttaminen, joka ei siis ole pelkästään
vuorovaikutusta. Ovatko nämä tehtävät yksityisiä
vai julkisia?
Välimaa muistutti, että kullakin aikakaudella
yliopistot ovat lainanneet malleja sen aikakauden
parhailta organisaatioilta: keskiajalla killoilta,
1800-luvulla valtiolta, 1970-luvulla demokratiasta ja
2000-luvulla teollisuudelta.
Mutta miksi mallia on nyt lainattu sarjatuotantoteollisuudelta
eikä esimerkiksi luovasta taloudesta?
Välimaa piti traagisena, että kollegiaalinen toimintatapa
on kärsinyt nyky-yliopistoissa.
Se on kuitenkin ollut yliopistojen syvä perusrakenne.
Jos sitä ei oteta huomioon, seuraa laatuongelmia.
Kirsi Heikel peräsi konkreettisia keinoja kollegiaalisuuden
kohentamiseen. Holli halusi etsiä uusia
malleja osallistumiseen.
Jos neljännes professoreista häärää hallinnossa,
ei se ole mistään kotoisin, Holli lisäsi.
Välimaa halusi vahvistaa yliopistokollegioiden
asemaa sekä vuorovaikutteisia toimintatapoja.
Raha ei muista antajaansa
Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen
ja Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila puhuivat seuraavaksi aiheesta Valtion vai yksityisestä
pussista tutkimusta kenelle?
Valtion ja yksityisen rahan välillä ei ole palomuuria,
kiteytti aluksi Turunen.
Hän esitti monien kuvioiden avulla sen, että teollisuuden
jalostusarvo on pudonnut, teknologiateollisuuden
ja hyvinvoinnin välillä on kohtalonyhteys ja
että yrityssektorin osuus tutkimus- ja kehitysinvestoinneista
on 70 prosenttia. Turunen piti hyvänä, että
kehysriihessä sovittiin yrityksille tulevasta tuotekehityksen
verokannustimesta.
Kakku pitää leipoa ennen kuin sen voi jakaa,
hän muistutti.
Jorma Turunen korosti, että seminaariväki, yliopistot
ja teknologiateollisuus ovat kaikki samassa
veneessä: ne kaikki haluavat, että yliopistojen budjettirahoituksen
leikkauksista on luovuttava.
Yliopisto-opetuksella ja tutkimukselle on varmistettava
kilpailukykyiset julkiset resurssit myös
silloin, kun julkista taloutta sopeutetaan.
Heikki Mannila esitti taulukoita valtion tutkimusja
kehittämisrahoituksen jakautumisesta. Viime vuoden
vastaaviin lukuihin verrattuna supistusta on 2,7
prosenttia ja reaalisesti 5,3 prosenttia.
Mannila muistutti, että laatu on tavoitteena kaikessa
yliopistotoiminnassa, mutta sen mittaaminen ei
ole helppoa. Tutkimuksen ja opetuksen vaikuttavuus
on laadun ohella keskeinen ja ilmeinen tavoite. Myös
sen mittaaminen on vaikeaa. Mannila piti hyvänä,
että yliopistot voivat uudessa rahoitusmallissa sopia
omista indikaattoreistaan.
Mannila puhui myös tutkimuksen rahoituksesta:
pitäisikö sen olla top down vai bottom up?
Sekä että kyse on painotuksista, hän vastasi.
Tieteen voima on dynamiikassa, osin uusissa ja yllätyksellisissä
avauksissa. Toisaalta tarvitaan laadukas
tutkimusympäristö, jotta uusi avaus voisi onnistua.
Mannila piti Suomen Akatemiaa yliopistojen toiminnan
mahdollistajana (ks. tästä myös Acatiimin juttu
numerossa 3/2012).
Käydyssä keskustelussa Säätiöiden ja rahastojen
neuvottelukunnan asiamies Kai Kilpinen huomautti,
että esitetyistä tutkimusrahoitusluvuista puuttui säätiöiden
osuus. Ne rahoittavat tieteellistä tutkimusta
noin 250 miljoonalla eurolla vuodessa.
Kirsi Heikel kysyi Jorma Turuselta, mitä hyviä
piirteitä yritysten HR-puolelta voisi tuoda yliopistoihin.
Turunen suositteli esimerkiksi kehityskeskusteluja.
Yleisöstä kuului mutinaa, että niitä on kyllä käyty
jo vuosia. Mannilan mukaan kehityskeskustelut ovatkin
vuosien saatossa parantuneet.
Henkilöstön aseman julkisuus
Kahvitauon jälkeinen seminaariosuus painottui käsittelemään
julkisuus/salaisuus-aspektia. Sivistystyönantajien
toimitusjohtaja Nina Pärssinen ja professori
Olli Mäenpää pohtivat henkilöstön aseman julkisuutta.
Nina Pärssinen totesi, että seminaarin avauksessa
esitetty telakka-ajatus ei ole ollenkaan huono, jos
ajatellaan, millaisilla globaaleilla markkinoilla telakat
joutuvat nykyisin toimimaan. Jos ollaan hyviä pelkästään
Suomessa, se ei riitä.
Pärssinen kritisoi sitä, että seminaarissa on laitettu
vastakkain yritysmaailma ja hyvä vanha yliopisto.
Täällä on kysytty, onko yliopistoissa omaksuttu
yritysmaailman pelisäännöt? Pelisäännöt tulevat
työsopimuslainsäädännöstä, Pärssinen huomautti.
Hän katsoi, että rekrytoinnit ovat nopeutuneet ja
prosessien osalta keventyneet. Rekrytointeja Pärssinen
piti luottamuksellisuusasioina.
Jos on pelättävissä, että tiedot hakijoista vuotavat
julkisuuteen, se voi estää jonkin henkilön hakemista.
Pärssinen muistutti, että yksikön palkkatiedot
eivät ole julkisia, mutta omasta palkasta jokaisella on
toki oikeus kertoa. Hän piti hyvänä palkkahaitarin leventymistä
ja totesi, että tätä haluttiin myös yliopistolain
vaikutuksista tehdyssä arviossa.
Kannustava palkkausjärjestelmä ei toimi itsekseen
jonkun täytyy tehdä päätökset, jolla sitä toteutetaan.
Helsingin yliopistossa hallinto-oikeuden professorina
toimiva Olli Mäenpää aloitti puheenvuoronsa
muistelemalla yliopistolain valmistelua. Hän piti sitä
aika suljettuna. Perusratkaisut oli jo tehty.
Yliopistoyhteisöä ei sitoutettu ja osallistettu.
Tämä näkyy nyt suhtautumisessa. Tiettyä legitimiteettivajetta
on edelleen.
Professori Mäenpää katsoi, että kollegioiden asemaa
voisi vahvistaa, jolloin lähestyttäisiin kuntien
hallintomallia. Toinen mahdollisuus olisi saattaa
henkilöstön näkemykset enemmän esille yliopistojen
hallitusten päätöksenteossa. Tämä ei edellyttäisi edes
lainmuutosta.
Mäenpään mukaan siirtyminen virkasuhteesta
yksityisoikeudelliseen palvelussuhteeseen tapahtui
yllättäen ja pyytämättä. Mutta tästä on yliopistoissa
toivuttu. Hän esitti, että palvelussuhteen muutoksen
vaikutuksia pitäisi kuitenkin paremmin tutkia. Esimerkiksi yliopistohenkilöstön palkkatietojen julkisuusasia
meni läpi minimaalisella keskustelulla.
Yliopistot ovat olleet perinteisesti avoimuuden
tyyssijoja. Nyt on tapahtunut pieni notkahdus, jota
yliopistolakikaan ei varmaan tarkoittanut, Mäenpää
totesi.
Muutoksia viestinnän avoimuuden asteessa
Seminaaripäivän viimeisessä sessiossa käsiteltiin
avointa, julkista ja salaista tietoa median ja viestinnän
näkökulmasta. Helsingin Sanomien toimittaja Marjukka
Liiten oli puheenvuoroaan varten testannut yliopistojen
avoimuuden astetta kysymällä rehtorien
palkkatietoja ja sijoitussalkun koostumista sekä tehnyt
tuloksista jutun (HS 16.4.) Hän vertasi nyt saamiaan
tietoja vastaavaan juttuun vuonna 2000.
Silloin tiedot tulivat kuin apteekin hyllyltä. Julkisuuslaista
oltiin tuolloin hyvin perillä.
Uudessa kyselyssä 16 yliopistosta viisi kieltäytyi antamasta palkkatietoja. Rintamalinja ei mennyt säätiöyliopistojen
ja julkisoikeudellisten yliopistojen välillä.
Epävarmuus korostui reaktioissa: ovatko muut
antaneet, monet kysyivät. Sijoituspuolen selvittäminen oli hankalampaa ja monet vetosivat liikesalaisuuksiin.
Mitä pienempi salkku, sitä salaisempaa tuntuu
olevan, Liiten kertoi.
Tiedeviestintäpalkinnon tänä vuonna saanut Jyväskylän
yliopiston yhteysjohtaja Anu Mustonen katsoi
avoimuusasioita yliopiston viestinnän vinkkelistä.
Tiedon tarve on koko ajan kasvanut ja pelisäännöt uudessa
olomuodossa ovat vielä osaksi epäselviä.
Kuningasajatuksena on kertoa asiat ensin talon
omalle väelle, mutta intratkin ovat puolijulkisia eli sisäiset
asiat eivät pysy koskaan sisäisinä.
Henkilöuutisiin liittyy monia pulmia: hyviä hakijoita
on joskus vetäytynyt pois, jos on ollut vaarana,
että hakijoiden nimet julkistetaan. Lisäksi päätöksiä
tehdään monella tasolla, joten henkilöuutisten koordinointi
on työlästä.
Jyväskylän yliopistossa on tehty sisäisen viestinnän
tutkimus. Sen mukaan tietovaje on kasvanut
vuodesta 2009 vuoteen 2011 etenkin hallituksessa
valmisteltavista asioista sekä henkilöstöasioista.
Mustonen kertoikin
olevansa pettynyt verkkoviestinnän
voimaan.
Kasvokkain kohtaamiset tulee
saada enemmän kunniaan eli lisää
infotilaisuuksia, johdon kyselytunteja
ja road show -tyyliä.
Loppuosuuden yleisöpuheenvuoroissa
professori Timo Soikkanen
arvosteli sitä, että yliopistojen
demokraattiset elimet on viety pois.
Putinkin voisi tulla meille
katsomaan, miten temppu tehtiin.
Tilanne voi olla laillinen, mutta ei
legitiimi.
OKM:n ylijohtaja Anita Lehikoinen
piti käytyä avoimuuskeskustelua
kovin tärkeänä. Samoin kuin
ministeri Gustafsson seminaarin
alussa myös Lehikoinen korosti,
että yliopistolain arviointitulosten
henkilöstöpolitiikkaa koskeva palaute otetaan esille
yliopistojen kanssa käytävissä tulosneuvotteluissa,
jotka alkavat 7. toukokuuta. Lain avaamista arviointitulokset
eivät Lehikoisen mukaan edellytä.
teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 14
|