Tutkimusaineiston arkistointi on arvokasta, mutta ei ongelmatonta

Tutkimusaineistojen arkistointi mahdollistaa niiden uudelleen käytön. Tutkittavilla ei yleensä ole mitään mahdollista jatkokäyttöä vastaan. Aineistoa ei voi käyttää kuka tahansa mihin tahansa tarkoitukseen. Tutkijoita saattaa kuitenkin huolestuttaa aineiston jatkokäyttöön liittyvät kysymykset. Tutkijat eivät halua, että aineistoa käytetään vastoin alkuperäistä tarkoitusta tai tutkittavia loukaten.

Tutkimusaineistoja arkistoidaan, jotta niitä voitaisiin hyödyntää uusissa tutkimuksissa vertailuaineistoina tai varsinaisena aineistona vastaamaan uusiin tutkimuskysymyksiin. Kehittämispäällikkö Arja Kuula-Luumi Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta katsoo, että aineistojen arkistointi on tutkittavien antamien tietojen ja jakamiensa kokemusten merkityksen arvostamista.

- Ajatus aineistonsa mahdollisesta jatkokäytöstä on myös keventänyt monen tutkijan mieltä: tutkimuksessahan siitä käytetään usein vain murto-osa, Arja Kuula-Luumi muistuttaa.

Tämän päivän tutkijat jo sisällyttävät tieteenteon periaatteisiin tutkimusaineistojen avoimuuden ja niiden saattamisen tiedeyhteisön jäsenten käytettäviksi.

- Vielä kymmenen vuotta sitten tutkijoita suuttui esityksestä, että tutkimusaineistoja arkistoitaisiin mahdollista jatkokäyttöä varten. Nyt rahoittajienkin avoimuusvaatimukset ovat pakottaneet ottamaan vakavasti arkistoinnin. Moni rahoittajataho edellyttää suunnitelmaa aineiston arkistoinnista ja avaamisesta jatkokäyttöön.

Tutkittaville sopii hyvin aineiston mahdollinen jatkokäyttö

Osa tutkijoista kuitenkin edelleen epäröi suostumuksen pyytämistä tutkittavilta heiltä saadun tutkimusaineiston jatkokäytölle. Arja Kuula-Luumi on kuitenkin huomannut, että tutkittavat suhtautuvat myönteisesti jatkokäyttöön.

- Olemme ottaneet yhteydettä viiden laadullisen tutkimusaineiston tutkittaviin ja kysyneet jälkeenpäin heidän suostumustaan aineiston mahdolliseen jatkokäyttöön. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat suostuneet. He kertoivat, että edelleen haluavat omalla panoksellaan edistää tutkimustiedon karttumista. Osa oli suorastaan vihaisia ymmärrettyään, ettei mahdollinen jatkokäyttö ollut jo alun perin sisällytetty tutkimusaineiston käyttöön, Kuula-Luumi mainitsee.

Tutkijoita saattaa epäilyttää myös tarpeettomien tunnisteiden jääminen aineistoon. Yksilöivistä tiedoista poistetaan Tietoarkistossa aina henkilötunnukset, osoitteet ja puhelinnumerot. Muu anonymisointi on aineistokohtaista, ja Kuula-Luumin mukaan sitä tehdään paljon.

- Laadullisiakin aineistoja pystytään anonymisoimaan. Tutkija voi myös jättää arkistoitavasta aineistosta pois osia, joita ei voi anonymisoida. Tietoarkistossa käydään vielä läpi tutkijan tekemä anonymisointi sekä tietoteknisellä ohjelmalla että ihmissilmällä. Poistot merkitään ja selitetään tunnistamisriskillä.

Etnografisissa tutkimuksissa tutkijat saattavat arastella omien kenttämuistiinpanojensa arkistoimista. Kenttämuistiinpanoissa tutkija on usein henkilökohtaisemmin läsnä kuin esimerkiksi haastattelulitteroinneissa.

- Olen sanonut tutkijoille, että ei ole pakko arkistoida henkilökohtaisia kenttämuistiinpanoja. Tutkija voi arkistoida vain esimerkiksi haastattelut. Mutta kenttämuistiinpanot voisivat olla arvokkaita välineitä esimerkiksi tutkimusmetodiopetuksessa.

Tutkijan ei tarvitse olla huolissaan aineistonsa jatkokäytöstä

Tutkittaville tulee kertoa aineiston arkistoinnista, vaikka tunnistetiedot arkistoitavasta aineistosta poistetaankin. Arja Kuula-Luumi huomauttaa, että tutkija on vastuussa osallistujien informoinnista.

- Me emme enää soittele suostumusten perään, Kuula-Luumi täsmentää.

- Olemme juuri ohjeistaneet, että suostumus tallennettaisiin esimerkiksi haastattelun aluksi.

Kuula-Luumi korostaa, että tutkija voi olla rauhallisin mielin informoituaan tutkimukseen osallistuvia tutkimusaineiston arkistoinnista ja mahdollisesta jatkokäytöstä. Tietoarkistossa varmistetaan aineistojen asianmukainen käyttö käyttöehdoilla ja edellyttämällä ilmoitusta aineiston käyttötarkoituksesta.

Teksti Mia Hemming

Köyhyystutkija Anna-Maria Isola:

"On tärkeää käyttää arkistoitua aineistoa alkuperäistä tarkoitusta kunnioittaen"

"Järjestin vuonna 2006 kirjoituskilpailun arkipäivän kokemuksista köyhyydestä kahden muun tutkijan kanssa. Kokeneempien tutkijoiden neuvosta lisäsimme ilmoitukseen maininnan, että kilpailutekstejä saatetaan käyttää myös tutkimustarkoituksiin. Saimme 850 omaelämäkerrallista kertomusta köyhyydestä, ja emme halunneet tuon arvokkaan aineiston jäävän vaille jatkokäyttömahdollisuuksia. Ilmoitukseen lisäämämme maininta mahdollisti sen arkistoimisen Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon.

Lähdin mukaan tutkimukseen vuonna 2012, jossa kerättiin seuranta-aineisto kirjoituskilpailuun osallistuneilta. 300 henkilöstä 140 halusi edelleen mukaan, ja he olivat kiitollisia kiinnostuksesta kokemuksiaan kohtaan.

Itseäni mietitytti ja mietityttää edelleen, että seurantatutkimustiedote päätyi omaisille, jos vastaanottaja oli kuollut. Omaiset saivat siis tietää läheisensä olleen mukana kirjoituskilpailussa. Tällaiset tilanteet täytyisi kyetä ehkäisemään.

Aineisto on vapaasti käytettävissä arkistosta. Tutkijahan voi toimia portinvartijana käytön suhteen, mikä on minusta perusteltua herkissä aiheissa. Kirjasimme aineiston kuvailutietoihin, että jatkotutkimuksilta toivotaan alkuperäisen tarkoituksen kunnioittamista, joka oli köyhien aseman parantaminen.

Parhaillaan olen työstämässä toisen tutkijan kanssa koko aineistosta kirjaa, johon tulee pidempiä lainauksia teksteistä. Tällöin tunnistettavuuden mahdollisuus kasvaa. Mietin, että ymmärtävätköhän osallistujat voivansa kohdata tunnistettavasti tekstejään vielä kymmenen vuoden päästä. Ja että läheisensäkin voivat heidät tekstistä tunnistaa. Tutkijan pitäisi käyttää aikaa aineistoaan kerätessään kaikkien näkökulmien avaamiseen mitä tulee aineiston arkistoimiseen."

Kasvatuksen kulttuurien tutkija Sirpa Lappalainen:

"Kenttämuistiinpanojen arkistoiminen herätti kysymyksiä"

"Olen arkistoinut etnografisen tutkimukseni aineiston lähihoitajaopiskelijoiden arjesta koulutuksessa. Päätin jo projektin alussa, että arkistoin aineistoni tietoarkistoon. Olin utelias kokeilemaan, onko etnografisen aineiston arkistoiminen ylipäänsä mahdollista. Etukäteen epäilin etnografisen aineiston uudelleenkäyttömahdollisuuksia, sillä havaintomuistiinpanot ovat usein varsin sekavia. Lisäksi silloin vuonna 2007 maailmalta kiiri huhuja, että rahoittajat ovat alkaneet vaatia uudenlaista aineistonhallintaa. Halusin olla asian suhteen mieluummin etujoukoissa kuin jälkijunassa.

Mielestäni tutkimuksen tekemiseen ei merkittävästi vaikuttanut se, että tiesin arkistoivani aineiston. Se unohtuu, sillä kentällä keskittyy havainnointiin.

Aineistoa arkistoidessani minulla kuitenkin heräsi epäilyksiä, että pitäisikö minun jättää jotakin kenttämuistiinpanoista arkistoimatta. Muistiinpanoihin saattaa tulla mukaan sellaista kuvausta, joka voi tuntua havainnoiduista henkilöistä loukkaavalta.

Nyt aineistoni on käytettävissä vapaasti opetus- ja tutkimuskäyttöön. Jonkin verran jätin kenttämuistiinpanoista pois sellaista, joka tuntui liian herkältä. Kenttämuistiinpanoissa tutkija paljastaa myös itsestään, mikä voi olla ongelmallista tutkijan yksityisyyden kannalta. Ei ole mahdollista kontrolloida kenelle elämäänsä jakaa. Haastattelumateriaalin arkistointiin ei liity samankaltaisia epäilyjä.

En ole itse vielä käyttänyt tutkimuksessa toisen keräämää aineistoa lukuun ottamatta tutkimusryhmässä tehtyä yhteistyötä. Minusta tuntuisi ongelmallisesta käyttää toisen aineistoa, jos minulla ei olisi mitään suhdetta siinä esiintyviin henkilöihin. On niin paljon helpompi tehdä jyrkkiä tulkintoja, jos tulkinta tapahtuu pelkän tekstin varassa. Mutta en kuitenkaan sano, ettenkö voisi käyttää toisen keräämää aineistoa. Sen ratkaisisi tutkimuskysymykseni ja aineiston sisältö."

• Painetussa lehdessä sivu 28