Kirja-arviot
|
Työn imua yliopistoissa
Jari Hakanen:
Työn imu.
Helsinki: Työterveyslaitos,
2011. 151 s.
|
Yliopistouudistukset
yhdessä
talouden
kurimuksen
kanssa ovat ajaneet
yliopistot, yliopistojen
työntekijät ja opiskelijat
ahtaalle. Yhtäällä leikataan,
toisaalla karsitaan
ja kaikkialla kärvistellään,
eikä helpotusta ole
luvassa. Miten tällaisessa
tilanteessa olisi mahdollista edelleen kokea työ yliopistossa
mielekkääksi ja palkitsevaksi? Ja pitääkö
työssä viihtyä?
Juuri tällä kysymyksellä aloittaa työterveyslaitoksen
vanhempi tutkija Jari Hakanen tuoreen kirjansa
Työn imu. Hakanen on tutkinut positiivista psykologiaa
sekä työhyvinvointia ja esittelee kirjassaan
’työn imun’ käsitettä ja sitä, mitä merkitystä sillä
on työterveydelle. Kirja ei ole aikanaan muodikkaan
positiivisen ”hymyile tai kuole” -ajattelun kannalla
vaan lähestyy aihetta tieteellisyyteen perustuvan positiivisen
työn psykologian näkökulmasta: osoitettujen
elämän ja työn mielekkyyden sekä inhimillisten
olosuhteiden kautta.
Keskeisiä Hakasen työn imu -käsitteelle ovat
innostus, halu, mielekkyys ja voimavarat. Kyse ei
ole vain siitä, että töissä on kivaa vaan sitä, että työ
on palkitsevaa suhteessa voimavaroihin ja tahtoon.
Se on myönteinen ulottuvuus jossain burnoutin ja
boreoutin — työuupumuksen ja työssä tylsistymisen
— välillä. Mitkä tahansa työtehtävät voivat tuntua
rasittavilta tai epäkiinnostavilta, jos ne eivät innosta
tai niihin ei ole riittävästi voimia. Toisaalta kaikki työ
voidaan järjestää mielekkäästi ja kokea mielekkääksi,
tapahtui se sitten taloudellisten tai uraedellytysten tai
työn sisällön kautta. Yksi voimaannuttava keino, jota
Hakanen tähän tarjoaa, on työn omatoiminen tuunaaminen
työn hallintaa kehittämällä. Yliopistoissa
juuri tämä on tullut entistä vaikeammaksi kasvaneiden
ulkoisten vaatimusten ja reunaehtojen vuoksi.
Kuten Hakanen toteaa, työelämän kuormittavuuden
vähentämiseen pyrittäessä on puhuttu siitä,
ettei kukaan ole työssään korvaamaton. Hän lisää
kuitenkin, että nykyhetkessä työterveyden kannalta
”paljon tärkeämpää on, ettei kenenkään tule töissä
kokea olevansa koska tahansa korvattavissa”. Erityisinä
asiantuntijatyöpaikkoina yliopistot ovat perinteisesti
korostaneet yksilöllistä osaamista. Uudessa
tilanteessa on kuitenkin herännyt epäilys kokonaisten
koulutus- ja tutkimusalojen yhteiskunnallisesta
merkityksestä. Korvattavuuden ohella työntekijöiden
asiantuntemuksen mielekkyys on asetettu
kyseenalaiseksi. Tämä haastaa yliopistot miettimään
uudelleen sitä, mikä on yliopistotyön mieli ja imu.
Ainakin oma kokemus erilaisten yliopistotyöntekijöiden
puheista on, että työn mielekkääksi tekevät
seikat jäävät jatkuvasti paitsioon muiden, tylsistävien
tai stressaavien seikkojen korostuessa.
Vaikka Hakanen pohtii työn imua ensisijaisesti
työterveyden näkökulmasta, ottaa hän huomioon
myös työn suhteen muuhun elämään. Ilman tätä
yhteyttä työstä voi tulla itse tarkoitus, kodista työholistin
välttämätön paha ja palautumiskeinoista työlle
alisteisia välineellisiä toimia.
Hakasen teos antaa paljon pohdittavaa työssä
eri asemissa oleville. Vaikka se perustuu hänen koulutuspalvelukonseptiinsa,
voi sitä soveltaa omassa
työssään ja työpaikassaan. Työn imussa kyse ei ole
ensisijaisesti vain yksilön omasta suhteesta työhönsä
vaan koko työyhteisön ilmapiiristä.
Itse olen huolestuneena seurannut puhuntaa työn
mielekkyyden katoamisen näkymisestä sairauksina.
Kuten Hakanen toteaa, ”terveytensä ja motivaationsa
kustannuksella työskentelevä työntekijä ei ole kenellekään
eduksi”. Työn imussa tällainen kielteinen
kierre voitaisiin katkaista ja kääntää yksilölliseksi ja
yhteisölliseksi voimavaraksi.
Joel Kuortti
Turun yliopisto
|
Toimiva palaute on puolueetonta
Risto Ahonen & Sirke
Lohtaja-Ahonen:
Palaute kuuluu kaikille.
Infor 2011.
207 s.
|
Globaalissa
ja sähköisten
viestintävälineiden
hallitsemassa
maailmassa yhteydenpito
on etäistä ja välittyy
monien mutkien
kautta. Niinpä myös
palautteen saaminen on
vaikeaa ja monimutkaista,
ja kun sitä saa,
se on usein lyhyttä, katkelmallista
ja epäselvää.
Tutkimusten mukaan
ihmiset haluaisivatkin
enemmän kunnon palautetta
tekemisistään ja sanomisistaan.
Näin myös yliopistoissa. Palaute ei ole ollut koskaan
yliopistojen vahvin puoli. Opiskelija saa kovasta
aherruksestaan palautteeksi vain abstraktin numeron,
tutkija yhtä abstrakteja pisteitä. Seminaarit ja
eritoten tohtoriksi väitteleminen taitavat olla ainoita
tilaisuuksia, joissa saa kunnollista ja perusteellista
palautetta työstään. Mutta usein näissäkin palautteen
antamisen tyyli on usein hyökkäävä ja lannistava.
Viestinnän kouluttaja Sirke Lohtaja-Ahosen ja
johtamisen kouluttaja Risto Ahosen kirjan Palaute
kuuluu kaikille lähtökohtana onkin, että palaute ei saa
olla moralisoivaa, tuomitsevaa ja syyttelevää. Toimiva
palaute on puolueetonta ja toteavaa. Palautteen
ydin on, että muut näkevät yksilöstä sellaisia puolia,
joita hän ei itse pysty näkemään, ja palautteen tehtävänä
on peilin tavoin paljastaa ja auttaa yksilöä tulemaan
tietoiseksi näistä pimentoon jääneistä puolista.
Nykyään kun työntekijät ovat koulutettuja asiantuntijoita,
heillä on sellaista tietoa, mikä heidän
esimiehiltään puuttuu. Tämän takia palaute kulkee
myös alhaalta ylös, ja hyvä esimies osaa kuunnella
ja vastaanottaa kriittistäkin palautetta. Esimiehen
alttius kriittisellekin palautteelle nostaa hänen arvostustaan
ja statustaan työntekijöiden keskuudessa.
Työyhteisössä, jota johdetaan pelon sijaan palautteella,
vallitsee luottamuksellinen, avoin ja kannustava
ilmapiiri — ja työn tulokset ovat sen mukaiset.
Kirjassa on myös ongelma, joka tulisi huomioida
etenkin yliopistoissa. Kirjan kirjoittajat korostavat
sitä, että palautteen tulee pohjata puolueettomaan ja
objektiiviseen havaintoon. Mutta tosiasiassa — mihin
kirjankin yhdellä sivulla ohimennen viitataan — mitään
puhdasta ajattelusta ja kielestä riippumatonta
havaintoa ei ole, vaan jokainen havainto on kehystetty
ja arvotettu tulkinnalla.
Etenkin yliopistojen humanistisella puolella, jossa
on paljon erilaisia teoreettisia viitekehyksiä ja niitä
kannattavia koulukuntia, voi syntyä kiistaa yhden ja
saman havainnon merkityksestä ja tulkinnasta. Näin
toimivan palautteen antaminen edellyttää nurkkakuntaisuudesta
luopumista ja viitekehysten kohtaamista
ja dialogia.
Muuten Palaute kuuluu kaikille -kirja on niin
tyyliltään kuin sisällöltään esimerkillisen lukijaystävällinen
ja kannustava, ja kirja tavoittaa ja puhuttelee
kaikkia nuorista vanhoihin ja yrityksistä yliopistoihin.
Todellisesta työelämästä poimitut esimerkit
täydentävät ja havainnollistavat oivallisesti kirjan
sanomaa. Kirja osoittaa että selkeä, sujuva ja ammattitermeistä
vapautettu kielenkäyttö on ensimmäinen
ja tärkein askel kohti toimivaa ja tehokasta palautetta.
Kirjoittajat ovatkin liittäneet mukaan sähköpostiosoitteensa,
jotta lukija voi lähettää heille kirjasta
oman palautteensa
Pekka Wahlstedt
vapaa toimittaja ja kriitikko
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 48
|