3/12

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Kansainvälinen julkaisutoiminta tieteen kulmakivenä

    Tutkimukseen on aina liittynyt kilpailu — tutkimusrahoituksesta, viroista, maineesta ja kunniastakin. Tutkijoita, tutkimusryhmiä, artikkeleita ja lehtiä on rankattu erilaisilla mittareilla, joista käytetyimpiä ovat impact factorit ja viittausten määrä.

    Tieteellisellä julkaisemisella on pitkät perinteet. Yhtä pitkät ovat myös julkaisemiseen kiinteästi liittyvän vertaisarvioinnin perinteet. Vanhimmat tieteelliset julkaisusarjat ranskalainen Journal des sçavans ja englantilainen Philosophical Transactions of the Royal Society alkoivat ilmestyä vuonna 1665. Jo näihin sarjoihin lähetettyihin artikkelien käsikirjoituksiin alettiin käyttää vertaisarviointia.

    Tieteellisen julkaisemisen käytännöt ovat vuosisatojen kuluessa eläneet, mutta tieteelliseen julkaisemiseen vahvasti liittynyt vertaisarviointi on yhä tärkeämpää — muunlaisille julkaisuille ei useissa tiedeyhteisöissä anneta juuri mitään arvoa.

    Eri alojen julkaisusarjoja ilmestyy nykyisin kymmeniä tuhansia. Ulkoasultaan tiedejulkaisut vaihtelevat aikakauslehtimäisestä, viikoittain ilmestyvästä sarjasta kuukauden tai parin välein ilmestyviin monisatasivuisiin teoksiin. Lähes kaikki tieteelliset julkaisusarjat ilmestyvät nykyään ensisijaisesti verkkoversioina ja haluamansa artikkelin löytää hakutoiminnoilla.

    Tieteellinen julkaiseminen tapahtui pitkään paljolti latinaksi. Myöhemmin julkaistiin englannin lisäksi laajasti myös ranskaksi ja erityisesti saksaksi, joka oli jonkin aikaa tieteen valtakieli. Toisen maailmansodan tienoilla tapahtui kuitenkin käänne englannin kielen hyväksi, mikä tällä hetkellä vaikuttaa pysyvältä. Tänä päivänä lähes kaikki tieteellinen julkaiseminen tapahtuu monilla aloilla vain englanniksi. Tämä on tilanne erityisesti luonnontieteissä, joihin tässä yhteydessä voi laskea laajasti myös mm. lääketieteen ja tekniset tieteet. Englannin kielellä julkaiseminen suosii luonnollisesti kieltä äidinkielenään puhuvia, mutta englannista on tullut vähitellen eräänlainen tieteen yleiskieli hieman aikoinaan vallinneen latinan tapaan.

    Useimmat tiedelehdet julkaisevat vain jonkin kapean erikoisalan artikkeleja, mutta erityisesti vanhemmat lehdet, kuten vuonna 1869 perustettu Nature, julkaisevat tutkimuksia hyvinkin monilta eri aloilta. Laaja-alaisuudesta seuraa usein julkaisukynnyksen nousu ja näihin lehtiin saattaakin olla hyvin vaikea saada artikkelia julkaistuksi. Lisäksi jotkin lehdet, kuten Nature, Science, PNAS ja Physical Review Letters hyväksyvät julkaistavaksi ainoastaan artikkeleja, joissa esitettävillä tuloksilla on yleistä mielenkiintoa ja tutkimus on alallaan poikkeuksellisen huomattavaa. Läheskään kaikkia käsikirjoituksia ei lähetetä edes vertaisarviointiin, sillä toimittaja arvioi ensin käsikirjoituksen soveltuvuuden lehden profiiliin ja julkaisupolitiikkaan.

    Indikaattorit ja mittarit

    Tutkimukseen on aina liittynyt kilpailu — tutkimusrahoituksesta, viroista, miksei maineesta ja kunniastakin. On tullut tarve löytää mittareita niin yksittäisen tutkijan tai tutkimusryhmän kuin artikkelien tai itse lehtien laittamiseen paremmuusjärjestykseen. Käytetyimpiä mittareita ovat lehtien osalta impact factorit ja artikkelien osalta viittausten määrä.

    Impact factor kertoo paljonko tietyssä sarjassa julkaistuihin artikkeleihin keskimäärin viitataan. Se ei siis kerro yksittäisen artikkelin laadusta paljoakaan, mutta tässä pätee positiivisen (ja negatiivisen) takaisinkytkennän lait: tutkijat arvostavat korkean vaikuttavuuden (impaktin) lehtiä ja yrittävät saada parhaat artikkelinsa niihin. Impact factor -lukuarvoa täytyy tietysti tarkastella monin tavoin kriittisesti. Eri alojen välillä on suuria systemaattisia eroja ja täytyy muistaa, että usein tutkimukselle sopivin julkaisusarja määräytyy sen mukaan missä lehdessä kyseisen aihepiirin julkaisuja on aiemmin julkaistu..

    Viittausten määrä on sukua impact factorille siten, että se kertoo paljonko yhteen tiettyyn artikkeliin (tai vaikkapa jonkun tutkijan kaikkiin artikkeleihin yhteensä) on viitattu. Viittauksia tulee tärkeisiin artikkeleihin tyypillisesti paljon ja jos tutkijalla on näitä paljon, on kokonaisviittaustenkin määrä suuri.

    Tutkijoita arvioitaessa edellä mainittuja mittareita voidaan käyttää hyväksi myös sovelletusti. Koska suuren määrän viittauksia voi saada periaatteessa myös suurella määrällä heikosti viitattuja artikkeleita, on kehitetty eräänlainen normitus: laitetaan tutkijan julkaisut järjestykseen alenevan viittausten määrän perusteella ja katsotaan kuinka monella artikkelilla viittausten määrä ylittää näin saadun julkaisun järjestysnumeron. Saatu luku on h-indeksi, jonka saa suureksi julkaisemalla paljon artikkeleita, joihin kuhunkin viitataan runsaasti. H-indeksi onkin yhteen lukuun tiivistetty määrä- ja laatukriteerin yhdistelmä.

    Miten näitä faktoreita ja indeksejä tulisi käyttää? Suurta varovaisuutta tarvitaan, kun tiivistetään koko ura tai jopa tutkimusala muutamaan numeroon. Luvut kertovat varmasti jotain suuruusluokista ja kehittymisestä, mutta erityisen suurta varovaisuutta pitää noudattaa, kun verrataan aloja toisiinsa. Esimerkiksi fysiikan eri osa-alueilla julkaisukäytännöt vaihtelevat niin paljon, ettei näinkään lähellä olevia aloja voi verrata toisiinsa vain muutamaa indeksiä tuijottaen.

    Tietokannat

    Tieteelliset julkaisut ja sitä kautta myös tutkijat ovat listattu laajoihin tietokantoihin kuten ISI web of Knowledge tai Scopus. Kyseisiin tietokantoihin viitataan usein, kun laitetaan esimerkiksi yliopistoja paremmuusjärjestykseen. Tietokannat eivät sisällä tietoja kaikista julkaisuista, ei edes vertaisarvioiduista kansainvälisistä lehdistä. Niiden kattavuus on kuitenkin erittäin laaja ja uusia sarjoja lisätään jatkuvana prosessina tarpeen mukaan.

    Suuri osa kansainvälisissä sarjoissa julkaisevista tutkijoista on varmaankin joskus katsonut itsensä tai kollegansa tietoja tietokannoista. Eri tietokantojen välillä on pieniä eroja, mutta pääosin ne ovat niin luotettavia, ettei omaa julkaisuluetteloa tarvitse välttämättä enää itse ylläpitää. Tietokannoista löytyy päivitetty tilanne aina tarpeen mukaan. Tietokannat ovat harkiten käytettyinä oiva apuväline kaikenlaisen arvioinnin tukena.

    Omat Akilleen kantapäänsä tietokannoillakin on. Esimerkiksi samannimisten tutkijoiden erottaminen toisistaan saattaa vaatia käsityötä. Haasteen tuottaa myös tutkijan sukunimen vaihtuminen kesken uraa tai englantilaisista aakkosista poikkeavat kirjaimet.

    Tietokannat ovat nykyään lisänneet palvelujaan niin pitkälle, että nappia painamalla saa raportin yksittäisen tutkijan julkaisuaktiivisuudesta, viittaukset ja h-indeksit mukaan lukien.

    Open access

    Tieteellisestä julkaisemisesta ovat vastanneet perinteisesti kustannustalot, joilla on hallussaan lukuisia tieteellisiä lehtiä. Taustalla saattaa olla organisaatio tai esimerkiksi tieteellinen yhdistys, joka omistaa julkaisun brändin. Kustannustalot ovat tehneet sarjojen omistajien kanssa sopimuksia, joiden perusteella sarjat hoidetaan kustannustalojen toimesta liiketoimintana.

    Koko toimintaketju on liiketoimintamallina nerokas. Tutkija kirjoittaa ja viimeistelee artikkelinsa kuvitus mukaan lukien. Kollegat maailmalla hoitavat vertaisarvioinnin yleensä anonyymisti ja käytännössä aina ilman korvausta.

    Artikkelin tullessa hyväksytyksi tutkija luovuttaa copyright-oikeudet kustantajalle. Joissain tapauksissa tutkija joutuu lisäksi maksamaan sivumaksun, jonka suuruus voi olla 1 000 dollarin luokkaa. Tutkijat tekevät siis kaiken työn ja kustantaja myy valmiin lehden kirjastoille ja muille tilaajille. Yksittäinen tutkija ei voi kapinoida systeemiä vastaan, sillä häntä arvioidaan keskeisesti julkaisutoimintaan perustuvien mittareiden perusteella.

    Perinteinen julkaisumekanismi, edellä mainittujen ongelmien lisäksi, pitää uuden tutkimuksen vaikeasti saatavilla, ainakin köyhemmissä maissa. Kehittyvillä mailla ei ole suuria kirjastomäärärahoja, joilla julkaisut voidaan ostaa tutkijoiden käyttöön.

    Ruohonjuuritason reaktiona valtavaan julkaisuliiketoimintaan yhä useammat lehdet ovat siirtyneet open access -muotoon. Lisäksi uusia open access -lehtiä perustetaan kiihtyvällä vauhdilla. Open access -julkaisemista voidaan kutsua “kirjoittaja-maksaa- julkaisuksi”.

    Tarkoituksena on, että julkaiseminen hoidetaan mahdollisimman pienin kustannuksin niin, ettei voittoa tuoteta. Tutkija maksaa kustannukset, joita syntyy julkaisun arvioinnista, verkko-portaalin ylläpidosta ja julkaisujen arkistoinnista. Esimerkiksi ilmakehätutkimuksen alan lehdistä Tellus perii 50 euron sivumaksun ja Atmospheric Chemistry and Physics 24—39 euron sivumaksun. Lukijalle kustannuksia ei tule.

    Open access -mallia suositaan myös tutkimuksen kustannusten maksajien taholta. Esimerkiksi ruotsalainen tutkimusrahoitusinstituutio Vetenskapsrådet edellyttää nykyään, että sen rahoittaman tutkimuksen tulokset julkaistaan open access -formaatin sarjoissa.

    Open access -julkaisemisen lisääntyminen aiheuttaa luonnollisesti painetta perinteisille kustannustaloille. Monissa lehdissä onkin nykyään mahdollista ostaa oma julkaisu “avoimeksi”. Esimerkiksi Elsevierin lehdissä tämä maksaa 3000 dollaria artikkelilta.

    Julkaisufoorumista

    Luonnontieteen ja lähialojen julkaiseminen on kilpailua – paitsi tutkijoiden, myös julkaisijoiden kesken. Jos uskoo kilpailun nostavan esiin jyvät akanoista, on uskottava samojen luonnonlakien pätevän myös julkaisusarjoihin. Onko hyvä sarja sama kuin korkean impact factorin sarja, herättää varmasti mielipiteitä. Vaatii kuitenkin perusteluja nostaa alhaisen impact factorin sarja korkean impact factorin sarjan yläpuolelle.

    On mielenkiintoista arvailla miksi Julkaisufoorumin sarjoja ei luonnontieteiden osalta laiteta järjestykseen yksinkertaisesti impact factorien mukaan.


    ISI web of Knowledgesta tuotettu julkaisuraportti Nobelin fysiikanpalkinnon 2011 voittaneelle astrofyysikolle Saul Perlmutterille.

    teksti Kaarle Hämeri
    Aerosolifysiikan professori, Helsingin yliopisto
    Professoriliiton varapuheenjohtaja

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 28