3/12

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     
     

    Professoripoolin apuraha on verovapaata

    Professoripoolin apurahan verovapaus on ollut hiukan epäselvä. Verohallinnon 5.3.2012 antaman ennakkoratkaisun mukaan Professoripoolin myöntämästä apurahasta ei suoriteta ennakonpidätystä eli se on verovapaata siltä osin kun se yhdessä muiden yksityisten apurahojen kanssa ei ylitä valtion vuotuista taiteilija-apurahaa, joka vuonna 2012 on 19 444,88 euroa. Professoripoolin apurahasta voidaan tehdä Myel-vakuutusmaksun vähennys. Verohallinnon ennakkoratkaisu on voimassa vuoden 2013 loppuun.

    Professoripooli on säätiöiden yhteinen apurahapooli, joka myöntää professoreille apurahoja 12 kuukauden tutkimusjaksoiksi. Ensimmäiset apurahat tulevat maksuun 1.8.2012 alkaen.

    Tutkimusjakson aikana professori saa varsinaiselta työantajaltaan 55 prosenttia normaalista veronalaisesta bruttopalkastaan. Apurahalla katetaan palkan aleneminen. Apurahan suuruus on 25 000 euroa ja se kohdentuu joko kahteen tai yhteen kalenteri-/verovuoteen.

    Säätiöiden professoripooliin kuuluvat säätiöt myönsivät 19.3.2012 kaikkiaan 79 professorille vuoden tutkimusapurahan, jonka avulla he voivat omistautua tutkimustyöhön lukuvuonna 2012—2013 tai kalenterivuonna 2013. Myöntöjen kokonaissumma oli noin 2 miljoonaa euroa.

    Säätiöiden professoripoolin ensimmäiselle hakukierrokselle osallistui 114 suomalaisissa yliopistoissa työskentelevää professoria. Professoripoolin seuraava hakukierros järjestetään jo 2.—31.5.2012, jolloin jaettavana on 99 apurahaa tutkimusjaksoille joko kalenterivuonna 2013 tai lukuvuonna 2013—2014.

    Kirsti Sintonen

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 9