Kirja-arviot

Nopea ajattelu ja ennakkoluulot tutkitun tiedon hyödyntämisen esteinä

Kari Raivio:
Näytön paikka. Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö.
Gaudeamus 2019.

 

Outo paradoksi liittyy tieteeseen: yhtäältä digitalisoitunutta ja robotisoitunutta nykymaailmaa ei voi kuvitellakaan ilman tiedettä ja tieteellisiä innovaatioita. Toisaalta niin poliittinen päätöksenteko, julkinen keskustelu ja etenkin sosiaalinen media toimivat yhä useammin kuin tiedettä ja tieteellistä argumentaatiota ja näyttöä ei olisi olemassakaan.

Kari Raivio tarttuu ongelmaan ja käy läpi tieteen historiaa, tietooppia, argumentaatiota, ja psykologisia syitä siihen, miksi ihmiset voivat kääntää selkänsä selkeällekin perustelulle ja ilmeisellekin näytölle.

Tutkijan rehellisyydellä ja puolueettomuudella Raivio tarttuu myös tiedemaailman omiin ongelmiin, vilppiin, kopioimiseen ja vääristelyyn. Lääkärinä ja lääketieteen tärkeän aseman vuoksi Raivio paneutuu etenkin lääketieteeseen. Ja tietysti ilmastonmuutokseen, jonka olemassaolo on vieläkin kiistelyiden kohteena.

Monet tutkijat kuvittelevat, että huonot päätökset johtuvat tiedon puutteesta. Mutta suuri merkitys sekä politiikassa että arjessa on erilaisilla ennakkoluuloilla, joista mieli itsepintaisesti pitää kiinni. Yleistäminen, esim. yhden maahanmuuttajan tekemän rikoksen yleistäminen kaikkiin maahanmuuttajiin, tunteet, kuten sokea luottamus miellyttävään myyjään, yleiseen mielipiteeseen nojaaminen jne. Näiden taustalla on niin sanottu nopea ajattelu, joka on tiedostamatonta, alitajuista ja automaattista.

Nykyaikaa onkin kutsuttu totuuden jälkeiseksi ajaksi, jossa mielikuvat ja ennakkoluulot menevät faktojen edelle. Tiede on monimutkaista ja tutkimus pitkäjänteistä, minkä tajuamista ilmastonmuutoksen ymmärtäminenkin vaatii.

Tätä voisi jatkaa paljonpuhuvalla esimerkillä tästä talvesta, kun Trump julisti että ”ilmastonlämpeneminen tule takaisin” paukkupakkasten iskettyä Yhdysvaltoihin. Ilmasto lämpenee kokonaisuutena hitaasti ja huomaamattomasti, mitä eivät väliaikaiset kylmenemiset muuta.

Myös Juha Sipilän nuiva toteamus ”kaiken maailman dosenteista” ei ole vain yhden poliitikon mielipide. Raivio viittaa Helsingin Sanomien vuonna 2013 tekemään selvitykseen vuosina 1998—2013 eduskunnassa kuullusta 85 200 asiantuntijasta. Suurin osa viisaista edusti elinkeinoelämän, palkansaajien ja maatalouden etujärjestöjä – mutta tiedemaailman edustajia ei selvityksessä edes mainita.

Tilanteen paranemista eivät auta tiedemaailman omat mokailut. Kun tutkijat ovat haluttomia esiintymään julkisuudessa, yliopiston tiedottajat huolehtivat asiasta, ja tiedettä markkinoidessaan lankeavat liioittelemaan tuloksia. Raivio viittaa selvitykseen, jonka mukaan kolmanneksessa yliopistojen biolääketiedettä käsitteleviä tutkimustiedotteita esitettiin virheellisiä syy-seurausväittämiä. Ja ne menivät läpi melkein kaikissa uutisissa.

Näytön paikka puhuttelee kaikkia päättäjistä ja tutkijoista tavallisiin kansalaisiin. Raivio kirjoittaa selkeästi ja esittelee yleistajuisesti ja havainnollisesti tieteellisen tutkimuksen eri vaiheet ja vaatimukset. Hän esittelee myös yksinkertaisia keinoja ja työkaluja, joilla suunnistaa ja väistää harhapolut ja karikot googlessa ja wikipediassa sekä muussa internetin tietotarjonnassa.

Pekka Wahlstedt


Näin aivot oppivat

Minna Huotilainen:
Näin aivot oppivat.
PS-Kustannus 2019.

 

”Aloitin itse aivotutkimuksen 1990-luvun alussa, ja silloin monet tutkimukset vaativat aikamoista insinööritaitoa. Nykyään aivotutkimusta tekee suuri määrä eri alojen tutkijoita, kertoo Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Minna Huotilainen. Kirja perustuu tutkimuksiin, joissa on mitattu oppimisen aiheuttamia aivomuutoksia ja aivovasteita oppimistilanteissa.

Tutkimustensa pohjalta Huotilainen haluaa myös kyseenalaistaa joitakin nykyisiä itsestäänselvyyksiä.

”Maailman ensimmäisenä yliopistona pidetään marokkolaista Al Quaraoyiyinen yliopistoa, joka perustettiin vuonna 859. Miltä siellä näytti? Yliopistolaiset seisoivat savesta muovatuissa pienissä huoneissa suojassa polttavalta auringolta ja lukivat ja kirjoittivat”, Huotilainen kirjoittaa.

”Välillä he kokoontuivat yhteen keskustelemaan – seisten. Vanha taulu Euroopan ensimmäisestä yliopistosta, vuonna 1088 perustetusta Bolognan yliopistosta näyttää professorin seisomassa lukupulpetin ääressä ja kuusi opiskelijaa seisomassa hänen ympärillään. Huoneessa on yksi tuoli, mutta sitä ei käytä kukaan. Miksi nykyään istahtaminen on automaattinen reaktio, kun puhutaan oppimisesta? Miksi aivoihimme on muodostunut vahva yhteys istumisen ja oppimisen välille, Huotilainen esittää tärkeän kysymyksen.

Aivotutkimus ei tue istumista. Jyväskylän yliopiston tutkimusryhmä on Miriam Nokian johdolla pystynyt useissa tutkimuksissa selvittämään erittäin yksityiskohtaisesti, mitä aivoissa tapahtuu liikunnan yhteydessä ja miten se vaikuttaa oppimiseen.

Liikunta lisää oppimiseen tarvittavaa dopamiinin tuotantoa ja parantaa myös muistia.

Huotilainen jättää lukijoille kysymykseksi, mitä luovia ratkaisuja yliopistossa voitaisiin kehittää aivotutkimuksen osoittamaan suuntaan parantamaan oppimista.

”Fyysinen tekeminen voi kasvattaa tai heikentää henkisiä ja kognitiivisia resursseja. Vaativa fyysinen tekeminen heikentää, mutta erityisen vahvoja tutkimustuloksia on kävelyn, käsityön tekemisen ja merkityksettömien kuvioiden piirtelyn tai värityskirjan värittämisen tyyppisistä tehtävistä”, Huotilainen kertoo.

”Näyttää siltä, että helposti ohjattava fyysinen toiminta vapauttaa kognitiivisia resursseja esimerkiksi istumiseen verrattuna. Käsityön tekeminen tai muu helppo käsillä tehtävä näpertely, johon ei tarvita paljoa ohjeita tai keskittymistä, näyttäsi olevan mainio tapa omaksua kuulonvaraista tietoa esimerkiksi luennoilla. Jokainen minun luennoillani käsitöitä tekevä saakin heti positiivisen erityismaininnan.”

Huotilainen ohjeistaa opettajaa antamaan oppilaille keskittymisen apuvälineeksi vaikka muovailuvahaa tai pehmeän pallon puristeltavaksi, ja ottamaan apuvälineen esille, kun huomaa keskittymiskyvyn herpaantumisen.

Voi kuulostaa lapsellisen oloiselta yliopistossa? Mutta eikö kuitenkin tärkeintä ole hyvä keskittymiskyky ja oppiminen?

Huotilaisen mukaan eräs aivojen vaikuttavimmista ominaisuuksista on niiden muovautuvaisuus. Nykykäytännöt tuntuvat meistä normaaleilta ja ainoilta oikeilta.

Mutta jos muutamme käytäntöjä, aivomme kyllä oppivat ja tulee uusi normaali.

Tuula-Maria Ahonen



Painetussa lehdessä sivu 52