Yliopistotutkija Hanna Kuusela luki yliopistoyhteisön muutosvaatimukset johtosääntöön Tampereen yliopiston pääaulassa.

Tampere3:n hallitus marssitti yliopistolaiset ulos

Satunnainen kulkija, vahtimestari, Tampereen yliopiston pääaula uinuu puolenpäivän rauhaa. Kymmenen minuuttia myöhemmin aula on ääriään myöten täynnä. Ihmisruuhka jatkuu alakuppilaan. Yliopistotutkija Hanna Kuusela seisoo portailla ja lukee yliopistoyhteisön muutosvaatimuksia Tampere3:n johtosääntöön. Kaiteen vieressä professori Seija Ridell nostaa esiin banderollin, joka julistaa: fantastista.

Hetkeä myöhemmin tuhat ihmistä vyöryy ulos ja täyttää pihan. Ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen sihteeri Veera Kaleva nostaa megafonin huulilleen. Me olemme yliopisto –riimi kajahtaa. Kynttilät, järjen valon symbolit, syttyvät Voionmaan patsaalla. Tampereen yliopistoyhteisö näyttää, mitä mieltä se on aikeista purkaa yliopiston itsehallinto.

Yliopistoyhteisö koolle pikaisesti

Vain muutamaa päivää aiemmin siirtymäkauden hallitus julkaisi esityksensä Tampereen yliopistosta, Tampereen teknillisen yliopistosta ja Tampereen ammattikorkeakoulusta muodostettavan säätiömuotoisen Tampereen yliopiston johtosäännöksi. Lauantaina iltapäivällä yliopisto sisäisille verkkosivuille ilmestyneelle johtosäännölle annettiin kommentointiaikaa seuraavaan keskiviikko.

Muutamassa tunnissa sähköpostit alkoivat laulaa. Sunnuntai-iltaan mennessä suunnitelma on valmis. Kutsutaan tiistaiksi kokous ja katsotaan lähteekö väki liikkeelle. Päätetään sitten jatkotoimista.

Tiistaina 120-paikkaisessa salissa istumapaikat loppuvat. Puolentoista sataa yliopistolaista paukuttaa tunnissa toimintasuunnitelma valmiiksi ja jakaa tehtävät. Ulosmarssista päätetään jatkaa Tekniselle yliopistolle siirtymäkauden hallituksen tiedotustilaisuuteen. Osallistujien määrä varmistetaan, kaikki lupaavat ottaa mukaan kolme kaveria.

Vasta ensimmäinen erä

Siirtymäkauden hallitus yritti vanhoja temppuja: salailua, kiirettä ja tosiasioiden muuntelua. Ei onnistunut. Muutamassa päivässä yliopistolaiset lähettävät satoja kommentteja johtosääntöluonnokseen ja oikovat julkisuudessa hallituksen perättömiä väitteitä: laki ei edellytä yliopistoyhteisön ulkopuolista koostuvaa hallitusta eikä säätiölaki ole yliopistolakia lakihierarkiassa ylempänä. Olennaisin on muistettava: perustuslaki määrää kaikille yliopistoille itsehallinnon. Aikaa valmisteluun olisi ollut, jos vain olisi annettu yliopistoyhteisön osallistua. Taitoa ja tahtoa toimeen olisi ollut.

Ulosmarssista matkaa Hervantaan päättäväinen joukko. Ovien vartioija, jotka tahtovat tutkia laukkuja, ihmetellään. Ketä täällä pelätään? Sanansäilääkö tahdotaan suitsia? Yliopistolaisten asiantuntijuutta? Puheenvuorot toisensa jälkeen osoittavat itsehallintoa loukkaavia kohtia ja lainvastaisuuksia. Hontelot selitykset eivät mene läpi. Läpi ei mene sekään tilattu puheenvuoro, jossa väitetään, että vastuu kollektiivilla, tarkoittaa, ettei kenelläkään ole vastuuta. Niin, miten sitten toimii eduskunta, kunnanvaltuustot, demokraattinen yhteiskunta noin yleensä

Yliopistoyhteisö näytti: sen ylitse ei noin vain kävellä. Siirtymäkauden hallitus viilasi johtosääntöä vähäsen. Itsehallintoa loukkaavia ja tulevaisuudessa muutettavia kohtia johtosäännössä on vieläkin. Mutta tämä olikin vasta ensimmäinen erä. Seuraavia eriä valmistellaan jo.



Sinikka Torkkola
yliopistotutkija, Julkisalan koulutettujen pääluotto

Painetussa lehdessä sivu 14