2/12

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Muutoksen voima

    Tarkastelen kirjoituksessa keski-iässä apurahatutkijaksi väitelleen viestinnän ja taiteenopettaja-tutkijan elämää ja uraa asiantuntijasta tutkijayrittäjäksi. Hänen piti vain pätevöityä opettajana koulutusmuutoksen tarpeisiin ja palata tehtäväänsä todeten, että opettajan ja tutkijan ammatin sisältö ovat eri tehtäviä: opettajat toimivat usein tutkijoiden metodin tai teorian toteuttajina, kun tutkijakoulutuksessa niitä tietoja opiskellaan ja tavoitellaan. Opettajuus oli vaihtunut vuosien aikana tutkijan ammatiksi.

    Edellinen muutosvaihe hänellä alkoi kutsusta jatkaa tieteellisiä opintoja väitöspiirissä. Hän ei tiennyt sinisilmäisenä mihin oli sitoutumassa: hän oletti tulevaisuuden olevan taloudellisesti turvattua mielenkiintoisen tieteellisen uran lisäksi. Todellisuus oli karua. Vähitellen hänelle selkeytyi tutkijoiden elämäkertoja lukiessa, että (humanistisen tieteen) tutkijat ja tohtorit olivat olleet yli sadan vuoden ajan miltei heikoimmassa asemassa palkan ja sosiaalisten etujen näkökulmasta, johon 2000-luvulla on tapahtunut merkittävää kehitystä.

    Uusi muutosvaihe liittyy tutkijaopintojen ja itsenäisen apurahatutkijan tulevaisuuteen: kymmenen vuoden aikana hän on tehnyt gradun, väitöskirjan sekä muodostanut omia teoreettisia ja metodisia näkemyksiä. Lisäksi hän on kirjoittanut runsasmääräisesti tutkimuksia, raportteja ja artikkeleita ja pitänyt luentoja kotimaassa ja Euroopassa kuuluen myös kotimaisiin ja eurooppalaisiin tiedeyhteisöihin.

    Apurahahakemuksia hän vertasi jatkuvien työhakemusten tekemiseen ja niiden vastausten odottamiseen. Ei-yliopistossa toimiva tutkija on usein kuin kuilun edessä, mutta tutkimusalan pätkätöissä hän on oppinut selviytymään vaatimattomasti verrattuna aikaisempiin kuukausipalkkaisiin työntekijävuosiin. Tieteellinen työ on hänen mielestä kuin sumussa kulkemista, johon välillä avautuu valoa: töitä ja apurahoja.

    Nykyisessä muutosvaiheessa hän toteaa olevansa tienristeyksessä; hän pohtii mihin mennä, mihin uudet tiet vievät ja mihin suunnata tulevaisuus? Valinta on jälleen tehtävä. Tienviittana hänellä on muun muassa tutkijayrittäjäksi ryhtyminen, sillä monia mahdollisuuksia ei enää ole yli 50-vuotiaana tutkijanaisena. Harva tutkija jatkaisi itsenäisesti tutkimustyötään; moni on jo matkan varrella vaihtanut ammattia.

    Työhuone on palvellut hänen tutkimustyön puitteina, jota hän nyt haetun (ja myönnetyn) starttirahan tukemana on muokkaamassa yrittäjyyden suuntaan. Kuinka se onnistuisi, hän pohti ja toteaa: olen vielä matkalla ja voin jatkaa tai palata risteykseen.

    Yrittäjyyden eväät ovat hänellä valmiina toiminnan käynnistämiseen kaikkine hakemuksineen ja päätöksineen; kaupparekisteriotteet, LY-tunnus, verotodistukset, sopimukset; vakuutukset, tilitoimistot, yrityspankki ja muut tarvittavat asiat. Hänelle on myönnetty kustantajatunnuksetkin tasaisesti julkaisevana tutkijana. Starttirahalla olisi nyt mahdollisuus muuntua tutkijayrittäjäksi. Hän pohti yrittäjyyden valmiuksia ja ominaisuuksia sekä bisneksentekotaitojaan. Tieteentekijöiden liiton jäsenenä hän on seurannut tutkijan työhön liittyviä ajankohtaisia asioita — ja on nyt itse kokemassa mitä se mahdollisesti on.

    HILDE, 1.2.2012
    Nimimerkin taustalla on tutkijayrittäjänoviisi FT Jaana Vainio-Utriainen

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 45