Tutkija hyönteisten ja ihmisten parissa

Hyönteistieteilijä ja historioitsija, dosentti Lena Huldén on valinnut pätkätyöläisen tien. Tutkijalla on jatkuvasti monta rautaa tulessa, hän on myös tuttu kasvo julkisuudesta.

Hyönteiset kiinnostavat ihmisiä, mutta monille ne ovat lähinnä jotakin epämiellyttävää tai haittaa aiheuttavia. Dosentti Lena Huldén saa usein kyselyjä alaansa liittyen, myös haastattelupyyntöjä radioon, televisioon ja lehtiin kertyy noin parikymmentä vuosittain. Hyönteistutkija osaa jo odottaa, mistä milloinkin halutaan tietää.

—Alkukesällä kysytään, miksi hyttysiä on niin paljon tai vähän. Elokuussa tulevat hirvikärpäskyselyt ja syyskuussa taas ihmisiä kiehtovat ampiaiset. Lisäksi saan paljon haastattelupyyntöjä myös esimerkiksi puutiaisista ja täistä, Huldén kertoo.

Julkisuudessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Myös monet yksityiset ihmiset osaavat soittaa Huldénille kysyäkseen omista ongelmistaan, kuten vaikkapa kodissa havaituista torakoista ja kirpuista.

—Minusta tiedotus ja haastattelujen antaminen on oleellinen ja tärkeä osa tutkijan työtä. Meidän kaikkien pitkä koulutus on sitä paitsi maksettu verorahoilla, joten yhteiskunnan tulee saada jotain vastinetta. Voi myös ajatella, että jos hyönteistiede saa näkyvyyttä medioissa, niin pitkällä tähtäimellä se vaikuttaa positiivisesti yhteiskunnan rahoituspäätöksiin.

Tammikuussa Huldén nähtiin YLE:n Prismassa kokkaamassa ruokaa sirkoista ja jauhokoisista. Moniin katsojiin teki varmasti vaikutuksen tutkija-kokkimme tyytyväinen olemus hänen syödessä keitettyjä matoja ja friteerattuja sirkkoja YLE:n toimittajan kanssa. Huldén kertoo saaneensa esiintymisestä ihan hyvää palautetta, mutta arvelee, että tiedossa ei kuitenkaan ole kutsua kokkiohjelmiin.

— Toivottavasti hyönteistiede pääsee tiedeohjelmissa esille myös joskus toiste, Huldén huomauttaa.

—Olen jo muutaman vuoden pohtinut mahdollisuutta hyödyntää hyönteisiä ihmisravintona. Siirtyminen hyönteisproteiineihin olisi nimittäin huomattavasti ekologisempaa kuin lihapohjainen dieetti tai kasvisruokavalio.

Hyönteisten proteiinipitoisuus on erittäin suuri, jopa 70 prosenttia kuivasta massasta laskettuna. Vähähiilihydraattisina hyönteiset olisivat erinomainen valinta myös karppaajille.

Huldén on itse kokeillut erilaisia sirkkoja ja muun muassa perhostoukkia, mehiläistoukkia ja jauhomatoja. Näiden maku on hyvin mieto, joten ne kannattaa maustaa hyvin. Esimerkiksi jauhopukin (Tenebrio molitor) viljeleminen kotiolosuhteissa on helppoa, toukat viihtyvät pienessä tilassa. Kaiken lisäksi ne tuottavat paljon vähemmän kasvihuonekaasuja kuin vaikkapa märehtijät.

Todennäköisesti maailman jatkuvasti kasvavan väestön ravitseminen edellyttää tulevaisuudessa hyönteisten hyödyntämistä.

— Minusta olisi ensiarvoisen tärkeätä saada uutta tutkimusta hyönteisten teollisesta tuotannosta, en nimittäin oikein usko, että suomalaiset tulevat keittämään sirkkoja kotonaan. Hyönteisproteiini pitää ensiksi saada luonnolliseksi osaksi teollista ruokatuotantoa. Hyönteisistä tehdyllä proteiinijauholla voitaisiin nostaa leivän, laatikkoruokien tai lihapullien ravintoarvoa.

Historia ja luonnontiede vuorovaikutuksessa

Hyönteistutkimuksella ja ihmiskunnan historialla on äkkiseltään ajateltuna kovin vähän tekemistä keskenään. Tosiasiassa esimerkiksi kärpäsillä, täillä ja hyttysillä on ollut valtava vaikutus vaikkapa sotien lopputulokseen. Ötököiden välittämät punatauti, pilkkukuume ja malaria ovat tehneet selvää suuristakin joukoista ylittäen yhdenkään kenraalin saavutukset.

—Dosentuurini on soveltavassa eläintieteessä ja tutkin siis ihmisen luomia tai hyödyntämiä biologisia resursseja. Jos meitä esimerkiksi uhkaa uusi hyönteisten välittämä tauti, sen torjumiseen tarvitaan nimenomaan tietoa ihmisen ja kyseisen hyönteisen vuorovaikutuksesta. Emme voi muuttaa hyönteistä, mutta voimme ehkä vaikuttaa ihmisen luomiin olosuhteisiin, Huldén selittää.

Monet ilmiöt voidaan luonnontieteessä tutkia vain pitkien aikasarjojen kautta. Jos haluaa ymmärtää vuosittaiset vaihtelut, on yksinkertaista kerätä uutta dataa, mutta jos taas on tarkoitus ymmärtää ilmiöitä pitkällä aikavälillä, tarvitaan historiallista dataa. Historia kertoo myös ihmisen vaikutuksesta ja käyttäytymisestä.

— Historiantutkijat ovat usein hyviä määrittämään käsitteitä, siinä taas biologeilla olisi paljon opittavaa. Vastaavasti historiantutkijat voisivat oppia luonnontieteilijöiltä tieteellisen todistuksen merkityksen. Moni historiantutkija kun tyytyy esittämään lähinnä mielipiteitä.

Projektit pitävät aivot virkeinä

Huldén siirtyi pätkätutkijaksi vuonna 2002. Projekteja on toistaiseksi riittänyt hyvin ja tällä erää tulevaisuus on turvattu syyskuun loppuun.

—Varsinaisen työsuhteen lisäksi minulla on myös ylimääräisiä pienempiä projekteja, opetusta, josta muuten pidän, ja kirjan työstämistä. Nykyinen pääprojektini koskee hallintohistoriaa ja vapaa-aika kuluu lääketieteellisen entomologian artikkeleiden ja hakemusten kirjoittamiseen. Mikäli ei julkaise, rahoitusmahdollisuudet heikkenevät.

Pätkätutkijaksi päätyvän täytyy muuten olla poikkeuksellisen tarkka puolison valinnassa. Hyvistä puolista voi nauttia, kunhan toisella on vakituinen työ ja asuntolainat maksettu. Aviomies Larry Huldén on hyönteistutkija ja Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti.

—Pätkätyössä eteen tulee uusia projekteja ja aivot pysyvät virkeinä. Olen miettinyt ihan uusia suuntauksia, ja jos olisin vakituisessa työsuhteessa, olisin sidottu ehkä 20 vuotta vanhan tehtävän määritykseen. Minusta on innostavaa pitää ajoittain vaikkapa erikoiskursseja itseäni kiinnostavista aiheista.

Tunnetusti tutkijan asema on hyvin paljon kiinni siitä, millaisessa työsuhteessa sattuu olemaan. Vakituinen työsuhde tuo mukanaan turvallisuutta, mistä vain suhteellisen harvat pääsevät nauttimaan. Suomeen on luotu järjestelmä, jossa huipulla ovat professorit ja yliopistonlehtorit ja pohjalla projektitutkijat ja apurahatutkijat. Monet vakituiset toimet määritellään hyvinkin suppeasti, niin, että useimmat tutkijat rajataan automaattisesti hakujen ulkopuolelle. Esimerkkinä Huldén mainitsee uuden tenure track -järjestelmän, jonka tavoitteena on sitouttaa lahjakkaita nuoria yliopistoon ja lisätä akateemisen uran houkuttelevuutta.

—Tehtävänmäärittelyssä voi havaita, että siinä on luotu erikoisväylä muutamille ”sopiville” kun taas monet erittäin lahjakkaat nuoret tutkijat jäävät tosiasiassa sen ulkopuolelle, Huldén arvostelee.

Toinen suuri, kaikkia tutkijoita koskeva ongelma on erilaisten hakemusten tekemiseen uhrattava aika.

—Tämä on kansantaloudellinen ongelma. Toivoisinkin, että joku selvittäisi, kuinka paljon aikaa menee yhden Suomen Akatemian hakemuskierroksen hakemusten tekoon ja arviointiin, ja laskisi sen rahassa. Todennäköisesti tämä on samaa suuruusluokkaa, kuin myönnettävä summa.

teksti Arja-Leena Paavola
kuva Veikko Somerpuro

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 28