• pääsivu
  • sisällys
  •  

    Mika Perttola, Finn Lecturan uusi toimitusjohtaja:

    Kirja pitää pintansa

    Digitaalitekniikka ja sähköinen viestintä mullistavat kirjankustannealaa. Yliopistonlehtorien oman pienkustantamon Finn Lecturan uusi toimitusjohtaja Mika Perttola uskoo kuitenkin, että kirja pitää pintansa vielä pitkään. Hän haluaa lisätä Finn Lecturan avoimuutta uusille ideoille.

    Mika Perttola ei halua hautautua Akavatalon toimistohuoneeseen vaan hän haluaa kiertää kentällä haistelemassa uusia tuulia, tapaamalla lehtoreita ja muita potentiaalisia kirjantekijöitä.

    Mika Perttola aloitti Yliopistonlehtorien liiton oman pienkustantamon Finn Lecturan toimitusjohtajana viime kesäkuun alussa. Hänen edeltäjänsä Minna Prunnila lähti uusiin tehtäviin opetushallitukseen. Mika tuli Finn Lecturaan Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulun viestinnän tuntiopettajan tehtävistä. Siellä hän veti mm. uusmediaan liittyviä projekteja. Historiaa Jyväskylän yliopistossa pääaineena lukeneen, vuonna 1998 valmistuneen, maisterin työuraan kuuluu myös puolen vuoden jakso Unescon maailmaperintökeskuksessa Pariisissa.

    Kirja-ala on aina kiinnostanut Mikaa ja uuteen tehtävään hänet houkutti pienen kustantamon haasteet ja mahdollisuudet. Finn Lectura on lähes 15-vuotisen taipaleensa aikana keskittynyt lähinnä kielten kirjoihin. Mikan tavoitteena on avata uria myös muille aloille. Uutuuksista hän mainitsee hiljattain ilmestyneen alle 3-vuotiaitten taidekasvatusta käsittelevän kirjan. Kohta ilmestyy myös perusteos viittomakielestä.

    - Pyrimme olemaan avoimia kaikkiin suuntiin. Julkaisujen aihepiirin laajentamisen lisäksi haluaisimme laajentaa kirjoittajien piiriä.

    Perinteisesti Finn Lecturan tuotannon pääkirjoittajia ovat olleet lehtorit. Mika Perttola haluaisi mukaan muitakin yliopistojen tieteen tekijöitä ja ammattikorkeakoulujen opettajia.

    Digipainamisen mahdollisuudet

    Sähköistä tiedonvälitystä on pidetty uhkana kirjoille ja muutoinkin painetulle sanalle. Mika Perttola kuitenkin uskoo vahvasti kirjan tulevaisuuteen.

     
    - Finn Lecturan www-sivut uusitaan tämän vuoden aikana. Netin käyttö markkinointiväylänä lisääntyy, toimitusjohtaja Mika Perttola kertoo.

    - Sähkökirja ei yleisty vielä meidän sukupolvemme aikana. Perinteinen kirja on kätevä: tekniikan pätkiminen ei uhkaa lukemista,se on kätevä ottaa mukaan sohvalle, sänkyyn tai bussiin.

    - Kirjan ympärille toki tulee ja on jo tullut lisäpalveluita. Esimerkiksi kielten oppikirjoissa erilaiset sanastot ja opettajan oppaat voivat olla Internetissä.

    Pienkustannusalakin on kovan muutoksen alla. Digitaalitekniikka on tehnyt mahdolliseksi personoinnin: kirjoja pystytään tekemään yhä pienemmille ryhmille ja vaikka jokaisesta kirjasta eri tilaajalle vähän erilaisena.

    Finn Lecturan kirjoista suurin osa painetaan vielä perinteisin menetelmin, mutta varsinkin julkaisusarjoja on tarkoitus tehdä digipohjalta.

    - Näin voidaan siirtyä tarvepainatukseen ja säästää samalla varastointikustannuksissa.

    Miten sitten pieni kustantamo pärjää suurten puristuksessa? Mika Perttola uskoo, että pieni pärjää joustavuudellaan ja omilla vahvuusalueillaan.

    - Pitää olla omia "täkyjä", mihin uskoo. Lehtorien verkosto antaa hyvän taustan. Lisäksi meillä on pieni, idearikas toimisto, josta löytyy ennakkoluulottomuutta ja valmiutta ottaa vastaa uusia ideoita.

    Finn Lecturan toimistossa työskentelee neljä henkilöä: Mika Perttolan lisäksi toimistonhoitaja Jani Salminen, markkinointisuunnittelija Rita Kokkola ja tekninen toimittaja Reeta Vimpari. Rita Kokkolan äitiyslomansijaisena aloitti syyskuun alusta Kirsi Koskelin.

    Mika Perttola toivoo, että häneen otetaan yhteyttä idea- ja kirjahankkeissa vaikka sähköpostitse: mika.perttola@ finnlectura.fi.

    Teksti ja kuva:
    Kirsti Sintonen