• pääsivu
  • sisällys
  • Matti Kamppinen on uskontotieteen lehtori Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksella ja kognitiotieteen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä hän on lehtorin työstä virkavapaalla ja toimii tutkimusjohtajana Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Turun kauppakorkeakoulussa.

    M A T T I K A M P P I N E N

    Kiireen monet kasvot


    Meillä on kiire. Olemme hengästyneitä ja alati kasvava riittämättömyyden tunne samentaa elämän. Kiireelle on hyvä kasvualusta modernissa teknologian, asiantuntijuuden ja markkinatalouden läpäisemässä yhteiskunnassa. Yhtäältä uusi teknologia antaa mahdollisuuden tehdä entistä useampia asioita eli merkityksellistää ajanhetkiä. Voimme tehdä monia sellaisia asioita, mistä isovanhempamme eivät voineet uneksiakaan, kuten surffailla tietoverkoissa tai katsoa televisio-ohjelmia useilta kanavilta. Toisaalta läpitunkeva markkinatalous hinnoittelee kaikki aktiviteetit, jolloin merkityksellistetyt ajanhetket saavat myös taloudellisen merkityksen. Kaikelle mitä teemme, löytyy hinta. Myös sille, että omistamme laatuaikaa itsellemme ja perheelle, emmekä tee mitään erityistä, löytyy taulukkohinta. Aika syvenee, kun meistä tuntuu että voisimme tehdä niin monia asioita. Hengästymme huomatassamme, että kaikkeen tekemiseen ei aikamme riitä. Lopulta olemme valmiita maksamaan siitä, ettemme tee yhtään mitään, vaan olemme rentoutumassa hiljaisuusretriitissä.

    Kiire on osittain sopimuksenvaraista, eli jos ajattelisimme asioista toisin, emme olisi kiireisiä. Kiire on myös kivaa. Ensinnäkin kiire ja tehokkuus mielletään toisiinsa liittyviksi – jos haluat kertoa ympäristöllesi, että olet tehokas ja yhteiskuntakelpoinen ihminen, niin sinun on luontevaa muistaa mainita myös se, että olet kiireinen, jos muut eivät sitä ole jo oivaltaneet. Täysi almanakka ja jatkuvasti soiva puhelin kertovat siitä, että sinulla on kysyntää. Toiseksi, mikäs sen mukavampaa kuin sellaisen työpäivän jälkeen, jota itse ja läheiset pitävät kiireisenä, rojahtaa sohvanpohjalle ja rökälehtiä oikein perusteellisesti ja oikeutetusti. Kolmanneksi, kiireen täyttämä päivä on ainakin merkityksellinen siinä mielessä, että monenlaisia asioita ja tapahtumia on kohdalle sattunut. Niitä on kiva muistella ja niistä muille kertoa. On ainakin jotain puhuttavaa muiden kanssa.

    Mihin meillä on kiire?

    Eläkkeelle. On paljon ammatteja, joista on syytäkin lähteä huilimaan alle 64-vuotiaana, mutta yliopistojen kohdalla pakollinen eläköityminen on pääsääntöisesti järjenvastaista. Yliopistot ovat pelottavan aktiivisesti mukana yhteiskuntaamme hapattavassa ikärasismissa, jossa vain nuorilla on toivoa. Kuudennenkymmennenneljännen ikävuoden kilahtaessa kassiin, professoreilta viedään ensin arvonimet, sitten kulkulupa ja lopuksi ihmisoikeudet, mikäli heillä on rohkeutta astua yliopistoalueelle. He eivät saa opettaa, eivätkä missään nimessä periä korvausta neuvoistaan. Kuitenkin yliopistotyö on neuropsykologisesti ottaen sellaista, että keskeinen työväline, aivot, on iskussa vielä vuosikymmeniä tuon 64-vuotispäivän jälkeen. Kokemusten perusteella on lisäksi niin, että monet professorit ovat parhaimmillaan eläkkeelle siirryttyään: he eivät enää ole niin kärttyisiä ja itsekeskeisiä kuin nuorempina, ja ymmärryskin on jalostunut tavalla, jota monien kohdalla oli vaikea ennustaa heidän ollessaan vielä aktiivisesti yliopistolla. Eläkkeelle siirtyvät professorit kannattaisi tapauskohtaisesti rekrytoida yliopiston palvelukseen, sillä yliopisto jos mikä on laitos, jossa kokemus ja viisaus kannattaa säilyttää. Ei tietenkään ohjaimissa, vaan voimavarana, josta nuoremmat voisivat ymmärrystä ammentaa. Tapauskohtainen harkinta rekrytoinnissa mahdollistaisi myös sen, että niille tietotyöläisille, joille puutarhanhoito, maastopyöräily tai vapaaehtoinen lähimmäistyö on se mielekkäin tapa lähestyä elämän ehtoota, tämä mahdollisuus olisi avoin.

    Jokunen vuosi sitten yhdysvaltalainen vierailija filosofian laitokselta Templen yliopistosta kertoi, että hän oli itse asiassa vaatimattomalla 72 vuoden iällään laitoksensa keskikaartia. Hänen vanhemmat kolleegansa olivat 92- ja 94-vuotiaat, hekin kykyjensä mukaan aktiivisesti laitoksen tutkimus- ja opetustyössä mukana. Matti Kamppinen on uskontotieteen lehtori Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksella ja kognitiotieteen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä hän on lehtorin työstä virkavapaalla ja toimii tutkimusjohtajana Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa Turun kauppakorkeakoulussa.