Vuoden professori 1999 - Amos Pasternack
Ongelmalähtöisen oppimisen isä
Professori Amos Pasternack otti Tampereen
yliopiston lääketieteellisessä
tiedekunnassa ensimmäisenä Suomessa
käyttöön ongelmalähtöisen oppimismenetelmän.
Pitkälti Pasternackin ansiota onkin,
että tiedekunta on jo kahdesti palkittu koulutuksen laatuyksikkönä.
Dekaanin tehtävissä Pasternack joutui erityisen koville,
kun lääketieteellinen tiedekunta
taisteli 1990-luvulla olemassaolonsa puolesta.
Amos Pasternackin (synt. 1936) uravalinta oli aikoinaan selvä - luonnontieteelliset
aineet kiinnostivat jo kouluaikoina ja
lääketieteeseen suuntautuminen ei aiheuttanut
epäröintiä. Tuolloin 1950-luvulla kaikki lukivat ensin
lääketieteen kandidaateiksi Helsingin
yliopistossa, sen jälkeen oli mahdollista siirtyä
myös Turkuun lukemaan.
Sattumat ovat seuranneet Pasternackin uraa jo ihan sen
alkuvaiheessa. Jo ensimmäisenä opiskeluvuonna
hän pääsi tutun kautta harjoittelemaan
lastenklinikan patologian laboratorioon ja kiinnostui
patologin työstä. Niinpä hän väitteli 23-vuotiaana
lasten munuaistulehdusten patologisista muutoksista. Tämä siis tapahtui
ennen valmistumista lääketieteen lisensiaatiksi.
Vuonna 1960 Pasternack osallistui Pariisissa Unescon järjestämälle lasten
munuaistautien kurssille.
"Lasten lääkäri minusta piti tullakin
kunnes taas sattuma puuttui peliin. Marian
sairaalaan oli perustettu Suomen ensimmäinen
keinomunuaisosasto. Siellä oli töissä eräs tuttavani,
joka loukkasi sormensa ja tarvitsi pikaisesti
sijaisen. Ja sille tielle sitten jäin."
Uusi teknologia vei munuaisten tutkimuksen hurjaan kasvuun ja vähitellen ryhdyttiin
tekemään munuaisten siirtoja. Amos
Pasternack viipyi Marian sairaalassa vuosia. HYKS:n IV:n
sisätautien klinikan apulaislääkärinä ja
erikoislääkärinä hän toimi 1960-luvun lopussa ja
1970-luvun alussa. Vuonna 1973 hänestä tuli
apulaisprofessori.
Tampereelle hän siirtyi saadessaan
sisätautiopin professuurin vuonna 1976.
Syntyperäisen helsinkiläisen siiirtyminen Pirkanmaalle ei
ollut ihan helppoa, mutta muutama vuosi aikaisemmin perustetussa lääketieteellisessä
tiedekunnassa riitti työsarkaa.
"Tavallisen keskussairaalan muuttaminen yliopistolliseksi keskussairaalaksi oli
sitkeä prosessi. Vasta 1990-luvulla tämä on tullut
kilpailukykyiseksi muiden yliopistollisten keskussairaaloiden kanssa."
Lääketieteen erottaa muista
tieteenaloista juuri intiimi suhde terveydenhuoltoon ja
ympäröivään kenttään. Monilla
lääketieteellisen tiedekunnan opettajilla on sivuvirka
sairaalassa. Pasternack ennustaa, että
tulevaisuudessa kahtiajako sairaaloiden ja yliopiston
välillä muodostuu nykyistä jyrkemmäksi.
"Sairaalan hallintotehtävät vaativat
enemmän aikaa kuin professorilla on. Toisaalta
tieteellinen ura ja tieteen kehityksen hurjan vauhdin seuraaminen vievät myös aikaa
aiempaa enemmän."
Lääketiede taisteli olemassaolosta
Pasternack on toiminut kahteen otteeseen
lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina.
Ensin vuosina 1987-1991 ja nyt toista kautta
vuodesta 1995 alkaen. Dekaanin vastuu on sattunut samaan aikaan, jolloin Tampereen
yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on joutunut
taistelemaan olemassaolostaan.
1980-luvulla ja varsinkin 1990-luvun alussa alettiin puhua siitä, että Suomessa
koulutetaan liikaa lääkäreitä ja että 1-2 tiedekuntaa
voitaisiin lopettaa. Tampere mainittiin näistä yhtenä.
"Kova taistelu käytiin 1993-94.
Saavutimme eräänlaisen voiton, kun tiedekuntaa ei
lopetettu, mutta sisäänottoa pienennettiin
asteittain ensin sadasta 65:een ja myöhemmin
40:een. Vuonna 1997 todettiin, että lääkäreitä
tarvitaan taas lisää. Meitä yritettiin jälleen
huiputtaa: muiden sisäänottoja oltiin kasvattamassa,
mutta ei meidän. Eduskunta ratkaisi asian
syksyllä 1998 ja saavutimme toivomamme voiton -
sisäänottomme nostettiin 80:een."
Pasternackin mielestä on vaikea
käsittää, miksi lääkäritarpeen muutoksia ei kyetä
nykyistä paremmin ennustamaan.
"Osaltaan asiaan vaikuttaa alan naisistuminen ja äitiyslomat. Lisäksi kovan
työpaineen takia monet haluavat myös varhais- ja
osa-aikaeläkkeelle. Toisaalta myös
terveydenhuoltopalvelut kasvavat ja monimutkaistuvat,
mikä puolestaan lisää lääkäreiden tarvetta."
Nyt ollaan taas siinä heilurin vaiheessa,
että ensimmäisenä uhkaa pula nimenomaan
erikoislääkäreistä. Ikäjakauman
epäedullisuuden takia monet siirtyvät eläkkeelle samaan
aikaan. Pasternackin mukaan jo nyt tarvittaisiin kovasti lisää mm. psykiatrian
erikoislääkäreitä, mutta monella muullakin alalla tulee
ongelmia.
Mikä sitten lopulta ratkaisi sen, että
Tampereella on edelleen lääketieteen
yliopistollista koulutusta? Pasternack pitää ratkaisevana
seikkana maakunnan yhteishenkeä.
"Opetusministeriö ja muut yllättyivät
rajusta paikallisesta yhteishengestä.
Maakuntaliitto, yliopisto ja vaalipiirin kansanedustajat
toimivat yhdessä."
Myös dekaanin aktiivisuudella oli suuri merkitys.
"Koskaan en ole joutunut kokemaan sellaista painetta", Pasternack huokaa.
Laadukkaan opetuksen yksikkö
Vuoden professoria valitessaan Professoriliiton hallitus halusi tällä kertaa korostaa
etenkin opetukseen liittyviä ansioita. Juuri Paster-
nackin aloitteesta Tampereen yliopiston
lääketieteellisessä tiedekunnassa otettiin
ensimmäisenä maassamme käyttöön ns.
ongelmalähtöinen oppimismenetelmä. Tästä syystä
tiedekunta on kahdesti palkittu koulutuksen laatuyksikkönä.
1980-luvun puolivälissä tiedekunnassa
tehtiin inventaariota opintovaatimuksista. Tietoaines oli kasvanut valtavasti ja kaikkea uutta
ei voinut mahduttaa ohjelmaan. Niinpä kehiteltiin ns. ongelmalähtöinen
oppimismenetelmä, jossa opiskelijat ottavat itse vastuun
omasta oppimisestaan. Oppimismenetelmä
kannustaa opiskelijoita hankkimaan aktiivisesti itse
uusinta tietoa lähdekirjallisuutta ja sähköistä
tiedonvälitystä käyttäen. Opintojen
edetessä opiskelijat myös kouliintuvat potilaiden
tutkimisen ja hoidon edellyttämään
ryhmätyöskentelyyn. Opiskeltavat asiat koostuvat eri
aloista integroiduista aineistoista ja näin
opiskelijoille syntyy kokonaisvaltainen käsitys terveestä
ja sairaasta ihmisestä yksilönä ja
yhteiskunnan osana.
Ensin uutta menetelmää kokeiltiin
vanhan rinnalla, mutta se ei toiminut. Koko opetus siirtyi käyttämään ongelmalähtöistä tapaa
lukuvuoden 1994 alusta. Ensimmäiset tuolloin aloittaneet lääkärit valmistuvat ensi keväänä.
Pasternackin mielestä uudesta menetelmästä saadut positiiviset kokemukset ovat
ylittäneet kaikki odotukset:
"Opiskelijat ovat aktiivisia,
oma-aloitteisia ja keskustelevia. Tietojen hankinta ja
uuden omaksuminen ovat heille helppoa."
Tampereen "lääkiksen" neljännen ja
viidennen vuosikurssin opiskelijoita otetaan myös erityisen mieluusti harjoittelijoiksi,
koska he ovat empaattisia ja tulevat toimeen potilaiden kanssa. Näin sanotaan
palautelomakkeissa, joita harjoittelupaikat palauttavat
tiedekuntaan. Opiskelijat tapaavatkin potilaan jo ensimmäisen opiskeluviikkonsa aikana.
"Nyt opetukseen on integroitu myös
paljon sellaisia yhteiskunnallisia aineita, jotka
olivat aiemmin vastenmielisiä opiskelijoille.
Tällaisia ovat mm. kuntoutus, sosiaaliluokan
merkitys sairauden synnyssä. Terveydenhuollon
etiikka on myös mukana koulutuksessa jo
johdantojaksosta alkaen."
Munuaistautien tutkimuksen auktoriteetti
Amos Pasternackin mielestä Tampereella vallitsee nyt hyvä opetuksen ja tutkimuksen
tasapaino. Myös tiedekunnan opettajakunta on huomannut aiemmin ehkä
välttämättömänä pahana pidetyn opetuksen merkityksen.
Vaikeat ajat, kun tiedekuntaa oltiin ajamassa
alas, houkuttivat tietysti monia lahjakkaita
tutkijoita muualle.
Lääketieteellä ei kuitenkaan ole mitään
vaikeuksia rekrytoida uusia päteviä
tutkijanalkuja.
"Opiskelijat vedetään jo varhaisessa
vaiheessa mukaan tutkimusryhmiin. Aikainen kipinä tutkimuksen tekemiseen on
mielestäni myös selitys sille, miksi lääketieteestä
tulee niin paljon tohtoreita. En ollenkaan usko
väitöskirjojen muita matalampaan tasoon."
Vuoden professorin oma tutkimustyö on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Hän
on edelleen munuaissairauksien ehdoton auktoriteetti maassamme. Hänen kirjoittamansa
kirja "Munuaistaudit" on kulunut monien
opiskelijapolvien käsissä. Pasternackin ohjauksessa
on valmistunut yli 20 väitöskirjaa.
"Vahva porukka, yhteensä
toistakymmentä tutkijaa jatkaa munuaistautien tutkimusta."
Ansioistaan munuaistautien tutkijana ja alan opetuksen kehittäjänä Pasternack
saikin vuonna 1998 Pohjola-yhtiöiden
lääketieteen palkinnon.
Ihmisen terveyttä ei ratkaista geenien avulla
Kun Amos Pasternackia pyytää
arvioimaan lääketieteen kehityksen visioita uuden
vuosituhannen alkaessa, hän pitää selvänä, että
molekyylibiologian rintama jatkaa vahvaa etenemistään. Ihmisen genomi on kohta selvitetty
ja muita merkittäviä keksintöjä tehdään.
"Ihmisen terveyttä ei voida kuitenkaan
niiden avulla ratkaista. Miten ihmistä
voidaan auttaa, se ei ole geeneistä kiinni."
Pasternack syyttää lääketieteen viime
aikojen huimaa etenemistä tietystä
vauhtisokeudesta, joka on unohtanut yhteiskunnallisen
kehityksen ja yhteiskunnan rakenteiden merkityksen ihmisten sairauksien synnyssä.
"Lääkäreiden mahdollisimman
monipuolinen koulutus voisi kenties auttaa tähän
vauhtisokeuteen. Avarakatseisuutta tarvitaan
entistä enemmän."
Tampereella lääkäreiden
koulutuksessa tätä avarakatseisuutta kehitetään mm.
yhteistyöllä yliopiston taideaineiden laitoksen
kanssa. Humanisteilla ja lääkäreillä on yhteisiä
seminaareja sairauksien ja taiteen välisestä
yhteydestä. Yksi seminaari käsitteli viime
syksynä Pentti Saarikosken runoutta ja runoilijan
juoppoutta.
"Mielestäni on erittäin tärkeää innostaa
lääketieteen opiskelijoita ymmärtämään
aiempaa enemmän humanistisia aineita. Ruotsissa
ollaan meitä pidemmällä, siellä on jo
humanistisen lääketieteen professuuri. Ala on
kasvussa myös Yhdysvalloissa."
Taidetta ja humanismia lähellä on
myös Vuoden professorin harrastukset.
Klassisen musiikin ja jazzin kuuntelu auttaa
rentoutumaan.
"Kuusivuotias tytär syyttää
eristäytymisestä, kun isä yrittää rentoutua musiikin
parissa", Pasternack naurahtaa.
Teksti ja kuva:
Kirsti Sintonen
|