• pääsivu
  • sisällys
  • Virtuaaliyliopistoa rakentamassa


    Suomeen rakennetaan kaikkien yliopistojen yhteistä virtuaaliyliopistoa, joka perustuu yliopistojen yhteistyöhön ja verkottumiseen. Hanke eroaa muiden maiden vastaavista suunnitelmista: tänne ei ole tulossa uutta yliopistoyksikköä tai muutaman harvan yliopiston konsortiota. Ylitarkastaja Liisa Huovinen sekä projektipäälliköt Julian Lindberg ja Janne Sariola kirjoittavat ohessa suomalaisesta mallista.

    Virtuaaliyliopistohankkeen tavoitteeksi on asetettu, että Suomessa on vuoteen 2004 mennessä usean yliopiston, ammattikorkeakoulun, yrityksen ja tutkimuslaitoksen yhteinen virtuaaliyliopisto, joka tuottaa ja tarjoaa kansainvälisesti korkealaatuisia ja kilpailukykyisiä koulutuspalveluja. Yhteistyön kautta laajennetaan ja monipuolistetaan opetusta ja vahvistetaan tutkimuksen verkottumista.

    Virtuaaliyliopisto herättää monenlaisia tuntemuksia ja mielipiteitä ja saattaa olla käsitteenä jopa harhaanjohtava: kansainvälisissä yhteyksissä virtuaaliyliopisto ja virtuaaliopetus ovat suosittuja ja käytettyjä termejä, mutta suomalaisessa kontekstissa käsitevalinta ei ole aivan onnistunut. Kansainvälisistä virtuaaliyliopistohankkeista suomalainen virtuaaliyliopiston kehittämistyö poikkeaa monessa suhteessa. Ensinnäkin Suomessa ollaan rakentamassa kaikkien yliopistojen yhteistä virtuaaliyliopistoa, joka perustuu yliopistojen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Emme siis ole perustamassa uutta yliopistoyksikköä tai muutaman harvan yliopiston konsortiota, joka erikoistuu virtuaaliopetuksen tuottamiseen, kuten joissain muissa maissa on tapahtumassa.

    Suomalainen virtuaaliyliopisto ei ensisijaisesti tähtää etäopetuksen tuottamiseen eli siihen, että opiskelija voisi suorittaa tutkintonsa ajasta ja paikasta riippumatta näkemättä opettajiaan tai toisia opiskelijoita opintojensa aikana. Suomalainen malli tähtää pikemminkin yliopisto-opetuksen kehittämiseen siten, että lähiopetus ja tietoverkkojen avulla tapahtuva virtuaaliopiskelu tukevat oppimistavoitteiden saavuttamista mahdollisimman tehokkaasti. Pyrkimyksenä ei ole opiskeluprosessin siirtäminen kokonaan tietoverkkoihin ajasta ja paikasta riippumattomaksi, vaan pedagogisesti mielekkäiden opetuksellisten kokonaisuuksien suunnittelu eli opetusteknologia halutaan kytkeä osaksi opetustapahtumaa oppimisen ehdoilla.

    Suomalainen virtuaaliyliopisto tarjoaa yliopisto-opiskelijoille maksuttomia perus- ja jatko-opintoja toisin kuin useat kansainväliset virtuaaliyliopistot, jotka toimivat kaupallisina opetuksen tuottajina. Virtuaaliyliopisto tarjoaa myös avoimen yliopiston opintoja ja täydennyskoulutusta ja tukee näin elinikäisen oppimisen periaatetta. Virtuaaliyliopistotoiminnan avulla pyritään edistämään ja tukemaan tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävää opiskelua ja työskentelyä. Lisäksi tavoitteena on parantaa yliopistojen kilpailukykyä alueellisina, kansallisina ja kansainvälisinä toimijoina.

    Virtuaaliyliopistotoiminta merkitsee toimintakulttuurin muutosta ja uusien opiskelu- ja työskentelyverkostojen rakentamista. Opiskelijoiden näkökulmasta virtuaaliyliopisto tarjoaa joustavampia opiskelumahdollisuuksia myös muiden kuin oman yliopiston opetustarjontaa hyödyntämällä. Myös tutkijaverkostojen työskentelylle avautuu uusia mahdollisuuksia ja erityisosaamisen hyödyntäminen monipuolistuu.

    Yliopistotason kehittämistyö

    Yliopistojen omaan kehittämistyöhön on osoitettu virtuaaliyliopistorahoitusta yliopiston koosta riippuen 0,5-4 milj. mk vuoden 2001 tulossopimuksissa. Tarkoituksena on, että yliopistoissa käytetään rahoitusta mm. tietostrategiatyöskentelyn tukemiseen, opetushenkilöstön kouluttautumiseen ja teknisen sekä pedagogisen tuen järjestelyihin.

    Helsingin yliopistossa virtuaaliyliopistotoimintaa koordinoi tammikuussa perustettu opetusteknologiakeskus. Keskus toimii kuudella osa-alueella: henkilöstökoulutus, kehittämishankkeet, strategiatyö, opiskeluympäristön kehittäminen, opetuksen tukipalvelun järjestäminen ja tutkimus. Lisäksi yliopisto on perustanut virtuaaliyliopistotyöryhmän, jonka tehtävänä on koordinoida HY:n osallistumista perustettavaan virtuaaliyliopistokonsortioon, seurata opetusteknologian käytön leviämistä sekä toimia opetusteknologiakeskuksen ohjausryhmänä.

    Virtuaaliyliopiston kehittämiseksi on tehty seuraavia toimenpiteitä:

    1. Koordinaation ja verkostoitumisen tehostaminen

    Erityisesti on pyritty löytämään uusia yhteistyömalleja hallinnon, atk-osaston ja tiedekuntien välille. Tämä on tarkoittanut yhteistyöryhmien perustamista ja esim. opiskeluympäristöjen kehittämiseen liittyvien asioiden yhteisten ratkaisumallien löytämistä.

    2. Opetushenkilöstön osaamisen kohottaminen

    Opetushenkilöstölle tarjotaan pitkäkestoisia, 5-10 opintoviikon pituisia verkkopedagogisia henkilöstökoulutuskursseja. Kursseille pyritään saamaan samasta tiedekunnasta tai laitoksesta useampi opettaja, joilla on yhteinen opetuksen kehittämiskohde. Vuosittain kursseja järjestetään 250 opettajalle.

    3. Pedagogisten ja teknisten tukipalveluiden kehittäminen

    Tukipalvelujen kehittäminen on lähtenyt liikkeelle hajautetusta mallista, jossa kussakin tiedekunnassa on oma verkko-opetuksen tukihenkilö. Verkoston toimintaa koordinoi opintojen kehittämisyksikössä toimiva opetusteknologiakeskus. Tukihenkilöt järjestävät tiedekunnissa oman tieteenalan virtuaaliyliopistoon liittyvää henkilöstökoulutusta, osallistuvat virtuaaliyliopistohankkeisiin sekä ovat mukana tiedekuntien virtuaaliyliopistostrategioiden suunnittelussa. Lisäksi opetusteknologiakeskus antaa virtuaalihankkeisiin osallistuville opettajille oppimisympäristöihin liittyvää konsultaatiotukea ja laitokset saavat verkko-opetuksen kehittämisryhmien perustamiseen koulutustukea.

    Jotta verkko-opetuksen tukipalvelu olisi mahdollisimman joustava ja vastaisi opetushenkilöstön ja opiskelijoiden tarpeisiin, on haluttu kehittää monimediainen palveluportaali (http://ok.helsinki.fi). Tämä tarkoittaa www- ja wap-teknologiaan perustavaa palvelua, jonka kautta voi saada tukea opetukseen. Opiskelijoiden palveluja ollaan kehittämässä oppimiskeskusten suuntaan.

    4. Esimiesten strategiaseminaarit

    Koska virtuaaliyliopisto koskettaa opetuksen lisäksi monella tapaa myös muita yliopiston toiminnan sektoreita, on alusta pitäen haluttu lähteä kehittämään it-johtamisen mahdollisuuksia yliopistossa. Tiedekuntien ja laitosten esimiehille järjestetään tietostrategiaseminaareja, joissa suunnitellaan ja pohditaan virtuaaliyliopiston strategiseen suunnitteluun ja toteutukseen liittyviä malleja.

    5. Standardointi ja opiskeluympäristötuki

    Tiedekunnilla ja laitoksilla on ollut mahdollisuus ottaa ilmaiseksi käyttöönsä WebCT-ryhmätyöohjelmisto. Ohjelmistoon on kytketty mukaan atk-osastolta tekninen tuki ja opetusteknologiakeskuksen toimesta pedagoginen tuki. Tavoitteena on, että käytettävät ohjelmistot olisivat mahdollisimman käyttäjäystävällisiä ja toimintavarmoja.

    6. Tutkimus- ja kehittämishankkeiden käynnistäminen

    Jotta virtuaaliyliopistotoiminta olisi mahdollisimman laadukasta, on alusta pitäen pyritty käynnistämään toimintaa hankkeita, joissa on mukana sekä tutkimus että kehittämistoimintaa. Helsingin yliopisto monitieteisenä yliopistona on pyrkinyt tukemaan monipuolisesti eri tieteenaloilla tapahtuvaa virtuaalitoimintaa. Uusina hankkeina on käynnistetty mobiilioppimiseen suuntautuvat UniWap ja eBook-hankkeet, joiden kautta konkretisoituu joustavan opiskelumallin ja tukipalveluiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi.

    Ehkä kuitenkin keskeisin tekijä virtuaaliyliopiston kehittämisessä on ollut motivaation ja innostuksen tukeminen, jonka kautta opettajat ja tutkijat lähtevät mukaan kehittämään uusia toimintamalleja yliopistossa. Tämä on tarkoittanut käytännössä runsaasti keskustelua ja tapahtumia yliopiston eri toimijoiden kanssa.

    Yliopistojen yhteistyöverkostot

    Yliopistojen oman toiminnan kehittämisen lisäksi tulossopimuksissa vuodelle 2001 on nimetty 20 yliopistojen yhteistä kehittämishanketta, joita opetusministeriö rahoittaa. Hankkeita on mm. seuraavilla aloilla: historia, kasvatustiede, kognitiotieteet, psykologia, oikeustiede, kirjallisuus, sosiaalitieteet, viestintätieteet, musiikki ja tulevaisuuden tutkimus. Yhteistyöhankkeina on käynnistymässä myös opetuksen ohjauksen ja arvioinnin järjestelmien kehittämiseen tähtääviä hankkeita, yliopistojen yhteisten oppimis- ja resurssikeskusten luomiseen tähtääviä hankkeita, alueellisia opetuksen kehittämishankkeita, opetusteknologiayksikköjen yhteistyöverkosto jne.

    Vuodelle 2002 opetusministeriö on pyytänyt ehdotuksia matemaattis-luonnontieteellisen opetuksen kehittämiseen tähtääviksi virtuaaliyliopistohankkeiksi, koska nämä alat eivät vuonna 2001 käynnistyvissä hankkeissa ole edustettuina.

    Kehittämisyksikkö ja koulutusportaali

    Käytännön kehittämistyön tueksi päätettiin keväällä 2000 perustaa valtakunnallinen kehittämisyksikkö, jossa on kolme päätoimista työntekijää. Kehittämisyksikön tehtävänä on tukea yliopistoissa ja verkostoissa tapahtuvaa kehittämistyötä, laatia virtuaaliyliopistolle konsortiomalli ja kehittää virtuaaliyliopiston koulutusportaali.

    Virtuaaliyliopiston konsortiomalli ja konsortiosopimus määrittelevät, miten yliopistot yhteistyössä kehittävät virtuaaliyliopistotoimintaa. Konsortiosopimus on yliopistoissa tällä hetkellä kommentoitavana ja tarkoituksena on, että ensimmäinen konsortiokokous voitaisiin järjestää vuoden 2001 alkupuolella. Kehittämisyksikössä laaditaan yliopistojen väliselle yhteistyölle pelisääntöjä tuottamalla mm. sopimusmalleja käytettäväksi erilaisissa virtuaaliopetushankkeissa. Virtuaaliopetuksen kehittämisessä tarvitaan mm. tekijänoikeuksiin liittyviä malleja ja käytänteitä. Kehittämisyksikkö myös tukee käynnistyviä hankkeita, kokoaa virtuaaliopetuksen kehittämistä palvelevaa tietoa ja tiedottaa virtuaaliyliopistotoiminnasta.

    Yksi keskeinen tavoite on luoda virtuaaliyliopistolle "näkyvyys verkkoon" eli virtuaaliyliopiston portaali. Koulutusportaalin tavoitteena on varmistaa yliopistotasoisen koulutuksen mahdollisimman hyvä saatavuus tuomalla sekä kansallinen että myös kansainvälinen koulutustarjonta kaikkien sitä tarvitsevien ulottuville. Virtuaaliyliopistohankkeessa suunniteltu portaali on toiminnallinen, kunkin käyttäjän tarpeisiin mukautuva käyttöliittymä eli portti virtuaaliyliopiston tarjoamiin verkkopalveluihin. Portaalin teknisiä ratkaisuja rakennetaankin samanaikaisesti virtuaaliyliopiston palvelutuotannon kanssa.

    Portti tulee avautumaan kaikkiin opiskelun ja opetuksen kannalta tarpeellisiin toimintoihin ja palveluihin, joita ovat esimerkiksi tiedotus opiskelumahdollisuuksista, opiskelijoiden ohjaus ja neuvonta, opetustarjontaa ja kursseja koskeva informaatio hakuominaisuuksineen, ilmoittautumiskanavat opintoihin sekä virtuaalikurssien tuottajien ja opettajien keskustelu- ja työskentelyalueet. Myös erilaiset virtuaaliopintojen tuottamiseen liittyvät tukipalvelut monipuolisine arviointityökaluineen tulevat olemaan osa portaalin sisältöä. Portaaliin kehitetään myös opettajien osaamisprofiilien määrittämiseen työväline, jota voidaan käyttää sekä yksilöllisten että tiimi- ja organisaatiokohtaisten koulutustarpeiden määrittelyyn.

    Portaalin kehittäminen ja palvelujen tuottaminen kytkeytyvät toisiinsa sikälikin, että monet toiminnoista voidaan käynnistää vasta sen jälkeen kun palveluja on saatavilla. Palvelujen käyttäjille portaalikokonaisuuden tarjoama hyöty konkretisoituu vasta siinä vaiheessa kun todellisia palveluja on mahdollista saavuttaa. Tavoitteena on, että ensimmäiset palvelut olisivat tavoitettavissa virtuaaliyliopiston portaalin kautta vuoden 2001 lopulla.

    Liisa Huovinen, ylitarkastaja,
    opetusministeriö
    (liisa.huovinen@minedu.fi)

    Julian Lindberg, projektipäällikkö,
    virtuaaliyliopiston kehittämisyksikkö
    (julian.lindberg@utu.fi)

    Janne Sariola, projektipäällikkö,
    HY/opetusteknologiakeskus
    (janne.sariola@helsinki.fi)

    Lisätietoja ministeriön www-sivuilta:

    Virtuaaliyliopistohanke (mm. yhteistyöhankkeiden toimintasuunnitelmat ja yhteyshenkilöt):

    www.minedu.fi -> Hankkeet -> Tietoyhteiskunta -> Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian työryhmät -> Virtuaaliyliopisto

    Yliopistojen tulossopimuksiin liittyvä ohjeisto ja aineisto:
    www.minedu.fi -> Koulutus -> Yliopistokoulutus -> Ohjausjärjestelmä

    Erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia:
    www.minedu.fi -> Koulutus -> Poimittua

    Koutuksen ja tutkimuksen tietostrategiaan liittyvät julkaisut:
    www.minedu.fi -> Julkaisut -> Muut julkaisut aiheittain -> Tietostrategia