Kysymys - Vastaus

”Tietoyhteisöt ovat tiedon ja osaamisen hunajapurkkeja.” Näin kuvaa toiminnanjohtaja Leena Wahlfors Suomen yliopistot UNIFIn vision keskeistä käsitettä. UNIFI julkisti ”Yhdessä, avoimesti, uudistaen” -vision ennen joulua. Visio ulottuu vuoteen 2025.

1. UNIFI lanseeraa visiossaan uuden käsitteen – tietoyhteisön, jonka yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset muodostavat yhdessä. Miten kuvaat lyhyesti tietoyhteisön?

Kutsuisin tietoyhteisöjä tiedon ja osaamisen hunajapurkeiksi, jotka houkuttelevat monenkaltaista lahjakkuutta ja potentiaalia ympärilleen. Niiden vetovoimaisuus perustuu yliopistojen vahvuusalueiden ympärillä tapahtuvaan yhteisluomiseen ja kehämäiseen vuorovaikutukseen. Tietoyhteisöt ovat ennen kaikkea toiminnallisia ja avoimia, eivät organisatorisia yhteenliittymiä. Ne voivat olla alueellisia tai aloittaisia. Yksittäinen yliopisto voi olla mukana useammassa tietoyhteisössä tai luomassa tietoyhteisöä omien vahvuusalueidensa ympärille.

2. Visiossa halutaan, että lahjakkaat opiskelijat ja parhaat tutkijat ympäri maailmaa hakeutuvat suomalaisiin yliopistoihin. Miten tähän tavoitteeseen päästään, koska nyt osaamisvaihtotase on selvästi miinuksella?

Kaiken lähtökohtana on laatu, laatu ja laatu ja tunnettuus. Korkeatasoinen tutkimus ja koulutus houkuttelevat lahjakkaita opiskelijoita ja tutkijoita sekä omasta maastamme että ulkomailta. Laadun ja kansainvälisen tunnettuuden vahvistamiseksi yliopistot kehittävät jatkuvasti toimintaansa. Valmiudet edellä kuvaamieni vetovoimaisten tietoyhteisöjen, hunajapurkkien rakentamiselle ovat hyvät. Suomalaiset yliopistot ja osaaminen ovat menestystarina - edelleen ja kaikesta huolimatta. Meidän tulee kertoa tuota menestystarinaa ja uskoa siihen itsekin.

3. Haluatte myös, että Suomi on mallimaa tutkitun tiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa. Miten tätä edistetään?

UNIFI käy parhaillaan vuoropuhelua muun muassa eduskunnan kanssa erilaisista tavoista lisätä päätöksentekijöiden mahdollisuuksia hyödyntää tutkijoiden asiantuntemusta. Olemme pohtineet myös täsmätoimia tieteellisen tiedon vaikuttavuuden vahvistamiseksi. Olisiko aika järjestää valtakunnallisia tieteenpuolustuskursseja?

4. OKM on perännyt yliopistoilta vahvempaa profiloitumista ja ”rakenteellista kehittämistä”. Luuletko, että UNIFIn vision linjaukset ovat tässä mielessä riittävät?

UNIFIn toteuttamien rakenteellisen kehittämisen hankkeiden suositukset ovat antaneet suuntaa profiloitumiseen yliopistojen sisällä ja niiden välillä. Visio kannustaa yliopistoja entisestään vahvistamaan toimintansa laatua ja tiivistämään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Visio luo hyvät puitteet erilaisten yliopistokohtaisten ja yliopistojen välisten ratkaisujen tekemiselle.

5. Mikä on UNIFIn keskeisin viesti hallituksen puolivälitarkasteluun?

UNIFI, Akava, EK ja Sivistystyönantajat selvittävät parhaillaan yliopistojen taloudellista vaikuttavuutta kansantaloudelle. Selvitys valmistuu hallituksen puoliväliarviointiin mennessä. Olemme koko hallituskauden pyrkineet yhteisesti ja erikseen vakuuttamaan päätöksentekijöitä yliopistojen elintärkeydestä maamme kestävälle kasvulle ja hyvinvoinnille. Selvityksen avulla pyrimme kuvaamaan tätä tosiasiaa myös numeroin.


Visio löytyy UNIFIn verkkosivuilta: www.unifi.fi/visio/.


YTT Leena Wahlfors aloitti Suomen yliopistot UNIFIn toiminnanjohtajana kolme vuotta sitten.


Teksti Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 14