”Tutkijoiden pitää jaksaa korostaa sitä, että tiettyihin asioihin ei ole olemassa nopeita ratkaisuja.”

Uteliaisuustutkimus on aivojen henkireikä

Maan johtava merien tutkija, professori Erik Bonsdorff pitää uteliaisuustutkimusta suuressa arvossa. Hän katsoo, että tutkijoiden into osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun vähenee, jos ei ole aikaa perustutkimukseen. Vuoden Professoriksi valittu Bonsdorff puhuu vahvasti myös tieteellisen sananvapauden puolesta.

Professoriliitto on valinnut Vuoden Professoriksi 2017 meribiologian professori Erik Bonsdorffin Åbo Akademista. Valinta julkistettiin Professorit itsenäisyyttä rakentamassa -seminaarissa Tieteen päivillä 13. tammikuuta.

Professori Bonsdorffilla on pitkä ja syvällinen kokemus meribiologian ja ympäristötutkimuksen aloilta sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on maan johtava ja eniten siteerattu meritutkija – yli 145 tieteellistä julkaisua.

Itämeri – maailman tutkituin meri

Itämeri on Erik Bonsdorffin mukaan maailman tutkituin meri. Tutkijat huomasivat ensimmäisiä hälyttäviä merkkejä sen tilan huonontumisesta jo 1970-luvun lopulla ja rehevöityminen lähti jylläämään 1980-luvun alkupuolella.

— Kesti kymmenisen vuotta ennen kuin poliitikot reagoivat. Vasta kun heidän omien kesämökkiensä rantavedet alkoivat värjäytyä sinilevään, he havahtuivat tutkijoiden jo vuosia aiemmin esille tuomaan huoleen.

Itämeren tutkimus ja meriluonnon tilan parantaminen on sen rantavaltioiden yhteinen projekti. Ennen kaikkea se on osoitus toimivasta pohjoismaisesta yhteistyöstä. Varsinkin Ruotsissa panostettiin paljon rahaa Mare-hankkeeseen. Sen kautta saatiin tutkimustietoa siitä, mitä päästövähennyksiä tarvitsee tehdä ja missä. Yhteinen Itämeren suojeluohjelma hyväksyttiin 2008.

Pohjoismainen yhteistyö on aina ollut Bonsdorffille tärkeää. Ennen professuuriaan Åbo Akademissa hän toimi pitkään Ruotsissa, mm. meribiologian professorina Uumajan yliopistossa. Vakavan harkinnan paikka olikin se, palatako olleenkaan Suomeen takaisin.

Viime vuosina Bonsdorffin tärkeimmäksi työtavaksi on muodostunut kansainvälisissä verkostoissa toimiminen ja Itämereltä kiinnostus on suuntautunut maailman muille merille. Suomalaistutkijalla on osaamista ja halua ennakoida, mitä voi tapahtua muualla.

— On kiinnostavaa ajatella, että Itämeri voi toimia eräänlaisena mallina – aikakoneena tai peilinä – maailmanlaajuisiin muutoksiin. Mitä voi tapahtua, jos ei toimita riittävän ajoissa?

Bonsdorffia viehättää ajatus kirjoittaa johonkin huippujournaaliin juttu teemasta ”Itämeri aikakapselina merien muutoksiin”.

”There is no silver bullet”

Itämeren tilanne on oivallinen osoitus siitä, miten tutkittu tieto on välttämätöntä poliittisten päätösten pohjaksi. Bonsdorffin mielestä neuvonantoa pitää parantaa.

— Päättäjien on kuitenkin vaikea ymmärtää sitä, että pitkän ajan kuluessa syntynyt tilanne ei ratkea päivässä. Itämeren pohjasta on happikadossa suurempi alue kuin Tanska. Tällainen tila ei ole syntynyt hetkessä, eikä se voi myöskään kohentua lyhyessä ajassa.

Bonsdorff pitää huolena yksittäisten rahoittajatahojen kasvavaa vaikutusvaltaa päättäjiin.

— Nopeita insinöörimäisiä ratkaisuja kuunnellaan helpommin. Pitäisi kuitenkin kuunnella sitä, joka tietää kokonaiskuvan – vertauskuvallisesti sairaalan ylilääkäriä.

— Tutkijoiden pitää jaksaa korostaa sitä, että tiettyihin asioihin ei ole olemassa nopeita ratkaisuja. Esimerkiksi Itämerenkään suhteen ”there is no silver bullet”.

Infra kunnossa, huoli kirjallisuuden saatavuudesta

On outoa ajatella, että näinkin merellisessä valtiossa kuin Suomi, on vain kaksi meribiologian yliopistoprofessoria: Åbo Akademissa ja Helsingin yliopistossa. Mutta laatu korvaa määrää. Suomalainen meribiologian tutkimus on kansainvälisesti arvostettua.

Bonsdorff johtaa kansainvälistä tutkimusryhmää, joka saa suurimman osan rahoituksestaan ulkopuolisista rahoituslähteistä – etupäässä Suomen Akatemialta ja EU:lta. Åbo Akademissa on tehty päätös, että meribiologia on strateginen painoala.

Bonsdorff katsoo, että merien tutkimuksen infrapuoli on ok-jamassa. Meillä on myös Suomen ympäristökeskuksen alaisuudessa toimiva, kansainväliset mitat täyttävä tutkimusalus Aranda. Kenttäasemia on useampia, mutta niiden henkilöstöä on Bonsdorffin mielestä vähennetty viime aikoina liikaa.

Jos laitepuoli onkin aika hyvässä kunnossa, yksi suuri huolenaihe Bonsdorffilla ja monilla muillakin tieteentekijöillä on – kirjallisuuden saatavuus. Koska sarjat ovat niin kalliita, yliopistojen kirjastot eivät niitä enää tilaa. Niitä ei saa painettuina, eikä kohta enää sähköisinäkään.

— Nyt on akuutti uhkakuva, että yliopistot jättävät tilaamatta kaikki Elsevier-sarjat, joka merkitsisi, että esimerkiksi minun alallani suuri osa huippusarjoista jäisi kokonaan näkemättä.

Bonsdorff toivoisi, että Suomessa olisi yksi yhtenäinen yliopistojen e-sarjojen kirjasto.

— Kustantamoiden vastuu on suuri, mutta vastuuta on myös kansallisella tasolla tieteellisillä kirjastoilla. Hyvien sarjojen saatavuus on keskeistä: muuten nuoret tutkijat käyttävät quick-and-dirty sarjoja. Tämä alentaisi pian tieteen yleistä tasoa.

Ohjattavia ei saa jättää heitteille

Bonsdorff haluaa pitää huolta siitä, että hänen tutkimusryhmässään on kaikille väitöskirjantekijöille taattu rahoitus 3-4 vuodeksi. Hän pitää hyvänä, että Åbo Akademin rehtorikin on tähän sitoutunut. Bonsdorffin ohjauksella on valmistunut yli 25 väitöskirjaa Åbo Akademissa sekä ulkomailla.

— Jos ottaa väitöskirjan ohjattavakseen, ketään ei saa jättää heitteille.

Keväällä hänen aihepiiristään väittelee kuusi. Bonsdorff katsoo, että hänen vastuunsa ei lopu väitöstilaisuuteen ja siihen, kun tutkintopaperi on uuden tohtorin käsissä. Hän haluaa olla turvaamassa tutkijan tulevaisuutta ja osallistuu tulevan työpaikan etsintään. Professori käyttää tässä hyväkseen kotimaisia ja kansainvälisiä verkostojaan.

— Tutkijakouluttaja ei saa pelätä sitä, että jatkoopiskelija on fiksumpi kuin ohjaaja.

Toimiessaan Åbo Akademin eettisessä komiteassa Bonsdorff havaitsi, että tällaisia pelkoja on vielä olemassa. Hän haluaa parantaa nuorten tutkijoiden uranäkymiä ja toivoo, että tenure track -paikkoja saataisiin lisää.

Viime aikoina Bonsdorffin huolena on ollut se, että suomalaiset tutkijat eivät hae vapaita paikkoja. Hänen johtamaansa Horizon-hankkeeseen oli 80 hakijaa. Kuusi haastateltiin ja kaksi otettiin. Haastateltujen joukossa ei ollut suomalaisia.

Uteliaisuustutkimukseen pitää jäädä aikaa

Erik Bonsdorffin työssä näkyy professorin monet roolit — mentori, opettaja ja tutkija. Mutta viimeksi mainittuun jää liian vähän aikaa.

— Pätevöidyin sellaiseen virkaan, jossa ei ehdi tutkia, hän naurahtaa.

Hän kannattaa lämpimästi tutkimusvapaakausia.

— Mutta kolme kuukautta ei riitä mihinkään – kauden pitää olla vähintään puoli vuotta. Ja mielestäni voisi olla velvoitteena, että osa siitä vietetään ulkomailla. Ainakin omalla alallani virikkeet häviävät heti, jos ei välillä pääse matkustamaan.

Bonsdorff on tutkinut ja tutkii ravintoverkkojen toimintaa sekä sitä, mitä eliöt meressä oikeasti tekevät. Itämeren alueella tämä on keskeistä, koska lajeja on luontaisesti vähän.

Vaikka merten tutkimus on vaikuttavaa ja sen tuloksista on konkreettista hyötyä, Bonsdorff pitää uteliaisuustutkimusta aivoille tärkeänä henkireikänä.

— Jos sellaista tutkimusta ei saisi tehdä, ei kiinnostaisi tehdä muutakaan. Valmius osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluunkin vähenee, jos tutkijoilla ei ole aikaa perustutkimukseen.

Bonsdorff pitää tieteellistä sananvapautta suuressa arvossa.

— Jos tutkijalla ei ole oikeutta sanoa julki tutkimustuloksia, ollaan huonossa jamassa.

Usein puhutaan siitä, että tutkijoilla on velvollisuus kertoa tutkimustuloksista. Bonsdorff katsoo, että päättäjilläkin on yhteiskunnallinen vastuu kuunnella tutkijoita.

Erik Bonsdorff popularisoi aktiivisesti oman alansa tutkimusta. Hän on kirjoittanut kolumneja päivälehtiin sekä yleistajuisia kirjoja suomeksi ja ruotsiksi. Itämeren tulevaisuus -kirja oli vuonna 2010 Tieto-Finlandia -ehdokkaana. Bonsdorff toimi Suomen tiedekirja 2016 -raadissa. Tieteen päivillä 2017 hän veti Uhattu Itämeri-paneelia.

---