• pääsivu
  • sisällys

    • VEROLIITE 2002

    1. Tulo- ja varallisuusverotus

    1.1 Verotuksen säätely

    Tuloverotusta säädellään tuloverolaissa (1535/92) sekä siihen liittyvässä ja perustuvassa säännöstössä. Varallisuusverotusta säädellään varallisuusverolaissa (1537/92).

    Valtionverotuksen ansiotulosta sekä varallisuusverosta on oma veroasteikkonsa. Nykyinen tulo- ja varallisuusverolainsäädäntö tuli voimaan siten, että sitä sovellettiin ensimmäisen kerran vuoden 1993 verotukseen.

    1.2 Veronalainen tulo

    Tulo on yleensä veronalaista, ellei sitä ole säädetty verovapaaksi.

    Verovapaita ovat esimerkiksi työmatkasta maksettu 28 euron suuruinen kokopäiväraha, 13 euron osapäiväraha ja 38 senttiä/km suuruinen kilometrikorvaus. Ulkomaan päivärahojen verotuskohtelu noudattaa valtion matkustussäännön mukaisia päivärahoja. Hotelli- ja majoituskorvaukset eivät ole veronalaisia.

    Tavanomainen henkilökuntaetu, kuten etu työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta, ei ole veronalaista. Veronalaiseksi eduksi katsotaan kuitenkin yleensä työntekijälle suoraan maksettu korvaus terveydenhuollosta. Työmarkkinajärjetön maksaman enintään 12 euron lakkoavustus päivää kohden ei myöskään ole veroalaista.

    1.3 Tulolajit: ansiotulo ja pääomatulo

    Tuloverolainsäädäntö eriyttää henkilöverotuksessa pääomatulojen ja ansiotulojen toisistaan. Pääomatulon veroprosentti vuonna 2002 on aina 29%.

    Ansiotulosta maksetaan kunnallis- ja kirkollisveroa sekä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksua. Ansiotulosta maksetaan valtionveroa progressiivisen tuloveroasteikon mukaan. Ansiotulojen ja pääomatulojen erilainen verokohtelu merkitsee, että nämä eri tulolajit tulisi voida pitää erillään, mikä aina ei ole helppoa.

    Pääomatuloa on mm. omaisuuden tuotto, omaisuuden luovutuksesta saatu voitto, yleensä korkotulo, pörssiyhtiössä saatu osinkotulo, vuokratulo, voitto-osuus, henkivakuutuksen tuotto, metsätalouden pääomatulo ja muu sellainen tulo, jota varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen.

    Muista kuin pörssiyhtiöistä saadut tulo-osuudet luetaan osaksi pääomatuloksi ja osaksi ansiotuloksi suhteellisen monimutkaisten kaavojen perusteella.

    Ansiotuloa on muu kuin pääomatulo. Muun ohessa ansiotuloa on työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus.

    1.4 Vähennysjärjestelmä

    Verotuksen kannalta on keskeistä tulon veronalaisuuden ja tulolajin lisäksi vähennysjärjestelmä, jonka lähtökohtana on, että tulon hankinnasta johtuvat ns. luonnolliset vähennykset lasketaan kummastakin tulolajista erikseen ja näin saadaan ns. puhdas ansiotulo ja ns. puhdas pääomatulo.

    Luonnolliset vähennykset kohdistuvat luonteensa mukaisesti jompaan kumpaan tulolajiin.

    Luonnollisten vähennysten lisäksi ansiotulon osalta käytössä on ns. yleiset ja sosiaaliset vähennykset erikseen valtion ja erikseen kunnalllisverotuksessa.

     

    Vuodelta 2002 toimitettavasta valtionverotuksesta ansiotulojen tuloveroasteikko on seuraava:

     

    Verotettava ansiotulo

    Vero alarajan kohdalla
    Vero alarajan ylittävästä
    tulon osasta
    euroa
    euroa
    %
    11 500-14 300
    8
    13
    14 300-19 700
    372
    17
    19 700-30 900
    1 290
    23
    30 900-54 700
    3 866
    29
    54 700-
    10 768
    36

    2. Veroilmoituksen jättämisaika
    ja -paikka

    Veroilmoitusvelvollisen palkansaajan on annettava veroilmoituksensa verovuodelta 2002 palautuskuoreen merkitylle verotoimistolle viimeistään 31.1.2003. Veroilmoituksen jättämisvelvollisuus ei koske sellaisia verovelvollisia, jotka ovat mukana veroehdotusmenettelyssä. Heille lähetetään myöhemmin keväällä veroehdotus ja tarkemmat ohjeet.

    Veroilmoitus voidaan lähettää myös postitse. Ilmoitus katsotaan oikeaan aikaan annetuksi, jos veroilmoituksen sisältävä postilähetys on säädetyssä määräajassa jätetty postiin (postileiman oltava 31.1.2002).

    3. Veroilmoitus annetaan euroina

    4. Veroilmoituksen täydentäminen

    Puutteellista veroilmoitusta voi täydentää kuiteilla ja selvityksillä aina siihen saakka, kunnes verotus verovelvollisen osalta on valmistunut.

    5. Verotuspaikka

    Verotuksen toimittaa se verovirasto, jonka alueella kotikunta on.

    6. Verovuoden tappio ja suuret kertatulot

    6.1 Menon ja tulon jaksottaminen

    Yleissäännöt ovat: Tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan. Vastaavasti verovelvollisen suorittamaan menoon perustuva, tulosta tehtävä vähennys tehdään, jollei erityistä syytä muuta johdu, sinä verovuonna, jona maksu on suoritettu.

    Verovelvollisen tulonhankinnassa käytettyjen koneiden ja kalustojen ym. hyödykkeiden hankintamenot vähennetään vuotuisina poistoina noudattaen soveltuvin osin elinkeinotulon verottamista (ks. jäljempänä kohta 9.8. Työvälineet).

    6.2 Tappiontasaus

    Tulon ja menon jaksottamisesta saattaa seurata, että luonnollisen henkilön puhdas ansiotulo muodostuu verovuonna tappiolliseksi. Tällaisissa tapauksissa tappio vähennetään seuraavan 10 vuoden aikana ansiotulosta. Ennen vuotta 1993 edeltäneiden verovuosien osalta tappion jakamisesta on erityissäännökset.

    Myös pääomatulon tappio tasataan.

    Tappiontasaus tulisi tehdä viran puolesta, mutta siihen voidaan kiinnittää myös huomiota veroilmoituksessa.

    6.3 Tulontasaus

    Jos luonnollinen henkilö on verovuonna saanut vähintään 2 500 euron suuruisen ansiotulon, joka on kertynyt etu- tai jälkikäteen kahdelta tai useammalta vuodelta ja joka on vähintään neljäsosa hänen verovuonna saamansa puhtaan ansiotulon yhteismäärästä, voidaan tällaista kertatuloa verotettaessa suorittaa tulontasaus. Tällaisena kahdelta tai useammalta vuodelta kertyneenä ansiotulona voidaan pitää mm. palkkaa, eläkettä, erotessa saatua kertakorvausta, liikettä luovutettaessa saatua tuloa, tuloja tekijänoikeudesta tai patentista.

    Useampana vuonna kertyneenä tulona voitaneen pitää myös esimerkiksi veronalaista apurahaa, joka on nostettavissa yhtenä vuotena, mutta käytetään pääasiassa seuraavana vuonna. Apuraha ei kuitenkaan läheskään aina ole veronalaista tuloa. Jos apuraha on veronalaista, on se pääsäännön mukaan sen verovuoden tuloa, jona se on ollut nostettavissa.

    Tulontasaus saattaa lieventää olennaisesti progressiivistä valtionverotusta. Sitä on vaadittava erikseen viimeistään ennen verotuksen päättymistä.

    Tulontasausta sovellettaessa työsuhdekeksinnöstä maksetun kertakorvauksen katsottiin kertyneen niiltä vuosilta, joiden aikana verovelvollinen oli työskennellyt patentoidun keksintönsä parissa
    (KHO 1987 II 568).

    Apulaisprofessori A oli verovuonna saanut itse kustantamansa oppikirjan myynnistä tuloja yhteensä n. 107.000 markkaa. Kirjan myynnistä hänelle oli aiheutunut kuluja n. 49.000 markkaa. Mainitun teoksen, jonka laatiminen oli kestänyt kauemmin kuin yhden vuoden, myynnistä verovuonna kertynyttä tuloa ei voitu pitää tulo- ja varallisuusverolain 60 pykälässä tarkoitettuna kertatulona. Tulontasausta ei siis voitu suorittaa
    (KHO 1987 II 570).

    Oppikirjasarjan myynnistä verovuonna saadut tekijänoikeuspalkkiot katsottiin sellaiseksi kertatuloksi, johon voitiin soveltaa tulontasaus-ta (KHO 1988 B 540). Tilanne muodostui toisenlaiseksi, kun oppikirjasarjan myynti oli alkanut vuonna 1980 ja jatkui edelleen verovuoden 1986 jälkeen
    (KHO 1988 B 542).

    Lehtori A oli 1985 tekemänsä sopimuksen mukaan sitoutunut kirjoittamaan pitäjänhistorian. Teoksen laajuudeksi oli sovittu 30 painoarkkia, ja teoksen käsikirjoituksen tuli olla valmis 1.1.1992. Sopimuksen mukaan kirjoituspalkkiosta, joka oli sidottu määrättyyn palkkaluokkaan ja jonka kokonaismäärä oli noin 220.000 markkaa, tuli maksaa A:lle työn aikana 27 kuukautena yhden painoarkin osalta kuukaudessa. Loppuosa palkkiosta oli maksettava, kun koko käsikirjoitus oli tarkastettu ja hyväksytty. A oli lokakuusta 1985 vuoden 1987 loppuun mennessä kirjoittanut 30 painoarkista 28 painoarkkia ja nostanut kirjoituspalkkiosta vuonna 1985 14.706 markkaa, vuonna 1986 91.412 markkaa ja vuonna 1987 93.903 markkaa eli yhteensä 200.021 markkaa. Vuoden 1987 päättyessä oli siis enää noin 2 painoarkkia kirjoittamatta, teos tarkastettavaksi toimittamatta, korjausvedokset lukematta, henkilö- ja paikkakuntarekisterit laatimatta sekä teoksen kuvat ja kartat hankkimatta. Tästä työstä A:lla oli oikeus käsikirjoituksen hyväksymisen jälkeen maksettavaan kirjoituspalkkioon, jonka määrä sopimuksen mukaan oli noin 10-15 prosenttia kirjoituspalkkion kokonaismäärästä. Näissä olosuhteissa A:n vuonna 1987 saaman kirjoituspalkkion ei voitu katsoa kertyneen osaksikaan etukäteen tai jälkikäteen eikä sen osalta näin ollen voitu toimittaa tulontasausta.
    (KHO 20.2.1991 no 533)

    7. Veroilmoituksen täyttäminen

    7.1 Tulojen eritteleminen

    Veroilmoitus laaditaan vahvistetulle lomakkeelle. Tulojen erittely on tehtävä asianmukaisesti veroilmoituksessa edellytetyllä tavalla. Huomiota on kiinnitettävä siihen, kuinka paljon tuloja on päätoimesta ja kuinka paljon taas muusta, esim. sivutoimesta. Tulojen selvällä jaottelulla voi olla olennaista merkitystä vähennysten läpimenossa.

    Sivutulot, kuten tuntiopetus- ja dosenttipalkkiot, merkitään kohtaan Muut palkkatulot. Selvintä olisi saada niistä tuloista erillinen tieto maksajalta. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää ansiotulojen ja pääomatulojen eroavaisuuteen, koska niillä on verotuksessa erilainen kohtelu.

    7.2 Vähennysten selvittäminen

    Veroilmoituksen täyttäminen huolella sekä kaikkien mahdollisten vähennysten merkitseminen ja selvittäminen veroilmoituksessa kannattaa. Suurehkotkin vähennysvaatimukset menevät läpi, kun kustannukset selvitetään ja perustellaan hyvin.

    Verottaja vaatii tarkan näytön vähennyksistä. Vähennysten saamiseksi todistusvelvollisuus on verovelvollisella itsellään. On turha esittää vähennysvaatimuksia, jos niiden tueksi ei ole esittää kuitteja tai kahden luotettavan todistajan vakuutusta.

    Todistajien vakuutuksessa tulee olla myös ao. henkilöiden yhteystiedot.

    Saadakseen vähennyksensä hyväksytyiksi verovelvollisen tulee osoittaa, että menot ovat aiheutuneet nimenomaan tulon hankkimisesta tai ammattitaidon säilyttämisestä. Vähennyskelpoisia eivät ole verovelvollisen tai hänen perheensä elantokustannukset.

    Joissakin tapauksissa verottajan ratkaisun kannalta saattaakin olla tärkeää esittää työnantajan (esimerkiksi esimiehen) lausunto siitä, että vähennettäviksi esitetyt kulut ovat syntyneet toimen hoitamiseen liittyvästä syystä.

    Veroilmoituslomake on veroviranomaisen osaksi esitäyttämä. Esitäytetyt kohdat on tarkistettava ja tarvittaessa korjattava.

    Veroehdotusmenettelyssä mukana olevien on myöhemmin keväällä oltava eritysen tarkka tulojen ja vähennysten osalta.

    7.3 Veroilmoituksessa ilmoittamatta jätettävät tulot

    Eräiltä osin verottaja saa suoraan maksajalta tiedot suorituksesta. Tällaisia ovat mm. työttömyyspäivärahat. Tällaisia ei siis tulisi ilmoittaa veroilmoituksessa. Ks. verohallituksen opas Täytämme veroilmoituksen.

    8. Apurahojen ym. verotuskohtelu

    8.1 Apurahat ja tunnustuspalkkiot

    Julkisyhteisöltä tai Pohjoismaiden neuvostolta saatu
  • stipendi, apuraha tms. opintoja, tieteellistä tutkimusta tai taiteellista toimintaa varten sekä
  • palkinto tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi on kokonaan verovapaa. Julkisyhteisöjä ovat mm. valtio, yliopistot ja korkeakoulut, kunnat, evankelisluterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat ja Suomen Akatemia. Ulkomaiset julkisyhteisöt eivät ole ao. säännöksissä tarkoitettuja julkisyhteisöjä.

    Yksityisiltä yhteisöiltä em. tarkoituksiin saadut apurahat tai tunnustuspalkinnot ovat verovapaita siltä osin kuin julkisyhteisöjen ja yksityisten apurahojen yhteenlaskettu nettomäärä ei ylitä valtion taiteilija-apurahan vuotuista määrää. Nettomäärä saadaan, kun apurahoista on ensin vähennetty niihin kohdistuneet menot. Valtion taiteilija-apuraha on palkkaluokan A 9 mukainen peruspalkka. Peruspalkan suuruus on vuonna 2002 n. 13 820 euroa.

    Muuhun tarkoitukseen kuin opintoja, tieteellistä tutkimusta tai taiteen harjoittamista varten myönnetyt apurahat ovat veronalaista tuloa myöntäjästä riippumatta. Esimerkiksi jonkin määrätyn työn tekemistä varten stipendin nimellä saatu korvaus (palkka) on veronalaista tuloa. Stipendi ei voi olla palkan korvike, tällöin se on veronalaista tuloa.

    Jos stipendi on veronalainen, on se useimmissa tapauksissa vastike tehdystä työstä. Tällöin työnantajan velvollisuus on maksaa työntekijän sosiaalikulut. Valtiovarainministeriö voi hakemuksesta päättää, että tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustuksena saatu palkinto on koko määrältään verosta vapaata tuloa.

    Apurahojen yhteenlaskusäännöstä seuraa, että tutkijan saadessa esimerkiksi yliopistolta apurahaa (verovapaa), hänen yksityisiltä yhteisöiltä samana verovuonna saamansa apurahat tulevat usein verotettaviksi. Tämän vuoksi tulisikin mahdollisuuksien mukaan pyrkiä ohjaamaan yksityisten apurahat siten, etteivät ne kohdistu samalle verovuodelle.

    Apurahat tulee ilmoittaa veroilmoituksessa. Kaikkien apurahojen osalta on ehdottomasti muistettava selvittää, mistä apurahasta on kysymys sekä apurahan verottomuus.

    Verottaja kiinnittää huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:

  • onko apuraha yleisesti anottavissa,
  • onko apuraha vastike tehdystä työstä,
  • onko apuraha myönnetty ilman anomusta,
  • mitä selvityksiä apurahan anojan on täytynyt esittää,
  • onko apurahan myöntämiseen liitetty erityisiä ehtoja,
  • apurahan saajan henkilöön,
  • onko apurahan myöntäjä yleishyödyllinen yhteisö.

    Apuraha on sen verovuoden tuloa, jona se on nostettavissa. Yhteisöt ovat velvollisia ilmoittamaan verottajalle kaikki myöntämänsä apurahat, jotka ovat vähintään 840,94 euroa.

    8.2 Apurahoihin kohdistuvien kulujen vähentäminen

    Jos verovelvollisella on ollut kustannuksia toiminnasta, jota varten hän on saanut stipendin tai apurahan, kustannukset vähennetään stipendistä tai apurahasta. Jos verovelvollinen on saanut apurahan tiettyyn tutkimukseen, myös siihen kohdistuvat menot vähennetään apurahasta. Ansiokkaasta tieteellisestä tai taiteellisesta toiminnasta jälkikäteen annetulla tunnustuspalkinnolla ei sen sijaan tarvitse kattaa tieteellisestä tai taiteellisesta työstä aiheutuneita kustannuksia.

    Apurahan veronalaista osaa laskettaessa vähennetään ensin apurahoihin kohdistuneet menot: esimerkiksi opintomateriaali, apuhenkilöstön palkat, matkat, puhtaaksikirjoittamiskulut ja muut tutkimustoiminnasta aiheutuneet menot. Muun selvityksen puuttuessa kustannukset jaetaan apurahojen suhteessa. Vähennysten tekeminen apurahoista on tärkeää, jotta apurahan verotettava määrä saadaan oikeaksi.

     

    Esimerkki apurahan veronalaisen osan laskemiseksi:

    Valtiolta tieteelliseen työhön
    saatu apuraha:
     10 000 euroa
    Yksityiseltä saatu apuraha:
     8 000 euroa
    Yhteensä:
    18 000 euroa
    -Kustannukset yhteensä
    3 000 euroa
     
    - Kustannukset jaetaan selvityksen puuttuessa
       apurahojen suhteessa
     10 000 euroa : 18 000 euroa x 3 000 euroa = 1 666 euroa
    8 000 euroa : 18 000 euroa x 3 000 = 1 333 euroa
     
    - Apurahojen nettomäärä:
    - Valtio
    10 000 euroa - 1 666 euroa = 8 334 euroa
    - Yksityinen
    8 000 euroa - 1 333 euroa = 6 667 euroa
    - Yhteensä
    15 000 euroa
       
    Apurahojen nettomäärä 15 000 euroa - taiteilija-apuraha
    13 820 euroa = n. 1 180 euroa
    Yksityiseltä saadun apurahan verollinen osuus on siis
    n. 1 180 euroa. Valtiolta saatu apuraha on kokonaan verovapaa.

     

     

    Apurahaa ei ollut annettu tieteellistä tutkimustyötä varten, kun lehtori oli saanut sen Liikesivistysrahastolta ajanmukaisen talousmatematiikan oppikirjan laatimista varten kauppakoulujen ja -opistojen sekä oppikoulujen yläluokkien talousmatematiikan tarpeisiin (KHO 1952 II489). Vastaavasti on katsottu veronalaiseksi palkaksi filosofian maisterin Kirjapaino Oy:ltä sanomahistoriallisia tutkimuksia varten saama rahasumma (KHO 1958 II 178). Sitä vastoin Kenraali Mannerheim -säätiöltä marsalkka Mannerheimin elämänkerran kirjoittamista varten saatu apuraha oli tieteellistä tutkimusta varten annettuna verovapaa
    (KHO 1963 II 334).

    Sosiaalihuollon alalla toimiva yleishyödyllinen säätiö oli myöntänyt eräälle tutkijalle vuosiksi 1975-1977 apurahan, minkä turvin tutkijan tuli selvittää suomalaisen yhteiskunnan sosiaalihuollon nykytila, tulevaisuuden tavoitteet ja tehtävät. Säätiön ja tutkijan välillä tehdyssä erityisessä tutkimussopimuksessa oli mm. määräys, että tutkimus suoritettiin säätiön hyväksymän tutkimussuunnitelman mukaisesti. Samoin oli sovittu, että säätiö sai eräin rajoituksin rajoittamattoman käyttöoikeuden tutkimuksen tuloksiin ja sen aikana syntyvään materiaaliin. Säätiö valvoi ja ohjasi tutkimuksen edistymistä tätä tehtävää varten asettamansa erityisen neuvottelukunnan avulla. Kun tutkimussopimus oli tutkimusajaksi varatun määräajan kuluessa molemmin puolin irtisanottavissa, apuraha katsottiin palkaksi eikä verovapaaksi apurahaksi
    (KHO 29.10.1976 no 4136).

    Suomen Kultturirahaston Keski-Suomen rahasto ja X:n läänin taidetoimikunta oli-vat myöntäneet kirjastonhoitaja A:lle 15.000 markan ja 10.000 markan suuruiset apurahat X:n bibliografian laatimista varten. A:lle oli myönnetty palkatonta virkavapautta varsinaisesta työstään puheena olevan työn tekemistä varten. A:lla ei ollut toimeksiantosuhdetta hanketta varten perustettuun neuvottelukuntaan, eikä A myöskään ollut saanut muuta korvausta suorittamastaan työstä. Apurahoja oli pidettävä tieteellistä työtä varten annettuina verovapaina apurahoina
    (KHO 9.4.1991 no 1168).

    Tieteellistä tutkimustyötä sääntöjensä mukaan tukevan säätiön kirjastotoimihenkilölle Suomen kansantaloustieteen kirjallisuuden bibliografian laatimiseksi antamaa apurahaa ei katsottu tieteellistä tutkimustyötä varten annetuksi eikä se ollut vuodelta 1974 saajansa verovapaata tuloa
    (KHO 1978 II 554).

    A oli vuonna 1976 nostanut erään säätiön hänelle myöntämän apurahan, mikä oli tarkoitettu peittämään A:n ulkomailla vuosina 1976 ja 1977 suorittamista opinnoista aiheutuneet kustannukset. Apuraha oli kokonaisuudessaan luettava A:n vuoden 1976 tuloksi, mutta A:lla oli oikeus ennen apurahan veronalaiseksi tuloksi katsottavan määrän vahvistamista vähentää vuonna 1976 myös tulevat apurahaan kohdistuvat tulonhankkimisesta johtuvat matka- ja muut kustannukset
    (KHO 14.1.1980 no 183).

    Professori A oli vaatinut, että myös matkakustannukset 1.200 markkaa ajalta 1.7.-31.12.1984, jolloin hän oli ollut virkavapaana vakinaisesta virastaan ja nauttinut varttuneen tieteenharjoittajan apurahaa, tulisi voida vähentää tulonhankkimiskustannuksina. Lääninoikeus katsoi, ettei A ole esittänyt selvitystä siitä, etteivät vähennettäviksi vaaditut matkakustannukset olisi olleet katettavissa hänen saamallaan verovapaalla apurahalla (Hämeen lääninoikeuden päätös 25.3.1987 no 316). KHO hylkäsi A:n valituslupahakemuksen, koska asian saattaminen KHO:n ratkaistavaksi ei ollut tärkeätä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa eikä oikeuskäytännön yhtenäisyydenkään vuoksi
    (KHO 21.3.1988 no 1129).

    Verovelvollinen oli nauttinut varttuneen tieteenharjoittajan apurahaa 1.1.-30.6.80. Verolautakunta oli jättänyt tulonhankkimiskuluina vähentämättä verovelvollisen vaatimat ammattikirjallisuudesta ja tieteellisestä aikakausilehdestä aiheutuneet kustannukset, kirjoituskonepoiston, tieteellisten yhdistysten jäsenmaksun, työhuonevähennyksen ja kurssimaksun. Koska Suomen Akatemialta saatu apuraha ei ollut tarkoitettu korvaamaan verovelvollisen tieteellisestä työstä aiheutuneita menoja ja koska verolautakunnalla oli ollut asiasta toinen käsitys, lääninoikeus palautti asian verolautakunnan uudelleen käsiteltäväksi
    (Uudenmaan lääninoikeuden päätös 6.2.1985 no 217).

    Varttuneelle tieteenharjoittajalle on hyväksytty vähennyskelpoisiksi tulonhankkimiskuluiksi apurahakaudella Yhdysvaltoihin tehdystä tutkimusmatkasta aiheutuneet matka- ja asumiskustannukset, yhteensä 13.600 mk
    (Turun ja Porin lääninoikeuden päätös 27.11.1986 no 1062, kts. myös KHO 15.5. 1987 no 1828)

    9. Ansiotulon hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten vähentäminen

    9.1 Yleisperiaate

    Verovelvollisella on tuloverolain 29 pykälän mukaan oikeus tuloistaan vähentää niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot eli tehdä ns. luonnolliset vähennykset.

    Tuloverolain 31 pykälässä on esimerkkiluettelo menoista, joita voidaan pitää tulon hankkimisesta johtuvina. Erikseen laissa on mainittu, että tällaisia menoja eivät ole perheen elantokustannukset, mihin luetaan myös asunnon vuokra ja kodin hoidosta aiheutuneet kulut. Luonnollisia vähennyksiä koskevat määräykset ovat väljiä ja niiden tulkinta vaihteleekin paikkakunnittain. Tästä johtuen on tärkeää liittää veroilmoitukseen vähennysvaatimusten tueksi tarkka selvitys kuluista. Näin vältytään turhilta verovalituksilta.

    Tulon hankkimisesta aiheutuneita menoja ovat mm.

  • työmatkakustannukset
  • työmarkkinajärjestöjen ja tieteellisten yhdistysten jäsenmaksut
  • ammattikirjallisuudesta ja ammattilehdistä syntyneet kustannukset
  • tieteellisestä työstä ja taiteen harjoittamisesta aiheutuneet menot
  • omien työvälineiden hankinta- ja kunnossapito menot
  • ammattitaidon ylläpitämiseksi tai työn kannalta tarpeellisista kursseista, opintomatkoista ja kongresseista aiheutuneet menot
  • työ- ja virkapuvun hankkimiskulut
  • työhuonekulut
  • toimeen liittyvät edustuskulut eräin edellytyksin.

    Sitä vastoin opiskelumenot, mitkä tähtäävät peruskoulutuksen saamiseen, sekä jatkokoulutusmenot, mitkä eivät ole tarpeellisia verovelvollisen viran tai toimen kannalta eivätkä jo hankitun pätevyyden säilyttämiseksi, eivät ole vähennyskelpoisia menoja.

    9.2 Perus- ja jatko-opiskelusta aiheutuneet kustannukset

    Peruskoulutuksesta aiheutuneet menot eivät ole vähennyskelpoisia, koska ne katsotaan ns. elantomenoiksi.

    Jatkokoulutuksesta aiheutuneet menot ovat vähennyskelpoisia vain, jos jatkokoulutus on tarpeellinen verovelvollisen ansiotyössä tai jo hankitun pätevyyden säilyttämisessä. Periaate koskee jatko-opiskelusta aiheutuvia kaikkia kustannuksia, olipa kysymys matka-, tutkimusmateriaalin hankkimis-, kirjojen osto-, tekstinkäsittely- tai julkaisukustannuksista.

    Verottaja suhtautuu kuitenkin tieteellisiin jatko-opintoihin toisin kuin täydennyskoulutusluonteisiin opintoihin. KHO:n päätöksen nojalla verottaja ei ole hyväksynyt lisensiaatin työstä aiheutuvien kulujen vähennysoikeutta.

    Veroilmoituksessa ei siis olekaan syytä tarpeettomasti korostaa, että jokin vähennettäväksi esitetty kustannus olisi syntynyt tieteellisten jatko-opintojen vuoksi. Sitä vastoin kustannusten välttämättömyyttä nimenomaan toimen hoitamisen kannalta on syytä korostaa, kuten työn edellyttämän ammatillisen pätevyyden tai ammattitaidon ajan tasalla pitämisen tai säilyttämisen vuoksi opetustehtävissä.

    Kun jatko-opinnot on suoritettu ja oikeus tohtorin hattuun on ansaittu, verottajan suhtautuminen mainittujen kustannusten vähennyskelpoisuuteen on muuttunut toisenlaiseksi. Tällöin se hyväksyy ne vähennyskelpoisiksi tieteellisestä työstä johtuvina kuluina. Jo siltä verovuodelta, jona väitös on tapahtunut, vaikka se olisikin joulukuun viimeinen päivä, hyväksyy verottaja julkaisu-, matka-, tutkimus- ym. kuluja vähennyskelpoisiksi menoiksi. Ulkomaisen tohtorintutkinnon vastaavuus suomalaisen tohtorintutkinnon kanssa todetaan esimerkiksi suomalaisen yliopiston lausunnolla.

    Tohtorinväitöskirjasta aiheutuvat kulut ovat vähennyskelpoisia vain sinä vuonna, jona väitöskirja on hyväksytty. Jotta aikaisempina vuosina hyväksymättä jääneet väitöskirjan valmistelemiseen liittyneet kulut otettaisiin huomioon, on sitä erikseen verottajalta vaadittava. (Kopion säilyttäminen aikaisemmista veroilmoituksista on siis tärkeää.)

    Kun aiheutuneet menot ovat tulonhankkimiskuluiksi ja siis vähennyskelpoisiksi katsottavia, vähentää saa esimerkiksi kurssimaksut, matkakustannukset, kurssimateriaalista erikseen perityt maksut, majoituskustannukset sekä muualla kuin omalla paikkakunnalla oleskelusta aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset siltä osin kuin ne ylittävät asianomaisen henkilön elantomenot kotipaikkakunnalla. Ylimääräisten elantokustannusten osalta voi vähentää hyväksytyn selvityksen puuttuessa verohallituksen yhtenäistämisohjeiden mukaan noin puolet kotimaan päivärahoista.

    9.3 Palkkatulon tulonhankkimisvähennys

    Palkkatulon tulonhankkimisvähennys on 460 euroa, kuitenkin enintään palkkatulon määrä. Jos todellisten kulujen euromäärä ja tulonhankkimisvähennyksen euromäärä ovat eri suuruiset, tehdään vähennys suuremman määrän mukaan. Tulonhankkimisvähennys myönnetään siis kaikille palkansaajille riippumatta siitä, onko heillä palkkatulon hankintaan liittyviä kuluja vai ei.

    9.4 Jäsenmaksut

    Verovelvollisella on oikeus tuloistaan vähentää
  • työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut
  • työttömyyskassojen maksut ja
  • tieteellisten seurojen ja yhdistysten maksut.

    Työnantajan perinnässä olevat jäsenmaksut on yleensä merkitty ennakonpidätystodistukseen. Jos merkintää ei ole tai jäsenmaksu maksetaan itse, veroilmoitukseen tulee liittää maksukuitti.

    A:lla oli ollut verovuonna ainoastaan eläketuloa. Ammattiyhdistykselle suoritettua jäsenmaksua ei voitu pitää eläketulosta vähennettävänä tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneena menona
    (KHO 1987 II 577).

    Mikäli eläkeläisellä on eläketulojen lisäksi muita ansiotuloja, voidaan ammattiyhdistykselle suoritettava jäsenmaksu vähentää niistä tuloista.

    9.5 Matkakustannukset

    Eniten valituksia tehdään vuosittain matkakustannusten vähentämisestä. Veroilmoituksessa on syytä joka vuosi tarkasti selvittää työmatka ja siitä aiheutuneet kustannukset. (Vrt. edellä kohdassa 1.2 Veronalainen tulo verovapaat matkakustannusten korvaukset)

    9.5.1 Asunnon ja työpaikan välinen matka

    Tuloverolain 93 pykälän mukaan tulonhankkimisesta johtuneena menona pidetään myös matkakustannuksia asunnosta työpaikkaan ja takaisin halvimman kulkuneuvon käytöstä aiheutuvien kustannusten mukaan. Näitä matkakustannuksia voidaan kuitenkin vähentää enintään 4 700 euroa ja vain siltä osin, kuin ne ylittävät verovuonna 500 euroa.

    Matkakustannukset kesäasunnosta työpaikalle eivät ole vähennyskelpoisia, mutta tällöinkin saa vähentää normaalit työmatkakulut.

    Matkakustannukset asunnosta työpaikalle ja takaisin voidaan vähentää halvinta kulkuneuvoa käyttäen. Tällaisena kulkuneuvona pidetään yleensä halvinta julkista kulkuneuvoa eli junaa, linja-autoa tai raitiovaunua. Matkakustannukset hyväksytään tällöin halvimman matkustusluokan mukaisina, joina voidaan pitää kuukausilippua, sarjalippua tai muuta alennuslippua, jos sellainen on saatavissa.

    Oman auton käyttöä voidaan pitää halvimpana kulkuneuvona, kun

  • julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä tai
  • verovelvollinen ei voi esim. invaliditeettinsa vuoksi käyttää julkista kulkuneuvoa taikka
  • työhön meno tai paluu asunnolle tapahtuu yöllä. Em. tapauksissa oman auton käyttökustannukset korvataan koko työmatkan osalta. Lisäksi oman auton käyttö on hyväksyttävää seuraavissa tapauksissa:
  • verovelvollinen voi asunnon ja työpaikan välisellä matkalla vain osittain käyttää julkista kulkuneuvoa ja kävelymatka yhteen suuntaan muodostuu yhteensä vähintään kolmeksi kilometriksi tai
  • julkista kulkuneuvoa käytettäessä asunnon ja työpaikan välisellä matkalla odotusaika meno-paluumatkalla muodostuu yhteensä vähintään kahdeksi tunniksi.

    Em. tapauksissa on selvitettävä, voidaanko matka suorittaa käyttäen osaksi julkista kulkuneuvoa ja osaksi muuta kuin julkista kulkuneuvoa. Vähennys myönnetään sen mukaan, mikä käytettävissä olevista vaihtoehdoista on halvin.

    Jos asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset hyväksytään muuta kuin julkista kulkuneuvoa käyttäen, vähennyksen suuruus määräytyy verohallituksen tarkemmin määräämin perustein.

    Vuonna 2002 oman auton käytöstä voi vähentää 0,20 euroa/km.

    9.5.2 Toissijainen työpaikka

    Työnantajilta saadut matkakustannusten korvaukset toissijaiseen työpaikkaan eivät ole veronalaista tuloa (ks. kohta 1.2). Mikäli työnantaja ei ole maksanut korvauksia näistä, voidaan matkakulut toissijaiseen työpaikkaan vähentää.

    9.5.3 Viikonloppumatkat

    Jos verovelvollinen työskentelee viikot vieraalla paikkakunnalla ja asuu siellä perheen asuessa toisella paikkakunnalla, verovelvollinen saa vähentää matkakustannukset kotona käynniltä yleensä kerran viikossa halvimman kulkuneuvon käytöstä aiheutuvien kustannusten mukaan laskien. Halvimpana kulkuneuvona em. viikonloppumatkoilla voidaan pitää omaa autoa, mikäli julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettvissä tai jos julkisia kulkuneuvoja käyttäen kotona ei ehdi käydä. Jos matka työskentelypaikkakunnalta kotipaikkakunnalle on lyhyt, vähennys voidaan myöntää useammalta kotonakäynniltä viikossa (KHO 1983 II 561).

    Työmatkavähennysten omavastuu 500 euroa ja enimmäismäärä 4700 euroa vuodessa koskee myös viikonloppumatkoja.

    YK:n rauhanturvajoukoissa Syyriassa vuoden ajan palvellut verovelvollinen sai vähentää kahdesta kotimaassa käynnistä aiheutuneet matkakustannukset.
    (KHO 1988 B 557).

    Viikonloppumatkojen vähennysoikeus ei koske yksinäistä henkilöä, jolla on asunto työskentelypaikkakunnalla. Vähennyskelpoisiksi ei ole esimerkiksi katsottu vanhempien luona käynneistä aiheutuneita matkakuluja tapauksessa, missä henkilöllä oli käytännössä vakituinen työpaikka ja asunto toisella paikkakunnalla
    (KHO 1979 II 559).

    Jos yksinäinen henkilö työskentelee tilapäisesti toisella paikkakunnallakuin missä hänen vakituinen työpaikkansa tai asuntonsa ovat, hän saa vähentää asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina kotona käynnistä aiheutuneet matkakustannukset halvimman kulkuneuvon mukaan kerran viikossa
    (KHO 15.12.1988no 4999).

    Eri työpaikkojen välisistä päivittäisistä matkoista voitiin vähentää välttämättömät oman auton käytöstä aiheutuneet kulut, vaikka asunnon ja vakinaiset työpaikan väliset matkakustannukset oli vähennettävä linja-auton kuukausilipun mukaan (KHO 1982 II 547).Lääkäri oli apulaisprofessorina A:n kaupungissa, jossa hänellä oli myös vastaanotto. Hän matkusti viikonloppuisin kotipaikkakunnalleen B:n kaupunkiin, jossa hänellä oli perheensä kanssa yhteinen asunto. Näiden matkojen yhteydessä hän piti viikonloppuisin vastaanottoa myös kotipaikkakunnallaan B:n kaupungissa. Viikonloppumatkojen ensisijaisena tarkoituksena katsottiin olevan käynnit kotona B:n kaupungissa, minkä vuoksi niistä aiheutuneita kustannuksia verotuksessa pidettiin asunnon ja työpaikan välisinä matkakustannuksina.
    (KHO 4.9.1997 no 2101).

    9.5.4 Työmatkat ilman päivärahaa

    Yleensä työmatkoihin liittyy työnantajan maksama päiväraha. Aina ei kuitenkaan tilanne ole tosiasiassa tällainen. Mikäli olet tehnyt työmatkan tai työhön liittyvän matkan, kannattaa yrittää saada vähennystä verottomaan päivärahan määrään saakka eli kotimaan kokopäivärahan osalta 28 euroa ja osapäivärahan osalta 13 euroa. Ulkomaan päivärahaan voidaan pyrkiä noudattamaan vastaavaa periaatetta. Luonnollisesti on todennettava, matka on tehty työn vuoksi (ks. 1.2 Veronalainen tulo). Verotonta päivärahaa vastaavan vähennyksen läpimeneminen on epävarmaa. Asiasta ei ole tiettävästi selkeää oikeuskäytäntöä. Kannattaa kuitenkin yrittää.

    9.6 Kustannukset ammattikirjallisuudesta ja tieteellisestä työstä

    Ammatti- ja tieteellisen kirjallisuuden sekä tutkimusvälineiden hankkimisesta ja tieteellisestä työstä muutoinkin johtuneet menot ovat vähennyskelpoisia kokonaisuudessaan siltä osin, kun niitä ei ole suoritettu stipendillä tai apurahalla. Tieteellisestä työstä aiheutuneina muina menoina voidaan pitää esimerkiksi tieteellisten lehtien tilaamisesta, apuhenkilöistä, laboratorion ja koe-eläinten käytöstä, atk:n käytöstä, puhtaaksikirjoituksesta, paina-tuksesta, väitöskirjan valmistamisesta ja muista vastaavista toimista aiheutuneita menoja.

    Ammattikirjallisuuden osalta perussääntö on, että verovelvollinen saa vähentää kustannukset sellaisesta kirjallisuudesta, mikä on tarpeen ammattitaidon ylläpitämiseksi. Jos teos sitä vastoin on hankittu lähinnä yleissivistystä varten, hankintamenoja ei yleensä voi vähentää. Esimerkiksi sana- ja tietosanakirjojen sekä kaunokirjallisuuden hankintamenoja ei yleensä ole pidetty vähennyskelpoisina.

    Verottaja ei myöskäään yleensä hyväksy yliopistoissa kurssikirjoina käytettävien teosten hankkimiskuluja ammattikirjallisuuskuluina. Jos kuitenkin kyseessä on nuorempi tieteenharjoittaja, approbaturtason ylittävät kurssikirjatkin voidaan hyväksyä (kts myös kohta 9.1).

    Ammattikirjallisuudesta on veroilmoituksessa ilmoitettava

  • kirjan hinta (maksukuitti tai muu luotettava selvitys liitteeksi)
  • kirjan tekijä
  • kirjan nimi, ulkomaisesta kirjasta on syytä mainita myös suomenkielinen nimi
  • tarvittaessa voidaan selvittää, miten teos liittyy omaan ammattiin.

    Väitöskirjan tekemisestä aiheutuneet kulut katsotaan tieteellisestä työstä aiheutuneiksi vähennyskelpoisiksi kuluiksi (KHO 1.6.1983 no 2017).

    Kulut ovat vähennyskelpoisia sinä vuonna, minä väitöskirja on hyväksytty. Jotta aikaisempina vuosina hyväksymättä jääneet väitöskirjan valmistelemiseen liittyvät kulut otettaisiin huomioon, on tätä erikseen verottajalta vaadittava.

    Riippumatta siitä, koska väitös po. verovuonna on tapahtunut, verottaja hyväksyy julkaisu-, matka-, tutkimus- ym. kulut vähennyskelpoisiksi menoiksi. Jatko-opinnoista aiheutuneita vähennyskelvottomia elantokustannuksia ovat tulkinnan mukaan esim. lisensiaatin tutkinnon suorittamisesta aiheutuneet menot (ks. kohta 9.2).

    Tieteellisten seurojen ja yhdistysten jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia tulonhankkimiskuluja, mikäli yhdistys läheisesti edistää verovelvollisen ansiotoimintaa esimerkiksi julkaisemalla ammatti- tai tieteelliseksi julkaisuksi katsottavaa lehteä tai järjestämällä ammattitaidon jatkuvan ylläpitämisen tai säilyttämisen kannalta tarvittavaa täydennyskoulutusta. Esimerkiksi lääketieteen professori on saanut vähentää tieteellisten seurojen kuten koti- ja ulkomaisten kirurgi- ja gynekologiyhdistysten sekä lääkäriseura Duodemicin jäsenmaksut
    (KHO 1958 II 329).

    Suomen kieltä ruotsinkielisessä koulussa opettavalla filosofian maisterilla oli oikeus tuloistaan vähentää Bonniers Lexikon I-XV nimisen ruotsinkielisen tietosanakirjan hankkimiskustannukset
    (KHO 19.9.1972 no 3398).

    Nykysuomen Sanakirjan hankkimisesta aiheutuneet kustannukset hyväksyttiin oppikoulun englannin kielen opettajan tulonhankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneiksi menoiksi
    (KHO 1966 II 585).

    Äidinkieleltään suomenkielinen professori, joka oli nimitetty ruotsinkieliseen professorin virkaan, voi vähentää Ison ruotsalais-suomalaisen sanakirjan hankintamenon 400 markkaa (Uudenmaan lääninoikeus 20.1. 1988 no 69).

    Peruskoulun maantiedon ja biologian opettajalla ei ollut oikeutta tuloistaan vähentää Fakta-nimisen yleistietosanakirjan hankkimiskustannuksia
    (KHO 5.7.1979 no 3058).

    Yliopistossa vt. apulaisprofessorina toimineen verovelvollisen väitöskirjan painatuskulut olivat sellaisia tieteellisestä työstä johtuneita kustannuksia, joiden koko määrän verovelvollinen sai vähentää
    (KHO 1.6.1983 no 2017).

    9.7 Opintomatkat

    Opintomatkoilla tarkoitetaan tässä opinto-, tutustumis-, kongressi-, koulutus- ja kurssimatkoja sekä messu- ja näyttelymatkoja.

    Vähennyskelpoisia ovat tulonhankkimisen kannalta tarpeellisista opintomatkoista aiheutuneet menot. Opintomatka voi olla tehty tulonhankkimis- tai säilyttämismielessä vain, kun matka on ollut tarpeellinen verovelvollisella jo olevan työn tai tehtävän hoidon kannalta. Matkan tulee olla omiaan säilyttämän tai täydentämään verovelvollisella jo olevaa ammattitaitoa. Matkan tarkoituksesta, tieteellisen ohjelman tärkeydestä, matkaan käytetystä ajasta sekä kaikista matkan aiheuttamista kustannuksista on annettava tarkka selvitys.

    Verohallitus pitää opintomatkaa yleensä työn kannalta tarpeellisena ainakin silloin, kun työntekijälle on myönnetty sitä varten palkallista vapaata.

    Kongressimatkojen osalta merkitystä annetaan sille, että verovelvollinen on alansa asiantuntija tai pitää kongressissa esitelmän. Tieteelliseen kongressiin osallistumisesta aiheutuneet kustannukset katsotaan yleensä kokonaan vähennyskelpoisiksi, ohjelman erikoisluonne ja osanottajan huomattavan korkea ammattitaito kongressin sisällön hyödyntämisessä huomioonottaen. Koulutus- ja kurssimatkoista on muistettava, että ainoastaan täydennyskoulutusluonteinen koulutus on vähennyskelpoista.

    Vähennyskelpoisia menoja ovat välttämättömät matka- ja oleskelukustannukset. Vähennysvaatimuksen perusteeksi on esitettävä matkaohjelma, selvitys menoista ja muu tarpeellinen selvitys matkasta. Yleensä voidaan hyväksyä vähennettäviksi

  • osanotto- ja kurssimaksut sekä kurssimateriaalista aiheutuneet maksut,
  • matkakustannukset tarkoi-tuksenmukaisinta matkustustapaa käyttäen,
  • majoituskustannukset, ja
  • jos matkasta on esim. ruokamenojen osalta ollut erityisiä kustannuksia, tulee hyväksyä kohtuullinen päiväraha. Jos matka on osittain virkistysmatkan luonteinen ja osittain opintomatka, vähennyksiksi hyväksytään vain opiskeluun käytettyä aikaa vastaava osa matkankuluista. Mikäli matka on pelkästään tieteellisestä työstä johtunut, ei matkakustannusten vähennyskelpoisuutta voida enää rajoittaa lainmuutoksen johdosta.

    Vähennyksiä vaadittaessa on esitettävä tarkka selvitys seuraavista asioista:

  • matkan aika ja tilaisuuden järjestäjä
  • matkan tarkoitus
  • miten matka liittyy ammattiin
  • yksityiskohtainen matka- ja kurssiohjelma
  • matkalle osallistujat
  • yksityiskohtainen kulujen erittely
  • osallistumismaksut yms.
  • matkakulut
  • majoituskulut
  • lisääntyneet elantokustannukset. Jos niitä on vaikea selvittää, voidaan vaatia päivärahojen määrää.

    Verohallituksen nykyisten yhtenäistämisohjeiden mukaan ulkomaanmatkojen osalta tulisi hyväksyä koko verovapaa päiväraha ja kotimaan matkojen osalta suurinpiirtein verovapaan päivärahanpuolikas. Jos matkan hintaan sisältyy täysihoito, vähennystä lisääntyneistä elantokustannuksista ei yleensä voida tehdä esittämättä niistä kuitteihin perustuvaa erillistä näyttöä.

    Maantieteen lehtori osallistui Kauko-Itään suuntautuneelle matkalle. Matkan kestoaika oli kolme viikkoa ja matkakustannukset 14.000 mk. Matkan tarkoituksena oli Kauko-Idän maantieteeseen, luontoon ja kulttuureihin ja talouselämään tutustuminen. Matkakohteisiin tutustuminen oli tavanomaista perusteellisempaa, mikä ilmeni mm. lukuisten paikallisten asiantuntijoiden matkan aikana pitämistä luennoista. KHO katsoi, ettei matkaa ole pidettävä pelkästään virkistysmatkana.
    (KHO 24.11. 1988 no 4759).

    Metsäntutkimuslaitoksen professori osallistui Japanissa järjestettyyn maailman 17. metsäkongressiin, missä hän aikoi pitää esitelmän. Työnantaja korvasi osan kuluista. Kongressimatkasta aiheutuneet välttämättömät matka- ja oleskelukustannukset olivat vähennyskelpoisia verotuksessa siltä osin kuin työnantaja ei ollut niitä korvannut
    (KVL 5.2.1981 no 100).

    Talousmaantieteen professori aikoi yhdessä eräiden muiden opettajien kanssa tehdä Etelä-Amerikkaan opintomatkan, minkä suunnittelu tapahtui yhdessä paikallisten maantieteen laitosten kanssa. Matkan kustannukset 7.500 markkaa olivat, sikäli kun niitä ei ole suoritettu stipendillä tai matkarahalla, professorin palkkatulosta vähennyskelpoisia
    (KHO 1975 II 538).

    Kauppaoppilaitoksen lehtori sai vähentää kansainvälisen kaupallisen kasvatuksen edistämisyhdistyksen Norjassa järjestämään kongressiin osallistumisen johdosta suorittamansa kongressimaksun sekä välttämättömät matka- ja oleskelukustannukset siltä osin kuin hänen saamansa matka-apuraha ei niitä kattanut
    (KHO 1979 II 570).

    Historian professori oli tehnyt matkan Turkkiin ja Irakiin sekä Italiaan suorittaakseen tutkimuksia valmisteilla olevia teoksiaaan varten. Italian matkalla hän oli lisäksi toiminut opiskelijaryhmän ohjaajana. Matkojen kustannuksista arviolta puolet katsottiin vähennyskelpoisiksi tieteellisestä työstä johtuneiksi kohtuullisiksi menoiksi, kun ensin oli otettu huomioon verovelvollisen matkoja varten saama apuraha ja työnantajan maksama korvaus
    (KHO 29.12.1983 no 5803).

    9.8 Työvälineet

    Ansiotyössä tarvittavien koneiden, laitteiden ja muiden työvälineiden hankinta- ja kunnossapitomenot saadaan vähentää siltä osin kuin työnantaja ei ole niitä korvannut. Kysymykseen voi tulla nauhureiden, diojen, kirjoituskoneiden ja mikrotietokoneiden hankintamenon vähentäminen.

    Työvälineiden, joiden käyttöikä on yli kolme vuotta, hankintamenot vähennetän 25 %:n vuotuisin poistoin menojäännöksestä. Muussa tapauksessa hankintameno vähennetään yhdellä kertaa hankintavuonna. Poistot tehdään esinekohtaisesti.

    Tietokoneet

    Tietokoneen ja sen oheislaitteiden (esimerkiksi kirjoitin) hankintameno on vähennyskelpoinen, kun laitteisto on hankittu tulonhankkimis- tai säilyttämistarkoituksessa. Hankintamenon lisäksi on muistettava vaatia vähennettäväksi välttämättömät käyttömenot, kuten kirjoittimen mustekasetit, nauhat, muistilevykkeet, niiden suojakotelot sekä käyttökoulutusmenot.

    Saadakseen hankintamenon vähennetyksi verovelvollinen joutuu selvittämään seuraavat tekijät:
    1. Tarvitseeko hän laitetta pää- tai sivuansioiden hankkimisessa, ts. on selvitettävä verovelvollisen työtehtävät.
    2. Onko laitteisto ominaisuuksiltaan ja kokoonpanoltaan sellainen, että se on tarkoituksenmukainen ilmoitettuun käyttötarkoitukseen nähden.
    3. Käytetäänkö konetta yksinomaan työtehtäviin vai onko laitteella myös yksityiskäyttöä, miltä osin verottaja pitää hankintamenoa vähennyskelvottomana elantomenona.

    Työtehtävien osalta yliopistojen opettajat ja tutkijat voivat esim. todeta, että konetta käytetään tekstinkäsittelylaitteena sekä erilaisten matemaattisten ja tilastollisten tehtävien suorittamisessa. Päätoimen ohella konetta käytetään usein myös sivutoimien edellyttämissä kirjoitus- yms.tehtävissä. Tarvittaessa veroilmoitukseen voi liittää työnantajan tai esimiehen todistuksen verovelvollisen tehtävistä.

    Jos konetta käytetään pääansioiden hankkimisessa, sivuansioiden määrällä ei ole merkitystä. Laitteiston satunnainen käyttö tai käyttömahdollisuus tulojenhankkimisessa ei oikeuta hankintamenovähennykseen verotuksessa.

    Koska aikaisempaa selkeää eroa toimistokäyttöön ja kotikäyttöön tarkoitetuissa mikrotietokoneissa ei enää ole, on verovelvollisen kyettävä muuten perustelemaan, että laitteisto on tarkoitettu ja että sitä käytetään nimenomaan hänen työtehtäviinsä.

    Mikäli koneella katsotaan olevan myös yksityiskäyttöä, hankintameno on tältä osin vähennyskelvoton elantomeno. Verottaja voi tällöin kiinnittää huomiota useisiin eri tekijöihin, esim. soveltuuko kone ylipäätään muuhun kuin hyötytarkoitukseen, missä verovelvollinen säilyttää konetta (kotona vai työpaikalla), verovelvollisen harrastuksiin, verovelvollisen perheen jäseniin, jotka voivat käyttää laitteistoa opiskelu-, harrastus- tms. tarkoituksiin, sekä onko perheellä mahdollisesti toinen, ei hyötykäyttöä varten hankittu laitteisto.

    Jos verovelvollisen puoliso käyttää laitteistoa, ei tätä käyttöä vastaavaa hankintamenon määrää voida pitää verovelvollisen vähennyskelpoisena menona. Vähentämättä jäänyt määrä voidaan vähentää toisen puolison verotuksessa, jos hänen tietokonekäyttönsä liittyy hänen omien tulojensa hankkimiseen. Se, että vain toinen puoliso on esiintynyt tietokoneen ostajana, ei voine olla esteenä poiston jakamiselle puolisoiden kesken heidän käyttönsä suhteessa.
    Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli samanaikaisesti ratkaistavana viisi asiaa, joissa oli kysymys opettajina toimivien henkilöiden oikeudesta vähentää palkkatulostaan tulonhankkimiskustannuksena mikrotietokoneen hankintamenosta tehty poisto
    (KHO 31.12.1991 no 5009).

    A oli verovuonna toiminut englanninkielen lehtorina yliopistossa. Tässä tehtävässään hän oli osallistunut muun ohella tietokonelingvistiikkaa käsittelevään, ulkomailla pidettyyn kongressiin. Hän oli verovuonna hankkinut Huyndai 16XT -merkkisen atk-laitteiston 9.073 markalla. Laitteistoa A oli käyttänyt tehtävissään lehtorina. Lisäksi A oli toiminut valantehneenä kielenkääntäjänä ja käyttänyt tietokonetta käännöstyössä. A:lla oli oikeus vähentää verotuksessaan laitteiston hankintamenon poisto kokonaisuudessaan.

    Valittajat B, C, D ja E toimivat opettajina samassa lukiossa. Vuodesta 1987 yhtenä koulun painopistealueena kehittämistoiminnassa oli ollut tietokoneavusteinen opetus. Tavoitteena hankkeessa oli tietokoneiden mahdollisimman laaja käyttö opetuksessa, muun muassa oppilaiden kirjallisen materiaalin tuottaminen tekstinkäsittelyohjelmilla, tietokantojen rakentaminen oppilastyönä, ohjelmointipalveluiden tuottaminen ja erilaisten hankkeiden hoitaminen lukion opetuksessa. Osa valittajista toimi oman työnsä ohella tietotekniikan opettajina. Valittajat olivat hankkineet kaikki samanlaisen Huyndai S-286 atk-laitteiston hankintahinnaltaan 14.087 markkaa sekä B lisäksi eräitä lisälaitteita. Laitteisto oli samanlainen kuin mitä koulun opetustyössä käytettiin.

    B oli toiminut matematikkan ja fysiikan vanhempana lehtorina. Hän oli opettanut tietoteknikkaa lukiossa ja kansalaisopistossa muuun muassa opintopiirissä, jossa tarkoituksena oli avoimen korkeakoulun puitteissa suorittaa yliopistoarvosana atk:sta. Edellä mainitussa projektissa hän oli toiminut vastuuhenkilönä ja hänen tehtäviinsä olivat kuuluneet atk-opetuksen kehittäminen, muun muassa alan kehityksen seuraaminen sekä laitteistojen ja ohjelmien ylläpito. B:llä oli oikeus vähentää verotuksessaan laitteiston hankintamenon poisto kokonaisuudessaan.

    C oli toiminut matematiikan, fysiikan ja kemian vanhempana lehtorina ja hän oli opettanut lisäksi tietotekniikkaa. C oli ilmoittanut käyttäneensä laitteistoa oppituntien valmisteluun ja opetusohjelmiin tutustumiseen sekä henkilökohtaiseen tietotekniikan opikeluun. Lääninoikeus katsoi, että C:llä oli oikeus vähentää kaksi kolmasosaa laitteiston hankintamenon poistosta. KHO ei muuttanut lääninoikeuden päätöstä.

    D oli opettanut biologiaa ja maantiedettä. Lisäksi hän oli toiminut lukuvuoden aikana opettajana 76 tuntia käsittäneellä atk:n peruskurssilla. Hän ilmoitti käyttäneensä laitteistoa erilaisissa opetustyöhön liittyvissä tehtävissä, minkä lisäksi hän oli laitteiston avulla ylläpitänyt ja kehittänyt tietojenkäsittelytaitojaan. Lääninoikeus katsoi, että D:llä oli oikeus vähentää puolet tietokonelaitteiston hankintamenon poistosta. KHO ei muuttanut lääninoikeuden päätöstä. Verovuosi 1988.

    E oli toiminut lukion rehtorina. Hän oli opettanut lukiossa liikuntaa ja terveystietoa sekä matematiikkaa. Rehtorin tehtäviin kuuluvia lukujärjestyksiä, rekistereitä ja talousarviolaskelmia ylläpidettiin atk:lla. Tietokoneavusteinen opetus edellytti myös rehtorilta valmiuksia tietokoneiden käyttöön. E oli näistä syistä hankkinut edellä mainitun atk-laitteiston. KHO katsoi tietokoneen tarpeellisuudesta E:n työtehtävissä esitetyn selvityksen perusteella, että E:llä oli oikeus vähentää kolmasosa tietokoneislaitteiston hankintamenon poistosta.

    Edellä kuvatut viisi KHO:n päätöstä osoittanevat, miten verottaja pyrkii käsittelemään tietokoneen hankintamenon vähennyskelpoisuutta verotuksessa. On kuitenkin huomattava, että em. viidessä tapauksessa kyse on ollut opettajista (tai yhdessä tapauksessa rehtorista). Tapauksissa ei ole ollut kyse tieteelliseen tutkimustoimintaan käytetystä tietokoneesta. Tuoretta ennakkotapausta tällaisesta ei ole tiedossa. Tapausten perusteella on ilmeistä, että on hyödyllistä perustella tietokoneen hankintaa myös sen yhteydellä tutkimustoimintaan (vrt. edellä kohta 9.6.).

    9.9 Työhuone- ja puhelinkulut

    Työhuoneesta johtuvien kustannusten vähentämisedellytyksenä on, että työnantaja ei ole järjestänyt työhuonetta, tai että viran tai toimen hoitoon liittyy huomattavasti kotityötä taikka työhuonetta on tarvittu sivutulojen hankkimiseen. Esimerkiksi yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstä, jolla on työhuone yliopistossa, mutta joka tekee kotonaan paljon opetuksen valmistelutehtäviä tai tutkimustyötä, on oikeutettu työhuonevähennykseen.

    Työhuonekustannuksina pidetään työhuoneena käytetyn huoneen vuokraa sekä sen lämmitys-, valaistus-, ja siivouskustannuksia.

    Näiden menojen yhteismäärä joudutaan yleensä arvioimaan. Periaatteessa ensisijaisena vähennysperusteena on verovelvollisen esittämä selvitys. Jos tällaista selvitystä ei ole esitetty tai sitä ei voida panna verotuksen perusteeksi, vähennys myönnetään verohallituksen vuosittain vahvistamien yhtenäistämisohjeiden mukaan.

    Yhtenäistämisohjeet ovat seuraavat:

  • 610 euroa/vuosi verovelvollisille, joille työnantaja ei ole järjestänyt virka- tai työhuonetta, esim. freelancer -toimittajat
  • 300 euroa/vuosi verovelvollisille, jotka käytävät huonetta osapäiväisesti pääansiotulonsa tai pysyväisluontoisten taikka huomattavien sivutulojen hankkimiseksi, esimerkiksi oppilaitosten opettajat, sivutoimiset isännöitsijät tai komiteoiden sihteerit
  • 170 euroa/vuosi verovelvollisille, jotka käyttävät asuntoaan satunnaisten sivutulojen hankkimiseksi
  • jos molemmat aviopuolisot käyttävät osapäiväisesti pääansiotulojensa tai pysyväisluontoisten sivutulojensa hankkimiseksi työhuonetta, vähennyksen määränä pidetään yhteensä 500 euroa/vuosi.

    Puhelimesta (myös matkapuhelimesta) aiheutuneet kulut voi vähentää virka- ja yksityiskäytön osoittamassa suhteessa. Suositeltavaa on pitää erillistä puheluluetteloa, mihin kunkin puhelun osalta merkitään

  • soittamisajankohta,
  • mihin soitettu ja
  • puhelun kesto.

    Matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorina ja teknisen koulun opettajana sekä isännöitsijänä toimineella verovelvollisella oli oikeus vähentää näistä toimistaaan aiheutuneiden kotitöiden suorittamiseen käytetyn asunto-osakehuoneiston työhuoneen vuokrasta, valaistuksesta ja siivouksesta johtuneet, arviolta 300 markan menot
    (KHO 8.2.1966 no 612).

    Perheellinen filosofian tohtori omisti yhdessä vaimonsa kanssa perheen asunnosta erillisen 22 m2 suuruisen osakehuoneiston, mitä hän käytti yksinomaan historiankirjoitus- ja muussa työssään. Huoneistosta aiheutuneet kustannukset (2.200 mk, vuosi 1976) olivat kokonaisuudessaan vähennyskelpoisia
    (KHO 11.3.1981 no 1394).

    9.10 Frakki ja tohtorinhattu

    Frakki on yleinen yliopistollisiin juhla- ja työtilaisuuksiin liittyvä juhla-asu (esim. virkaanastujaiset, väitöstilaisuudet, lukukausien avajaiset) ja viran hoidon kannalta usealle yliopisto-opettajalle välttämätön. Yksityiselämässä hyvin harvalla on käyttöä frakille. Tämän vuoksi frakki tulee hyväksyä tulonhankkimismenona vähennettäväksi. Sanottu koskee myös frakin ja siihen liittyvien asusteiden huoltoa (esim. frakkipaidan pesetys). Sama koskee tohtorinhattua.

    Yliopiston apulaisprofessorina ja tiedekunnan dekaanina toimiva R on vuonna 1985 hankkinut frakin, jota hän on käyttänyt ainoastaan virkaansa liittyvissä tehtävissä. Frakin ja sen asusteiden hankintakustannukset 1.804 markkaa ovat R:lle tulonhankkimisesta tai säilyttämisestä johtuvia menoja, jotka hänellä on oikeus vähentää tulostaan.
    (KHO 1988 B 551).

    Apulaisprofessorina työskennellyt henkilö, promovoitiin tohtoriksi vuonna 1989. Hän oli hankkinut promootioon tohtorinhatun. Hänellä oli oikeus vähentää tuloistaan hankintahinta 2.225 markkaa koska hankinta liittyi pääasiassa virkaansa

    9.11 Virkaanastujais- ja väitöskulut

    Virkaanastujaiskustannuksista on ainakin kolme Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua.

    Korkeimman hallinto-oikeuden käsityksen mukaan virkaan astumiseen liittyvät tarjoilukustannukset eivät ole vähennyskelpoisia menoja. KHO on parissa myöhäisemmässä samanlaista asiaa koskettavassa ratkaisussa katsonut, ettei asiaa ole enää syytä tutkia KHO:ssa.

    Vaikka virkaanastumiseen liittyvät tarjoilukustannukset eivät olekaan vähennyskelpoisia, voi virkaanastujaisiin liittyä myös vähennyskelpoisia kustannuksia. Tällaisia ovat ainakin kutsukorttien lähettämisestä aiheutuneet kustannukset. Niiden vähennyskelpoisuudesta on olemassa verotuskäytäntö.

    Näyttää ilmeiseltä, ettei tohtorin karonkasta aiheutuneita kuluja hyväksytä vähennyskelpoisiksi verotuskäytännössä. Asiassa ei tiettävästi ole kuitenkaan selkeää oikeuskäytäntöä, ei ainakaan KHO:n ratkaisua. (Väitöskirjasta aiheutuneet painatus- ym. kulut ovat vähennyskelpoisia. Ks. kohta 9.2. ja 9.6.) Myös itse väitöstilaisuuteen liittyvien muiden mahdollisten kulujen vähennyskelpoisuus on epäselvä.

    Professori oli yliopistossa noudatetun käytännön mukaisesti tarjonnut virkaanastujaispäivälliset, joista aiheutui hänelle kustannuksia 5593 mk. Katsottiin, etteivät kustannukset ole vähennyskelpoisia palkkatulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneina menoina.
    (KHO 7.12.1988 no 4918).

    9.12 Edustusmenot

    Edustusmenoilla tarkoitetaan asiakkaisiin, liiketuttaviin tai muihin henkilöihin kohdistuvia tavanomaisesta vieraanvaraisuudesta tai muusta huomaavaisuudesta aiheutuvia menoja, millä pyritään uusien liikesuhteiden luomiseen, entisten säilyttämiseen tai parantamiseen taikka muutoin toiminnan edistämiseen.

    Palkansaajilla ei yleensä ole tulonhankkimiskuluiksi katsottavia edustusmenoja, mitkä voitaisiin verotuksessa vähentää. Jossakin erityistilanteessa niitäkin voi syntyä, minkä osoittavat seuraavat oikeustapaukset:

    Apulaisprofessori oli majoittanut kotiinsa yliopiston vieraana olevia ulkomaalaisia tiedemiehiä, jotka olivat suorittaneet yliopiston fysiikan laitoksella tieteellistä tutkimustyötä laitoksen ja ulkomaisten laboratorioiden välisten yhteisprojektien puitteissa ja joiden majoitusta ei vieraiden kutsujana toimineen yliopiston toimesta oltu muutoin voitu järjestää. Katsottiin, että apulaisprofessorilla oli oikeus vähentää tulonhankkimisesta johtuneina menoina vieraiden majoituksesta ja kestityksestä hänelle aiheutuneet kulut
    (KHO 3.9.1985 no 3753).

    Oikeustieteellisen tiedekunnan professorilla oli oikeus vähentää tuloistaan ao. tiedekunnan kutsumille ulkomaisille luennoitsijoille järjestämistään päivällisistä aiheutuneet kustannukset
    (KHO 1964 II 642)

    9.13 Vieraalla paikkakunnalla työskentelystä aiheutuneet ylimääräiset elantokustannukset

    Tieteellisestä tai opetustehtävästä vieraalla paikkakunnalla aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset on katsottu kohtuulliseen määrään asti vähennyskelpoisiksi, kun
  • henkilöllä on samanaikaisesti useampia toimia eri paikkakunnilla tai
  • henkilön työskentely vieraalla paikkakunnalla on tilapäistä siten, että hän hoitaa sijaisuutta tms. ollen samanaikaisesti virkavapaana vakituisesta toimestaan ja perheen asuessa edelleen vakinaisen toimen sijaintipaikkakunnalla taikka

    kysymyksessä on tilapäinen ulkomailla olo.

    Verovelvollinen, jonka vakinainen asunto oli A:n kunnassa, oli ollut työkomennuksella Saksan liittotasavallassa yhteensä kahdeksan kuukauden ajan. Hänen aviopuolisonsa oli jäänyt Suomeen, joten majoittusmiskustannukset olivat pysyneet entisellään. Ulkomailla oleskelusta aiheutuneita ylimääräisiä asumiskustannuksia pidettiin tulonhankkimisesta aiheutuneina vähennyskelpoisina kustannuksina
    (KHO 1.2.1984 no 450).

    10. Ulkomaantyötulo

    Ulkomailla tehdystä työstä saatu palkka (ulkomaantyötulo) ei ole Suomessa veronalaista tuloa, jos verovelvollisen oleskelu ulkomailla johtuu tästä työstä ja kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta. Ulkomaantyötulona ei kuitenkaan pidetä palkkaa, jota työskentelyvaltio Suomen ja tämän valtion välillä voimassa olevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen mukaan ei saa ensisijaisesti verottaa, eikä  palkkaa, joka on saatu esimerkiksi Suomen valtiolta.

    Ulkomaantyöskentelyn ei katsota keskeytyvän, vaikka verovelvollinen käy tilapäisesti Suomessa.

    Vaikka ulkomaanpalkka ei olisi em. kuuden kuukauden säännön mukaan Suomessa verotettavaa, joudutaan siitä useimmiten maksamaan sairasvakuutusmaksu. Tästä on eräitä poikkeuksia.

    Ulkomaantyöskentelystä saadusta palkasta on yleensä annettava Suomen verottajalle veroilmoitus tai korjattu veroehdotus. Jos kuuden kuukauden sääntö soveltuu, ulkomailla tehdystä työstä suomalaiselta työnantajalta saatavaa palkkaa ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa Suomeen.

    Ulkomaantyötulon verotukseen vaikuttavat Suomen ja ulkomaiden väliset verotussopimukset. Näitä Suomella on lähes 60 valtion kanssa. Ensimmäisiä selvitettäviä seikkoja ulkomaan työtulon verotuksessa onkin Suomen ja työntekovaltion välisen maan mahdollisen verosopimuksen olemassaolo ja sen sisältö.

    Jos kuuden kuukauden sääntö ei sovellu ulkomaanpalkkaan, kaksikertainen verotus poistetaan Suomessa. Useimpien verosopimuksien mukaan tämä tapahtuu ns. hyvitysjärjestelmällä. Tällöin Suomessa verotetaan ulkomaantulosta, mutta vähennetään verosta tuloverot, jotka verovelvollinen osoittaa maksaneensa toiseen maahan.

    Tarvittaessa ulkomaantyötuloa voidaan selvittää erillisellä lomakkeella (lomake 16).

    11. Verotettava ansiotulo

    11.1 Puhdas ansiotulo

    Veronalaisista ansiotuloista vähennetään edelläkerrotulla tavalla luonnolliset vähennykset, jolloin päästään puhtaaseen ansiotuloon.

    11.2 Puhtaasta ansiotulosta tehtävät vähennykset

    Puhtaasta ansiotulosta vähennetään mm. pakolliset ja vapaaehtoiset eläkevakuutusmaksut. Pakollisten eläkevakuutusmaksujen osalta ei ole rajoituksia. Sen sijaan vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen vähentämisen osalta on suhteellisen monimutkaiset säännöt. Näitä on kuvattu mm. verohallituksen oppaassa Täytämme veroilmoituksen.

    Lisäksi puhtaasta ansiotulosta tehdään erikseen vähennyksiä valtionverotuksessa ja erikseen kunnallisverotuksessa. Tällaisia vähennyksiä ovat valtionverotuksen eläketulovähennys ja kunnallisverotuksen eläketulo-, invalidi-, opintoraha perusvähennys. Näitä yleisiä ja sosiaalisia vähennyksiä koskevat vähennyssäännöt ovat yksityiskohtaiset. Näiden yleisten ja sosiaalisten vähennysten tekemisen jälkeen päästään valtionverotuksen osalta verovuoden ansiotuloon ja kunnallisverotuksen osalta verovuoden tuloon.

    11.3 Veron suuruus

    Valtionverotuksen verotettava ansiotulo ja kunnallisverotuksen verotettava tulo saadaan laskemalla vielä aikaisemmilta vuosilta ansiotulolajin vahvistetut mahdolliset tappiot.

    Verosta voidaan vielä tehdä vähennyksiä, mm.kotitalousvähennys, joka on enintään 900 euroa.

    Valtionverotuksen ansiotuloveroprosentti määräytyy progression mukaan.

    11.4 Ns. ylimääräinen korkovähennys

    Yleensä korkovähennykset tehdään pääomatuloista (Ks jäljempänä kohdat 10.2.-10.3.) Vuoden 1992 lopussa olleen asunto- tai opintovelan korot vähennetään ylimääräisenä korkovähennyksenä ansiotulosta määrättävästä verosta monimutkaisten sääntöjen mukaan.

    12. Pääomatulojen verotus

    12.1 Luonnolliset vähennykset

    Veronalaisista pääomatuloista vähennetään tuloverolain 29 §:n perusteella niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot.

    12.2 Korkomenot

    Lähtökohtana on, että korot vähennetään ensi sijassa pääomatuloista.

    12.3 Alijäämähyvitys

    Jos pääomatuloja ei ole tai niitä on niin vähän, ettei korkoja voida niistä täysimääräisesti vähentää, syntyy alijäämää, joka muutetaan alijäämähyvitykseksi ja vähennetään suhteellisen monimutkaisten sääntöjen mukaan ansiotulojen veroista.

    Alijäämästä 29 %, kuitenkin enintään 1400 euroa voidaan vähentää ansiotuloista määrättävistä veroista. Enimmäismäärään tulee lisäksi 350 euron lapsikorotus ensimmäisestä lapsesta ja 350 euron korotus, jos lapsia on kaksi tai useampia.

    Ansiotulon verosta vähennettävän alijäämän prosentti on vuonna 1993 tai sen jälkeen hankitun ensiasunnon osalta 30 %.

    Jos verovelvolliselle oli vuodelta 1992 toimitettavassa verotuksessa ansiotoimintaan (muuhun kuin elinkeinoon tai maatalouteen)liittyvää velkaa, jonka korot voitiin vähentää, korottaa tämäkin alijäämähyvityksen prosenttia.

    13. Verotuksen tarkistaminen

    Jokainen verovelvollinen saa verottajalta tiedot edellisen vuoden verotuksestaan. Verotusta koskevat asiakirjat on syytä käydä läpi huolella ja tarvittaessa käydä verotoimiston veronäyttelyssä. Nopein tapa virheiden korjaamiseen on vapaamuotoinen oikaisupyyntö.

    Tärkeintä on tarkistaa lomake Selvitys verotuksesta, mistä näkyvät verotuksessa huomioon otetut tulot ja vähennykset. Tulot ovat näkyvissä tulolajeittain eriteltyinä ja jaoteltuina tarvittaessa erikseen kunnallis- ja valtionverotuksessa veronalaisiin tuloihin. Samoin on eritelty vähennykset lajeittain. Lomakkeesta näkyvät myös varat ja velat, vaikka verovelvollinen ei joutuisikaan maksamaan varallisuusveroa. Lomakkeen tietoja tulee verrata kohta kohdalta oman veroilmoituksensa jäljennökseen. Omasta veroilmoituksesta on aina muistettava ennen sen jättämistä ottaa kopio.

    Erityistä huomiota on kiinnitettävä oikeaan valuuttalajiin.

    14. Muutoksenhaku

    Tässä yhteydessä ei ole aiheellista mennä muutoksenhakujärjestelmän yksityiskohtiin.

    Muutoksenhakujärjestelmä on lyhyesti seuraavanlainen: Verotuksen toimittaa verovirasto. Verotukseen haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella oikaisulautakunnalta viimeistään viiden vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä. Oikaisuvaatimus toimitetaan verovirastolle. Jos oikaisuvaatimuksessa esitetty vaatimus hyväksytään, verovirasto voi ratkaista asian. Muutoin asian ratkaisee oikaisulautakunta. Oikaisulautakunnan päätökseen haetaan muutosta lääninoikeudesta ja sen päätökseen muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Läheskään kaikissa tapauksissa muutosta ei voi hakea enää korkeimmalta hallinto-oikeudelta.