Stalinistinen valtio-ohjailu ei kuulu tutkimukseen

- Vain riittävän iso ja viriili akateeminen yhteisö tietää, mitä kannattaa tutkia, professori Markus Jäntti vakuuttaa. Hän pitää järkyttävänä, että poliitikot ryhtyvät yhä enemmän ohjailemaan tutkimusta.

Aivovuodosta on puhuttu paljon tänä syksynä, mutta on myös paluumuuttajia: professori Markus Jäntti palasi Ruotsista Suomeen.

Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti oli Radio Suomen Ajantasan Lauantaivieras lokakuussa 2014. Puolen tunnin haastattelussa käytiin läpi hallituspolitiikan ja taloustieteen asioita Pohjanlahden kahden puolen. Toimittaja Jakke Holvas kysyi Jäntiltä myös sitä, onko hänellä ikävä Suomeen.

- Ei ole ikävä työelämään Suomessa, Jäntti totesi tuolloin varsin vahvalla äänenpainolla.

Nyt hän silti istuu työhuoneessaan Helsingin Arkadiankadun Economicum-rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tiloissa. Jäntti aloitti lokakuun alussa VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteisessä julkistalouden professorin tehtävässä. Mikä muuttui vuoden aikana?

Kaksi asiaa muuttui: oli hyvä henkilökohtainen syy palata Suomeen ja samaan aikaa tiedusteltiin, onko minulla kiinnostusta tähän tehtävään. Tarjous oli sen verran hyvä, että pienen pohdinnan jälkeen päätin siihen tarttua.

Jäntti myöntää, että Tukholmassa ja Ruotsissa on puolensa. Hän lähti sinne Åbo Akademin professuurista, koska jatkuva säästäminen, jatkuva leikkaaminen ja työtehtävien lisääntyminen harmittivat.

Ja ensimmäinen uutinen tänne palattua oli se, että Helsingin yliopisto leikkaa 15 prosentilla kustannuksiaan.

Mutta Jäntti ei silti kadu paluutaan. Hän kuvaa uutta työyhteisöä hienoksi ja kansantaloustiede on kehittynyt Suomessa lähivuosien aikana hyvään suuntaan, mm. empiirisen aineiston saatavuudessa on tapahtunut huomattavaa parannusta.

Käsittämättömän poukkoilevaa yliopisto- ja tiedepolitiikkaa

Markus Jäntti on ollut jonkin yliopiston palkkalistoilla vuodesta 1987 lähtien. Jäntti ajattelee ääneen, onko hän tänä aikana ollut koskaan tyytyväinen maan hallituksen harjoittamaan koulutus- ja tiedepolitiikkaan. Ainoa opetusministeri, joka saa Jäntiltä arvion "fiksu tyyppi", on Olli-Pekka Heinonen (kok), joka toimi kyseisen salkun haltijana vuodet 1994-1999.

Tutkija- ja professoritoimien lisäksi Jäntti on katsonut yliopisto- ja tiedepolitiikkaa opiskelija-aktiivin näkökulmasta: 1980-luvun lopulla hän toimi opiskelijajäsenenä Åbo Akademin hallituksessa. Noista ajoista on menty parempaan suuntaan joissakin asioissa, esimerkiksi yliopistojen autonomiassa.

Ei ollut mitään järkeä siinä, että eduskunnassa päätettiin esimerkiksi lehtorinviroista, Jäntti muistelee noita aikoja.

Mutta nykymeiningissä ei ole hurraamista. Yliopistoihin satsataan juhlapuheissa - ei todellisuudessa. Kaiken kaikkiaan yliopisto- ja tiedepolitiikka on ollut Jäntin mielestä käsittämättömän poukkoilevaa.

- Viime vuodet ovat olleet uudistuksia uudistusten perään. Niihin on mennyt valtavasti aikaa. Kiva, jos joku voisi tuoda evidenssiä sille, ovatko jatkuvat muutokset edistäneet yliopistojen toimintaa.

Strategisen tutkimuksen hankkeita Jäntti pitää ihan stalinistisena valtio-ohjailuna.

- Iso ja viriili akateeminen yhteisö on ainoa keino tietää, mitä kannattaa tutkia. Se on hereillä ja tietää, mitä tutkitaan.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) esitti Ylen uutisissa (12.11.), että hallitus ryhtyy arvioimaan perustutkimuksen laatukriteereitä. Tällä tavoiteltaisiin lisää "kaupallista hyötyä ja käytännön sovellutuksia". Tällaisia lausumia Jäntti pitää ihan järkyttävinä.

- En usko, että ministeri voisi mennä heittämään tällaista ilman, että siitä on käyty hallituksen sisällä jonkin sortin keskusteluja.

Järkyttäväksi Jäntti kuvaa myös pääministerin johtaman tutkimus- ja innovaationeuvoston vuosi sitten julkistamaan linjaraporttiin sisältyvää esitystä tutkijamäärien vähentämisestä.

- Miten yliopistojen tasoa voidaan nostaa tutkijoiden määrää vähentämällä? En ymmärrä ollenkaan.

Kun Jänttiä pyytää vertaamaan kokemuksia suomalaisen ja ruotsalaisen yliopiston välillä, hän nostaa esille hallinnon. Se toimi Tukholman yliopistossa todella hyvin.

- Yksiköt olivat riittävän isoja, tehtäviä kierrätettiin ja resurssitkin olivat eri luokkaa.

- Silloin työt sujuvat mukavasti, kun on resursseja ja kun hallintoa ei ole liikaa. Suomessa ei juuri yliopiston sisällä ole kyseenalaistettu esimerkiksi professorin tehtävien jatkuvaa lisäämistä.

Myös yleisessä työilmapiirissä on eroja.

- Suomessa ajatellaan, että tyytyväinen työntekijä on huono työntekijä. Ruotsissa tuumataan juuri toisin päin.

Valtiovarainministeriön virkamiesten ylisuuri valta

Mutta palataan vielä politiikkaan. Jäntin mielestä ministerin pitää olla ensisijaisesti poliittinen päättäjä. Hän ei kannata sitä, että esimerkiksi valtiovarainministeri olisi kansantaloustieteilijä.

Kenellekään ei liene suuri yllätys se, että Jäntti pitää nykyhallitusta poliittisessa mielessä katastrofina. Haastattelua edeltävänä viikonloppuna ilmestyi Hufvudstadsbladetissa Jäntistä iso haastattelu. Siinä hän antoi huutia valtiovarainministeriön virkamiesten käsittämättömälle vallan kasvulle.

Vain neljä viikkoa ennen eduskuntavaaleja ilmestyi VM:n virkamiesten tekemä arvio talouden tilasta. Yhtäkkiä kokoomus heivasi oman puolueensa talouspoliittisen ohjelman ja otti virkamiesarvion tilalle. Nyt sitten hallitus ajaa tämän virkamiesarvion mukaista talouspolitikkaa.

- Sinänsä ei ole yllätys, että VM:n virkamiehet toimivat näin, mutta demokratian kannalta se on todella ongelmallista. En ole kuullut, että tällainen menettely oli mahdollista missään muissa maissa, ei ainakaan Pohjoismaissa. Jos niin tapahtuisi, mietittäisiin, onko mahdollista siirtää kyseiset virkamiehet toisiin tehtäviin.

Viime keväänä tämä "vallankaappaus" ei herättänyt ihmeemmin julkista keskustelua. Sittemmin sitä on käsitelty median, mm. Helsingin Sanomien lisäksi myös teatterilavalla. Eduskunta III -näytelmän käsikirjoittaja Jari Hanska teki paljon taustahaastatteluja ja jututti muun muassa Jänttiä talouspolitiikan koukeroista.

- On hienoa, että taiteentekijät herättävät kriittistä keskustelua. Samaa soisi käytävän muillakin foorumeilla.

Talouspoliittinen virkamiehistö on ollut Suomessa aika vahvaa jo aiemminkin. Valtiovarainministeriön virkamiesten rooli korostui 1990-luvun alun laman myötä.

- Hallitus ja poliittinen järjestelmä ei kyennyt tuolloin tekemään päätöksiä, joten VM:n virkamiesten asema vahvistui.

Mutta silti Jäntti pitää viime kevättä poikkeuksellisena.

- Mitä jos sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet olisivat tehneet arvion sote-alueista? Olisiko se paperi otettu linjaamaan koko hallituksen sotepäätöksiä?

VM:n virkamiehet eivät myöskään mitenkään noteeranneet talouspoliittisen arviointineuvoston esityksiä. Jäntti arvostaa professori Roope Uusitalon johtaman neuvoston toimintaa.

- Se tuo talouspoliittiseen keskusteluun moniäänisyyttä ja on organisoitu tapa suodattaa tutkijayhteisön näkemyksiä. VM:n virkamiesarviossa ei ollut edes viitteitä arviointineuvoston töihin.

Tämä jälleen yksi osoitus siitä, kuinka vähän tutkittua tietoa arvostetaan päätöksenteossa.

Hallinnon paineessa opetuksen arvostus nousee

Tutkimuslaitosten ja yliopistojen yhteisprofessuurit ovat sellaisia, joita myös Suomen yliopistot Unifi ajaa rakenteellisen kehittämisen hankkeittensa ehdotuksissa. VATT:n tiedotteessa, jossa kerrottiin Jäntin valinnasta julkistalouden professuuriin, todettiin, että yhteisprofessuuri on "strategisesti tärkeä yhteisponnistus alan vahvistamiseksi".

Jäntin tehtäviin Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksella kuuluu myös opetusta, lähinnä graduseminaarien vetämistä, jatko-opiskelijoiden ohjausta ja opettamista.

Jäntti on huomannut, että kohtuuttoman hallinnollisen työtaakan paineessa opetuksen arvostus on noussut - muillakin kuin hänellä.

- Monille on valjennut, että hei, tämän takia täällä ollaan. Opiskelijat ovat ilahduttavan fiksuja.

- Jatkuvassa uudistuspaineessa kyyniseksi muuttuminen olisikin kauhuskenaario.

Tutkimusta Jäntti jatkaa samoista teemoista kuin aiemmin: taloudellinen eriarvoisuus, köyhyys, taloudellinen liikkuvuus, tulonjakokysymykset.

- Herättelen myös henkiin vanhoja teemoja, joita tutkin aiemmin Suomessa. Haluaisin tutkia enemmän sitä, miten esimerkiksi verotuksen muutokset lisäisivät työnteon kannusteita, kuten väitetään. Miksi ennustetut odotukset eivät ole kuitenkaan toteutuneet?

Teksti Kirsti Sintonen
Kuvat Veikko Somerpuro

• Painetussa lehdessä sivu 20