 
|
|||||||||||||
|
Pääkirjoitus Yliopistot vai Suomi kriisissä?Yliopistojen parissa on eletty epäuskon, epätoivon ja epämukavan totuuden aikoja. Epäuskon aika oli keväällä, kun hallituksen “ässät” astuivat julkisuuteen ja kömpelöiden vitsien kera naureskelivat yliopistoihin kohdistuvista toimistaan. Muistan tästä kuullessani seisoneeni puhelin korvalla ja katsoneeni allani näkyvää valopihaa ja siellä liikkuvia opiskelijoita sekä opettajia. En voinut uskoa kuulemaani ja siltä istumalta sanoin, että meidän pitää tähän reagoida. En ajatellut niinkään itseäni, vaan kaikkia kollegoita, joiden puolesta olin saanut valtuudet toimia. Miten heitä voitiin loukata näin? Miten voitiin julkisuudessa epäillä heidän työskentelyään ja sitoutumistaan? Epäusko on tunnettani parhaiten kuvaava sana. Todellisuus ei aluksi täysin valjennut ja yliopistoissa oli vallalla toivo. Olivathan hallituksen muodostaneet puheenjohtajat antaneet ennen vaaleja lupauksia, että koulutuksesta ei leikata. Monet varmaan näin uskoivatkin ennen kuin suunnitelmat kokonaisuudessaan julkistettiin. Budjettiluvut olivat karua luettavaa. Yliopistojen rahoitukseen puututtiin ennen näkemättömän kovilla leikkauksilla. Epätoivo alkoi vallata yliopistolaisten keskuudessa. Yliopistoissa oltiin myös hämmentyneitä. Poliitikkojen näkökulma tutkimukseen ja koulutukseen näytti hyvin oudolta. Yliopistojen budjettirahoitus ja myöskin Tekesin kautta kanavoitu kilpailtu rahoitus t&k&i-toimintaan nähtiin yksioikoisesti ainoastaan kulueränä. Näkökulma tutkimuksen ja koulutuksen rahoittamisesta investointina tulevaisuuteen ei saanut käytännössä mitään vastakaikua hallitukselta, eikä sieltä tullut myöskään konkreettisia tutkimuspoliittisia linjauksia. Olimme uudessa ja oudossa tilanteessa. Moni ihmetteli mihin olivat kadonneet visiot Suomesta maailman osaavimpana kansakuntana. Mihin katosi usko investointeihin tutkimukseen ja koulutukseen? Lähihistorian verrokki löytyy 1990-luvun alkuvuosien lamasta. Silloin valtio lähti satsaamaan vahvasti tutkimukseen ja suuri osa lisärahoituksesta kanavoitiin Tekesin kautta. Syvimmän laman keskellä Tekesin rahoitusta lisättiin jopa noin kolmannes. Vuonna 1993 Tekes teki ennätysmäärän uusia rahoituspäätöksiä: 1908 kappaletta, mikä oli seitsemänsataa enemmän kuin edellisenä vuonna (Tekes 25 vuotta). Tämä oli paitsi konkreettista kannustusta lukuisille eteenpäin pyrkiville yrityksille, myös vahva yhteiskunnallinen signaali: paremmat ajat ovat edessäpäin, ja niihin päästään varmasti. Jatkossa 1990-luvulla tutkimukseen investoitiin lisää. Vuonna 1997 toteutettiin poikkeuksellisen suuri tasokorotus: valtion tutkimusrahoituksen reaaliarvo nousi peräti 23 prosenttia edellisvuotisesta. Pääosa lisäyksestä kanavoitiin Tekesin kautta. Nämä ajat ovat takana. Samoin on näihin aikoihin liittynyt talouden vähitellen alkanut kasvu ja teknologiayritysten nousu huipputasolle Nokia etunenässä. On epämukavan totuuden aika. Suomen hallitus on päättänyt vastata tämän ajan haasteisiin ennennäkemättömillä leikkauksilla sekä yliopistojen suoraan budjettirahoitukseen että Tekesin kautta kanavoituun kilpailtuun rahoitukseen. Usko osaamiseen on päättäjiltä mennyt. Jäljellä ovat YT-neuvottelut, joiden koko ja laajuus eivät tulleet enää yllätyksenä. Pääkaupunkiseudulla Helsingin yliopisto ja Aalto yhdessä tavoittelevat yli 1 500 henkilön vähennystä. Suhteessa vastaavia vähennyksiä on suunnitteilla eripuolilla Suomea. Nekin yliopistot, jotka eivät YTprosessiin tänä vuonna lähde, ovat suurten budjettihaasteiden edessä jatkossa. Epämukava totuus vaihtuu pikkuhiljaa epätoivoiseen selviytymistaisteluun.
Kaarle Hämeri
|
||||||||||||
