9/14

  • pääsivu
  • sisällys
  • Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa kaikki professorit ovat määräaikaisia. Eeva Anttilalla on menossa toinen viisivuotiskausi.

    Taiteen ja tutkimuksen liitto

    Kolmen korkeakoulun yhdistyminen Taideyliopistoksi lisäsi yhteistyötä ja omaehtoista työaikaa. Tanssipedagogiikan professori Eeva Anttilasta oman alan kehittämiseen jää silti liian vähän aikaa.

    Tiedeyliopiston kasvatista Taideyliopisto voi tuntua vähän mystiseltä paikalta. Kuinka tiedettä ja taidetta edistetään sujuvasti yhtä aikaa saman katon alla?

    Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssipedagogiikan professori Eeva Anttila kokee tieteen ja taiteen kietoutuvan luontevasti yhteen hänen työssään. Mutta opettajalta se vaatii paljon kokemusta ja osaamista.

    — Pitää olla taiteellinen osaaminen ja näkökulma, mutta myös hallita tutkimuksellisuus, mikä on minusta tässä ajassa meille ihan keskeistä. Minun alallani taidepedagogiikassa pitää lisäksi osata ajatella substanssia oppimisen ja opettamisen näkökulmasta.

    Kun opettajalla on vankka ja monialainen pohja, opetus voi kehittyä pitkäjännitteisesti.

    Tutkimuksellisesti orientoitunut taideopettaja osaa tuoda erilaisia näkökulmia, kysyä, kyseenalaistaa ja tuoda teoreettista taustaa.

    Vuodesta 1996 Teatterikorkeakoululla työskennellyt Anttila voisi olla itse hyvä esimerkki taiteen ja tieteen symbioosista. Yksi hänen keskeisimpiä tutkimuksen ja opetuksen aiheita on kehotietoisuus ilmiönä ja käsitteenä, sen merkitys taiteessa, pedagogiikassa ja elämässä yleensä.

    — Mitä kaikkea kehollisuus ja kehollinen tieto merkitsevät erityisesti tänä päivänä? Miten voimme sanallistaa kehollisia kokemuksia? Kehollisuus on perusta koko koulutukselle.

    Viidennes työajasta omaehtoiseen toimintaan

    Tänä syksynä Teatterikorkeakoululla on voitu panostaa opetuksen kehittämiseen entistä enemmän. Lukuvuoden alusta asti opetushenkilökunnan kokonaistyöajasta viidennes on merkitty omaehtoiseen toimintaan.

    — Se voi eri professoreilla ja opettajilla tarkoittaa eri asioita. Minulle se esimerkiksi merkitsee tutkimusta, osallistumista konferensseihin ja seminaareihin; esitelmien, artikkelien ja tutkimushankkeiden valmistelua, verkostoitumista, sekä post doc -tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden hankkeiden edistämistä.

    Aikaa omaehtoiseen toimintaan on järjestetty muun muassa pienentämällä opetuksen osuutta työajasta. Tämä oli mahdollista uudistukseen osoitetulla lisämäärärahalla, jolla on voitu palkata tuntiopettajia. Esimerkiksi Anttilalla on opetettavanaan yksi kurssi vähemmän syksyllä ja keväällä.

    Kuva työstä tasapainottuu

    Anttila arvioi opetuksen ja siihen liittyvien tehtävien vievän hänen työajastaan yli puolet ja hallinnollisten tehtävien lähes kolmanneksen. Tutkimukseen ja alan kehittämiseen jää liian vähän aikaa. Anttilan kohdalla tutkimustyö edellyttää kollaboraatiota, konkreettista kehollista toimintaa ja kasvokkaista kohtaamista toisten ihmisten kanssa. Yhteisen ajan löytäminen ja tutkimukseen syventyminen on usein haasteellista. Kiire ja pirstaleisuus sävyttävät akateemista työtä myös muilla taidealoilla.

    Kuinka TeaK:ssa tehty kokonaistyöajan uudistus vaikuttaa hänen ajankäyttöönsä?

    Ei välttämättä mitenkään, vastaa Anttila. Hän on tähänkin asti tehnyt paljon tutkimusta, ja käytännössä omaehtoiseen toimintaan on kulunut paljon enemmän aikaa kuin papereihin pystyy kirjaamaan.

    — Ja uskon, että kaikilla kuluu. Se kuuluu professoriuteen.

    Uudistus on silti Anttilasta merkittävä asia.

    — Se tekee näkyväksi työtehtävien moninaisuuden ja sen, että näitä asioita pidetään tärkeinä. Kaikkea ei vieläkään pysty kirjoittamaan työsuunnitelmaan, mutta kuva tasapainottuu vastaamaan todellisuutta.

    Anttila myös uskoo, että omaehtoisen työajan kasvattaminen parantaa opetuksen laatua.

    — Kaikki yliopisto-opettajat alasta riippumatta tarvitsevat omaehtoista työaikaa, jotta opetus voisi olla ajassa kiinni ja kehittyä.

    Professoriliitto on vaatinut useaan otteeseen professoreille mahdollisuutta keskittyä ajoittain tutkimustyöhön ja siitä kirjoittamiseen ilman opetus- ja hallintotöitä. Joissain yliopistoissa tutkimuskausi on jo käytössä. Taideyliopistossa uudistuksen jatko riippuu siitä, onko siihen varaa.

    Kaikki professuurit määräaikaisia

    Taideyliopiston erityinen luonne näkyy myös työsuhteissa. Kaikki professuurit Teatterikorkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa ovat määräaikaisia, Sibelius-Akatemiassakin 39 prosenttia. Kaikkien yliopistojen professoreista määräaikaisia on vain joka neljäs.

    Määräaikaisuuksia on perusteltu sillä, että taide vaatii jatkuvaa uudistumista. Vaihtuvuuden on toivottu myös lisäävän yliopiston yhteyksiä ympäröivään taidemaailmaan.

    Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo on kritisoinut perusteluja siitä, että vaatimukset uudistua ja lisätä yhteyksiä ulkopuolelle koskevat kaikkia yliopistoja, eivät vain taidealaa.

    Anttilan mukaan jollain aloilla määräaikaisuus voi olla perusteltua, jos professori itse ja hänen yhteisönsä taiteen kentällä ovat yhtä mieltä siitä, että alan sisäinen rakenne, toimintakulttuuri ja ominaisluonne edellyttävät kiertoa.

    Sen sijaan määräaikaisuus ei sovi Anttilan mielestä aloille, joilla tutkimuksellisuudella on iso merkitys.

    — Tutkimuksellisuudella tarkoitan sitä, että pystyy näkemään oman lähipiirinsä ulkopuolelle sekä horisontaalisesti mitä edustaa ja mitä muut ovat, mutta myös vertikaalisesti historiaan: mistä kaikki on tullut, missä olemme nyt ja mihin olemme menossa. Näitä asioita pitäisi kietoa yhteen ja kehittää alaa siten, että pitkällä tähtäimellä siinä nähdään jonkinlainen tietoinen suunta.

    Outoja tilanteita

    Anttilalla on menossa toinen viisivuotiskausi professorina. Hän kokee määräaikaisuuden tuottavan välillä outoja tilanteita, kuten tänä syksynä uusia tutkintovaatimuksia kirjoitettaessa. Vaatimusten on määrä olla voimassa vuosina 2015—2020.

    — Istuimme kaikki yhtä ymmyrkäisinä pöydän ääressä, että ai niin, emmehän tiedä, olemmeko täällä toteuttamassa näitä. Siitä tulee vähän absurdi olo.

    Vakavampi ongelma on se, miten määräaikaisuus vaikuttaa motivaatioon kehittää oman alan tutkimusta pitkällä tähtäimellä. Anttila kertoo esimerkiksi suunnittelevansa hanketta, jossa kaikilta Taideyliopiston aloilta koottaisiin tutkimusryhmä kehittämään taidealojen rajat ylittävää pedagogiikkaa. Hankkeen valmisteluun, tutkimussuunnitelman laatimiseen ja rahoituksen hakemiseen kuluu väistämättä useampi vuosi. Välillä Anttila huomaa miettivänsä, miten paljon pitäisi panostaa suunnitteluun, kun ei tiedä, voiko olla mukana toteutuksessa.

    — Toistaiseksi olen laittanut niin paljon paukkuja kuin löytyy ja yrittänyt ajatella, että kyllä tämä hyvin menee.

    Paljon vartijana

    Anttila on ainoa tanssipedagogiikan professori Suomessa. Tuleeko koskaan tunne, että tieteenalan tulevaisuus on omilla harteilla?

    — Tulee. Jos sitä lähtee ajattelemaan, tulee sellainen olo, että on paljon vartijana. Toisaalta on hienoa, että on vastuuta, mutta vastuu painaa.

    Välillä Anttila haaveilee, että saman alan ihmisiä olisi vähän lähempänä jakamassa asioita, esimerkiksi post doc -tutkijoita.

    — Onhan minulla toki yhteyksiä Esittävien taiteiden tutkimuskeskukseen sekä muihin taidekasvatuksen ja tanssin tutkijoihin. Meillä on myös täällä Teatterikorkeakoulussa niin sanottu pedatiimi, jossa on kaksi teatteri- ja yksi tanssipedagogiikan lehtori. Tiimi on tosi tärkeä, mutta olen siinä professorina vähän eri asemassa, koska minulla on myös hallinnollisia tehtäviä ja tutkimusta niin paljon. Työnkuva on erilainen.

    Yhdistyminen lisäsi vuoropuhelua

    Kuvataideakatemian, Teatterikorkeakoulun ja Sibelius- Akatemian yhdistymisestä Taideyliopistoksi on kulunut kohta kaksi vuotta. Anttilan mielestä vuoropuhelu kolmen taidelaitoksen välillä on uudistuksen myötä lisääntynyt huomattavasti.

    Yhtenä konkreettisena esimerkkinä yhteistyön lisääntymisestä hän mainitsee Taideylipiston opetusja tutkimushenkilökunnalle suunnatun pedagogisen koulutuksen, joka alkoi tänä syksynä. Myös eri taidealoja yhdistäviä tutkimushankkeita ja opintokokonaisuuksia on käynnistetty, sekä järjestetty tapahtumia ja työpajoja.

    Toisaalta yhteistyö on tuonut paljon lisää työtä, jonka määrää ei suunniteltaessa osata usein arvioida.

    — Yhtäkkiä huomataan, että näin paljon kaikkea tähän liittyy, eikä meillä ole, eikä pidäkään olla, hallinnollista tukea siihen. Sitten ihmetellään, miten hanke viedään loppuun. Seuraava vaihe olisi perata, miten yhteistä toimintaa resursoidaan ja hallinnoidaan. Miten saamme yhteistyön menemään sujuvasti niin, että syntyy aitoa sisällöllistä lisäarvoa? Siinä on iso haaste.

    Eeva Anttila

    • syntynyt 1960 Vaasassa
    • tanssitaiteen tohtori 2003, Teatterikorkeakoulu
    • tanssipedagogiikan professori, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu 2006-
    • julkaissut laajasti kotimaisissa ja kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä ja kokoomateoksissa, mm. monografian ”Koko koulu tanssii! Kehollisen oppimisen mahdollisuuksia kouluyhteisössä” (2003)
    • kehittää taidealojen yliopistopedagogista koulutusta
    • toimittaa Nordic Journal of Dance - ja International Journal of Education in the Arts -julkaisuja
    • Professoriliiton valtuuston ja Taideyliopiston osaston johtokunnan jäsen
    • naimisissa, kaksi aikuista lasta
    • harrastukset: puutarhanhoito, ulkoilu

    Hallinto kuormittaa taideprofessoria

    Professoriliitto teki viime keväänä yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa jäsenkyselyn, joka keskittyi professorien työoloihin, työn resursointiin ja hyvinvointiin. Kyselyn yleisiä tuloksia esiteltiin Acatiimissa 7/2014.

    Kyselyyn sisältyi erityisesti Taideyliopiston professoreille suunnattu osio. Liitto halusi selvittää, kuinka professorit pystyvät sisällyttämään työhönsä taiteellista työtä. Lisäksi tavoitteena oli saada palautetta määräaikaisen työn haitoista. Liitto teettää joka vuosi palkkaselvityksen ja vuotta 2013 koskevien tietojen mukaan Taideyliopiston professoreista on 68 % määräaikaisessa työsuhteessa. Tämä on yliopistojen joukossa selvästi eniten.

    Saatujen vastausten (15 kpl) perusteella Taideyliopiston professorit pystyvät sisällyttämään työhönsä taiteellista työtä melko vähän. Määräaikainen työsuhde aiheuttaa ylimääräisiä työpaineita melko tai erittäin paljon.

    Avovastauksia Taideyliopiston professoreilta tuli paljon. Professorit valittavat liiasta byrokratiasta, kaipaavat akateemista vapautta sekä luovuuden henkeä. Hallinnolliset tehtävät kuormittavat liikaa. Kuten tiedepuolella myös Taideyliopistossa puuttuu avustavaa henkilöstöä. Yllättävän monet toivovat omaa työhuonetta ja kritisoivat huonoa työergonomiaa.

    Avovastauksissa professorit kertoivat myös eri rooleistaan taidealan professorina. Suurin osa katsoi, että esiintyvän taiteilijan roolia on vaikea ylläpitää, koska opetus ja hallinnolliset tehtävät vievät suurimman osan ajasta.

    ”Taiteilija, opettaja, yliopistohallinnon toimija: jokainen edellä mainituista tehtävistä on kokonaisvaltainen ja vaativuudeltaan mittava. Todella hyviin tuloksiin itse kullakin alueella päästäkseen aikaa tarvittaisiin vuorokaudessa 3 x enemmän!”

    ”…yliopisto ei tue taiteellisen työn toteuttamista. Hallinnollisten tehtävien yhdistäminen professorin arkeen vaikeaa: hallinto ja palveluyksikkö toimivat klo 9-16, mutta opetus päättyy klo 21. Hallinto kuvittelee olevansa pääroolissa koko yliopistossa. Professorit eivät ehdi puolustaa alaansa ja korostaa substanssiosaamista prosesseissa.”

    teksti Maria Mustranta
    kuva Veikko Somerpuro

    • Painetussa lehdessä sivu 18