9/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     
     

    Yliopistokiinteistöjen omistussuhteen muutos yhä valmistelussa

    Kesäkuun ns. minihallitusneuvotteluissa todettiin, että hallitus käynnistää keskustelut Senaatti-kiinteistöjen osittain omistamien yliopistokiinteistöjen myymisestä yliopistoille tai muille mahdollisille ostajille vuonna 2015.

    Eduskunnassa käsiteltiin syyskuun alussa tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa se yksimielisesti esittää keinojen etsimistä siihen, miten yliopistot saisivat ostaa Senaatti-kiinteistöt pois yliopistokiinteistöistä. Vastatessaan mietintöön valtiovarainministeri Antti Rinne kertoi, että VM:ssa on asetettu sisäinen työryhmä arvioimaan Senaatti-kiinteistöjen tulevaisuutta ja asian jatkokäsittelyä.

    Yliopistoilta pyydettiin 22.9. mennessä ei-sitovaa kannanottoa neuvotella valtion omistuksessa olevien yliopistokiinteistöjen osakkeiden ostamisesta. Kaikki yliopistot vastasivat kyselyyn. Kiinnostuksensa neuvotella valtion osuuden mahdollista ostosta ilmoittivat Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy sekä Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n osakkeenomistajina olevat yliopistot paitsi Hanken. Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ei ilmaissut halukkuuttaan neuvotella asiasta. SYK Oy:n omistavat kymmenen yliopistoa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja Suomen valtio.

    Senaatti-kiinteistöt toimitti kyselyn tulosten jälkeen laatimansa esiselvityksen valtiovarainministeriölle. Asiaa valmistellaan edelleen VM:ssa. Viime kädessä asiasta päättää maan hallitus.

    Kirsti Sintonen

    • Painetussa lehdessä sivu 8